Video: Saisiko olla painottomuudessa leijuva avaruushampurilainen?

Video: Saisiko olla painottomuudessa leijuva avaruushampurilainen?

Kansainvälisellä avaruusasemalla oleva Euroopan avaruusjärjestön ranskalaisastronautti Thomas Pesquet julkaisi Twitter-tilillään kiinnostavan postauksen 30. joulukuuta: kuvassa leijuu omalaatuinen, pizzalta näyttävä möhkäle, jota Thomas kutsui avaruushampurilaiseksi.

02.01.2017

"Tortilla, rehydrated beef, fresh onion from #HTV6, @ISS_Research lettuce & sauce. Tasted like heaven, flew like an angel ;)"

Luomus oli itse asiassa varsi mielikuvituksellinen, sillä raaka-aineina oli käytetty siinä avaruusasemalla olevia raaka-aineita hyvin luovalla tavalla. Mainoksen alla on selvitettynä sen koostumusta:

Normaalia leipää avaruusasemalla ei ole, koska se säilyy huonosti ja koska leivästä tulee paljon murusia, jotka painottomuudessa voivat päätyä herkkiin aseman laitteisiin tai astronauttien keuhkoihin. Sen sijaan siellä käytetään paljon tortillaa, minkä hyviä puolia ovat paitsi säilyvyys ja vähäinen murentuminen, niin myös sen meneminen varsin pieneen tilaan. Siksipä hampurilaisen leipänä toimii tortilla.

Pakastekuivattu liha on saatu normaalin näköiseksi (ja roiskeläpän makuiseksi) kuumalla vedellä. Sitä voi vielä kuumentaa ja jopa kärventää hieman asemalla olevilla uuneilla, mutta hieman niitä väärinkäyttämällä: uunit on tehty kuumentamaan säilykepurkkeja, joten muita aineita kuumennettaessa täytyy käyttää vanhaa, tyhjää säilykepurkkia, jonka sisälle uusi ruoka-aine laitetaan.

Sipuli on eräs suurinta iloa (ainakin ruokamielessä) tuottavista tuliaisista, kun rahtialus saapuu asemalle. Niiden kyytiin pakataan usein sipulien lisäksi muun muassa sitrushedelmiä, joiden kirpeä, tuore tuoksu tuo vaihtelua normaaliin aseman ruokavalioon. Hyvin säilytettyinä sipulit säilyvät syömäkelpoisina myös pitkään. Nämä sipulit tulivat asemalle japanilaisen HTV-aluksen mukana.

Avaruusasemalla on muutamia kasvihuoneita, tai siis oikeastaan kasvatuskaappeja. Niissä kasvatetaan muun muassa salaattia, tosin tässä vaiheessa lähinnä tutkimusmielessä. Ne eivät tuota toistaiseksi riittävästi lehtiä säännöllisesti syötäväksi, mutta niitä nautitaan erikoispäivinä.

Lisäksi "hampurilaisessa" on erilaisia sooseja, todennäköisesti ketsuppia, sinappia, majoneesia ja tabaskoa. Etenkin vähän aikaa avaruudessa oltuaan astronautit lisäävät tabaskoa melkein kaikkiin ruokiin, koska makuaisti turtuu lennon aikana ja tyypillisesti astronautit haluavat mausteisempaa ruokaa.

Todennäköisesti syömisen aikana tortilla oli "suljettuna", jolloin sen saattoi syödä käsin ilman veistä ja haarukkaa. Etenkin veitsen käyttäminen avaruuden painottomuudessa on hankalaa, ja sen vuoksi kätevin ruokailuväline avaruudessa onkin … sakset. Itse asiassa ne ovat hyvin kätevät myös maanpäällisessä keittiössä!

Thomas kertoi enemmänkin avaruusaseman ruokavaliosta juuri ennen joulua julkaisemallaan videolla (alla), missä hän kertoo myös juhla-aterioista. Etenkin eurooppalaisastronautit vievät mukanaan nykyisin oman maansa erikoisuuksia ja heidän mukaansa lastataan erityisiä juhlaruokia, joita tarjoillaan luonnollisesti kaikille muillekin asemalla oleville avaruuslentäjille. 

Siemenet syöksyivät yöllä avaruuteen Jari Mäkinen Ti, 18/10/2016 - 10:12
OV-5 lähtee matkaan
OV-5 lähtee matkaan
Cugnus pakattu

Tuorein rahtilento Kansainväliselle avaruusasemalle lähti matkaan viime yönä Suomen aikaa. Tämä Cygnus-avaruusrahtarin lento on kiinnostava siksi, että se käytti pitkästä aikaa Antares-kantorakettia ja aluksen mukana on myös Suomeen päätyviä siemeniä.

Orbital ATK -yhtiön valmistama Cygnus laukaistiin avaruuteen Yhdysvaltain itärannikolta sijaitsevalta Wallops -saaren laukaisukeskuksesta klo 2.45 Suomen aikaa. Alus voisi lentää avaruusasemalle parissa päivässä, mutta sen matkantekoa hidastetaan hieman, jotta seuraava miehistönvaihtolento asemalle voidaan tehdä tässä välissä.

