Tiedettä ja turismia, maantiedettä ja maisemia - niitä on luvassa nyt heinäkuussa, kun Jari Mäkinen lähtee tutkimaan Pariisin meridiaania fillareille. Tämä ennakkovideo kertoo mistä tässä hullussa hankkeessa on kyse.
pyöräily
On perjantain iltapäivä, joten on aika kevytjutulle. Tai oikeastaan kyse ei ole ihan kevyestä jutusta, sillä tämän laitteen käyttäjälle tulee varmasti hiki.
Kyseessä on Kiinan koilliskulmassa sijaitsevan Dalianin kaupungin teknillisen yliopiston opiskelijoiden tekemä poljettava pesukone.
Tavallisessa pesukoneessahan suuri osa energiasta kuluu veden lämmittämiseen ja pesurummun pyörittämiseen, joten mikäli käytössä on lämmintä vettä, pystyy tällä pesukoneella pesemään pyykkiä ilman verkkovirtaa.
Itse asiassa laite tuottaa myös sähköä, sillä siinä on generaattori. Sen virta tallennetaan akkuun, mistä käyttäjä voi vaikkapa ladata kännykkänsä. Tai käyttää myöhemmin pesukonetta ilman polkemista.
Laite ei ole vielä markkinoilla, ja voi olla, että yrittämisestä huolimatta se ei ole tulossakaan. Laite keksittiin jo muutama vuosi sitten, eikä nyttemmin laitteesta ole kuulunut mitään.
Paitsi netissä, missä kuvat laitteesta kiertävät koko ajan.
Joka tapauksessa spinning-pyörän ja pesukoneen hybridille voisi olla kysyntää, sillä tämän avulla voisi joko kuntoilun ja arkiaskareen yhdistää kätevällä tavalla, tai sitten sillä voisi yksinkertaisesti pestä pyykkiä siellä, missä ei vieressä ole töpseliä.
Tai sitten masiina ei ole aikuisten oikeasti mistään kotoisin: monet arkiset laitteet kuluttavat sen verran paljon energiaa, että polkemisella niiden käyttäminen on varsin työlästä.
Tästä hyvä esimerkki on koe, missä kilpapyöräilijä paahtoi leipää polkemalla. Pesukoneen liitäntäteho on tyypillisesti yli 2000 W ja ammattilaispyöräilijät tuottavat parhaimmillaan hetkellisesti noin 450 W:n tehon, joten vaikka pyykkiä ei olisi paljon ja veden lämmitys voidaan unohtaa, kenties kiinalaisopiskelijoiden polkupyöräpesukone on liian raskas käytettäväksi.
Mutta silti, kaunis ajatus – ja pieni ajattelu on paikallaan myös tällaisia ideoita netissä ihmetellessä!
I LOCK IT on kehittäjiensä mukaan maailman ensimmäinen täysin automaattisesti toimiva polkupyörän lukko. Mukana tulee lukon lisäksi avainmenperään liitetettävä pikku lähetin, joka muodostaa bluetooth-yhteyden lukon kanssa. Kun pyörän omistaja kävelee pois pyöränsä luota, lukitus tapahtuu automaattisesti. Lukitus myös avautuu automaattisesti, kun omistaja on lähdössä ajamaan.
Lukossa on mukana varashälytin joka herättää huomion 120 desibelin voimalla jos joku yrittää liikuttaa pyörää tai sahata lukkoa. Samalla laite viestii pyörän hätätilanteesa omistajan matkapuhelimeen, jonka tosin pitää olla bluetooth-kantaman etäisyydellä.
Sähköä lukossa luvataan riittävän ilman lataust 9 kuukauden ajaksi, mutta sitä voi ladata myös polkupyörän dynamolla, jos sellainen sattuu pyörässä olemaan.
Saksalaisvalmisteisen lukon luvataan olevan saatavilla ensi huhtikuussa, ja hinnaksi kerrotaan 149 euroa, ennakkotilaajat saavat sen kutenkin 99 eurolla.
www.ilockit.bike -sivuilla on tarjolla lisätietoa.
