Markus Hotakainen suosittelee Minna Silverin tuoretta kirjaa "Sinuhe egyptiläisen maailma".

Jos käsityksesi muinaisesta Egyptistä perustuu Mika Waltarin klassikkoteokseen Sinuhe egyptiläinen, olet koko lailla oikeilla jäljillä. Lähi-idän historioitsija ja arkeologi Minna Silver on kirjoittanut mainion teoksen, jossa hän kuvaa romaanin aikakautta, kulttuuria ja tapahtumia niin Egyptissä kuin muillakin Lähi-idän alueilla.

Silverin mukaan Waltari kertoo liki tieteellisellä tarkkuudella entisaikain yhteiskunnasta ja elämästä, josta oli hämmästyttävän hyvin perillä.

Vahva lukusuositus – ja jos Sinuhe egyptiläinen on vielä lukematta, kannattaa siihenkin tarttua.

Sinuhe egyptiläisen maailma
Minna Silver. SKS Kirjat 2024

*

Mari Heikkilä innostaa menemään antikvariaattiin (joko fyysisesti tai verkkokauppaan) ja etsimään sieltä vuonna 2008 julkaistun, Adam Wishartin kirjoittaman ja Leena Vallisaaren sekä Laura Ruuttunen suomeksi kääntämän kirjan "Joka kolmas : matka ihmisen ja syövän yhteiseen historiaan".

Kirja käsittelee lääketieteen historiaa ja syövän historiaa, sekä on myös henkilökohtainen kokemus. Sitä ei valitettavasti enää saa ostettua kuin antikvariaateista, mutta monista kirjastoista se yhä löytyy. 

Adam Wishart on BBC:n dokumenttiohjaaja, jonka isä sairastui syöpään. Hän on kirjaa varten haastatellut vakuuttavan liudan alan tutkijoita ja siinä kerrotaan todella mielenkiintoisesti syövän historiasta — ja samalla tulee aimo annos koko lääketieteen historiaa. Ohessa kulkee tarina oman isän sairauden etenemisestä. 

Itselleni tämä kirja on jäänyt mieleen yhtenä parhaista ja koskettavimmista lukemistani tietokirjoista. 

Joka kolmas : Matka ihmisen ja syövän yhteiseen historiaan
(One in three : a son's journey in the history and science of cancer), Adam Wishart. Tammi 2008. 

*

Jarmo Korteniemi tonkii sohvan alta oivan ötökkäkirjan lapsille ja isommillekin.

Tämä on aivan loistava tietokirja, joka pureutuu yleisiin väärinkäsityksiin ötökkämaailmasta helposti ymmärrettävällä ja hauskalla tavalla. Gavin Scottin värikäs ja tarkka kuvitus täydentää hyvin teoksen informatiivista sisältöä, tehden siitä viihdyttävän ja opettavaisen lukukokemuksen. Suunnattu lapsille ja nuorille, mutta  luvassa  on monia ahaa-elämyksiä myös aikuisille!

Jos ötökät innostavat enemmänkin, kannattaa tutustua myös Sami Karjalaisen huikaiseviin kirjoihin, esimerkiksi teokseen "Rantojen hyönteiset", jonka arvostelu on täällä.

Kaikki mitä olet tiennyt ötököistä on pötyä!
Nick Crumpton, Gavin Scott (kuvittaja), Terhi Leskinen (suomentaja).  Mäkelä 2023

*

Jari Mäkinen puolestaan on henkisesti Sisiliassa kosmologi Kari Enqvistin kanssa.

Kosmologi Enqvistin uusin kirja "Tulivuoren varjossa" on kaunokirjallis-tieteellinen kertomus Euroopan historiasta kirjoittajan omaan tarinaan monen mielenkiintoisen mutkan kautta.

Kirjan synty on kahden vuoden takana, jolloin Enqvist harmitteli meidän monen muun tapaan hyvin lähellä meitä käytävää raakaa sotaa: Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja järkytti eurooppalaisia rakenteita. 

