Blogi

Jopa 26 uutta astronauttia! 

(Lisäys 16.2. illalla: Tekniikka & Talouden mukaan Työ- ja elinkeinoministeriö käynnistää selvityksen Suomen osallistumisesta miehitettyihin avaruuslentoihin, eli suomalaisten pääsy astronauteiksi on nyt vähemmän riippuvaista poliittisista syistä – kenties jopa mahdollisuudet ovat parempia, koska kyseessä on – kenties – uusi Human Spaceflight and Exploration -ohjelmaan osallistuva maa.)

Euroopan avaruusjärjestö kertoi tänään 16. helmikuuta 2021 yksityiskohtia pian käynnistyvästä hakuprosessista. Suurimmat yllätykset verrattuna edelliseen hakuun vuonna 2008 ovat astronauttien määrässä, heidän rooleissaan ja siinä, että nyt haetaan myös erityisiä ”parastronautteja”.

Kun nyt astronautit ovat avaruusjärjestön vakihenkilökuntaa, tulevaisuudessa uusista astronauteista vain 4 – 6 otetaan hommiin samaan tapaan kuin aikaisemmin. Lisäksi noin 20 astronauttia koulutetaan määräaikaiset sopimukset mielessä, eli he voisivat tehdä esimerkiksi yksittäisiä lyhyitä lentoja kiertoradalle.

Tämä jako heijastaa hyvin muutosta, mikä on tulossa avaruuslentäjien työhön. Maan kiertoradalla tullaan tekemään myöhemmin enemmän tutkimusta ja sinne pääseminen tulee helpommaksi. Lyhytaikaisten, tiettyä tarkoitusta palvelevien lentojen määrä kasvaa, ja juuri tällaisiin lentoihin sopivat hyvin nämä uudenlaiset keikka-astronautit.

Esimerkiksi Axiom-yhtiö tulee tarjoamaan ensi vuodesta alkaen maksua vastaan lentomahdollisuuksia avaruusasemalle, ja näitä lentoja on tarkoitus tehdä turistien ja tutkijoiden tilauksesta. Osa eurooppalaisastronauttien lennoista on todennäköisesti juuri tällaisia noin viikon keikkoja avaruuteen.

Vakiastronauttien tehtäväksi jäävät vaativammat työt, eli pitkäkestoiset lennot Avaruusasemalle (tai tulevaisuudessa kenties avaruusasemille), Kuun kiertoradalle ja kenties myös Kuun pinnalle. 

Pitkäkestoisilla lennoilla pidetään yllä avaruusasemaa, jotta se olisi toiminnassa lyhytaikaisia vierailijoita varten. Kuuta kiertävälle radalle aloitetaan pian rakentaa avaruusasemaa, jonka toiminta vastaa nykyisen avaruusaseman toimintaa – paitsi että se on kauempana ja sillä työskentely on vaarallisempaa, koska Kuun luota ei päästä parissa tunnissa Maahan onnettomuustapauksissa.

Perinteisten superihmisastronauttien lisäksi ESA aikoo ottaa mukaan henkilöitä, jotka eivät ole fyysisesti täydellisiä. Avaruudessa työskennellessä jalat eivät itse asiassa ole kovin tärkeitä, joten yleistäen voisi sanoa, että jos hakija täyttää kaikki kriteerit jalkoja lukuun ottamatta, niin hän voi päästä mukaan. Tarkemmin: ”parastronauttien” jalka tai jalat voivat olla amputoitu tai epänormaalit polvesta alaspäin, tai jalat voivat olla eripituiset.

Myös lyhyet, alle 130 cm pitkät henkilöt voivat päästä mukaan.

Parastronauttienkin täytyy olla hyväkuntoisia ja täyttää kaikki muut kriteerit.

Ketkä kelpaavat mukaan?

Astronautin perustyyppejä on yleisesti ottaen kaksi: tutkijat tai insinöörit ja lentäjät, yleensä hävittäjälentäjät. Lisäksi heillä pitää olla vakaa mielenlaatu, mielellään pari yliopistotutkintoa ja harrastuksina lentämistä, sukeltamista tai muuta sellaista varsin astronauttimaista. Kielitaito on hyväksi, ja heidän täytyy olla muutenkin ”hyviä tyyppejä”.