Tämänvuotinen Tour de France päättyi tänään, kun ajajat rullasivat Pariisiin, Champs-Élysées -bulevardille ja huokaisevat helpotuksesta klassikkopyöräilykilpailun 3360 kilometrin ollessa takana.
Perinteiden mukaan tämä viimeisen päivän etappi ajettiin rauhallisemmin, ja eilen johtoasemassa ollut britti Christopher Froome säilytti paikkansa sekä legendaarisen keltaisen paidan. Hänelle tämä oli jo toinen Tour de Francen kokonaiskilpailun voitto.
Jo nyt voi kuitenkin jo katsoa taaksepäin. Tälläkin kerralla on ilmassa ollut paljon puhetta dopingista ja tarkastuksia on tehty aktiivisesti, mutta kenties viime vuosia enemmän pontta dopingkeskusteluun antanut se, että Froome on ollut varsin ylivoimainen. Syytökset häntä kohtaan ovat olleet jopa törkeitä ja hän on saanut osakseen muutakin kuin sanallista häirintää reitin varrella, mutta – ei voi mitään – hänen ympärillään leijuu suuri epäilyksen verho, mitä julkisuuteen annetut puutteelliset tiedot ovat ruokkineet edelleen.
Pyöräilyssä dopingista on enemmän etua kuin monissa muissa urheilulajeissa, koska kyse on raskaasta ja kestävyyttä vaativasta lajista. Laji oli pitkään myös herrasmieslaji, eikä testaamista tehty järjestelmällisesti. Nyt tilanne on täysin muuttunut; pyöräilijät lienevät tarkimmin valvottuja ja testattuja urheilijoita.
Kilpailujärjestäjät ovat lisäksi tehneet etapeista toinen toistaan näyttävämpiä ja siten raskaampia, joten into dopingiin on lisääntynyt, vaikka kiinni jäämisen riski on tullut suuremmaksi.
Numeroleikkiä ja fysiologista arvailua
Jos jo aikaisemmin doping ja antidoping ovat olleet tiedettä puhtaimmillaan, on nyt tämänvuotisen kilpailun aikana näitä viety vielä pitemmälle: monissa jutuissa ei olekaan enää puhuttu niinkään ajamisesta sekä kilpailutaktiikoista, vaan mikrodopingista, pyörien tekniikasta ja pyöräilijöiden tehosta sekä heidän sydämenlyönneistään.
Erityistä taidetta ovat olleet Froomen (kuva oikealla) tietojen tulkinnat ja analysoinnit.
Kyseessä todellakin ovat tulkinnat, sillä avoimuuttaan ja läpinäkyvyyttään dopingin suhteen korostanut Sky-talli on julkistanut Froomen tietoja vain osittain ja valikoiden. Toisaalta voi kysyä, miksi tietoja pitäisi julkistaa, jos pyörien säädöt, taktiikka ja valmentautumisniksit ovat tarkasti vaalittuja salaisuuksia?
Joka tapauksessa Sky-tiimin lääkäri Tim Kerrison välitti joitain Froomen fysiologisia tietoja toimittajille toisen lepopäivän aikana ja selitti niitä. Urheilu muuttuu nyt tieteeksi.
Tiedot koskivat kisan 10. etappia ja nousua La-Pierre-Saint-Martin -huipulle.
”Se on noin 15,3 km pitkä nousu. 41,30 minuutin ajan Chrisin keskimääräinen teho oli 414 W ja VAM oli 1602 Vm/h.”
Teho oli itse asiassa lähempänä 390 wattia, koska Froome käytti epäsymmetristä eturatasta, mikä saa aikaan noin 6% liian suuren arvon.
VAM-arvo mittaa keskimääräistä nousunopeutta, eikä siinä oleva V tarkoita volttia, vaan vertikaalista eli pystysuunnassa olevaa nousua. Esimerkiksi Lance Armstrongin ja Marco Pantanin luku oli yli 1800 Vm/h, kun he käyttivät dopingia.
Keskimääräisellä Tour de Francen kärkijoukon pyöräilijällä se on 1450-1650 Vm/h ja hännänhuipuilla 1100-1300 Vm/h.
Monien mielestä ilman EPOa tai muita aineita on vaikea päästä yli 1600 Vm/h:n.
