säätila

Tuoreet satelliittikuvat näyttävät selvästi, miten pakkaskausi on jäädyttänyt merialueet Itämerellä Suomen ympärillä ja kuinka koko Suomi on lumen peitossa.

Vaikka tilanne vaikuttaa tukalalta, ei se ole mitenkään erikoinen:  "Jäätilanne on melko tyypillinen tilanne keskimääräiseksi muodostuvalle jäätalvelle", selittää jääasiantuntija Jouni Vainio Ilmatieteen laitoksen tiedotteessa.

"Kuvissa näkyy, kuinka Perämereltä 'valuu' jäitä Merenkurkun läpi Selkämeren luoteisosaan ja samalla Perämeren pohjoisosaan aukeaa Puolikuuksi kutsuttu railo. Siellä näkyy selkeästi myös vilkkaimmat laivaväylät."

Tarkalleen ottaen pakkasennätys on maailman kylmin pinnalla mitattu lämpötila. Paikka, missä tämä ennätyspakkanen mitattiin, oli Neuvostoliiton Vostok-tutkimusasema Etelämantereella, joka komeilee tänään päivän kuvassa.

Vostok-asema sijaitsee noin 1300 kilometrin päässä etelänavalta Australian suuntaan, missä se on lähes 3500 metriä paksun jäätikön päällä – eli vaikka lämpötilamittaus siellä on tehty "maanpinnalla", on se käytännössä kuin korkean vuoren huipulla.

Ilmanpaine paikalla onkin matala, mikä yhdistettynä Etelämantereen talven (meidän kesämme) kaamokseen sekä pakkaseen tekee elämisestä ja työskentelystä siellä varsin vaativaa. Noin 12-henkinen miehistö pitää aseman asuttuna myös talviaikaan.

Vostok-asema on tullut tunnetuksi siitä, että se sijaitsee jäänalaisen Vostok-järven luona ja asemalta on porattu reikää järveen, jonka veden oletetaan olevan peräisin 25 miljoonan vuoden takaa; siellä saattaa olla siten mikrobielämää ja muita kiinnostavia muistoja kaukaa historiasta. Vuonna 2012 venäläiset porasivat pienen reiän järveen ja ottivat sieltä näytteitä, mutta todennäköisesti hieman hosuen ja laitteilla, jotka eivät olleet puhtaita. Näin näyte ei välttämättä ollut kunnollinen, ja mahdollisesti järvi pääsi "saastumaan" ainakin paikallisesti. Järvi on kooltaan 250 kilometriä pitkä ja noin 50 kilometriä leveä.

Muita ennätyspakkasia

Todennäköisesti kaikkein kylmin luontainen pintalämpötila maapallolla on ollut −93,2 °C elokuun 10. päivänä vuonna 2010.

Se mitattiin satelliitin avulla Etelämantereelta doomien* Argus ja Fuji välisellä harjanteella, ei kovinkaan kaukana etelänavasta. Teoreettisesti doomi A:n (ali Arguksen) tasankoalueella lämpötila voi laskea vieläkin alemmaksi, ainakin −95 °C:n tienoille.

Matalin normaalisti asutulla alueella mitattu lämpötila on −67,7 °C, joka saavutettiin helmikuussa 1933 Oimjakonissa, Siperiassa.

Alin Suomessa mitattu lämpötila on Kittilän Pokassa 28. tammikuuta 1999 rekisteröity -51,5 °C.

Tänään aamulla Kittilässä oli "vain" -34°C ja Suomen kylmin paikka oli Muonio, missä mittarissa komeili luku -38,9 °C.

Terveisiä Oimjakonista!

Kolme suomalaista harvinaisia haloilmiöitä etsinyttä harrastajaa Marko Riikonen, Jukka Ruoskanen ja Jarmo Moilanen viettivät kuukauden päivät helmikuussa 1997 itäisessä Siperiassa, Verhojanskin ja Tsherskin vuorijonojen saartamassa Oimjakonissa, mikä on kylmyytensä ansiosta eräs pahaita paikkoja maailmassa halojen kannalta.