Tarkemmin:

• Hakijan täytyy olla jonkun ESAn jäsenmaan tai yhteistyömaan kansalainen.
• Hänellä täytyy olla ylempi korkeakoulututkinto (maisteri) tai korkeampi koulutus joltain näistä aloista: luonnontieteistä, tekniikan alalta, matematiikasta, tietojenkäsittelystä. Toinen vaihtoehto koulutukselle on koelentäjäkoulu. Kummassakin tapauksessa vaaditaan lisäksi vähintään kolme vuotta työtä omalla alallaan.
• Sujuva englannin kielitaito (CEFR C1) sekä vähintään yhden muun kielen tunteminen (CEFR B1-B2).
• Hyvä motivaatio ja kyky työskennellä epäsäännöllisesti myös kaukana kotoa ulkomailla.
• Joustavuus työpaikan suhteen (työ- ja asuinpaikka voi olla Euroopassa, muualla maailmassa tai avaruudessa)
• Rauhallisuus paineen alla on tärkeää ja hänen täytyy suostua myös kivuliaisiin lääketieteellisiin tutkimuksiin.
• Mieluiten (mutta ei välttämättä!) 27-37 vuoden ikä.

Sukupuolella ei ole väliä, paitsi että ESA kehottaa painokkaasti myös naisia hakemaan; astronautin työ ja koko avaruusala on ollut (ja on edelleen) varsin miehistä, joten harva tyttö tulee sitä edes vakavasti ajatelleeksi. Tähän halutaan saada muutos.

Miten haku etenee?

Nyt hakemuksia otetaan vastaan maaliskuun lopusta toukokuun 28. päivään saakka ja koko haku tapahtuu netissä osoitteessa https://www.esa.int/About_Us/Careers_at_ESA.

Hakijoiden tulee kirjautua käyttäjiksi ja vastata pohjustaviin kysymyksiin. Edellisessä haussa tämä oli 15 sivun mittainen lista.

Varsinaisessa hakemuksessa täytyy olla mukana CV (Europass), motivaatiokirje, kopio passista ja lisäksi todistus ilmailulääkäriltä siitä, että hakija täyttää yksityislentäjän lupakirjan vaatimukset lääketieteellisesti (vaikka lupakirjaa ei olisikaan).

Hakemuksia käsitellään alustavasti toukokuun ja kesäkuun 2021 aikana, ja heinäkuussa valitaan osa hakijoista jatkamaan psykologisiin testeihin. Ensimmäisten testien parhaat kutsutaan tarkempiin testeihin vuoden 2022 alussa. Niitä pidetään eri paikoissa syksyn aikana, ja jos vuoden 2008 hakua pitää esikuvana, oli silloin tässä vaiheessa mukana pari sataa henkilöä.

Edellisessä hakuprosessissa seuraavaan vaiheeseen, eli tarkkoihin lääketieteellisiin kokeisiin, kutsuttiin 80 henkilöä. Nyt näitä on tarkoitus pitää ensi vuoden keväällä touko-heinäkuussa 2022.

Heistä parhaat kutsutaan haastatteluihin. Viimeksi näitä oli vain yksi kierros ja siinä oli mukana noin 30 henkilöä, mutta nyt tulossa on kaksi haastattelukierrosta ja haussa on neljän sijaan yli 20 astronauttia, joten haastatteluihin kutsuttaneen paljon enemmän väkeä – kuten aikaisempiinkin karsintavaiheisiin.

Lopulta tuolloin todennäköisesti edelleen ESAn pääjohtajana toimiva, ensi kuussa kautensa aloittava Josef Aschbacher päättää valittavat henkilöt, jotka kutsutaan Kölniin, Euroopan astronauttikeskukseen peruskoulutusta varten. Päätökset tehdään lokakuussa 2022, ellei koronapandemia venytä aikataulua, ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, saavat uudet astronauttikokelaat muuttaa Saksaan varsin nopeasti sen jälkeen, kun ovat saaneet tiedon valinnastaan.