Shane Kimbroughia, Sergei Ryzhikovia ja Andrei Borisenkoa kuljettava Sojuz MS-02 on tarkoitus laukaista matkaan huomenna ja sen pitäisi saapua avaruusasemalle kahden vuorokauden lennon jälkeen. Kyseessä on vasta toinen Sojuz-aluksen uuden version lento, joten se käyttää "vanhaa" kaksipäiväistä lentorataa uudemman kuusituntisen nousun sijaan.

Lennon piti lähteä matkaan jo syyskuun lopussa, mutta sitä jouduttiin siirtämään alukseen tehtyjen tarkistusten ja korjausten vuoksi lähes kuukaudella.

Cygnus aloittaa varsinaisen lähestymisen vasta miehistön saavuttua perille ja sen on tarkoitus saapua aseman lähelle sunnuntaina noin klo 13.05 Suomen aikaa. Silloin alus napataan kiinni avaruusaseman robottikäsivarrella ja kiinnitetään telakointiporttiin.

Tämän, jo viidennen Cygnus-aluksen mukana asemalle viedään 2209 kiloa rahtia sekä aluksen ulkopuolella 83 kilogramman edestä pieniä Cubesat-luokan satelliitteja. 

Tästä tutkimuslaitteista on 498 kg, ruokaa, vaatteita ja muuta astronauteille tulevaa rahtia 585 kg, varaosia 1023 kg, avaruuskävelyillä tarvittavia varusteita viisi kiloa, tietokonelaitteita 56 kg ja aseman venäläiselle puolelle tulevia osia 42 kg.

Mukana tässä on myös koululaisten koejärjestelyyn kuuluvia siemeniä, joista kerroimme enemmän edellisessä jutussamme: Siemenkuljetus avaruusasemalle lähtövalmiina. Linkki juttuun on myös alla.

Cugnus pakattu
Näkymä Cygnuksen sisälle ennen luukun sulkemista.

Mukana aluksessa oli myös vajaan kuukauden kuluttua avaruusasemalle lähtevän Euroopan avaruusjärjestön astronautin Thomas Pesquetin lennollaan tarvitsemia tavaroita: ranskalaista ruokaa, vaatteita muutamaksi kuukaudeksi, ESAn ja Ranskan avaruushallinnon CNES:in opetuksellisia tarpeita sekä joululahjoja – seuraavan joulun Thomas viettää avaruudessa, ja siksi lahjapuolikin on pohdittu jo etukäteen.

Tapana nykyisin on lähettää etenkin Euroopasta astronautin kotimaassa tehtyjä ruokia, joita koko avaruusaseman miehistö voi nauttia juhlapäivinä. Thomasin erikoisruokia ovat tehneet muun muassa kuuluisat kokit Alain Ducasse ja Thierry Marx, mutta näistä murkinoista vastaava CNES on antanut mahdollisuuden myös muutamalla nuoremmalle avaruusruoasta kiinnostuneelle kokille. Ranskassa on vallalla parhaillaan pienimuotoinen avaruusruokaboomi joka Cygnuksen myötä on noussut nyt myös kiertoradalle.

Tehtävänsä Cygnus päättää jälleen traagisesti, mutta tarkoituksella. Sen sisällä nimittäin sytytetään tarkoituksella tulipalo. Liekit ovat eräs suurimmista vaaroista avaruudessa oltaessa, joten tulen käyttäytymisestä ja leviämisestä halutaan tietoja, mutta koska testejä ei uskalleta tehdä täysimittaisesti avaruusaseman sisällä, uhrataan Cygnus kokeille ennen sen tuhoutumista maahansyöksyssä.

Juttua on täydennetty tiistaina lisäämällä viimeiset kaksi kuvaa ja niihin liittyvät tekstit.

Siemenkuljetus avaruusasemalle lähtövalmiina Jari Mäkinen Ma, 17/10/2016 - 13:02
Antares laukaisualustallaan
Antares laukaisualustallaan
Cygnus lähestyy avaruusasemaa

Kiihkeä toiminta avaruuslentopuolella jatkuu: eilen laukaistavaksi aiottu, mutta laukaisualustassa olleen vian vuoksi lykätty rahtilento Kansainväliselle avaruusasemalle on tarkoitus lähettää matkaan ensi yönä Suomen aikaa. Mukana Cygnus-aluksessa on myös Suomeen päätyviä siemeniä.

Nasa käyttää avaruusaseman rahtilentoihin kahta amerikkalaisalusta, joista toinen on SpaceX -yhtiön Dragon ja toinen on nyt laukaisuvuorossa oleva Orbital ATK -yhtiön tekemä Cygnus. Näistä Cygnus on eurooppalaisittain kiinnostava siinä mielessä, että sen paineistettu rahtiosa on tehty Italiassa. Tämä lento on kuudes Cygnuksen lento.

Eilisillaksi suunniteltu laukaisu jouduttiin peruuttamaan laukaisualustalta löytyneen kaapelivian vuoksi. Itse asiassa lento oli tarkoitus tehdä jo viime viikolla, mutta silloin lento päätettiin siirtää myöhemmäksi, koska hurrikaani Nicole rökitti tuolloin Bermudalla olevaa raketin seuranta-asemaa. 

Nyt entisen sukkula-astronautin mukaan S.S. Alan Poindexteriksi kutsuttu Cygnus on tarkoitus laukaista matkaan ensi iltana paikallista aikaa, Suomen ajan mukaan yöllä klo 2.40.33, eli jotakuinkin samaan aikaan kun avaruusasema kulkee radallaan juuri Virginiassa, Yhdysvaltain itärannikolla olevan Wallops-saaren laukaisukeskuksen päältä.