”Chrisin pyöritysnopeus oli 97 rpm, keskimääräinen sydämen syke 158 iskua minuutissa ja maksimi 174. Se vastaa sitä, mitä olemme mitanneet häneltä edellisissä kilpailuissa.”
Nousun aikana Froome myös otti kirin, joka kesti 24 sekuntia. Sen aikana hänen tehonsa oli keskimäärin 556 W ja huipputeho oli 929 W.
”Sitä ennen hän ajoi neljän minuutin ajan joukossa muiden kanssa ja hänen tehonsa oli 449 W. Kirin jälkeen hänen tehonsa oli 435 W.”
Siinä missä monet ovat hyväksynet luvut ja pitävät niitä luotettavina, on esimerkiksi Cyclingtips-verkkolehden haastattelema urheilututkija Ross Tucker hyvin epäileväinen.
Tucker vertasi lukuja mm. etapilla neljänneksi ajaneen Robert Gesinkin (kuva oikealla) ja 22. sijan saaneen Laurens ten Damin mittaustietoihin, jotka heidän tallinsa LottoNL-Jumbo on julkaissut kokonaisuudessaan. Gesink saapui maaliin minuutin ja 33 sekuntia Froomen jälkeen.
“Froomen teho-massa-suhde on 5.78 W/kg, mutta hän voitti ajajan (Gesinkin), jonka arvo on 5,9 W/kg. 4,5 minuuttia hävinneen ten Daminkin arvo oli 5,5 W/kg.”
Arvoista ei voi vetää suoria johtopäätöksiä, mutta Tuckerin mukaan tilanne on yleistäen sama kuin ”miten 60 km/h kulkeva auto voi olla nopeampi kuin 79 km/h:n nopeudella kulkeva auto. Tämä on naurettavaa!”
Urheilufysiologi Fredrick Grappe on puolestaan julkaissut kokonaisen listan seikoista, jotka tukevat Froomen luontaista erinomaisuutta.
Hän ei halua ottaa suoraan kantaa doping-keskusteluun, mutta Grappen arvion mukaan Froomen tehon putoaminen nousuissa on normaali ja vastaa sitä, miten hänen tehonsa on pudonnut vastaavissa tilanteissa aiemmin.
Grappen mukaan Froomen aerobinen suorituskykynsä on erinomainen ja lähellä fysiologista maksimia. Hän kykenee siten erittäin suureen tehontuottoon useankin minuutin ajan ja palautumaan siitä nopeasti.
Silti Froomen suosituksissa ja annetuissa tiedoissa on jotain epäluuloja herättävää.
Lisäys klo 22:14
Kuten uutisen keskustelussa Tiedetuubin Facebook-sivulla huomautettiin, olisi tosiaan kiinnostavaa saada muidenkin ajajien, etenkin Nairo Quintanan dataa mäkietapeilta. Hän oli hyvässä kunnossa ja olisi voinut kenties panna hanttiin Froomelle, mikäli hänen tallinsa ei olisi töppäillut kilpailun alussa.
Kuva: David de la Fuente kipuaa ylös Col de la Colombièrelle vuoden 2007 Tour de Francessa.
Mikrodopingia?
Perinteinen doping ja sen valvonta biometrisin passein voi olla myös jo vanhanaikaista. Kuten Ranskan TV:n Pierre Sallet’n tutkimuksesta tekemä dokumentti osoitti, on suorituskyvyn parantaminen EPOn mikroannostuksella mahdollista siten, että sen havaitseminen dopingtesteillä on mahdotonta tai hankalaa.
Maailman Antidopingtoimiston WADA:n suojeluksessa tehdyssä tutkimuksessa amatööriurheilijoille annettiin hallitusti hyvin pieniä määriä EPOa, ja heidän suorituskykynsä parani keskimäärin 6,1% VO2-testillä mitattuna. Pyöräilykokeessa parannus oli 2,1% ja juoksussa 2,8%.
Kuten ohjelmassa pääteltiin, ei puhdas biometrinen passi tarkoita suinkaan puhdasta urheilijaa.