Tähän mennessä kaikki eurooppalaiset astronauttivalinnat ovat onnistuneet erinomaisesti, ja myös ESAn itse antama astronauttien peruskoulutus on erittäin hyvää. Myös ulkomaiset yhteistyökumppanit lähettävät tuoreita astronauttejaan Kölnissä sijaitsevaan Euroopan astronauttikeskukseen ottamaan oppia.

Suomi oli superaktiivinen edellisellä kerralla

Olin itse mukana edellisessä hakukierroksessa siten, että avustin tuolloin Euroopan avaruusjärjestöä suomenkielisissä tiedotusasioissa ja organisoin Suomessa hakuprosessiin liittyneitä tiedotustoimia. Pian sen jälkeen olin myös työssä ESAssa miehitettyjen avaruuslentojen parissa, joten pääsin seuraamaan astronauttikandidaattien peruskoulutus ja ensimmäisiä askeleita avaruuslentäjäuralla.

Koulutuksesta voin kirjoittaa joku kerta enemmän, mutta tässä vielä tuosta hakukierroksesta: Suomelle tämä kierros oli merkittävä, koska nyt otettiin mukaan kaikki jäsenmaat, siten myös Suomi.

Aikaisemmin astronautiksi pääseminen oli mahdollista ESAssa vain henkilöille, jotka ovat ovat ESAn miehitettyjen avaruuslentojen ohjelmaan osallistuvista maista.

Järjestimme siksi astronauttiurasta ison tiedotustilaisuuden Helsingissä toukokuussa 2008. Paikalle tuli toistasataa kiinnostunutta kuulemaan mitä ruotsalaisastronautti Christer Fuglesangilla ja ESAn astronauttikeskuksen astronauttiosaston johtajalla Horst Schaarschmidtillä oli kerrottavana.

Yllättäen (tai ei) Suomesta saatiin peräti 4 % kaikista hakemuksista, ja väkimäärään suhteutettuna olimme aktiivisin maa. Suomalaishakemuksia oli 336, kaikkiaan ESA sai hakemuksia 8413.

Suomalaiskandidaatit menestyivät myös erinomaisesti. Aivan loppukarsinnassakin oli mukana suomalainen, mutta kun tasavahvoja henkilöitä alettiin laittaa järjestykseen heistä riippumattomilla tekijöillä (kuten esimerkiksi k.o. henkilön kotimaan ESAn miehitettyihin avaruuslentoihin antaman osuuden mukaan), putosi suomalainen listan hännille.

Kansalaisuus ei kuitenkaan olisi ollut esteenä, jos joku muu syy olisi nostanut ehdokkaan selvästi muita paremmaksi. Käytännössä kuitenkin kaikki viimeisessä valinnassa mukana olevat ovat niin erinomaisia, että valinta tehtiin (ja tehdään varmasti jatkossakin) muiden tekijöiden perusteella: rahoitus sekä politiikka ovat olennaisia.

Esimerkiksi vuonna 2009 monet katsoivat Tim Peaken päässeen mukaan pääasiassa siksi, että ESA halusi innostaa Iso-Britanniaa osallistumaan enemmän ja aktiivisemmin eurooppalaisiin avaruushankkeisiin. Näin kävikin, kunnes Brexit sotki kuvioita (ESA ja EU ovat erillisiä organisaatioita ja vaikka Britannia jatkaa ESAn jäsenenä vanhaan tapaan, hankaloittaa Brexit heidän osallistumistaan ESA-hankkeisiinkin).

Neljän uuden astronautin sijaan valittiin kuusi, koska Italia iski euroja pöytään ja halusi kaksi italialaista.

Kädenojennuksena Pohjoismaille (ja muille pienille jäsenmaille) mukaan otettiin myös Tanskan Andreas Mogensen, ja hän on toistaiseksi tehnyt ”vain” yhden lyhyen matkan avaruusasemalle. Sen sijaan hän on erittäin kokenut CapCom, eli astronauttien kanssa lennonjohdosta yhteydessä oleva astronautti, jonka työ on eräs monista erittäin tärkeistä, mutta vähemmän otsikoissa olevista astronauttitehtävistä.