He kertoivat matkastaan "Halot – taivaan arkkitehtuuria" -TV-dokumentissa aikanaan näin:

"No, se Oimjakon tuli loppujen lopuksi aika luonnollisesti matkakohteeksi", kertoo Marko Riikonen.

"Meillä oli kartalla aluksi Grönlanti ja Kanada, koska halusimme mennä mahdollisimman kylmään paikkaan. Ajatelimme sitten, että miksi emme sitten menisi kaikkein kylmimpään paikkaan, mihin meillä on resurssit mennä, eli Oimjakoniin, pohjoisen pallonpuoliskon kylmyyspisteeseen."

"Se on erittäin kylmä paikka", jatkaa Jukka Ruoskanen. "Siellä lämpötila voi laskea jopa -70 °C:n tuntumaan, koska kylä on laajassa vuorilaaksossa. Laakso on yli 20 km laaja, ja kun talvella sinne pakkautuu kylmä ilmamassa, joka ei pääse sieltä pois kun ei ole tuulta, niin kylmä pysyy siellä pitkään paikallaan."

Kolmikon tutkimusretki maailman kylmimpään asuttuun kylään toi mukanaan unohtumattomia elämyksiä. Esimerkiksi kovan pakkasen vuoksi vesiputket ovat jäässä, minkä vuoksi vesi tuodaan taloon säiliöautolla.

Muutekin elämä siperialaiskylässä – ja etenkin suomalaisten vuokraamassa mökissä – oli yksinkertaista, mutta kylmyys toi mukanaan myös haloja: komein oli eräänä yönä retkikunnan voimakkaan valonheittimen ylle kahtena himmeänä kaarena noussut harvinainen superparhelia, sivuaurinkojen kolmiulotteinen muunnos, josta tunnettiin aiemmin vain yksi havainto Etelämantereelta.

Varsin usein ajattelemme, että ihminen on pomo tällä planeetalla. Uutiset tieteen ja tekniikan uusista keksinnöistä tukevat tätä mielikuvaa, mutta toisinaan luonto näyttää ihmiskunnalle mikä on kaapin paikka.

Myrskyt ovat yksi tällainen luonnon voiman ilmentymä, ja etenkin tulevaisuudessa voimakkaiden luonnonilmiöiden määrän ja vaarallisuuden odotetaan vain  kasvavan. Samaan rajujen ilmiöiden kategoriaan kuuluvat myös maanjäristykset ja tulivuorenpurkaukset, joille emme voi mitään.

Mutta yllättäen eräs myös sumu saa arkisen elämänmenon pois raiteiltaan. Se on puuroa, joka lentoaseman päälle sankkana laskeutuessaan pysäyttää kaiken. Sen ärsyttävyys on se, että mitään ei tapahdu.

Päivän kuva tuleekin viime maanantai-illalta Amsterdamin Schipholin lentoasemalta Alankomaista, jonka liikenteen syyssumu oli saanut totaalisen sekaisin jo edellisenäkin päivänä. Sama sumuongelma piinasi monia muitakin lentoasemia ympäri Benelux-maiden ja Iso-Britannian. Lentoja peruttiin ja ne olivat niin myöhässä, että kymmenet tuhannet ihmiset joutuivat jäämään yöpymään kesken matkanteon. 

Hotellihuoneita ei ollut riittävästi kaikille matkustajille, joten lentoasemien syrjäiset sopukat muutettiin nukkumistiloiksi. Eikä sekään riittänyt.

Vaikka lentokoneet pystyvät laskeutumaan yhä vaikeammissa sääolosuhteissa ja lähes nollanäkyvyydessä, on toisinaan sumu niin paksua, etteivät edistyneinkään tekniikka voi sille mitään. Siinä missä laivat voivat hidastaa menoaan tiheässäkin sumussa niin paljon, että meno on turvallista, eivät lentokoneet voi tehdä niin – ja siksi sumu saa lentokoneet pysymään maassa (tai tai laskeutumaan jollekin toiselle lentoasemalle, missä olosuhteet ovat paremmat).