Sääennuste illaksi on lupaava, sillä suotuisan sään todennäköisyys on 95 %.

Laukaisun lykkäyksistä on se haitta, että alus joutuu nyt laukaisunsa jälkeen – jos se pääsee siis matkaan ensi yönä – viivyttelemään avaruudessa sunnuntaihin saakka, koska tässä välissä asemalle laukaistaan miehitetty Sojuz-alus Baikonurista. Sojuz MS-02 -aluksen on tarkoitus telakoitua avaruusasemaan perjantaina.

Lennosta tekee erityisen kiinnostavan se, että kysessä on Antares-kantoraketin ensimmäinen lento lokakuussa 2014 tapahtuneen onnettomuuden jälkeen. Tuolloin syynä dramaattiseen, laukaisualustan päällä tapahtuneeseen, Cygnus-aluksen tuhonneeseen onnettomuuteen olivat raketissa käytetyt venäläiset AJ26-rakettimoottorit. Nyt moottorit on vaihdetut toisiin venäläismoottoreihin, luotettavammiksi todettuihin RD-181 -moottoreihin. 

Kaksi edellista Cygnus-alusta lähetettiin avaruuteen Atlas 5 -kantoraketeilla.

Cygnus lähestyy avaruusasemaa

Siemeniä suomalaiskoululaisille(kin)

Cygnus-aluksen kyydissä on 2300 kg avaruusasemalle vietävää rahtia.

Mukana tässä lastissa on myös amerikkalaisen Edge of Space -yhtiön koululaisille tarkoitettuja opetuspaketteja. Nämä SPACE SEEDS™ -paketit pitävät sisällään retiisinsiemeniä ja katkarapujen munia, jotka palautetaan takaisin maapallolle kolmen kuukauden kuluttua.

Tilaa siemenet ja munat eivät Cygnuksessa paljoa vie, sillä ne mahtuvat pieniin pusseihin.

Erilaisia koulutuspaketteja kauppaava yhtiö tarjoaa 2500 näitä siemeniä ja munia sisältävää pakettia mainosmielessä ilmaiseksi kouluille, joissa voidaan vertailla miten avaruudessa olleet ja Maan päällä koko ajan odottaneet siemenet ja munat ovat mahdollisesti erilaisia.

Osa näistä paketeista saadaan myös Suomeen. Cohu Experience Oy tarjoaa suomalaiskouluille mahdollisuuden kasvattaa ensi keväänä avaruudessa käyneitä siemeniä sekä ohjeita tutkimuksen tekemiseen: tarkoituksena on vertailla mahdollisia muutoksia, joita avaruuden olosuhteet aiheuttavat organismien perusrakenteisiin mm. siementen itämisajassa, koossa, muodossa ja väreissä.

Tällainen tutkimus tarjoaa erittäin mielenkiintoisen tavan oppia konkreettisesti paitsi tieteellisen tutkimuksen tekemistä, niin tutustua avaruuteen ja biologiaan.

Siemenkokeita on tehty avaruusasemalla aikaisemmin varsin usein, koska se on helppo ja edullinen tapa suorittaa yksinkertainen avaruuskoe. Siemenet mahtuvat myös hyvin pieneen tilaan ja ovat kevyitä.

Ensimmäinen laajempimittainen sellainen tehtiin Yhdysvalloissa vuonna 1984, kun pari miljoonaa tomaatinsiementä kävi avaruudessa sukkula Challengerin STS-41C -lennolla. Tuorein tällainen on käynnissä parhaillaan, sillä viime kesäkuussa Maahan palanneen Euroopan avaruusjärjestön astronautin Tim Peaken mukana oli kaksi kiloa rucolan siemeniä, jotka lennon jälkeen jaettiin brittikouluihin.

Varsin jännä siemenkoe tehtiin vuonna 2004, kun hollantilaisastronautti André Kuipers vei mukanaan avaruusasemalle siemeniä ja kasvatti niitä myös siellä. Avaruussiemenet-kokeen päätavoite oli tutkia miten painovoima ja valo vaikuttavat kasvien kasvamiseen, ja kuinka niiden ansiosta kasvit kasvavat Maan pinnalla eri tavalla kuin avaruudessa.

Oikosulku viivästyttää lentoa avaruusasemalle Jari Mäkinen Ti, 20/09/2016 - 14:46

Ensi perjantaiksi laukaistavaksi suunniteltu, mutta viime viikolla peruutettu lento kansainväliselle avaruusasemalle saattaa viivästyä useilla viikoilla. Syynä on aluksesta löytynyt oikosulku.

PÄIVITYS: Lentoa on päätetty lykätä marraskuun ensimmäiseen päivään saakka. (Jutun loppua on muokattu tämän mukaisesti)

Miehitettyjen Sojuz-alusten laukaisun viivästymiset ovat kovin harvinaisia, mutta eivät aivan tavattomia. Nyt sen sijaan kyseessä on varsin omalaatuinen tilanne, sillä pahimmassa mahdollisessa tapauksessa avaruusalusta kyytivä avaruusalus voidaan joutua kokonaan vaihtamaan toiseen.

