Tiedetöppäysjoulukalenteri: 12. Paniikkikohtauksella painottomaksi

Nikola Tesla oli Yhdysvaltoihin vuonna 1884 asettunut serbialainen keksijä, jonka nimi on nykyisin kaikkien huulilla Tesla-sähköautojen ansiosta.

Tesla on eräs jännittävimmistä tieteen ja tekniikan historian henkilöistä, eräänlainen hullun keksijän perikuva, ja hänen monien onnistuneiden oivallustensa rinnalla on aika paljon sellaisia aivoituksia, joita voi vain nyt ihmetellä.

12.12.2019

Kuten moni muukin, oli Tesla aikanaan nuori ja innokas. Hän oli jopa niin vilkas, että hän sai aina välillä paniikkikohtauksia ja hyperventilaatiota.

Kohtauksien aikana hän huomasi mielensä muuttuvan kevyeksi ja kuvitteli jopa leijuvansa. Kerran hän tuli ajatelleeksi, että ylihengitys voisi saada hänet painottomaksi – hyperventilaation aikaan saama keveys voittaisi painovoiman.

Koska Tesla oli tutkijaluonne, hän halusi testata tuoretta teoriaansa. Hän kipusi vajan katolle ja alkoi hengittää niin kiivaasti, että sai jonkinlaisen hyperventilaatiokohtauksen. Silloin hän hyppäsi alas katolta.

Teslalla oli mukanaan sateenvarjo siltä varalta, että painovoima olisi hyperventilaatiota voimakkaampi. Hän toivoi sateenvarjon toimivan kuten laskuvarjon. Siitä ei kuitenkaan ollut paljoa iloa tai apua, sillä vähemmän yllättäen Tesla putosi päistikkaa alas.

Hän menetti tajuntansa.

Paikalle kiitänyt äiti laittoi rasavillin keksijäpoikansa vuoteeseen, ja kesti useamman viikon, ennen kuin pikku-Nikola oli toipunut koejärjestelystään. 

Hyperventilaatio ei ollut Teslan ainoa vaiva. Hän kärsi pakkomielteistä ja esimerkiksi pelkäsi bakteereita sekä helmikoruja käyttäviä naisia. Elämänsä loppupuolella hän innostui elämään pulujen kanssa ja nimesi erään niistä vaimokseen. Ihmisvaimoa hänellä ei koskaan ollut, vaan hän totesi usein naimattomuuden ja selibaatin olleen luovuutensa ja energiansa lähde.

Tesla pohtii

 

Tesla olikin tuottelias. Hän teki teki noin 300 patentoitua keksintöä, joista tärkein on vaihtovirtaoikosulkumoottori.

Teslan kehittämä vaihtovirtatekniikka kilpaili 1880-luvun lopulla Thomas Edisonin käyttämän tasavirran kanssa. Edison oletti vaihtovirran olevan tasavirtaa vaarallisempaa, mutta koska sen avulla voitiin siirtää tehoa pitemmän etäisyyden päähän, alkoi se yleistyä. Siksi myös nykyisin töpselistä tulee vaihtovirtaa.

Lisäksi hän kehitti teslakäämin sekä puuhasi valon, radiotekniikan, langattoman sähkönsiirron, robotiikan ja lentokoneiden parissa. Tarinan mukaan hän löysi röntgensäteet samoihin aikoihin Wilhelm Röntgenin kanssa. Hän myös visioi satelliitteja ja planeettainvälistä tiedonvälitystä.

Mukaan mahtuu myös muutamia todellisia töppäyksiä. Eräs niistä oli sähkömekaaninen höyryvoimalla toimiva oskillaattori, värähtelijä, jonka oli tarkoitus mullistaa sähköntuotanto. Laite ei toiminut ihan halutulla tavalla, vaan alkoi täristä niin voimakkaasti, että Tesla pelkäsi laitteen saavan aikaan maanjäristyksen Manhattanilla, New Yorkissa. 

Hän hajotti laitteen moukarilla ennen kuin se sai aikaan vahinkoa. Jälkikäteen on laskettu, ettei laite olisi saanut aikaan haittaa kuin itselleen. 

Toinen hullu idea oli valaista koko maapallo, eli saada myös yöpuolinen osa planeetasta valoisaksi. Ideana oli käyttää tähän ilmakehän yläosissa olevia kaasuja, joita hän oletti voivansa virittää valoa hohtamaan ylöspäin suunnatulla korkeataajuuksisella sähkövirralla. Teslan ajatuksena oli näin auttaa esimerkiksi merenkulkijoita, jotka voisivat purjehtia turvallisesti myös yöaikaan.

Hanke jäi ideatasolle, ja on varsin kyseenalaista, että voisiko idea edes toimia. Periaatteessa kaasun saisi sähkövirralla hohtamaan, kuten loisteputken sisällä tapahtuu, mutta ilmakehän virittäminen valoa tuottavaksi vaatisi kenties niin paljon energiaa, että se ei ole mahdollista, ja jos olisi, niin tempulla olisi massiivisia haittavaikutuksia.

Teslan salamakone

Tesla testasi vuonna 1899 Colorado Springsissä laitetta, jonka avulla hän toivoi voivansa siirtää sähköä langattomasti. Hän synnytti keksimällään teslakäämillä suuria jännitteitä, jotka purkautuivat lopulta valtavina keinotekoisina salamoina, jotka kuuleman mukaan pelästyttivät hevosia, saivat ihmiset häkeltymään ja synnyttivät ilmassa lentävien perhosten ympärille aavemaisesti valoa hohtavia Elmon tulia. Kokeet myös saivat aikaan laajoja sähkökatkoksia, kun sähkölaitosten generaattorit menivät rikki.

Tiedetöppäysjoulukalenteri

Tiedetuubin joulukalenteri vuonna 2019 esittelee tieteellisiä töppäyksiä sekä erehdyksiä: tietoisia huijauksia, puhtaita vahinkoja ja myös varsin onnekkaiksi osoittautuneita epäonnistumisia. Ne auttavat myös ymmärtämään miten tiede toimii – ja että tutkijatkin ovat ihmisiä.

Kaikki avautuneet luukut ovat täällä.