metri

Kaikkialla tarkoittaa tässä ainakin sopimuksessa nykyisin mukana olevia 53 maata, joskaan kaikki jäsenmaatkaan eivät käytä metrimittoja arkisesti – esimerkiksi paunat, tuumat, jalat ja mailit ovat edelleen laajalti käytössä etenkin anglosaksisissa maissa. 

Joissain maissa käytetään vielä vanhempia perinnemittoja. Suomessakin oli aikanaan ennen nykyisiä mittoja omat pituus- ja massamittayksikkönsä, itse asiassa useita sellaisia. 

Massaa, siis "painoa", mitattiin muun muassa lästeinä, joka oli 18 kippuntaa vuoripainoa, eli 2448,44 kg. Leiviskä oli 20 naulaa, eli 8,5 kg. Ja yksi naula oli 32 luotia, eli 425,076 g; puoli naulaa oli puolestaan yksi markka. Markka oli siis muutakin kuin rahayksikkö.

Aivan pienimpiä painoja mitattaessa oli käytössä luonnollisesti omat yksikkönsä: 1 skruupeli eli krupula oli 20 graania, siis 1,236g. Yksi graani oli siis noin 42,5 milligrammaa.

Pituusmittoja oli hieman vähemmän, mutta ihan riittävästi saamaan aikaan sekaannuksia. Yksi virsta oli kymmenesosa peninkulmaa, eli 600 syltä, eli 3 600 jalkaa, eli 1068,8 metriä. Jalkojakin oli moneen lähtöön, sillä yksi jalka vastasi 12 tuumaa työmittana, mutta 10 tuumaa kymmenysmittana. Siis 29,7 cm.

Aiemmin mainittu syli oli kolme kyynärää, eli kuusi jalkaa, eli 1,781 m. Ja jos matkaa haluttiin mitata kortteleissa, eli vaaksoina, oli yksi sellainen kyynärää, eli puoli jalkaa, eli 14,8 cm.

Ei mikään ihme, että 141 vuotta sitten oli kova halu saada yhdet yhteiset mitat koko maailmaan!

Päivän kuvassa on eräs metrin mallikappaleista, joka on Pariisissa arkkitehti Jean-François-Thérèse Chalgrinin suunnitteleman talon julkisivussa osoitteessa 36, rue de Vaugirard, Pariisi.

Tämä ei ole metrin virallinen mallikappale, joka valmistettiin platinan ja iridiumin sekoitusmetallista (90% platinaa ja 10% iridiumia) ja hyväksyttiin kansainväliseksi pituuden mittayksiköksi tänään vuonna 1889 Pariisissa olleessa kokouksessa. Metrin virallinen, vertailukelponen standardi, jonka pituus on täsmälleen metrin veden jäätymispisteessä, eli 0°C:n lämpötilassa, on edelleen olemassa Pariisin luona Servérsissä Mittojen ja painojen museossa (Bureau International des Poids et Mesures). Siellä sitä säilytetään olosuhteissa, jotka päätettiin tuolloin 1889 metrin mittaa määriteltäessä.

Mallin tekivät Henry Sainte-Claire ja hänen avustajansa Jules Henry Debray, ja materiaaliksi valittiin platinan ja iridiumin sekoitus, koska se on kovaa ja kestävää, sekä säilyttää kokonsa hyvin eri lämpötiloissa. Se myös kestää hyvin korroosiota. Samaa metalliseosta käytettiin myös kilogramman prototyypin tekemiseen. Metallipalkin muodoksi valittiin muokattu X-muoto, koska se säilyttää muotonsa ja mittansa paremmin kuin yksinkertainen metallipalkki.

Tätä metrin prototyyppiä säilytetään Alun perin metri otettiin mittayksikkönä käyttöön Ranskassa vuonna 1799, jolloin metriksi määriteltiin kymmenenesmiljoonasosa maapallon meridiaaniympyrän neljänneksestä, joka kulki päiväntasaajalta Pariisin läpi pohjoisnavalle. Siis etäisyys päiväntasaajalta Pohjoisnavalle oli näin 10 000 kilometriä.

Ensimmäinen prototyyppi perustui vuoden 1790 mittauksiin, mutta se poikkesi määritelmästä jonkin verran ja jäi hiukan liian lyhyeksi. Tämä johtui siitä, ettei laskelmissa otettu huomioon maapallon litistymistä navoilta. Niinpä vuonna 1889 valmistettiin platinan ja iridiumin seoksesta uusi metrin prototyyppi, johon oli kaiverrettu kaksi toisistaan metrin päässä olevaa viivaa, ja se esiteltiin tänään 124 vuotta sitten.

Vuonna 1927 määritelmää tarkennettiin niin, että metri oli näiden viivojen välinen etäisyys 0 °C:n lämpötilassa. Metrin määritelmä uusittiin vuonna 1960 vastaamaan jo 1900-luvun alussa käyttöön otettua interferometristä määritelmää, joka perustui valon aallonpituuteen.

Vuonna 1960 vahvistetun määritelmän mukaan metri oli 1 650 763,73 kertaa sen oranssinvärisen säteilyn aallonpituus tyhjiössä, joka syntyy krypton-86-atomin siirtyessä kvanttitilasta 2p10 tilaan 5d5. Nykyisin näillä metrin standardeilla on vain historiallista arvoa.