Syynä on Sojuz MS-02 -avaruusaluksessa havaittu oikosulku, joka tapahtui aluksen ollessa jo kiinnitettynä kantoraketin ylimpään vaiheeseen ja kun raketin nokkakartiota oltiin asentamassa paikalleen. Valitettavasti tapahtunutta ei havaittu välittömästi, vaan vasta sen jälkeen, kun kun alus oli asennettuna ja koko ylin osa oli valmis liitettäväksi kantorakettiin.

Laukaisuvalmistelujen aikana avaruusalus liitetään raketin ylimpään osaan ja nokkakartio kiinnitetään aluksen ympärille. Kartio suojaa alusta sen lentäessä nousun aikana ilmakehän tiheimpien osien läpi. Lopulta tämä osa kiinnitetään kantorakettiin ja kuljetetaan laukaisualustalle.

Korjaamista haittaa myös se, että oikosulun tarkkaa sijaintia ei ole toistaiseksi onnistuttu määrittämään. Se saattaa olla Sojuz-aluksen tärkeimmässä osassa, maahanpaluukapselissa, jonka sisällä miehistö on, tai sen instrumenttiosassa. 

Pahimmillaan vian korjaamiseen saattaa mennä joka pari kuukautta, joten venäläiset harkitsevat nyt aluksen vaihtamista kokonaan toiseen. Baikonurissa on jo odottamassa marraskuiselle lennolle tarkoitettu Sojuz MS-03 -alus, ja sen ottaminen nyt käyttöön antaisi lisäaikaa vianmetsästykseen. 

Joka tapauksessa laukaisua päätettiin 20.9. iltapäivällä lykätä ainakin marrakuun alkuun, joten lentoaan varten jo Baikonuriin saapunut avaruuslentäjäkolmikko on palannut Moskovan luokse Tähtikaupunkiin odottelemaan mitä tuleman pitää.

Lennon miehistössä on kosmonautit Sergei Ryshikov ja Andrei Borisenko sekä Nasan astronautti Shane Kimbrough

Heidän oli tarkoitus lähteä matkaan nyt perjantaina 23. syyskuuta.

Viivästymistä harmitellessa kannattaa kuitenkin muistaa ammoisia sukkulalentojen aikoja, jolloin laukaisut saattoivat viivästyä teknisistä syistä ja säästä johtuen jopa kuukausilla. Avaruussukkuloihin verrattuna (suhteellisesti) yksinkertaiset Sojuz-alukset ovat erittäin luotettavia ja laukaisut tapahtuvat ajallaan. Ja samalla miehistö voi olla tyytyväinen siitä, että vika paikannettiin jo nyt, eikä vasta maahanpaluun aikana, jolloin tulos olisi voinut olla surullinen.

Kuva: RKK Energia

Mitä tapahtuu? Venäjä peruutti yllättäen seuraavan avaruuslennon kansainväliselle avaruusasemalle

Venäjän avaruushallinto Roskosmos on peruuttanut yllättäen seuraavan Kansainväliselle avaruusasemalle lähetevän miehitetyn avaruuslennon. Kyseessä on erittäin harvinainen tapaus.

Sojuz MS-02 -lennon kolme avaruuslentäjää olivat jo Baikonurissa valmistautumassa lentoonsa, jonka oli tarkoitus alkaa ensi viikon perjantaina. Yleensä Sojuz-alukset ovat lähteneet matkaan suunnitelman mukaisesti, ja vain muutaman kerran aikaisemmin lentoa on jouduttu lykkäämään. Yleensä syynä ovat olleet ylimääräiset tarkistukset joko avaruusalukseen tai sitä kuljettavaan rakettiin.

Tällä kerralla Roskosmos ilmoitti varsin yllättäen lennon olevan yksinkertaisesti peruttu toistaiseksi. Syynä ovat nytkin tekniset syyt, mutta niistä ei ole toistaiseksi kerrottu mitään tarkempaa.

Uusi laukaisupäivämäärä ilmoitetaan myöhemmin.

Tämä vaikuttaa paitsi kahden venäläiskosmonautin Sergei Ryzhikovin ja Andrei Borisenkon sekä amerikkalaisastronautti Shane Kimbroughin (otsikkokuvassa) matkalle lähtöön, niin myös avaruusasemalla nyt olevien asukkaiden lentoihin. Tällä saattaa olla vaikutuksia myös ensi marraskuussa laukaistavaksi suunnitellun seuraavan lennon lähtöön. 

Kuten yleensä ennen uuden kolmihenkisen miehistön laukaisua, kolme puolisen vuotta asemalla ollutta avaruuslentäjää laskeutui takaisin maahan jo viime viikon keskiviikkona. 172 vuorokautta asemalla olleet Aleksi Ovshin, Oleg Skriposka ja Nasan Jeffrey Williams palasivat Maahan Sojuz TMA-20M -aluksellaan ilman ongelmia, ja jättivät asemalle kolme muuta avaruuslentäjää: Anatoli Ivanishinin, Kathleen Robinsin sekä Takuya Onishin.

Seuraavalla marraskuun lennolla mukana on myös Euroopan avaruusjärjestön ranskalaisastronautti Thomas Pesquet.

NASA ei ole toistaiseksi reagoinut julkisesti uutiseen, mutta todennäköisesti pinnan alla keskustellaan parhaillaan kovasti; valitettavasti nykytilanteessa on mahdollista, että politiikalla voi olla myös vaikutuksia ns. teknisiin syihin. Mutta samalla on täysin mahdollista, että kyseessä ovat vain yksinkertaiset tarkistukset, jotka viivyttävät laukaisua kenties vain päivillä.