ESAn pääjohtaja on myös usein sanonut, että jokainen vuoden 2009 astronautti pääsee lentämään vähintään kaksi kertaa. Kaksi avaruuslentoa on yleinen vähimmäistavoite kaikille astronauttiryhmän jäsenille, joskin onnekkaimmat (ja sopivista maista kotoisin olevat) pääsevät avaruuteen kolmannenkin kerran. Käytännössä kun lentopaikkoja jaettaessa kansallinen rahoitus on myös olennaisessa osassa, joten se maa joka maksaa, sen maan edustajat pääsevät lentämään enemmän.

Lue lisää ESAn astronauteista ja astronauttikoulutuksesta: www.esa.int/YourWayToSpace

PS. Olen itsekin astronauttikandidaatti! 

Käydessäni ensimmäisen kerran juttukeikalla Nasan Houstonissa sijaitsevassa miehitettyjen avaruuslentojen keskuksessa 1990-luvun puolivälissä täytin hakulomakkeen, kun kävimme astronauttirekrytointitoimistossa osana kiertokäyntiä.

Ennen syyskuun 11. päivän terrori-iskuja vuonna 2001 ilmapiiri Nasassakin oli hyvin rento, ja jopa satunnaiselle suomalaistoimittajalle näytettiin paikkoja hyvin vapaasti. Ja myös annettiin vitsin vuoksi täyttää lomake, joka leimattiin saapuneeksi ja hylättiin saman tien. Ulkomaalaiset kun pääsisivät (ja pääsevät edelleen) mukaan vain hallitustenvälisillä sopimuksilla. 

Joka tapauksessa nauroimme, että olin tuon noin kaksi minuuttia astronauttikandidaatti.

PSS: Tämä teksti ilmeistyi ensin (lähes samanlaisena) Ursan blogina.

Suurin huomio keskittyy luonnollisesti SpaceX -yhtiön Crew Dragon -aluksen laukaisuun. Kaikki näyttää olevan kunnossa lentoonlähtöä varten, joskin sääolot Atlantilla saattavat aiheittaa viivytystä. Paitsi että myrsky haittaisi miehistön pelastamista mahdollisen onnettomuuden sattuessa, niin myös raketin ensimmäisen vaiheen laskeutuminen merellä olevan lavetin päälle on hankalaa, jos lavetti keikkuu kovasti. 

Kun tätä juttua päivitettäessä laukaisuun on noin kuusi tuntia, on suotuisan sään todennäköisyys laukaisupaikalla Floridassa 50%, mutta merellä tilanne on huonompi siellä kehittymässä olevan pyörremyrskyn vuoksi. Valmistelut jatkuvat silti.

Raketin laskeutuminen ei ole lennon onnistumisen kannalta olennainen asia, mutta se on tärkeä osa Falcon 9 -rakettien laukaisusysteemiä. 

Niiden taloudellisuus liittyy suoraan siihen, että kallein osa raketista voidaan käyttää uudelleen. Uudelleenkäytettävyys on muutenkin tämän uuden ajan avaruusaluksen avainsana, sillä myös avaruusaluksia on tarkoitus käyttää useita kertoja uudelleen.

Avaruussukkulat olivat toki uudelleenkäytettäviä, mutta lopulta niiden korjaaminen, huoltaminen ja valmistaminen uusia lentoja varten oli aikaa vievä ja kallis toimenpide, eikä niiden lennättämisestä tullut koskaan niin rutiininomaista kuin alun perin suunniteltiin. Lisäksi sukkuloiden suuret polttoainetankit olivat kertakäyttöisiä. 

Kun jossain vaiheessa tulevaisuudessa kertaalleen jo lentänyt Falcon 9:n ensimmäinen vaihe nostaa matkaan jo aikaisemmin avaruudessa käyneen Crew Dragonin, saavutetaan yksi merkkipaalu avaruustoiminnassa. Tähän tosin saattaa mennä vielä jonkun aikaa, sillä kun kyydissä on ihmisiä, ei riskejä haluta ottaa; tosin voi hyvinkin olla niin, että piakkoin kertaalleen jo lentäneet, ikään kuin sisäänajetut raketit havaitaan täysin uusia turvallisemmiksi.

