yhteiskunta

Tutkimus: Yhteiskunta muuttuu luonnostaan tyhmemmäksi

To, 01/19/2017 - 11:41 Toimitus
Henkilö leikkii juomalaseilla

Ihmisen kehitys ei suinkaan ole loppunut, vaan evoluution lait pätevät yhä edelleen ja ne muovaavat meitä. Jos aikaisemmin kehitys on on kulkenyt kohti älykkäämpiä ihmisiä, on suunta nyt toinen – jos on uskominen islantilaistutkijoita.

Tarkalleen ottaen Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian PNAS-julkaisussa ilmestynyt tutkimusartikkeli sanoo, että olemme menettämässä halun opiskella, eli kyse ei suoranaisesti ole älykkyydestä. 

Äly ja opiskelu kun eivät ole ihan sama asia, vaikkakin niillä on toki yhteyttä – älykkäät henkilöt yleensä opiskelevat enemmän.

Reykjavikissa olevan geenitutkimusyhtiö deCODEn tekemässä tutkimuksessa osoitetaan, että vuonna 1910 syntyneet ovat olleet taipuvaisia hankkimaan korkeakoulutusta enemmän kuin vuonna 1975 syntyneet, eikä kyse ole vain asenteista koulutusta kohtaan.

Tutkijoilla oli käytettävissään yli sadan tuhannen islantilaisen geeninäytteet. He huomasivat, että älykkyyteen liittyvien 74 geenin muutokset johtavat siihen, että koulussa todennäköisimmin viihtyvien ihmisten määrä on laskussa.

Älygeenit muuttuvat harvinaisemmiksi, voisi yleistää. 

Tämä on siinä mielessä loogista, että korkeakoulutetut ihmiset tekevät vähemmän lapsia ja saavat ne vanhempina, ja siten heidän geeniperintönsä vaikuttaa koko ajan vähemmän kansakunnan yleiseen geenikantaan. Vähän koulutettujen tapauksessa tilanne on juuri päinvastainen.

Tutkimus toteaa, että tämä näkyy jo käytännössä – ainakin siis Islannissa. 

"Sukupolvea kohden älykkyysgeenien väheneminen on hyvin pientä, mutta sillä on merkitystä pitemmällä aikavälillä", kirjoitetaan artikkelissa.

Otsikkokuvassa oleva henkilö ei liity asiaan. Kuva: flickr / Tiffany Terry

Keskustelujen sudenkuopat ja kuinka päästä niistä ylös

Pe, 01/15/2016 - 10:45 Maria Louna-Ko…

Ville Lähde:
Paljon liikkuvia osia

Mikä on mielipiteen ja tiedon suhde? Entä tieteen ja uskonnon? Voiko asioita tuomita siksi, että niitä pitää “luonnottomia”? Tarvitsemmeko enemmän sananvapautta vai sensuuria? Jos ymmärtää rikollista, hyväksyykö samalla hänen rikoksensa?

Yhteisistä asioista keskustellaan usein kiivaasti, sosiaalisessa mediassa jopa aggressiivisesti. Pahimmillaan sekä yksityiset että julkiset keskustelut jumiutuvat kokonaan ja muuttuvat hedelmättömäksi riitelyksi.

Ville Lähteen Paljon liikkuvia osia on oivaltava esseekokoelma. Siinä käydään läpi ajattelun ja keskustelun toistuvia perusongelmia. Sellaisia ovat esimerkiksi perusteettomat yleistykset, liiallinen kärjistäminen ja asioiden näkeminen mustavalkoisena. Lähde käsittelee aihetta sekä yleisellä tasolla että ajankohtaisten tapahtumien kautta.

Filosofi, toimittaja ja tietokirjailija Lähde elävöittää tekstiä myös omilla näkemyksillään kirjoittamistaan aiheista. Samalla hän havainnollistaa, ettei pyrkimys ymmärtää maailman monimutkaisuutta estä vahvojen ja perusteltujen mielipiteiden muodostamista.