Nasa etsii yrittäjiä avaruusasemalle

Valoa avaruusaseman tunnelin päässä – pelastaako kaupallinen taho aseman vääjäämättömältä tuholta?

Kansainvälinen avaruusasema ISS saa kenties jatkoaikaa. Nasa haluaisi tuhoamisen sijasta luovuttaa aseman uudelle omistajalle 20-luvun puolessavälissä.

Myös muilla avaruusasemayhteistyöhön osallistuvilla mailla on samankaltaisia ajatuksia, kun mielenkiinto suuntautuu yhä enemmän kauemmaksi maapallosta, kohti Kuuta ja asteroideja. Lopulta suuntana olisi Mars.

Kohta olisi siis myytävänä käytetty avaruusasema. Ostaja – tai ottaja tai käyttäjä – vain puuttuu.

Nasan edustaja Bill Hillin mukaan tarkoituksena on kehittää kaupallista toimintaa kiertoradalla: "Haluamme luovuttaa aseman kaupalliselle taholle, jotta tutkimus matalalla kiertoradalla voi jatkua."

Tarkempaa tahoa Hill ei nimennyt. Spekuloida kuitenkin voi – ainakin kaksi potentiaalista yritystä on pian tulossa ns. mittailemaan paikkoja. Sekä SpaceX että Boeing alkavat nimittäin pian hoitaa ISS:n miehistönkuljetuksia. Rahtia asemalle kuljettaa Nasan tilauksesta jo kaksi kaupallista yhtiötä, SpaceX ja Orbital.

Astronautit asensivat juuri perjantaiaamuna ISS:n ilmalukkoon adapterin, jonka avulla yritysten "avaruustaksit" voivat telakoitua asemaan. Mekanismia on määrä testata käytännössä ensimmäisen kerran ensi vuonna.

Nasa on myös ryhtynyt aktiivisesti hakemaan ulkopuolisten tahojen ideoita aseman nykyisen käytön tukemiseksi ja tehostamiseksi. Idea- ja tarjouspyyntö löytyy järjestön verkkosivuilta.

Suunnitelmat laittavat avaruusaseman lopunajat uuteen valoon.

Tämähetkisen suunnitelman mukaan ISS on tarkoitus pudottaa hallitusti radaltaan vuonna 2024, kun nykyiset rahoitussopimukset loppuvat. Teknisesti avaruusasema voisi toimia hyvinkin 2030-luvun alkupuolelle saakka – korjauksin pitempäänkin.

Muutamia vuosia sitten Venäjä vihjasi, että sen omistamat neljä ISS:n moduulia voitaisiin irroittaa ennen aseman pudottamista. Näin ne voitaisiin varustaa, korjata ja käyttää uudelleen muihin tarkoituksiin, kuten Venäjän kaavaileman oman avaruusaseman rungoksi.

Ajatuksissa on ollut myös aseman läntisten moduulien uusiokäyttö. Esimerkiksi eurooppalaistekoinen, Nasan omistama Tranquility-moduuli on eräs aseman uusimmista, ja sitä käytetään astronauttien olohuoneena. Se toimisi mainiosti jonkun kauemmaksi suuntautuvan lennon asuinmoduulina, kunhan sen säteilysuojausta vain vahvistetaan.

Bill Hill kertoi "myyntiaikeista" avaruusjärjestön Mars-suunnitelmia käsittelevässä tiedotustilaisuudessa torstaina. Hillin titteli on amerikkalaisittain hieno, muttei kovinkaan suomennettava "Deputy Associate Administrator for Exploration Systems Development".

Tiistaina Nasan miehitettyjen avaruuslentojen varajohtaja William Garstenmaier puolestaan totesi, ettei Nasa ole enää "kiinnostunut Maan kiertoradasta", koska se ei tarjoa enää paljoakaan haasteita ja sen käyttäminen onnistuu nykyisin jo kaupallisilta yhtiöiltä. Sen sijaan Nasa haluaa suunnata kauemmaksi.

Samalla Garstenmaier kertoi Nasan antaneen lisärahoitusta kunnianhimoiselle hankkeelle tuoda asteroidi lähelle Maata, jotta astronautit voisivat käydä sitä tutkimassa. Hanke on ylittänyt budjettinsa, mutta se katsotaan nyt niin tärkeäksi, että sille myönnettiin 150 miljoonaa dollaria lisää rahaa.

Otsikkokuva: Nasa

Venäjä aikoo vähentää avaruusasemamiehistöään – tarjoaa paikkoja myös Kiinalle Jari Mäkinen Ke, 17/08/2016 - 19:29

Viime aikoina Venäjä on kertonut usein suureellisista uusista avaruushankkeista, mutta taloustilanteen puristuksessa se on nyt supistamassa avaruustoimintaansa. Tarjolla olisi muun muassa kosmonauteille tarkoitettuja lentopaikkoja Kansainväliselle avaruusasemalle.

Sergei Krikalev, Venäjän avaruusviraston Roskosmosin miehitettyjen avaruuslentojen osaston päällikkö, itsekin eräs maailman kokeneimmista kosmonauteista, kertoi Izvestia-lehdelle viime viikolla Venäjän harkitsevan asemalla olevien kosmonauttiensa määrän vähentämistä. 