Enqvistille sota tuli suorastaan iholle, koska Italiassa – hänelle rakkaassa maassa – maailmansotien jäljet ja seuraukset näkyvät selvemmin kuin Suomessa. Hän pohtii Sisilian Cataniassa ja muualla Italiassa aikaa ensimmäisen maailmansodan ja nykypäivän välissä, ja omaa tiedemiehen polkuaan siinä välissä. 

Samaan tapaan kuin Esko Valtaojan kirjoissa, Enqvistin tekstissä tiede ja taide, kulttuuri ja historia, ne kaikki nivoutuvat yhdeksi tarinaksi, jota olisi lukenut pitempäänkin. 

Kyllä sitä kosmologiaakin on mukana, myös (ainakin minusta) hupaisina heittoina muiden aiheiden seassa, kuten esimerkiksi kohdassa, missä Enqvist päivittelee maapallon kutistuneen hyvin pieneksi. "Identiteettimme on kvanttifysiikan aaltofunktion lailla levittäytynyt kaikkialle. Olemme jatkuvasti pienellä todennäköisyydellä toisaalla”.

Tulivuoren varjossa
Kari Enqvist, WSOY 2024

Viime vuosina on ilmestynyt yhä uusia Apollo-aikojen muistelukirjoja ja -elokuvia, ja yhä edelleen Nasan vierailijakeskuksissa näytetään vanhoja Apollo-lentojen filmejä ja niistä tehtyjä uusia, mahtipontisia elokuvia ikään kuin mitään muuta jännää ei kuulentojen jälkeen olisi tapahtunut.

Vaikka paljon kiinnostavaa on tapahtunut, on tässä vinha perä: mitään yhtä jännää ei avaruudessa ole tapahtunut sen jälkeen, kun astronautit jättivät Kuun taakseen. Miehitetyt lennot toisen taivaankappaleen pinnalle olivat jotain erikoista – niissä oli tutkimusmatkailua, seikkailua ja jännitystä enemmän kuin parhaimmassakaan elokuvassa.

Kirja on hieman yli viisi metriä pitkä käärö, johon on sisältö on painettu paperille seitsemällä suurella puulevyllä, joihin painettava kuva oli kaiverrettu. Kukin puulevyn painotyö on kooltaan 30 x 76 cm ja ne on liitetty toisiinsa liimamaisella aineella.

Kuusi "sivuista" on kiinankielistä tekstiä ja yhdessä on Buddha seuraajineen ja kaksi kissaa. Tämä sivu on tänään päivän kuvana. 

Arkeologi Sir Marc Aurel Stein osti käärökopion vuonna 1907 munkilta, joka vartioi “Tuhansien buddhien luolana” tunnettua, suljettua paikkaa Mogao-luolissa lähellä Dunhuangia, Turkestanissa Kiinan luoteispuolella alueella, joka muodostaa nykyisin pääosan Uzbekistanin, Turkmenistanin, Tadžikistanin, Kazakstanin ja Kirgisian alueista.

Kirja on nyt British Museumissa, Lontoossa, ja sitä voi selata mm. tämän mainion nettisovelluksen avulla.

Timanttisutra on mahajana-buddhalaisuuden sutra Prajñāpāramitā (suom. täydellisen viisauden) -sarjasta. Se korostaa takertumattomuuden, minuuttomuuden ja tyhjyyden ymmärtämistä. Timanttisutra on yksi tunnetuimpia buddhalaisuuden tekstejä.

Sutralla, tai sūtralla tarkoitetaan buddhalaisia tai hindulaisia uskonnollisia kirjoituksia.

Timanttisutra on kiinnostava siinä mielessä, että se synnytti Etelä-Aasiassa vahvan kulttuurin sutrien ympärille, johon sisältyi niiden kunnioitus ja kommentaarien kirjoittaminen. Tang -dynastian lopulla (vuoden 907 tienoilla) Kiinasta tunnetaan yli 800 kommentaaria kirjoitettuna Timanttisutrasta.

Kirja päättyy pienen Buddhan esittämään runoon:

”Kuten pieni pisara vettä, tai kupla kellumassa virrassa;
Kuten salaman välähdys kesäisestä pilvestä,
Tai välähtelevä lamppu, illuusio, varjo, uni.
Tälläisenä pitäisi nähdä kaikki olemassaoleva.”