Myös tässä mielessä on Sky-tallia ja Froomea kohtaan esitetty epäilyksiä, koska heillä on käytössään tehokkaasti varjellut asuntoautot, joita ei ole päästetty tutkimaan. Huhujen mukaan niissä voi olla myös vähähappinen sisäilma, jolloin niissä oleminen vastaa itse asiassa korkeanpaikan leirillä olemista.
Kansainvälinen pyöräilyunioni UCI ehdottaakin, että kilpailuissa siirryttäisiin käyttämään kokonaan järjestäjän varaamia majoituksia, jolloin tilat ovat paitsi tutkitut, niin myös samanlaiset kaikkien kilpailijoiden välillä.
Mikrodopingissa ja dopingissä yleisesti epäilykset eivät luonnollisestikaan kohdistu ainoastaan Sky-tiimiin ja Froomeen, vaan sitä voivat käyttää muutkin; ainoa tähän mennessä tämän vuoden Tourilla tullut käry on Astana-tallin Luca Paolini, jonka näytteestä löytyi kokaiinia. Hän kiistää käyttäneensä sitä. Kaikkein epäilyksenalaisin talleista on ollut ja on Paolinin Astana, joka on ollut vähällä menettää jo kilpailulisenssinsä.
WADAn johtajan David Hoffmannin mukaan kenties jopa 10% urheilijoista – ei vain pyöräilijöistä – käyttää kiellettyjä aineita tai menetelmiä.
Moottori fillarissa?
Viime aikoina on tehty myös polkupyöriä, jotka näyttävät aivan normaaleilta, mutta joissa on pieni sähkömoottori ja akut. Kirjoittaja on itsekin ajanut sellaisella, ja tunne on todella huima, kun pientä nappia painamalla ”tavallisesta” kilpapyörästä tuleekin sähköpyörä.
Tämän vuoksi UCI onkin tutkinut pyöräilijöiden ajokeita, ja esimerkiksi eilisen Alpe d’Huezin huipulle päättyneen etapin jälkeen viisi fillaria tutkittiin.
Jotkut silti väittävät nähneensä myös Tour de Francessa tänä vuonna pyöriä, joiden polkimet ovat pyörineet vaikka niitä ei ole poljettu.
Tekniikka on siis olemassa, ja vaikka UCI:n presidentti Brian Cooksonin mukaan vain typerykset ottavat riskin sähköpyörällä ajamisesta, on ”historia valitettavasti osoittanut, että tällaisia ihmisiä on”.
Mutta voiko Tour de Francen voittaa vielä ilman vilppiä? Periaatteessa kyllä, mutta käytännössä varmaankin kaikki huiput käyttävät elleivät kiellettyjä, niin ainakin harmaalla alueella olevia menetelmiä tai aineita.
Video: Entinen kilpapyöräilijä Greg LeMond esittelemässä nimeään kantavaa sähkökilpapyörää. Tämä tosin on täysin julkisesti kisakelvoton, mutta muutoin kyllä kiinnostava maantiepyörä!
Perjantain perinteisessä kevytjutussa (joka tosin tulee nyt lauantain puolella) paahdetaan leipä.
Hauskassa ja opettavaisessa videossa saksalainen olympiamitalisti, ratapyöräilijä Robert Förstemann laitetaan kehittämään sähköä, joka vaaditaan paahtoleivän paahtamiseen. Kuntopyörään laitettu generaattori syöttää muuntimen kautta virtaa teholtaan 700 W olevaan leivänpaahtimeen.
Miten sprintteri, jonka reidet ovat 74 cm ympärysmitaltaan, jaksaa taistella itselleen paahtoleivän? Video näyttää.
Robert polkee videolla minuutin ajan noin minuutin ajan, kun leipä paahtuu, joten hän tekee työtä 700 watin teholla 60 sekunnin ajan. Hän siis tekee työtä 42000 joulen edestä. Siis 42 kJ.
Paahtoleivässä on noin 70 kaloria ja jos sen päälle laittaa hilloa, niin siitä tulee 50 kaloria, eli yhteensä noin 120 kaloria. Koska ruoasta puhuttaessa kalori on itse asiassa kilokaloreita, on paahtoleivän energia 120 kcal. Koska 1 kcal = 4,184 kilojoulea, on paahtoleivän energia fysikaalisesti ilmaistuna noin 502 kJ.