Syynä tähän on se, että Kansainvälisen avaruusaseman venäläisellä puolella ei ole niin paljoa tieteellisiä tutkimuksia meneillään, että kosmonauttien määrä olisi enää perusteltu.

Venäjän tarkoituksena on ollut lähettää omaan aseman osaansa uusi tutkimusmoduuli "Nauka" jo usean vuoden ajan, mutta sen valmistuminen on viivästynyt monista eri syistä. Nyt se on suunniteltu laukaistavaksi avaruuteen ensi vuoden lopulla, mutta on mahdollista, että se jää kokonaan lähettämättä. 

Alun perin Nauka oli tarkoitus laukaista jo vuonna 2007.

Joissain huhuissa siitä on kaavailtu myös Venäjän oman, uuden aseman yhtä moduulia. Tämä on kuitenkin poliittisesti hankalaa, koska moduulissa on paljon Euroopan avaruusjärjestön tekniikkaa ja rahoitusta. Siksi myös moduulin lähettämättä jättäminen olisi ikävää.

Toisena, ja varmastikin tärkeimpänä syynä on Venäjän nykyinen rahatilanne. Viime marraskuussa Roskosmosille myönnettiin 1,4 triljoonaa ruplaa käytettäväksi seuraavan kymmenen vuoden aikana. Se on noin 19 miljardia euroa, eli jotakuinkin saman verran kuin NASA käyttää vuodessa kaikkiin avaruushankkeisiinsa (vuoden 2016 budjetti on 19,3 miljardia dollaria) ja Euroopan avaruusjärjestön budjetti noin neljässä vuodessa (vuoden 2016 budjetti 5,25 miljardia euroa). 

Luku on noin 60 % vähemmän kuin alun perin oli suunniteltu, ja leikkaukset koskevat ennen kaikkea miehitettyjä avaruuslentoja. On siis epätodennäköistä, että Venäjä alkaa nykytilanteessa tekemään omaa avaruusasemaa tai muita suurissa puheissa olleita hankkeita.

Ovi avoinna uusille partnereille

Normaalisti asemalla on kolme venäläistä avaruuslentäjää ja kolme läntistä astronauttia. He ovat jakautuneina kahteen kolmen hengen miehistöön, joita vaihdetaan kolmen kuukauden välein. 

Tällä haavaa lennot asemalle ja sieltä takaisin tehdään venäläisillä Sojuz-aluksilla, joiden komentajana on aina venäläinen. Sen sijaan kaksi muuta miehistön jäsentä voivat olla muualta. Heistä toinen on vain "matkustajana", kun taas toinen toimii komentajan apuna ja on saanut täyden koulutuksen Sojuzin lentämiseen. Esimeriksi lähes jokainen ESAn avaruuslentäjä on saanut täyden Sojuz-koulutuksen ja on ollut aluksen varakomentajana.

Nyt Roskosmos on ilmoittanut muille avaruusasemayhteistyöhön osallistuville partnereille (Eurooppa, USA, Kanada ja Japani) aikeistaan vähentää omien kosmonauttiensa määrä kolmesta kahteen. Tämä tarkoittaisi vuodessa kahta paikkaa Sojuz-aluksissa.

Nyt heinäkuussa Roskosmosin johtaja Igor Komarov ilmoitti jo keskustelleensa alustavasti BRICK-maiden edustajien kanssa heidän mahdollisesta kiinnostuksestaan tulla mukaan avaruusasemalennoille. BRICK-maihin kuuluvat Brasilia, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka. Maiden saaminen mukaan yhteistyöhän vaatii kaikkien partnereiden hyväksynnän, ja voi hyvinkin olla, että esimerkiksi kiinalaisten mukaan tuloa katsottaisiin karsaasti Yhdysvalloissa. 

Venäjä on rahoittanut tähän saakka myös omaa avaruusasemaosallistumistaan Sojuz-alusten lentolipuilla ja Progress-rahtialusten kapasiteetilla, mutta jo nyt käytössä olevat tehokkaat amerikkalaiset rahtarit sekä parin vuoden päästä käyttöön tulevat uudet miehitetyt avaruusalukset vähentävät länsimaiden riippuvaisuutta Venäjästä – ja samalla vähentävät venäläisten tuloja. 

Näillä näkymin avaruusasema on käytössä ainakin vuoteen 2024 saakka. Teknisesti sen on todettu olevan käyttökelpoinen sitäkin pitempään.

Avaruusasemalla on ollut jo yksi BRICK-maan edustaja, eteläafrikkalainen Mark Shuttleworth vuonna 2002. Hän tosin oli lennollaan avaruusturistina ja viipyi asemalla vain viikon päivät. Turistit voivat myös nyt tulla täyttämään kosmonauttien mahdollisesti jättämää aukkoa.

Video: Sisunautti, majuri Tim ja avaruuskonkari Juri palasivat maahan

Video: Sisunautti, majuri Tim ja avaruuskonkari Juri palasivat maahan

Kansainvälisen avaruusaseman 47. miehistö palasi tänään puolelapäivin Maahan oltuaan avaruudessa 186 vuorokautta. NASAn suomalaissukuisen "sisunautti" Tim Kopran, Euroopan avaruusjärjestön brittiastronautin Tim Peaken ja kolmikkoa kuljettaneen Sojuzin komentajana toimineen Juri Malenshenkon paluu tapahtui täysin suunnitellulla tavalla.