Harvoin tulee eteen kirjaesittelyä, joka vetää puoleensa samalla tavalla kuin tämä: Suomen rupijäkälät!

Jäkälien maailma on laaja ja monilta osin vielä tutkimaton. Ne ovat sienestä ja pienistä viherlevistä tai syanobakteereista koostuvia kasvustoja, jotka siis edustavat kahden eliölajin onnellista (?) yhteiselämää. Maapallolla on jäkäliä lähes joka puolella, ja niitä tunnetaan yli 15000 erilaista. Näistä Suomessa esiintyy noin 1500.

Erityisen jänniä ovat rupijäkälät – eivätkä vain roisilta vaikuttavan nimensä vuoksi. Ne ovat sienimaailman selviytyjiä. Monet niistä ovat sopeutuneet ankariin elinympäristöihin, kuten kuiville ja paahteisille kallioille joilla mikään muu ei kasva. Lähes kaikki Suomen paljaalta näyttävät kivet ja kalliot ovatkin todellisuudessa rupijäkälien peittämiä. Rupijäkälät ovat kuitenkin erikoistuneet omaan elinympäristöönsä yleensä varsin tiiviisti ja viihtyvät usein vain tietyllä kasvualustalla.

Suomen rupijäkälät -kirja esittelee nimensä mukaisesti rupijäkäliä jaon ensimmäinen niihin keskittynyt suomenkielinen opas. Lajeja esitellään yhteensä 300 ja tämän lisäksi kirjasta löytyy ajantasainen luettelo kaikista Suomen jäkälistä ja jäkälillä kasvavista sienistä. Jokaisesta esitellystä lajista on kirjassa kookas valokuva.

”Päivitetty lista tulee tarpeeseen, sillä monien jäkälien nimet ja sukulaisuussuhteet ovat ehtineet muuttua sitten edellisen julkaistun listan vuodelta 1997. Uusia lajejakin löydetään jatkuvasti”, kertoo kirjan päätoimittaja professori Soili Stenroos Helsingin yliopiston Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.

Rupijäkälät kiinnittävät harvan huomion. Tarkemmin katsottuna kivien ja kasvien pintoja kuitenkin peittää upea mosaiikkimainen muotojen ja värien kirjo: ilman rupijäkäliä luonnon värimaailma olisi paljon yllätyksettömämpi.

Rupijäkäliin tutustumisen voi helpoiten aloittaa sukutasolta, sillä kirja kertoo niin sukujen kuin lajienkin tuntomerkit. Lisäksi teos opastaa tunnistamaan lajeja niiden kasvupaikkojen ja kemiallisten reaktioiden avulla sekä antaa vinkkejä rupijäkälien keräämiseen ja valokuvaukseen. Kirja sopiikin hyvin sekä ammattilaisille että harrastajille.

”Toivon, että teos herättää lukijoissa innostuksen näihin pieniin mutta kauniisiin jäkäliin. Niiden varalta kannattaa pitää silmänsä auki niin kaupungeissa kuin aarniometsissäkin”, Stenroos kannustaa.

Kirjahanke on saanut rahoitusta ympäristöministeriön PUTTE-ohjelmasta (Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelma).

Kirja on ilmestynyt 17.6. ja on jatkoa Tieto-Finlandian 2011 voittaneelle Suomen Jäkäläoppaalle.

Tiedetuubi ei ole vielä lukenut kirjaa, vaan yllä oleva teksti pohjautuu Luonnontieteellisen keskusmuseon lähettämään tiedotteeseen. Arvostelemme teoksen mahdollisimman pikaisesti. 

Kansalliskirjasto on saanut lahjoituksena Suomen mittakaavassa harvinaisen kokoelman vanhaa eurooppalaista kirjallisuutta 1500-luvulta 1800-luvun alkuun.

Humanisti ja pankkiiri Thomas Thesleffin lahjoittama aineisto sisältää historiaa, teologiaa, epistolografiaa sekä niteitä varhaisista tieteellisistä sarjoista ja antiikin auktorien editioita. Kaiken kaikkiaan sidoksia on 84.