Keskiviikon lento on merkittävä myös monessa muussa mielessä. Suurinta meteliä etenkin Yhdysvalloissa ja amerikkalaismediaa tarkasti seuraavissa tiedotusvälineissä pidetään luonnollisesti siitä, että kyseessä on ensimmäinen astronauttien lentoonlähtö Yhdysvalloista avaruuteen sitten sukkulaohjelman lopettamisen. On kulunut 3245 vuorokautta siitä, kun sukkula Atlantis nousi lennolle STS-135 heinäkuussa 2011. 

Vaikka tästä kuorisi pois kansallishenkisen paatoksen, on tämäkin tärkeä asia. Toinen avaruuden suurvalloista pääsee jälleen mukaan avaruuslentojen kuninkuuslajiin. 

Lentojen käynnistäminen uudelleen on viivästynyt kovasti aikanaan suunnitellusta, mutta lopputuloksena on todella uudenlainen ja nykyaikainen alus. Tai itse asiassa kaksi, sillä SpaceX:n lisäksi Boeing on tekemässä omaa vastaavanlaista alustaa, ja myös se on hyvin pitkälle samankaltainen.

SpaceX:n Crew Dragon ja Boeingin Starliner ovat periaatteeltaan tylsän vanhanaikaisia kapseleita, jotka palaavat takaisin Maahan laskuvarjoilla, mutta kumpaankin mahtuu jopa seitsemän astronauttia mukaan, ne on tehty nykyaikaisista materiaaleista kaikella 2000-luvun tietotaidolla, ja luonnollisestikin niiden systeemit ja kaikki elektroniikka ovat aivan toisenlaista kuin Apollo-alusten aikaan. 

Myös 1960-luvulta periytyvä Sojuz on Lada 1200 (jos olet sen verran nuori, ettet muista mistä on kyse, niin klikkaa tästä tai tästä) näihin uusiin aluksiin verrattuna, vaikka sitä on vuosikymmenien aikana modernisoitu. Jo pelkästään alusten minimaalinen ja suoraviivainen sisustus sekä kojelaudat suurine kosketusnäyttöineen näyttävät konkreettisesti kuinka suuresta hyppäyksestä eteenpäin on kyse.

Myös avaruussukkulaan verrattuna uudet alukset ovat selvästi eri vuosituhannelta. 

Samoin avaruuslentäjiä lennon kriittisten vaiheiden aikana suojaavat painepuvut ovat kehittyneet ”hieman”. Nyt käyttöön tulevat asut ovat aikaisempiin ja nykyisin Sojuzin sisällä käytettäviin pukuihin verrattuna kevyet ja mukavat. Ne näyttävät itse asiassa moottoripyörävaatteiden erikoisversioilta.

Suuria muutoksia tulossa

Kummankin aluksen tekemisen perustana on vuonna 2006 alkanut Nasan hanke nimeltä Commercial Orbital Transportation Services (COTS). Sen tarkoituksena oli saada käyttöön uusia avaruusaluksia siten, että avaruusaseman rahtilennot ja astronauttien voitaisiin tehdä amerikkalaisten omilla aluksilla myös sukkulalentojen päättymisen jälkeen. 

Jos ja kun nykyinen presidentti Trump haluaa ottaa itselleen kunnian astronauttien lentojen alkamisesta, ja toiset puolestaan antavat kunnian nykyisten alusten tekemiseen oikeuttaneesta Nasan tilauksesta presidentti Obamalle, niin oikea suunta kiitoksille olisi presidentti Bush nuorempi. Hän julkisti tämän kaupallisten toimijoiden käyttämiseen Nasan haastaneen projektin vuonna 2004.