18.06.2016

 

 

Kahta Timiä ja Juria kuljettanut Sojuz TMA-19M kopsahti laskuvarjon varassa Kazakstanin arolle klo 12.15 Suomen kesäaikaa ja päätti näin heidän puolivuotisen avaruuslentonsa.

 

 

Yllä olevat videot näyttävät kuinka avaruuslentäjät menivät aluksensa sisälle, lähtivät asemalta ja saapuivat lopulta Maahan. Alla oleva Venäjän avaruusjärjestön Roskosmoksen Twitterissä julkaisema kuva puolestaan näyttää hyvin sen, miten Sojuz-aluksen laskeutumista hidastavat rakettimoottorit syttyvät juuri ennen maahanpaluukapselin osumista maan pintaan – kuvan perusteella voisi helposti ajatella aluksen syttyvän tuleen, mutta kaikki käy kuvasarjassa juuri kuten on suunniteltu.

Sojuz osuu Maahan

Avaruusasemalle jääneet Jeff WilliamsAleksei Ovshinin ja Oleg Skriposhka saavat seuraa kolmesta uudesta miehistönjäsenestä heinäkuun 7. päivänä ja syyskuun alussa on heidän vuoronsa palata Maahan.

Alkuvuoden aikana tiedotusvälineissä on kerrottu varsin paljon kahdesta Timistä, mutta miehistön kolmas jäsen on jäänyt vähemmälle huomiolle. Hän on kuitenkin sisunauttiin ja brittien "Majuri Timiin" (David Bowien "Space Oddity" -laulussa olleen Major Tomin mukaan) verrattuna konkari, sillä tämän lennon jälkeen hän on toiseksi pisimpään avaruudessa viettänyt ihminen. Hän on lentänyt niin Sojuz-aluksilla kuin avaruussukkulalla, ollut Mir-asemalla ja nykyisellä kansainvälisellä avaruusasemalla, ja tehnyt kaikkiaan kuusi avaruuskävelyä. Nyt päättynyt lento oli hänen kuudes avaruuslentonsa.

55-vuotias Malenshenko on kiinnostava myös siksi, että hän on mennyt naimisiin avaruudessa ollessaan: samaan aikaan kun hän itse oli avaruusasemalla Maan kiertoradalla, oli hänen vaimonsa Jekaterina Dmitrieva Houstonissa sijaitsevassa lennonjohdossa. He sanoivat "tahdon" 10. elokuuta 2003 Jurin lentäessä silloin Uuden Seelannin päällä.

Videot: NASA-TV (ja ESA sekä Roskosmos)

Tim ja Tim tulossa takaisin Maahan Jari Mäkinen La, 18/06/2016 - 10:22

Kuvan kuusikko on nyt enää kolmikko, sillä kolme avaruusasemalla olleista astronauteista on parhaillaan matkalla kotiin lähes puoli vuotta kestäneen avaruuslentonsa päätteeksi. Yksi heistä on "sisunautti" Tim Kopra.

Suomensukuinen astronautti on potretissa kaikkein vasemmanpuoleisin. Hänestä myötäpäivään katsottuna muut ovat Oleg Skriposka ja Aleksei Ovshinin, Jeff Williams, Juri Malenshenko ja viimein alimmaisena oleva Euroopan avaruusjärjestön brittiastronautti Tim Peake.

Kahden Timin kanssa palaava Malenshenko lähtivät Sojuz-aluksellaan Kansainväliseltä avaruusasemalta aamulla klo 7.52 Suomen aikaa ja suunnitelman mukaan laskeutuminen Kazakstanin arolle tapahtuu klo 12.14 Suomen aikaa.

My ride home: Soyuz TMA-19M looking as good as the day she was launched into orbit. #Soyuz #spacecraft

A photo posted by Tim Peake (@astro_timpeake) on

Sojuz on erittäin luotettava alus, joten paluun turvallisuudesta ja onnistumisesta ei kannata olla huolissaan. Sen sijaan usein aikaisemmin on huomattu, että paluu on kaikkea muuta kuin mukava ennen kaikkea pitkille ja kookkaille avaruuslentäjille. Avaruudessa ollessa ihminen "pitenee" kun painottomuudessa selkäranka ei painaudu kasaan, ja vaikka tämä pituuden lisäys otetaan huomioon esimerkiksi avaruusaluksen istuimien muotoa suunniteltaessa, voi kyyti olla silti epämukava. Tästä kenties äärimmäisin esimerkki on ollut ESAn italialaisastronautti Paolo Nespoli, iso mies, joka tunsi olevansa koko laskeutumisen ajan epämukavaan asentoon vääntyneenä ja hänen päänsä jyskytti pienen aluksen seinään joko rajun laskeutumisen ajan.

Sojuz ei ole sisätiloiltaan suurempi kuin pikkuauton etupenkit, mutta siihen on pakkautunut kolme ihmistä pulleissa avaruuspuvuissaan. Alus syöksyy avaruudesta ilmakehän yläosiin noin 25-kertaisella äänen nopeudella, jonka jälkeen nopeus hidastuu voimakkaasti ilmanvastuksen vuoksi. Kitkakuumennus hellii aluksen ulkopintaa huimalla noin 1500°C:n lämpötilalla. Kun ensimmäinen laskuvarjoista avautuu, tuntevat avaruuslentäjät kovan nykäisyn, mutta kun varsinainen päälaskuvarjo avautuu, on tunne kuin benji-hyppääjällä. 