Kirja ei ole uusi opas sarjassa “Miten osoitat vastustajan argumentoinnin virheet ja päihität hänet verbaalisessa taistelussa”. Se etsii laajempaa näkemystä keskustelujen ongelmista ja hahmottelee reittejä ulos niiden umpikujista. Punaisena lankana on, että monimutkaista maailmaa ei voi ymmärtää ajattelemalla yksinkertaisesti. Toisaalta asiat eivät myöskään ole epämääräistä sekasotkua, vaan niitä voidaan jäsennellä. Siten niistä voidaan (ja täytyy) puhua selvästi. Ymmärrys on välttämätöntä maailman ongelmien ratkaisemiseksi.

Lähde kirjoittaa tarkkanäköisesti muun muassa tieteestä, luonnosta, mielipiteistä, demokratiasta, sananvapaudesta, ideologioista ja retoriikasta.

Ympäristökysymykset ovat Lähteelle tärkeitä. Hän on aikoinaan väitellyt tohtoriksi “luonto”-sanan merkityksistä. Essee “Luonnoton vai luonnollinen” onkin yksi teoksen helmiä. Kirjoitus on lähes terapeuttista luettavaa, sillä näitä sanoja käytetään tuskastuttavan usein lähes minkä tahansa asian tuomitsemiseen tai puolustamiseen. Mikä on yhdelle luonnollista, on toiselle luonnotonta, ja sanojen merkitykset ovat liukuvia ja epämääräisiä. “Luonto on tuolla ja täällä, sisällä ja ulkona, suurta ja pientä.”

Luonnollisuudella voidaan myös vedota niin tieteeseen kuin uskontoon, niin evoluutioteoriaan kuin Raamattuunkin. Ja valitettavan usein tiedettä ja uskoa pidetään toistensa vastakohtina. Katsotaan, että ihmisen on oltava joko tieteellinen tai uskonnollinen, eikä muita vaihtoehtoja ole. Samalla “monista tieteistä tulee yksi tiede, uskon moninaisuudesta tulee yksi uskonnollisuus.” Myös tätä vääristynyttä vastakkainasettelua Lähde purkaa ansiokkaasti:

“Julkisessa keskustelussa ongelmana kuitenkin on, että yksiulotteisen faktapuheen ja huonojen tutkimusasetelmien kritiikki voidaan ymmärtää aivan väärin. Se tulkitaan tieteen kokonaisvaltaiseksi kritiikiksi ja uskomustiedon oikeuttamiseksi.”

“Vaikka tieteen historiasta löytyy mullistuksia ja vanhan tiedon kumoutumista, jotkin asiat eivät enää voi kumoutua kokonaan, koska niistä tiedetään tarpeeksi. Tämän asian sekoittaminen on yleinen virhe tiedekeskustelussa.”

“Tieteellisyys ei selvästi ole huonon ajattelun este.”

Paljon liikkuvia osia on tärkeää luettavaa myös jokaiselle, joka on seurannut viime aikojen keskustelua mielipiteistä, sananvapaudesta ja suvaitsevaisuudesta. Lähteen omin sanoin:

“On eri asia vaatia, että kaikilla on oikeus mielipiteisiinsä, kuin väittää, että jokaisen mielipide on oikea.”

“Toisen ihmisen arvoon ja olemassaolon oikeutukseen puuttuva mielipide ei koskaan ole pelkkä yksityisasia.”

“Mielipiteen puolustamiseen kuuluu velvollisuus perustella sitä.”

“Suvaitseminen ja ymmärtäminen ovat eri asioita, ja niiden sekoittaminen keskenään tyhmistää ajattelua. Mitään asiaa ei voi kritisoida kunnolla, jos sitä ei ymmärrä. - - - Asioita ei myöskään voi suvaita kunnolla ymmärtämättä niitä. Muuten tulee helposti suvainneeksi jotain kuviteltua, eksoottista ja ihannoitua.”

Kuva: Quinn Dombrowski / Flickr

Kirjassa on vain yksi varsinainen ongelma. Lähteellä on tapana vaihtaa hyvin yllättäen näkökulmaa, josta ilmiöitä kuvailee. Yhdessä virkkeessä hän esittää yhdenlaisen väitteen, mutta seuraavassa jopa täysin päinvastaisen näkemyksen, ilman sen kummempaa selitystä. Objektiivisen kuvailun joukossa onkin yhtäkkiä voimakkaan subjektiivinen väite. Lukijan hankalaksi tehtäväksi jää päätellä, milloin kyseessä on asioiden puolueeton analysointi, ja milloin Lähteen tulkinta maailmasta, ironia tai jonkin ryhmän näkemys. Paikoin saa olla hyvinkin tarkkana, vaikka muutoin teksti onkin jouhevaa.

Jonkin verran häiritsevät myös muutamat tapausesimerkit, joihin viitataan ohimennen kertomatta varsinaisesti, mistä on kyse. Lukijan oletetaan tietävän. Esimerkiksi “Villi Pohjola vai Dogville?”,  “kuten Utøyan saarella” ja “Sauli Niinistön aloittaman 'Ihan tavallisia asioita' -kampanjan herättämä kiihko...” Osa lukijoista tunnistanee Villin Pohjolan TV-sarjaksi ja Dogvillen elokuvaksi, tietänee ainakin pääpiirteet Utøyan tragediasta, ja muistanee, että Niinistön kampanja liittyi nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn. Mutta eivät suinkaan kaikki, ja lisäksi asiat unohtuvat. Miesmuisti on lyhyt.

Esseet toimivat itsenäisinä teksteinä, eikä kirjaa välttämättä tarvitse lukea alusta loppuun.  Jokainen voi poimia kirjoituksista itselleen kiinnostavimmat ytimekkäiden otsikoiden perusteella. Järjestyksessä luettuna esseet kuitenkin muodostavat kokonaisuuden, jossa aihepiiriin syvennytään erilaisista näkökulmista. Esseistä viimeinen kokoaa kirjan ajatukset yhteen, ja antaa julkiseen keskusteluun turhautuneelle lukijalle myös joukon neuvoja ja rohkaisua.

Paljon liikkuvia osia on väkevä vastalause epämääräisyydelle, epärehellisyydelle ja älylliselle laiskuudelle. Se on seesteinen ja ajaton, mutta nykypäivänä myös erittäin ajankohtainen. Maailma ei ole koskaan valmis ja sen muuttaminen on mahdollista. Tämä kuitenkin vaatii jatkuvaa asioiden uudelleen arviointia, tiedon hankkimista, mielipiteiden perustelua ja – kyllä – keskustelua.

Kirjan tiedot:

Nimi: Paljon liikkuvia osia
Kirjoitttaja: Ville Lähde
Julkaistu: 2015, Kustannusosakeyhtiö Savukeidas (⇒ lisätietoa kirjasta)
192 sivua
ISBN: 978-952-268-149-2

 

Kuvat: Quinn Dombrowski ja Kurt Bauschardt / Flickr

Elämämme muuttuu totaalisesti kymmenessä vuodessa

Olen ajanut autolla ja polkupyörällä nyt helmikuussa noin 5000 km saatuani hullun idean tutkiskella miltä Tour de Francen ja Ranskan ikoniset paikat näyttävät nyt talvella. Tämä juttu ei kerro kuitenkaan tuosta matkasta, vaan siitä, mikä päässäni pyöri koko keikan ajan: robottiautot. 

Kuinka mukavaa olisikaan ollut antaa auton ajaa itse! Vaikka pidän ajamisesta, olisi suuri osa matkanteosta käynyt paljon mukavammin, turvallisemmin ja tuotteliaammin, mikäli olisin voinut tehdä jotain muuta ratin takana. Tai edes katsoa vain, että auto ajaa kunnolla. Matkan varrelle mahtui myös monta kuumakallea, joilta oikeus ajaa itse autoaan pitäisi ottaa ensi tilassa pois.

Liikenne sujuisi paremmin ja joustavammin, mikäli robottiautot sumplisivat keskenään hyvän nopeuden moottoritiellä, eikä kukaan koittaisi ohitella turhaan. Ja huonossa säässä sekä pimeällä tutkat ja kamerat näkisivät paljon ihmistä paremmin. Toivotan todellakin automaattiset autot tervetulleiksi – kunhan vain välillä saisin itsekin tarttua rattiin.

Tästä vuodesta näyttää tulevan merkittävä itseajavien autojen historiassa, sillä useampikin autonvalmistaja on kertonut tuovansa sellaiset markkinoille tämän vuoden kuluessa. Osa näistä on tosin vielä vain osittain automaattisia, eivätkä ne kykene ajamaan aivan kaikissa olosuhteissa. Muutamassa vuodessa tekniikka, joka hoitaa nopeuden säätämisen ja ohjaamisen niin moottoritienopeuksissa kuin ruuhkassakin, tulee enemmän tai vähemmän normaaliksi.

Netissä liikkuvien arvioiden mukaan kaikesta ajamisesta huolehtivat robottiautot voisivat olla tavallisia vuonna 2025 ja viittä vuotta myöhemmin ei olisikaan oikeastaan muita kuin robottiautoja. Tesla-autoyhtiön johtajan Elon Muskin mukaan vuonna 2020 voisit ostaa jo auton, joka osaa ajaa jo niin hyvin, että “voit astua autoon, kertoa minne mennään, nukkua ja herätä määränpäässä”.

Kymmenessä vuodessa siis robottiautot valtaisivat tiet ja samalla ne muuttavat totaalisesti yhteiskuntaamme. Autoilu on niin olennaisessa osassa nykymaailmaa, että siinä tapahtuva suuri periaatteellinen muutos saa aikaan erään suurimmista mullistuksista teollisessa historiassa. Oletan, että siitä tulee vieläkin suurempi mullistus kuin tietokoneiden ja netin tulosta.

Olennaista robottiautoissa ei nimittäin ole se, että auto vain osaa ajaa itse, vaan se, että automaattisen ajamisen myötä suhtautumisemme autoon muuttuu. Jo nyt autojen käyttöaste on itse asiassa vain 4% ja suurin osa autoista liikenteessä kuljettaa vain yhtä henkilöä. Tuo henkilö on ajaja, joka haluaa päästä autolla paikasta toiseen.

Kun auto ajaa itse, olisi auton jakaminen muiden kanssa paljon helpompaa. Itse asiassa suuri osa autoista muuttuisi varmasti jollakin tavalla yhteisomistetuiksi tai liikenteeseen tulisi suuri määrä robottitakseja, joiden hintataso, saatavuus ja mukavuus tekisivät auton omistamisesta tarpeetonta ja jopa tyhmää. Haja-asutusalueilla auton omistaminen voisi olla vielä kannattavaa, mutta taajamissa ei omaa autoa tarvitsisi kuin hyvin harva; auton saisi paikalle koska vain ja sillä voisi lähteä niin lyhyelle kuin pitemmällekin matkalle. 

Ei ihme, että esimerkiksi Yhdysvalloissa Über ja Zipcar valmistelevat jo aktiivisesti omien autolaumojen hankkimista ja operointia.

Tutkiessani asiaa tarkemmin, törmäsin Zack Kanterin erinomaiseen blogikirjoitukseen, missä hän listaa tutkimuksia ja asioita, jotka liittyvät autonomiseen ajamiseen.

Pihkalääkkeitä ja pajuvaatteita

Ma, 05/12/2014 - 10:16 Toimitus

Suomen metsäteollisuudella meni aivan liian kauan liian hyvin. Se tyytyi tuuppaamaan maailmalle sellua ja paperimassaa, kunnes huomasi, että muualla näitä tehdään edullisemmin ja näppärämmin. Lisäksi kysyntä pienenee koko ajan, kun papererin sekä selluloosan käyttö muuttuu: painopaperia kaivataan yhä vähemmän, mutta pakkauksiin paperia menee aiempaa enemmän.

Eikä kyse ole enää pelkästä paperista: puu, sekä muut biomateriaalit ovat tulevaisuudessa kuin öljy nyt. Niinpä Suomella voisi olla öljyaikakauden jälkeisessä biotaloudessa suuri rooli – jos vain haluamme ja mikäli alamme (viimeinkin) panostaa alan tutkimukseen.