Rahtisopimukset annettiin SpaceX:lle ja Orbital Sciences -yhtiölle ja ensimmäisenä näistä pääsi matkaan SpaceX Dragon-aluksellaan. Se teki ensilentonsa joulukuussa 2010 ja lennot avaruusasemalle alkoivat keväällä 2012. Tämä alus on nyt astronautteja kyytivän Dragonin pohjana; periaatteessa jo rahtialus olisi voinut toimia jo ihmistenkin kuljettajana, mutta siihen ei tehty koskaan sisustusta ja ohjaimia ynnä muuta sellaista.

Vaikka rahti on kulkenut nyt hyvin, niin astronauttejaan varten Nasa on joutunut ostamaan paikkoja venäläisiltä. Sojuz-alukset ovat kuljettaneet kaikki avaruuslentäjät ylös asemalle ja takaisin sieltä nyt lähes kymmenen vuoden ajan, mutta tästä eteenpäin kaikki muut kuin venäläiset tulevat käyttämään amerikkalaisaluksia. 

Seuraava eurooppalainen avaruusasmalle nouseva avaruuslentäjä, ranskalainen Thomas Pesquet, on jo valmistautumassa ensi vuonna alkavaan matkaansa Houstonissa – ei Moskovan luona Tähtikaupungissa.

Loppuvuosi on vielä siirtymäaikaa, mutta sen jälkeen Sojuzit ovat lähes vain kosmonauttien kyydittäjiä. Tämä pahentaa vielä osaltaan Venäjän avaruusohjelman talousahdinkoa, koska se ei saa enää tuloja länsimailta matkapalveluista.

Menijöitä avaruusasemalle tulee olemaan vastaisuudessa todennäköisesti enemmänkin, sillä uusilla aluksilla tullaan tekemään avaruusasemalle myös muita kuin Nasan tai avaruusasemayhteistyöhän osallistuvien maiden avaruuslentäjien matkoja. 

Asemaa aletaan käyttää yhä enemmän kaupallisesti, ja tässä olennainen kohta on kaupallisen moduulin liittäminen asemaan lähitulevaisuudessa. Axiom-yhtiö aikoo myydä lippuja omaan asemaosaansa niin turisteille kuin muillekin; yhtiöt ja tutkimuslaitokset voivat pian lähettää omia henkilöitään avaruuteen, samoin kuin muiden maiden avaruusjärjestöt. 

Tiedossa on myös aivan uudenlainen avaruuskokemus, sillä aseman sisustus on peräisin kuuluisan suunnittelijan Philippe Starkin käsialaa.

Kyydit asemalle Axiom aikoo ostaa suoraan SpaceX:ltä ja Boeingilta. Nasaa ei enää tähän tarvita. Seuraavassa vaiheessa Axiom aikoo irrottaa moduulinsa, liittää siihen muita osia ja alkaa operoimaan omaa avaruusasemaansa. Ja sinnekin tarvitaan avaruustakseja.

SpaceX on ilmoittanut myös aikomuksestaan käyttää Crew Dragoneita avaruusturistilentoihin, jotka eivät telakoidu avaruusaemaan, vaan kiertävät vain vähän aikaa maapalloa. 

Tämä kaikki on mahdollista siksi, että alusten lennättäminen on paljon aikaisempaa edullisempaa. 

Ja mitä hintaan tulee, niin Nasa maksoi SpaceX:lle 3,1 miljardia dollaria Crew Dragonin kehittämisestä. Vaatimattomien arvioiden mukaan Nasan omana työnä perinteiseen tapaan tehtynä se olisi maksanut vähintään 20 miljardia dollaria. 

Nyt siis peukut pystyyn ja jännityksellä odottamaan keskiviikkoiltaa klo 23.33 Suomen aikaa. Bob Behnken ja Doug Hurley nousevat silloin toivottavasti historialliselle matkalleen.

Siiven alta avaruuteen

Virgin Orbit on vain viisivuotias avaruusyhtiö, joka on ennättänyt kehittämään tässä ajassa uuden raketin ja muokkaamaan vanhan lentomatkustajia lennättäneen Jumbo-Jetin sen kantoalukseksi.

Tosin yhtiöllä on ollut paljon tietoa jo käytettävissään, sillä tämä rakettien pudottaminen ei ole mikään uusi asia. Paitsi että sotilaat käyttävät tätä eri kokoisten rakettien ja ohjusten kanssa koko ajan, niin myös esimerkiksi ensimmäisenä äänivallin rikkonut X-1 -rakettikone pudotettiin lentokoneesta. 