Laskeutuminen Maan pinnalle parhaimmillaankin on kuin kaupunkinopeudella ajettu autokolari. Se tuntuu varsin huimalta rauhallisen laskuvarjon alla tapahtuneen leijumisen jälkeen.

Kaiken tämän jälkeen kolmikkoa odottaa painottomuuden jälkeen erittäin voimakkaalta tuntuva normaali painovoima. Että tervetuloa takaisin!

Yllä olevassa kuvassa avaruuslentäjät ovat Cygnus-rahtialuksen sisällä. Se kuljetti asemalle noin 3,5 tonnia ruokaa, varusteita, vaatteita ja tarvikkeita, joita etenkin tulevat miehistöt tarvitsevat.

Asemalle jäänyt kolmikko joutuu olemaan yksistään avaruudessa vain pari viikkoa, ennen kuin seuraava kolmikko lähtee matkaan. Anatoli IvanishinKate Rubins ja Takuya Onishi nousevat Sojuz-aluksellaan asemalle heinäkuun 7. päivänä. Seuraava eurooppalainen avaruudessa on ranskalainen Thomas Pesquet, jonka lento alkaa tämänhetkisen suunnitelman mukaan marraskuun 15. päivänä.

Mitä tulee vielä laskeutumiseen, niin alla on varsin seikkaperäinen sitä selittävä video:

Video: astronautit menivät puhallettavan moduulin sisälle

Video: astronautit menivät puhallettavan moduulin sisälle

Avaruusasemaan keväällä liitetty uudenlainen, "puhallettava" moduuli pullautettin täyteen kokoonsa toukokuun lopussa ja eilen aamulla avaruuslentäjät avasivat luukun sen sisälle.

 

07.06.2016

Tämä BEAM-niminen uusi moduuli, Bigelow Expandable Activity Module, saapui Kansainväliselle avaruusasemalle Dragon-rahtialuksen kyydissä huhtikuun 10. päivänä ja se asennettiin paikalleen aseman Tranquility-liitosmoduulissa olevaan telakointiporttiin 16. huhtikuuta. 

Se oli siellä paikallaan odottamassa toimintaa yli kuukauden ajan, kunnes toukokuun 26. päivänä sitä alettiin täyttää.

BEAMin idea on yksinkertainen: se on kuin kasaan pakattu, joustavasta materiaalista tehty avaruusaseman moduuli, joka pullahtaa täyteen kokoonsa, kun sen sisälle pumpataan ilmaa. 26. toukokuuta tämä täyttäminen alkoi, hyvin rauhallisesti, joskin se jouduttiin keskeyttämään varsin pian, kun moduulin sisällä havaittiin odotettua suurempi paine samalla kun se ei alkanutkaan pullistua aivan halutulla tavalla.

Kuten yleensä avaruustoimissa, ei riskejä haluta ottaa, ja siksi pienenkin yllättävän tilanteen sattuessa istutaan alas ja mietitään. Nyt pohdinnan tuloksena oli toteamus, että todennäköisesti BEAMin joustava, mutta samalla tukeva, monesta eri kerroksesta tehty materiaali oli jähmettynyt sen noin 10 kuukauden aikana, kun se oli odottanut pääsyään avaruuteen. 

Täyttämistä jatkettiin 28. toukokuuta, jolloin yli seitsemän tunnin aikana moduulin sisälle päästettiin kaikkiaan 25 kertaa ilmaa. Hieman jähmeän alun jälkeen BEAM alkoi täyttyä normaalisti ja laajeni pulleammaksi ja noin 170 cm pitemmäksi. Jostain syystä lopullinen pituus oli 2,5 cm vähemmän kuin sen arvioiden mukaan piti olla, mutta tämä ei ole mikään ongelma.

Moduulin ja avaruusaseman välinen paine tasattiin ja nyt eilen siis luukku moduulin ja aseman välillä avattiin. NASAn astronautti Jeff Williams ja venäläinen kosmonautti Oleg Skriposka kurkkivat ensin suojalaseihin ja hengityssuojaan sonnustautuneina moduulin sisälle ja ottivat sieltä ilmanäytteen. Sen jälkeen he katselivat moduulin sisällä ympärilleen sekä lukivat siellä olevien mittalaitteiden lukemat. He katsoivat erityisesti oliko moduulin sisäpinnassa tiivistynyttä vettä, mutta sitä ei onneksi löytynyt. Muutoinkin kaikki BEAMin sisällä näytti hyvältä.

BEAM ei tule varsinaiseen käyttöön, vaan sitä vain testataan. Siksi luukku sinne suljettiin tämän kurkistuksen jälkeen, mutta tällä viikolla astronautit käyvät sisällä muutamia kertoja seuraamassa miten moduuli oikein jaksaa. Lisäksi sieltä saadaan koko ajan mittaustietoja. 

Tarkoituksena on pitää BEAM kiinnitettynä avaruusasemaan ainakin kahden vuoden ajan, minä aikana sitä ja etenkin sen pintamateriaalin kestävyyttä tarkkaillaan. Jos kaikki sujuu hyvin, voidaan tulevaisuudessa avaruuslennoilla käyttää tällaisia laukaisun aikaan tilaa säästäviä ratkaisuita – ja kenties BEAM voidaan ottaa myös avaruusaseman varastoksi.