Huomattavaa lahjoituksessa on vielä se, että teosten aikalaissidokset ovat säilyneet. Lahjoitus myös täydentää merkittävästi Kansalliskirjaston kokoelmia, sillä kyseisiä teoksia ei löydy kirjastosta ennestään.

Mukana on monia ainutlaatuisia julkaisuja kuten Mercure Francois vuosilta 1621–1622. Mercure Francois on varhaisin tunnettu ranskalainen poliittinen kausijulkaisu (revue), joka ilmestyi vuosina 1605–1644.

Teokset ovat kiinnostavia myös omistushistoriallisesta näkökulmasta. Esimerkiksi protestanttiteologi Matthias Faciuksen teoksen Clavis Scripturae Sacrae loistosidos paljastaa kirjan ensimmäisen omistajan: etukanteen on kaiverrettu Preussin herttua Albrecht Friedrich’n (1568–1577) vaakuna.

Tutkija-asiakkaiden käyttöön aineisto tulee vuoden 2016 aikana.

Lähde: Helsingin yliopiston 23.4.2015 lähettämä tiedote.

Otsikkokuvassa on espanjalaisen humanistin, matemaatikon ja teologin Pedro Chacónin teos De Triclinio sive de Modo convivandi apud Prisco Romanos (Geneve, 1588/1590), joka käsittelee roomalaisten ruokailutapoja, ruokaa, viiniä, etikettiä ja aterian yhteydessä kuunneltavaa musiikkia.

Alkanut vuosi 2015 on Kirjan vuosi, jonka kuluessa järjestetään paljon erilaisia kirjoihin ja kirjallisuuteen liittyviä tapahtumia ympäri Suomen. 

Vuoden voi aloittaa kätevästi esimerkiksi Tieteen päivillä Helsingissä, missä Yliopiston päärakennuksen aulassa on esillä koko joukko tietokirjojen julkaisijoita. Kirjan vuoteen voi laskeutua myös katsomalla alla olevan, Yhdysvaltain Washingtonin osavaltiossa asuvan taiteija Randi Parkhurstin videon, missä taiteilija itse avaa rauhallisesti vuonna 2007 tekemänsä kirjateoksen nimeltä Patience, eli Kärsivällisyys.

Teos koostyy yli 20 yksittäisestä kirjasta, jotka on aseteltu toistensa lomaan ja osin sisälle, sekä koottu paketiksi, joka on kaunis niin kasassa ollessaan kuin avattunakin. Ja kuten teoksen nimi toteaa, kannattaa video katsoa rauhallisesti kokonaan alusta loppuun – siis ei hyppimistä malttamattomasti eteenpäin!

Randi Parkhurst on erikostunut tekemään kummallisia, kauniita kirjoja, jotka kääntyvät, vääntyvät, kiertyvät ja loksahtavat kiinni toisiinsa, toistensa viereen ja jopa sisälle. Kirjojen kaikki osat on tehty itse käsin paperista paperin maalaukseen ja paperien kirjoiksi sitomiseen. Parkhurst käyttää papereissaan ja pahveissaan värien lisäksi myös luonnosta löytyviä ainesosia, kuten lehtiä ja juuria, kukkia ja puupaloja, sekä kiviä.

Kirjojen sisällöstä ei videolla käy paljoakaan ilmi, mutta oletettavasti tässä tapauksessa tärkeintä onkin juuri kirjat kauniina objekteina. Todellisia taidekirjoja siis!

"Maailmankaikkeudesta toiseen saattaa tihkua luonnonlakeja", sanoi puolisoni, kun kysyin jotakin Higgsistä ja hiukkasista. Sitä mistä painovoima johtuu kun ei oikeasti tiedetä. Yksi teoria on, että kun hiukkaset vuorovaikuttavat Higgsin kentän kanssa, ne saavat massan, joka aiheuttaa gravitaatiota. Mutta voi olla niinkin, että gravitaatio ja muut luonnonlait ovat tihkuneet rinnakkaistodellisuuksista, joissa luonnonvoimat ovat vahvuuksiltaan erilaisia.

Jään aina ihmettelemään, miten tämä eroaa taiteesta.