ILS, eli Instrument Landing System

Lentoasemat on luokiteltu sumun suhteen eri kategorioihin sen mukaan kuinka hyvät laskeutumislaitteistot niillä on käytössä. Monet lentoasemat sallivat huonoissa olosuhteissa ainoastaan automaattisia laskeutumisia, koska koneet tekevät laskeutumisen paljon paremmin kuin ihmiset. 

Lentoaseman kiitoradoille luodaan pysty- ja vaakasuunnassa olevien suunnattujen  ILS-radiolähettimien (Instrument Landing System) avulla ns. liukupolku, jota seuraamalla lentokone voi löytää perille. Lisäksi kiitoradan molemmin puolin on kolme liukupolun suuntaan osoittavaa valoa, jotka kertovat visuaalisesti lentäjille onko kone liian ylhäällä, alhaalla vai juuri oikealla korkeudella.

Perustaso on Cat 1, jonka mukaan näkyvyyden tulee olla 800 metriä vaakatasossa ja 61 metriä pystysuorassa. Kiitoradalla ollessa rataa tulee olla valoineen näkyvissä 550 metrin edestä. 

Cat II -tasolla pystynäkyvyyden tulee olla 30 metriä ja kiitoratanäkyvyyden 370 metriä. Cat III:ssa 15 m ja 180 metriä. Käytännössä kaikki suuret lentoasemat pystyvät vieläkin parempaan, Cat IIIb -tasoon, missä sumun läpi täytyy nähdä pystysuorassa suunnassa 15 metrin verran ja kiitoradalla vaakatasossa 46 metriä.

Cat IIIc on tulossa, eikä siinä ole rajoituksia lainkaan. Sitä käyttävät koneet voisivat laskeutua ja nousta täysin läpinäkymättömässä hernerokkasumussakin.

Nyt käytössä olevan tekniikan lisäksi tulossa on samaan kykenevät mikroaaltolaskeutumislaitteet sekä koko ajan tarkemmaksi tulevat satelliittinavigointilaitteet. Uusi eurooppalainen Galileo-systeemi auttaa myös tässä paitsi olemalla erittäin tarkka, niin myös siksi, että lentoliikenteen turvallisuuden kannalta on tärkeää, että koneilla olisi käytössään kaksi toisistaan riippumatonta paikannussysteemiä. Lisäksi satelliittisignaalia voidaan parantaa, tehdä luotettavammaksi ja tarkemmaksi, yhdistämällä sitä maanpäällisiin apupaikannussignaaleihin.

Äärimmäisen tymälentämisen tekniikkaa on testattu siviililentoliikenteessä jo vuodesta 2009, mutta sen saaminen normaaliin lentoliikenteen operatiiviseen käyttöön ottaa vielä oman aikansa. 

Ja siksi matkustajat joutuvat vielä nukkumaan kenttävuoteilla lentokentillä.

Millainen sää on ulkona? Se selviää helposti ikkunaa avaamatta ja netistä katsomatta, kun pöydälläsi on Temperoskooppi.

Kyseessä on japanilaisen suunnittelijan Ken Kawamoton kehittämä laite, joka lukee netistä säätiedot ja luo LED-lamppujen, veden, ultraäänen sekä äänitehosteiden avulla pienen, suljetun laatikon sisälle ulkona vallitsevan säätilan. Voit siis laatikkoa vilkaisemalla tietää millainen sää on – ja samalla laatikko voi valmentaa sinua jo henkisesti kohtaamaan vaikkapa kaatosateen ovesta ulos astuessasi.

Laite ei itse asiassa ole vielä markkinoilla, mutta ohjeet sen tekemiseen ovat vapaasti saatavissa Tempescopen nettisivuilta.

Alla oleva video näyttää, mitä omituisuudessaan kiinnostava laite oikein tekee: