Hakjärven luonnonsuojelualue

Tai kyllä sinne jonain toisenakin päivänä voi kulkunsa suunnata. Mutta tällaisena aurinkoisena helmikuun lopun sunnuntaina kevään merkit ovat jo vahvasti näkyvissä.

Suhinaa, sirkutusta, solinaa ja pauketta.

Puiden oksilta putoilee lumikokkareita, jotka vetävät perässään pieniä paikallisia lumipyryjä. Metsän siimeksessä hanki näyttää paikoin kuin perunapellolta, mutta aukeammilla kohdilla se on koskematonta.

Oksistossa hyppivät oravat ovat osasyyllisiä, mutta jäisen lumen sulaessa auringonpaisteessa pienikin tuulenvire heiluttaa puita riittävästi, jotta lumipaakut irtoilevat ja putoavat alas.

Talitiaiset seurailevat menoa pyrähtelemällä oksalta toiselle ja tekevät selväksi, että heidän rauhaansa on häiritty. Isommat linnut pysyttelevät loitommalla, mutta mäen takaa kuuluu korppien matalaa ronkkumista. Lumessa näkyy kettujen ja jänisten jälkiä, elikot itse ovat piilossa katseilta.

Puroissa solisee vesi, mutta kun ympäröivä maa ja etenkin kalliot ovat vielä jääkylmiä, sulaksi muuttunut vesi jäätyy virtaavan veden äärellä luonnon omiksi taideteoksiksi. Seuraavana päivänä ne ovat taas erinäköisiä.

Laaksoissa lepää kevyt sumu. Auringon lämmittämään ilmaan haihtuu – tai jos tarkkoja ollaan sublimoituu – lumen pinnasta vesihöyryä, joka jää varjoisissa paikoissa matamaan lähelle maanpintaa.

Järvet ja lammet näyttävät siltä kuin ne olisivat paksussa jäässä, mutta näkymän ei pidä antaa pettää. Lumipeitteen alla on enää vain ohkainen jää, jonka päälle ei parane mennä koettamaan onneaan.

Hakjärven luonnonsuojelualueen maastossa risteilee polkuja ja Sorlammen luontopolku kulkee vaihtelevissa maastoissa. Suota, kangasmetsää, jääpuikkojen verhoamaa paljasta kalliota, lumen vaivoin peittämää kanervikkoa ja suojaisia rantamaisemia. Luontoa koko rahan edestä.