kaupungistuminen

Interaktiivinen kartta näyttää, kuinka maankäyttö on Euroopassa muuttunut vuosikymmenten aikana. Toisin kuin voisi olettaa, metsiä on lähes kaikkialla aiempaa enemmän.

Suomen ja koko Euroopankin metsät ovat vallanneet runsaasti tilaa viljelysalueilta ja ruohostomailta. Asia käy ilmi hollantilastutkimuksesta, jossa perehdyttiin runsaan sadan vuoden aikana (1900–2010) Euroopassa tapahtuneisiin maankäytön muutoksiin.

Tutkimuksen perusteella Suomen metsien pinta-ala on kasvanut 110 vuodessa noin viidenneksellä. Metsien lisääntyminen on keskittynyt Pohjois- ja Itä-Suomeen, jossa aiemmin aukkoiset metsät ovat kasvaneet tiheämmiksi. Samalla viljelysmaiden ja ruohostoalueiden alat ovat kumpikin vähentyneet noin kolmanneksella. Länsirannikolla ja Etelä-Suomessa entiset viljelysmaat taas ovat muuttuneet ruohostoiksi tai pusikoituneet.

Kartoilta erottaa myös väestön liikkeet. Kaupungit vievät nykyään tuplasti enemmän alaa kuin pitkin maaseutua levittäytyneet pikkupitäjät satakunta vuotta aiemmin. Tuolloin maassamme eli 2,5 miljoonaa asukasta, ylivoimaisesti suurin osa maaseutumaisissa kunnissa. Sadassa vuodessa väkimäärä tuplaantui ja kylät kuihtuivat.

Muutoksia kokeneet alueet löytyvät alta mustalta pohjalta.

Euroopan tasolla trendi on sama, aiemmin hakatut metsien rippeet ovat laajentuneet lähes kaikkialla. Merkittävää vähenemistä näkyy vain harvoissa paikoissa, esimerkiksi Korsikalla.

Tutkijoiden mukaan pelkästään vuoden 1950 jälkeen on jotakuinkin Ranskan kokoisen alueen käyttö muuttunut merkittävästi Euroopassa. Yhteenlaskettu alue on laajuudeltaan lähes 700 000 km², eli 15 prosenttia koko tutkimusalasta. Muutos on ollut erityisen suurta Etelä-Eurooopassa. Syiden oletetaan piilevän metsien laajamittaisessa istuttamisessa toisen maailmansodan jälkeen, kaupungistumissa, rautaesiripun romahtamisessa, sekä Euroopan unionin yhtenäisen maatalousjärjestelmän käyttöönotossa.

Suomessa merkittävimmät syyt lienevät maa- ja metsätalouden muutokset. Taannoiset pienviljelyalueet ovat nyttemmin korvautuneet tehokkaammalla tuotannolla, jossa samalta alalta saadaan vähemmällä väkimäärällä aiempaa paljon parempi tuotto. Metsien määrää on lisännyt myös aikoinaan suosittu soiden kuivatus, polttopuun korvaaminen muilla energianlähteillä, sekä puurakentamisen huomattava väheneminen.

Luonnolle hyvä vai huono?

Metsien laadusta tai esimerkiksi ekosysteemien hyvinvoinnista tutkimus ei kuitenkaan kerro mitään. Puupelloksikin kutsuttu tyypillinen suomalainen talousmetsä ei lajirikkaudellaan päätä huimaa. Sama koskee myös tehotuotannossa olevia peltoja.

Ruohosto- ja viljelysmaiden hupeneminenkin on uhka. Perinteisen maanviljelyksen tarjoamat elinympäristöt ovat Suomessa jo pahasti uhanalaisia. Perinnebiotoopit ovat pitkään olleet maan monipuolisimpia eliöyhteisöjä. Lisää tästä aiheesta aiemmassa jutussamme.

Maankäyttöluokittain eroteltu muutos vuosien 1900 ja 2010 välillä.

Tutkimuksessa käytettiin erityisen monipuolista HILDA-mallia, jolla voidaan yhdistellä monenlaisia historiallisia aineistoja toisiinsa. Mukana on esimerkiksi ilmakuvia, vanhoja karttoja, tietosanakirjoja sekä kansallisia tilastoja. Tuloksena syntyi jotakuinkin Euroopan unionin kattava interaktiivinen kartta, jossa maankäytön muutoksiin voi perehtyä hyvinkin tarkasti.

Maankäyttö jaoteltiin tutkimuksessa kuuteen yleiseen luokkaan: metsiin, ruohostomaihin, viljelyksiin, asutuskeskuksiin, vesistöihin sekä muihin alueisiin. Luokkien sisällä on paljon vaihtelua. Esimerkiksi "ruohostomaat" pitänevät sisällään monenlaisia avoimia ei-viljeltyjä alueita, kuten avosoita, luonnonniittyjä ja jopa tunturikoivikkoa. "Muut alueet" taas käsittävät Suomessa ainoastaan Ylä-Lapin tundran ja paljakan.

Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Maaseudun Tulevaisuus.

Artikkelin lähteinä käytetty sivustoa GeoInformatie-sivustoa sekä kolmea tutkimusartikkelia (2013, 2014, 2015, joista kaksi tuoreinta on maksumuurien takana).

Jutussa näkyvät kuvat ovat muokattuja kuvankaappauksia karttapalvelusta.

Tagit

metsä