VTT julkaisi tänään erityisen mielenkiintoisen raportin siitä, millainen tulevaisuuden bio-Suomi voisi olla. Eri alojen asiantuntijat kertovat People in the bioeconomy 2044 -julkaisussa kolmesta arkielämän tapauksesta, joiden raportti toivoo herättävän kiinnostusta ja herättävän keskustelua tulevaisuuden ratkaisuista.

Ikääntyminen, väestönkasvu, ilmastonmuutos ja resurssipula ovat haasteita, joihin päättäjiltä odotetaan ratkaisuja maailmanlaajuisesti. Haasteiden ja riskien lisäksi kyseessä on myös mahdollisuus kehittää uudentyyppinen yhteiskunta, joka toimii nykyistä järkevämmin ja ympäristöarvoja kunnioittaen.

Tutkijoiden mukaan tulevaisuus näyttää Suomessa nykyistä täydellisemmältä, jos uudentyyppisen, biotalouteen perustuvan yhteiskunnan kehittäminen otetaan tosissaan. 20–30 vuotta kestävä siirtyminen biotalouteen edellyttää kuluttajilta sopeutumista ja yrityksiltä riskinottokykyä ja merkittäviä investointeja. Valtionhallinnon päätöksentekijöiltä muutos vaatii pitkäjänteistä tukea.

Biotalous perustuu luonnonvarojen järkevään, kestävään käyttöön ja se liittyy tulevaisuudessa lähes kaikkeen toimintaamme. Biotalous on käsite, josta ollaan monta mieltä. Raportissa se nähdään laajana, sosio-teknisenä järjestelmänä, joka sitoo yhteen erilaiset teknologiat, markkinat, ihmiset ja toimintatavat. Se yhdistää tulevaisuudessa erilaisia teollisuudenaloja tavalla, jota ei ole ennen nähty. Se myös yhdistää kestävän kehityksen ajattelutavan liiketoimintaan ja tuo tullessaan biomassasta valmistetut kuluttajatuotteet.

Suomelle biotalous on mahdollisuus sen suurien metsävarojen ansiosta. Puun jalostusastetta voidaan nostaa valmistamalla siitä muovinkaltaisia tuotteita, joista valmistetaan komposiitteja, pakkausmateriaaleja, tekstiilejä ja jopa elintarvikkeiden ainesosia ja lääkeaineita. Myös muiden raaka-aineiden käyttö muuttuu tulevaisuudessa radikaalisti. Tietotekniikalla on myös nykyistä merkittävämpi rooli tulevaisuudessa esimerkiksi valmistusteollisuuden, energiantuotannon ja liikenteen tehostamisessa.

”Biotalouteen siirtyminen edellyttää, että meidän on opittava käyttämään luonnonvarojamme viisaasti ja säästeliäästi. Biomassan tehokas käyttö teollisuudessa ei kaikilta osin ratkaise ongelmia ja tarvitaan muitakin raaka-ainelähteitä. Yksi sellainen on ilmakehän ja savukaasujen hiilidioksidi. Tämä kehitysvaihe on kuitenkin vielä hyvin pitkän tutkimuspolun päässä”, toteaa VTT:n tieteellinen johtaja Anne-Christine Ritschkoff.

Etunojassa kohti hienoa tulevaisuutta

Siinä missä yleisesti monet kuvaavat Suomen tulevaisuutta synkäksi teollisuuden hiipumisen, väestön vanhenemisen, ilmaston muuttumisen ja taloustilanteen tiukkenemisen vuoksi, on VTT:n raportti erinomaisen mukavaa luettavaa positiivisuutensa vuoksi. Kyse ei ole vain hymistelystä, vaan myönteiseen sävyyn on olemassa perusteet – uusi aika tarjoaa mahdollisuuksia, joista kannattaa ottaa koppi välittömästi.

Visiossa esiintyy joukko fiktiivisiä henkilöitä, jotka elävät biotalouden aikakaudella vuonna 2044: Helmi perheineen Taavetissa, Andersonin perhe Helsingin metropolialueen laitamilla ja kansainvälinen keksijä Jonas ”Brad” Salmi Oulussa.

