Loppusyksystä on usein – tai ainakin toisinaan – kirkkaankuulaita pikkupakkaspäiviä, jolloin vahvansininen taivas on periaatteessa täysin pilvetön. Silti yläilmoissa voi risteillä pilvijuovia, jotka pahimmillaan peittävät suuren osan taivaasta. Mitä ihmettä? Ilmatieteen laitoksen Kuukausikatsauksissa selviteltiin 1950-luvulla uutta ilmiötä: "Äskettäin on sanomalehdissä ollut uutisia, joissa kerrottiin nähdyn lentokoneiden synnyttämiä pilvikuvioita. Tällainen ilmiö esiintyy tavallisimmin ilmakehässä useiden kilometrien korkeudella. Koska suihkukoneiden lentokorkeus on huomattavasti suurempi kuin potkurikoneiden ja koska tulevaisuudessa siirryttänee yhä enemmän suihkukoneiden käyttöön, on odotettavissa, että nykyään vielä harvinainen lentokoneiden synnyttämä pilvijuovailmiö tulee verrattain tavalliseksi."

Kyseessä on härmistymisilmiö, joka nykyisin on hyvin yleinen ja helposti havaittavissa. Ilman sisältämä vesihöyry alkaa lämpötilan laskiessa – tai vesihöyryn määrän kasvaessa – tiivistyä vesipisaroiksi, kun ilmassa on ”kosteutta imeviä hiukkasia, jotka toimivat tiivistyskeskuksina”, kuten fysikaalista ilmiötä 1950-luvun raportissa selostettiin. Jos lämpötila on nollan alapuolella, vesihöyry ei tiivisty pisaroiksi vaan härmistyy suoraan jääksi, pieniksi jääkiteiksi, joista yläpilvet koostuvat. Kuukausikatsauksen selonteon mukaan "lentokoneilla Englannissa suoritetuissa kokeissa on todettu, että pilvijuovat syntyvät helpoimmin 8–10 000 metrin korkeudella –48 à –49 asteen lämpötilassa". Ilma on tuolla korkeudella hyvin kuivaa, joten vähäinenkin vesihöyryn lisäys saa aikaan härmistymistä. Pelkkä vesihöyry ei kuitenkaan vielä riitä härmistymiseen, vaan siihenkin vaaditaan "tiivistyskeskuksia", kiinteitä hiukkasia. Tiivistymisjuovat kertovat ilmakehän yläosien olosuhteista. Jos vana katoaa nopeasti, ilma on hyvin kuivaa, mutta jos vana säilyy pitkään, ilmakehän yläosissa on kosteutta, mikä voi ennustaa muutoksia säätilassa. Luvassa lienee siis sadetta…