Niin ikään kuuluisat X-15 -rakettikoneet, jotka nousivat hyppäyslennoille avaruuden puolelle, nousivat ilmaan pommikoneen kantamina. 

Satelliitteja on lähetetty myös tällä samalla tavalla avaruuteen vuodesta 1990 alkaen. Orbital Sciences (joka on nyt osa Northrop Grumman Innovation Systems -yhtiötä) teki silloin ensimmäisen Pegasus -rakettinsa laukaisun. 

Uutta Virgin Orbitilla on kuitenkin se, että heidän LauncherOne -rakettinsa on hieman suurempi, nykyaikaisempi ja edullisempi. Sen avulla voidaan laukaista noin 500-kiloisia kuormia matalalle kiertoradalle (Pegasuksen vastaava noin 440 kg).

Tämä sopii hyvin siis pienten nano- ja mikrosatelliittien laukaisuun. Esimerkiksi suomalainen tutkasatelliittiyhtiö Iceye saisi LauncherOnella viisi satelliittiaan kerralla avaruuteen. 

Yhden laukaisun hinta on 18 miljoonaa dollaria, eli noin 36 000 dollaria kilogrammalta. Pegasus 40 miljoonan dollarin laukaisuhinnalla ei liene monille enää kiinnostava vaihtoehto tämän jälkeen, mutta toisaalta esimerkiksi hieman pienemmällä Electron-pikkuraketilla kyydin kiertoradalle saa vain viidellä – kuudella miljoonalla dollarilla.

Ilmalaukaisun hyvä puoli on kuitenkin se, että se voidaan tehdä periaatteessa mistä päin tahansa maailmaa. Raketin valmistelu ennen lentoa vaatii erikoislaitteita, mutta ne on kohtalaisen helppoa siirtää haluttuun paikkaan. Lentoja suunnitellaan mm. Guamin saarelta Tyyneltä valtamereltä hyvin läheltä päiväntasaajaa. Paikka onkin erinomainen satelliittien lähettämiseen.

Ensimmäiset lennot Virgin Orbit tekee kuitenkin Kaliforniasta, Mojavesta, missä koneella on tehty tähän mennessä koelentoja rakettia siiven alla kuljettaen, sellaisen alas pudottaen ja mittaustietoja koko ajan keräten.

Juuri näin tapahtui maanantaina, kun Jumbo-Jet nousi tankattu raketti mukanaan lentoon ja suuntasi Tyynenmeren päälle. Tarkoituksena oli tehdä sillä ensimmäinen laukaisu, ja niin tapahtuikin, mutta hetkeä raketin sytyttämisen jälkeen tapahtui jotain. 

”Anomalia”, kuten Virgin Orbit kertoi twitterissä. Moottori ehti toimia muutaman sekunnin ajan, ennen kuin raketti se joko sammui tai pamahti – tarkempaa tietoa ei ole vielä kerrottu. 

Vaikka lennon epäonnistuminen on pettymys, on varsin tyypillistä, että uuden raketin ensimmäinen lento ei onnistu. Yhtiö kertoo saaneensa lennosta ja myös tästä ensimmäiseen lentoon valmistautumisesta sekä raketin laukaisusta paljon tietoja, jotka auttavat jatkossa.

Seuraavaa rakettia ollaan jo tekemässä ja uusi koelento saattaa tapahtua jo kesällä.

Kirjoitus on ilmestynyt alun perin (hieman muunnettuna) Ursa blogina.

Moottori siis ratkaisisi perinteisen avaruuslentokoneiden ongelman, eli sen, että mukana pitäisi periaatteessa olla suihkumoottorit malttakaa ja hitaasti lentämistä varten, patoputkimoottorit korkealla ja nopeasti lentämiseen sekä rakettimoottorit avaruudessa lentämistä varten. 

Sabre toimisi siis kaikilla kolmella korkeus- ja nopeusalueella, ja olisi siten erittäin sopiva avaruuslentokoneeseen. Moottoreita pitäisi olla useita, mutta yksi moottorityyppi riittäisi.