Suomen maatalous kukoistaa, koska osa maailman perinteisistä viljelyalueista on tuhoutunut erilaisten katastrofien myötä. Kaikille ei riitä työtä yhteiskunnassa, koska robotit hoitavat osan tehtävistä. Elinolot muualla heikkenevät, ja maahanmuutto Suomeen kasvaa. Lääketiede on edennyt pitkälle ja sairauksien puhkeamista ennakoidaan elintoiminnoista saatavan datan avulla. Lääkitys on henkilökohtaisesti räätälöityä. Sensorit mittaavat kansalaisten elintoimintoja ja lähettävät dataa lääkäreille. Lomamatkoja tehdään edelleen lentäen kaukomaille: bioenergiavarannot otettiin laajalti käyttöön 20 vuotta aiemmin, joten lentoliikenteen aiheuttama hiilijalanjälki ei ole enää puheenaiheena. Tietotekniikka palvelee yhteiskuntaa monipuolisesti. 3D-printtaus on arkipäivää. Ravinto on muuttunut lähes täysin kasvispohjaiseksi. Härkäpapu on jälleen tärkeä proteiinilähde. Kasveista saadaan kehittyneiden prosessointimenetelmien avulla nykyistä paremmin talteen niiden arvokkaat ja terveyttä edistävät ainesosat. Elintarvikkeet pakataan biopohjaisiin pakkausmateriaaleihin. Puun ainesosia vaahdottamalla valmistetaan muun muassa tekstiilejä ja muovia korvaavia materiaaleja.

Maalaiselämää robottien kanssa Taavetissa

Maalaiselämää viettävän Helmin perhe saa elantonsa pitkälle jalostetuista maataloustuotteista: marjapohjaisia herkkuja ja kosmetiikkaa myydään Venäjälle, puuvillakuituja tekstiiliteollisuudelle ja entsyymien avulla kasvatetusta metsästä saatua kuitua teollisuuden kuitumateriaalien tuotantoon. Maatilalla käytetään biopohjaisia lannoitteita, varastoitua aurinkoenergiaa ja biokaasulla tuotettua sähköä. Työ on hyvin pitkälle automatisoitua, ja robotit huolehtivat rutiineista.

Andersonit asuvat nollaenergiatalossa ja pukeutuvat pajuvaatteisiin

Andersonin perhe asuu Helsingin metropolialueella nollaenergiatalossa. Perhe matkustaa vuosittain Thaimaahan lentokoneella, jonka polttoneste on valmistettu mikrobien avulla. Thaimaassa perhe on tottunut syömään hyönteisiä ja toukkia. Perheen isä on erikoistunut eliniän pidentämiseen ja äiti kehittää Otaniemessä puubiomassasta tuotteita. Perhe on vähentänyt lihansyöntiä ja välttelee kalliin synteettisen lihan ostamista. Kaukana asuva isoäiti pitää yhteyttä lapsenlapsiinsa hologrammitekniikan avulla. Lapset voivat etäsilittää isoäidin kissaa kosketuskäsineillä.

Monitoimimies Jonas ”Brad” Salmi testaa uusimmat tekniikat

Tekniikkaa, filosofiaa, muotoilua ja markkinointia opiskellut Jonas on aina ensimmäisten joukossa kokeilemassa uusia tekniikoita. Hän on ollut mukana perustamassa liikeyrityksiä ympäri maailman. Liikeideat vaihtelevat pihkapohjaisista lääkkeistä hologrammipalveluihin. Jonas viettää paljon aikaansa kotilaboratoriossaan Oulussa. Uusin menestysidea on valoon ja ravinteisiin reagoiva kasvi, jolla voi tuottaa erivärisiä ja makuisia tomaatteja. Hän harrastaa lisättyä tuotantoa eli esineiden valmistaminen 3D-printterillä. Kun Jonas muuttaa viime viikolla käytössä olleen vierassängyn seuraavalla viikolla ruokailuryhmäksi, säästyy tilaakin.

Teksti perustuu pitkälti VTT:n tiedotteeseen. Piirrokset: Jutta Suksi

People in Biotechnology 2044 –julkaisu verkossa: http://www.vtt.fi/inf/pdf/visions/2014/V4.pdf

Tiede kuuluu kaikille!