Minusta sekä tiede että taide ovat maailman jännittävimpiä asioita. Eivätkä ne eroa niin kamalasti toisistaan: sekä tieteessä että taiteessa tarvitaan luovuutta, mielikuvitusta ja metaforia.

Tiede käyttää usein humanistisia metaforia, esimerkiksi maapallon akselin huojumista verrataan pyörivään hyrrään. Mutta Sara Maitlandin novellikokoelmassa Moss Witch and Other Stories (Comma Press, 2013) eri tieteenalojen tuloksia käytetään metaforisesti, vertauskuvina.

Mielikuvitus on kykyä yhdistellä toisiinsa liittymättömiä asioita. Usein kuitenkin tiede sekoitetaan mytologiaan tai maagiseen tavalla, joka ei kunnioita tieteen pyrkimyksiä systemaattisuuteen, tarkkuuteen ja totuuteen, eikä myöskään inhimillistä tarvetta tarkastella maailmaa taiteen avulla. Maitlandin kirjassa tiede ja taide (kirjallisuus) elävät kuitenkin rinnatusten; tiedettä ei vääristellä eikä taidetta yksiulotteisteta.

Jokainen tarina on syntynyt kirjailijan keskusteluista alan tieteentekijöiden kanssa. Raaka-aineena ovat tieteellisen tutkimuksen tulokset, mutta kirjailija on heittänyt soppaan hiukkasen mytologiaa, rutkasti mielikuvitusta, muutaman assosiaation ja hyppysellisen feminismiä. Siitä syntyy esimerkiksi kertomus, jossa kiedotaan yhteen runous, heinänuha ja Heisenbergin epätarkkuusperiaate.

Kirja on fiktion ja tietokirjan hybridi, jonka magioiduissa kertomuksissa käsitellään hiukkasfysiikkaa, kantasolututkimusta, matematiikkaa, laattatektoniikkaa, genetiikkaa, bryologiaa, ornitologiaa ja eräitä muita tieteenaloja. Jokaisen tarinan jälkeen kunkin alan tutkija selittää novellin lähtökohtina tai taustalla olevia tieteellisiä faktoja erinomaisen selkeästi popularisoiden.

Tutkijat spekuloivat pidemmälle kuin teknologiamme antaa myöten todentaa hypoteeseja. Tunnettujen faktojen ja datan perusteella luodaan mahdollisia malleja ja maailmoja. Maitlandin tarinassa eräs tutkija toteaakin, että tieteentekijätkin tarvitsevat tarinoita, mielikuvia ja metaforia kiihdyttämään mielikuvitustaan ja auttamaan asioiden yhdistämisessä. 

Kirjailijan alkemisoimat yhdistelmät ovat jännittäviä ja jopa uskaliaita: tieteellinen teoria mannerlaattojen liikkeistä toimii metaforana miesten ja naisten välisistä suhteista novellissa "Feminismin geohistoria" (A Geological History of Feminism). Iäkäs englantilaisnainen kertoo nuorelle tytölle, miksi hän ei lähtenyt Kanadaan viimeistelemään väitöskirjaansa geofyysikko Tuzo Wilsonin johdolla, vaan jäi kotikonnuille maantiedon opettajaksi sen jälkeen, kun oli varastanut purjeveneen ja purjehtinut yksin yli Atlantin ja sen keskiselänteen.

Etelästä palaavaa kihua odottavalla ornitologilla on salaisuus, joka liittyy lintujen muuton seurantateknologiaan ja niminovelli Moss Witch on satu bryologista, sammaltutkijasta, joka tapaa yksinäisyyttä potevan Sammalnoidan. Noidan avulla tutkija tekee lajihavaintoja, mutta on kärsimätön. Ja ylimielinenkin. Hän asettaa tieteen pikkuisen noitanaisen toiveiden edelle, mistä ei tietenkään seuraa mitään hyvää.

Kokoelmassa on myös muutama dramatisoitu elämäkerta melkein unohdetuista keksijöistä ja tutkijoista. Kuinka moni tietää, että tulitikun keksi brittiläinen apteekkari John Walker, joka ei välittänyt patentoida keksintöään?