Kuinka olla arkipäivän tutkimusmatkaaja?

Otsikkokuva
Otsikkokuva
Body D8

Tämä on kummallinen, mutta mielenkiintoinen kirja. Se on kirjoitettu käsin, tikkukirjaimin, ja se sisältää piirroksia, askartelua ja naivistisia valokuvia, joita on sotkettu kynällä. Kirjassa on tehtäviä ja tilaa omille merkinnöille. Sen teksti on yksinkertaista, jutustelevaa, pätkittäistä ja neuvovaa, mutta silti - tai kenties juuri siksi - hyvin jännittävää.

Tiedemuseon puodista mukaan napattu kirja on kiinnostava ohjepaketti meille, jotka haluamme olla jonkinlaisia tutkimusmatkaajia arkisessa elämässämmekin. Tai oikeastaan: kirja on paremminkin suunnattu heille, jotka eivät ole vielä huomanneet, että jokapäiväinen elämälle ja normaali ympäristömme tarjoavat myös paljon ihmeteltävää.

"Joka hetki, olet sitten missä tahansa, ympärilläsi on satoja kiinnostavia asioita, jotka kannattaa dokumentoida", kirjoittaa Smith jo kirjan kannessa, ja tässä on kirjan ydin. Aina ja kaikkialla kannattaa tehdä havaintoja ja huomioita, ja sen sijaan että vain noteeraa nopeasti mielessään asioita, niihin kannattaa kiinnittää huomiota. Kirjan henki on siinä mielessä klassinen ja romanttinen, että se Keri Smith kehottaa tekemään kynällä merkintöjä muistivihkoon (tai kirjassa oleviin merkintäpaikkoihin) sekä ottamaan näytteitä mukaan, järjestelemään niitä ja laittamaan talteen. Itse harrastan yksinkertaisesti kännykuvaamista: kun näen jotain jännää, otan yleensä kuvan, ja vain harvoin otan mitään mukaani. Kuvaamisessa on toki se huono puoli, että kuvat on helppo unohtaa jälkikäteen - etenkin kun niitä on paljon - ja kynällä käsin muistiin merkitessä sekä piirtäessä asia painuu helpommin myös mieleen.

Kirjan kiinnostavin anti on kuitenkin se, että siinä on hyviä vinkkejä myös kokeneemmalle kuriositeettibongarille, ja se listaa erilaisia metodeja (joskus jopa naiiveja sellaisia), joilla kokematonkin voi oppia tutkailemaan ympäristöään.

Mutta onko kirja enemmänkin lapsille kuin aikuisille? Periaatteessa kai lapsille ja nuorille, mutta itse sanoisin kaikille, sillä myös "aikuisten" kannattaisi pitää yllä jatkuvaa kyselyikää. Ja siinä "How to be an explorer of the world" on erinomainen apu.

Kirjailijan nimi
Keri Smith
Kirjan nimi

How to be an explorer of the world

Kategoria