Koska moottori on erittäin lupaava, on Reaction Engines saanut rahoitusta muun muassa brittihallitukselta, Euroopan unionilta ja Euroopan avaruujärjestöltä. Myös lentokoneenmoottoreita valmistava Rolls-Royce rahoittaa koemoottorin tekemistä. 

Sabre ei ole siis vielä toiminut, mutta sen olennaisinta osaa on jo testattu. Kyseessä on suuritehoinen jäähdytin, joka pystyy viilentämään (ja samalla ahtamaan) ilmaa todella nopeasti siten, että ilmaa voidaan käyttää rakettimoottorissa. Ilmakehässä lentäessään moottori siis käyttää ilmassa olevaa happea, ja vasta korkealla lennettäessä se alkaa käyttää nestehappea. Nykyiset raketithan lähtevät lentoon kaikki tarvitsemansa happi mukana, mikä tekee niistä ”turhan” painavia.

Mikäli moottori toimii suunnitellusti, on avaruuslentokoneen tai mannertenvälisiin supernopeisiin lentoihin sopivan liikennelentokoneen tekeminen seuraava vaihe. Yhtiö onkin tehnyt tällaisesta useita luonnoksia, ja yksi niistä on otsikkokuvassa. Brittihenkeen kone on tietysti väritetty Union Jackin väreihin.

Tämä (otsikkokuvassa oleva) versio ei ole ihan täysiverinen avaruuslentokone, vaan hypersooninen matkustajakone, joka lentäisi nimensä mukaisesti moninkertaisella äänen nopeudella erittäin korkealla – kenties noin kuusinkertaisella äänen nopeudella yli 20 kilometrin korkeudessa. Alla on sen sijaan kuva Skylon-avaruuslentokoneen hahmotelmasta.

Samaan aikaan Yhdysvalloissa ollaan tekemässä rakettia, joka saattaa olla lopulta ensimmäinen pitkien lentomatkojen kulkupeli. SpaceX:n Starship (kuva yllä) on yhtiön seuraava iso hanke, ja vaikka sen tärkein tehtävä tulee olemaan rahtien kuljettaminen avaruuteen, kaavaillaan siitä myös matkustajaversiota mannertenväliseen liikenteeseen. Kyytiin mahtuu kenties jopa sata ihmistä, mutta edes silloin tästä aluksesta ei olisi vielä nykyisenkaltaisen lentoliikenteen korvaajaksi.

Jos raketti toimii ja se aloittaa myös maanpäällisen liikennöinnin, olisi se tarkoitettu vain rikkaille liikematkustajille tai muuten kiireisille sekä (turhan)tärkeille henkilöille, jotka eivät pelkää varsin rajua kyytiä.

Starshipin prototyypin koelennot on tarkoitus aloittaa nyt elokuun lopussa, joten tässä suhteessa eletään kiinnostavia aikoja.

Ympäristön kannalta Starship ei kuitenkaan ole yhtä hyvä kuin vedyllä toimivat raketit, koska se käyttää polttoaineena metaania. Palotuloksena on siis hiilidioksidia, ja sitä syntyy todennäköisesti enemmän kuin alussa mainituilla kuudella nykyisellä mannertenvälisellä lennolla. Starshipin ympäristövaikutuksia täytyy tutkia muutenkin vielä tarkasti, etenkin jos (ja kun?) lentoja aletaan aikanaan tehdä päivittäin, kenties enemmänkin.

Voi kuitenkin olla, että Starship osaltaan avaa silmät uusiin liikenneratkaisuihin, ja sen jälkeen muiden, myös ympäristön kannalta paljon parempien laitteiden kehittäminen pääsee vauhtiin. 

Joka tapauksessa ympäristöystävällistä liikennettä pohdittaessa kannattaa katsoa myös eteen- ja ylöspäin, eikä vain turvautua perinteisiin ratkaisuihin tai päättää jäädä ainoastaan kököttämään kotiin. 

Juttu on julkaistu myös Ursan Avaruustuubi-blogissa.