Kesäkuussa 2012 Auringon editse vaeltanut Venus innoitti matemaatikko Osmo Pekosen kirjoittamaan aiheesta kokonaisen kirjan. Varsinaisena teemana ovat juuri nämä harvakseltaan toistuvat ylikulut eli ”pasaasit”, jolloin Venus kulkee täsmälleen Maan ja Auringon välistä.

Viimeisimmät ylikulut tapahtuivat kesäkuussa 2004 ja 2012, sitä edelliset joulukuussa 1874 ja 1882, ja seuraavat joulukuussa 2117 ja 2125. Monista hamasta muinaisuudesta tunnetuista taivaanilmiöistä poiketen Venuksen ylikulkuja on seurattu vasta muutaman vuosisadan ajan: ensimmäisen kerran pasaasihavaintoja tekivät englantilaiset Jeremiah Horrocks ja William Crabtree joulukuussa 1639.

Tumman täplän etenemistä Auringon valokehrän poikki on käytetty – tai yritetty käyttää – Aurinkokunnan mittasuhteiden määrittämiseen. 1700- ja 1800-luvuilla Venuksen ylikuluista muodostui kansainvälisiä tutkimushankkeita, kun retkikuntia lähetettiin eri puolille maailmaa. Sään oikuttelu sekä Maan ilmakehän ja Venuksen kaasukehän aiheuttamat ilmiöt tekivät menetelmästä kuitenkin epätarkan eikä kunnollisia tuloksia saavutettu.

Retkikuntien vaiheista kertovat tarinat antavat hyvää ajankuvaa eri vuosisadoilla tehdystä tieteellisestä tutkimuksesta ja sen kohtaamista haasteista. Kulkuyhteydet olivat usein kehnoja ja liikkuminen hidasta eikä aina vaaratontakaan. Monessa tapauksessa vaivannäkö osoittautui turhaksi, kun havainnot olivat käyttökelvottomia tai niitä ei pystytty tekemään ollenkaan.

Pekonen kertoo kirjassaan historiallisten ylikulkujen lisäksi myös omista seikkailuistaan Venuksen kanssa, planeetan tutkimuksesta muutenkin sekä sen asemasta kulttuurissa, kirjallisuudessa ja elokuvissa. Kaiken Mars-kohun keskellä unohtuu helposti, että planeetoista juuri Venus tulee lähimmäs Maata.

Mäntykustannus * 2012 * 978-952-5712-60-5 * 42 €