To, 02/28/2013 - 22:18 Toimitus
Toimenpideohjelman kansi

Suomi on täynnä erilaisia työryhmiä ja neuvottelukuntia, jotka tuottavat erilaisia mietintöjä ja ohjelmia. Yksi näistä on Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, joka julkisti tänään ensimmäisen kansallisen tiedeviestinnän toimenpideohjelman. T-Tuubi komppaa ohjelmaa yksinkertaisesti olemassaolollaan.

"Toimenpideohjelmalla neuvottelukunta haluaa korostaa tutkimustietoon perustuvan yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tärkeyttä suomalaisen yhteiskunnan ja kansalaisten hyvinvoinnin kehittämisessä", kirjoittaa neuvottelukunta tiedoteessaan, jonka mukaan tiedeviestintä vahvistaa tieteen ja yhteiskunnan välistä yhteyttä, lisää luottamusta tieteelliseen tietoon sekä turvaa kansalaisten oikeuden päästä osalliseksi tieteen edistyksen tuomista eduista.

"Yhteiskunnallinen vuorovaikutus on yksi suomalaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten päätehtävä, jota ei kuitenkaan usein riittävästi arvosteta eikä osata arvioida osana tutkimustoimintaa," painottaa tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan puheenjohtaja, professori Risto Nieminen.

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan (TJNK) laatima toimenpideohjelma on ensimmäinen kerta, kun tiedeviestinnän kehittämistä koskevat ehdotukset on koottu ohjelmaksi. Ehdotuksissa korostetaan tiedeviestinnän opetuksen ja tiedekasvatuksen kehittämistä sekä laadukkaan tiedejournalismin ja tietokirjallisuuden tukemista.

"Toimenpideohjelmalla neuvottelukunta kannustaa tutkimusorganisaatioita panostamaan tiedeviestintään ja tuottamaan korkeatasoisia ja riippumattomia kannanottoja yhteiskunnallisen keskustelun ja päätöksenteon pohjaksi," kertoo TJNK:n varapuheenjohtaja Katja Bargum.

Neuvottelukunta korostaa, että vastuu viestinnästä on yksittäisen tieteentekijän lisäksi myös tiede- ja tutkimusyhteisön toimijoilla sekä medialla.

"Avoimet tietovarannot ja nopeasti kehittyvä mediamaisema mahdollistavat uusia tapoja tuottaa ja vastaanottaa tietoa. Samalla vuorovaikutteisen tiedeviestinnän tärkeys korostuu," Katja Bargum lisää.

Toimenpideohjelman ehdotukset suuntautuvat yliopistoille ja korkeakouluille, hallinnolle ja tieteen rahoittajille sekä muille tiedeviestintää tekeville tahoille. Toimenpideohjelma antaa myös esimerkkejä hyvistä tiedeviestinnän käytänteistä Suomessa ja muualla.

Neuvottelukunnan mukaan yksi tärkeimmistä tavoitteista tulevaisuudessa on laatia yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen laatu- ja palkitsemisjärjestelmä. Tutkijan ansioitumisessa tietokirjoittamisella ja tietokulttuuritoiminnalla tulee olla oma selkeä kannustinjärjestelmä.

"Tutkimusjulkaisuja korostava tieteen arviointijärjestelmä ei anna riittävää painoarvoa tieteen ja tutkimuksen laajemmalle yhteiskunnalliselle ja taloudelliselle merkitykselle," muistuttaa Risto Nieminen.

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta on opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelin, joka seuraa tieteen, taiteen ja tekniikan eri alojen saavutuksia Suomessa ja ulkomailla sekä muun kansallisen ja kansainvälisen tiedon kehitystä. TJNK:n laatima toimenpideohjelma luovutettiin opetus- ja kulttuuriministeriöön 28.2.2013.

Toimenpideohjelman voi ladata sekä suomeksi että ruotsiksi osoitteesta: www.tjnk.fi

Tämä teksti perustuu suoraan neuvottelukunnan lähettämään tiedotteeseen.