Kiikarilla Jupiterin rinnalla erottuu neljä kuuta, jotka Galileo Galilei löysi vuonna 1610. Siksi ne tunnetaan Galilein kuina, mutta niiden viralliset nimet ovat Io, Europa, Ganymedes ja Kallisto.

Talvisella iltataivaalla on kaksi muutakin melko kirkasta Auringon kiertolaista: Saturnus, joka on Kuun kanssa laskemassa länsilounaaseen, ja Mars, joka jää hiukan etelän suuntaa kuvaavan kartan vasemman reunan ulkopuolelle. Se on kuitenkin helppo tunnistaa punaisesta väristään.

Iltayhdeksältä tähtitaivas alkaa olla jokseenkin perinteisessä talvikuosissaan. Kaakon kulmalta on kiertymässä etelän suunnalle useita kirkkaita tähtikuvioita.

Orion on niistä selkein: sen keskellä on kolmen tähden muodostama Orionin vyö, josta roikkuu niin ikään kolmen tähden muodostama Orionin miekka. Todellisuudessa miekan keskimmäinen ”tähti” on Orionin kaasusumu, jossa syntyy kaiken aikaa uusia tähtiä.

Jupiter loistaa Härässä, joka on tähdistöistä vanhimpia – ellei kaikkein vanhin. Kuvio tunnettiin Härkänä jo Babyloniassa. Sen ”silmänä” on jättiläistähti Aldebaran, joka on väriltään selvästi punainen samaan tapaan kuin Orionin vasemmalla olkapäällä tuikkiva Betelgeuze.

Kaksoset, Ajomies, Perseus, Kassiopeia, Andromeda ja Pegasus ovat vanhoja kreikkalais-roomalaisia kuvioita, jotka eivät tähtitaivaalta tuttuun tapaan juurikaan muistuta taruhahmoina tunnettuja esikuviaan.

Samaa voi sanoa eteläistä horisonttia viistävistä ”vesitähdistöistä”, jotka ovat vain himmeähköjen tähtien muodostamia epämääräisiä jonoja. Niiden erottaminen kunnolla vaatii pimeän havaintopaikan: taajamien valosaasteen keskellä niitä ei näe.

Joulukalenterin karttaan ei ole piirretty kuvioiden tähtiä yhdistäviä viivoja, koska niitä ei ole todellisella taivaallakaan. Useimmista tähdistöistä löytyy tarkempi karttapiirros Tiedetuubin juttusarjoista Syksyn tähtitaivas ja Syystalven tähtitaivas.