Näin ollen paahtoleivän energialla Robert paahtaisi lähes 12 leipää. Jos paahtamisen kaltaista kuntoilua ei oteta huomioon, vaan oletetaan että ihminen kuluttaa päivässä noin 2000 "kaloria", niin siitä yksi paahtoleipä hillolla on 6%.
Numeroleikkiä voi vielä jatkaa laskemalla, että jos pieni kylä, sanotaan vaikka 1000 henkilöä 300 asunnossa, laittaa aamulla samaan aikaan paahtimensa päälle, niin niiden käyttämiseen vaaditaan 210 kW. Se on noin tuhannesosa tyypillisen (keskieurooppalaisen) maalle asennetun tuulivoimalan tehosta. Koska sellainen tuottaa 2,5 – 3 MW, pystyisi yksi tuulimylly paahtamaan noin 3600 leipää samanaikaisesti.
Pienen omakotitaloon asennettavan aurinkopaneelisysteemin 2 kW:n teholla paahtaisi 2,8 leipää samalla kertaa, mikä riittää varmasti normaalikäyttöön hyvin, sillä yleensä leipiä ei paahdeta samaan aikaan perheissäkään roppakaupalla.
Olkiluoto 2 -ydinvoimalan tehosta (880 MW) yksi paahtoleipä on 0,00007%, eli se voisi paahtaa samanaikaisesti 1 257 142 paahtoleipää.
Vertailun vuoksi: Tanskassa sijaitsevan Anholtin merituulifarmin 400 MW:n teho puolestaan riittää 571 428 paahtoleipään ja Euroopan suurimman (viime viikolla lähelle Bordeaux'ia avatun) aurinkopaneelisysteemin teho 300 MW riittää puolestaan 428 571 paahtoleipään.
Paahtoleivän paahtaminen on hyvä esimerkki myös sähkön kulutuksen ja tuotannon ongelmasta, sillä jos jokainen paahtaisi leipänsä eri aikaan, riittäisi paahtamiseen vain yksi 700 W:n teholla sähköä tuottava generaattori. Mutta kun paahtoleivät laitetaan paahtumaan aamulla samaan aikaan (ja vielä kahvi tippumaan samalla kertaa), niin tuloksena on kulutuspiikki, ja tuotanto pitää mitoittaa sen mukaan...mutta siihen ei kannata mennä syvemmälle tällä kertaa.
Videon on tuottanut Nathan Grossman Tukholman Dramastiska Högskolanista. Sen on kuvannut Johan Hannu, musiikista vastaa Fredrik Wictorsson ja generaattorilaitteiston ovat tehneet Jitin Thomas ja Satyajit Bagchi.
Tagit
Jalkapallon maailmanmestaruuskisojen lisäksi toinen maailmalla urheilu-uutisvirtaa valtaava tapahtuma on parhaillaan Tour de France. Pyöräilyn klassikkokisa alkoi viikko sitten ja on edennyt tapahtumarikkaasti aina siihen saakka, että ajajat pääsevät tänään ensimmäistä kertaa ajamaan kunnolla ylämäkeen. Varsinaiset vuoristo-osuudet ovat vielä edessä, mutta nyt Ranskan itäosissa Vosgeesien huipuilla noustaan jo liki kilometrin korkeuteen.
Kisaa seuratessa monet ovat katselleet ajajien jalkoja. Ne on ajeltu huolellisesti karvattomiksi – mutta miksi? Tuleeko niistä todellakin niin paljon aerodynaamisempia, että ajelu kannattaa?
Amerikkalaisen polkupyörävalmistaja Specializedin tekemän tutkimuksen mukaan kannattaa. Koe tehtiin alun perin hieman huumorimielessä, mutta tulos oli yllättävän selvä: jopa harrastaja-ajaja saa 40 kilometrin ajomatkalla reippaasti polkiessaan 82 sekunnin eron aikaiseksi, kun vertailukohtana ovat sileät ja karvaiset jalat. Mitä suuremmalla nopeudella ajetaan, sitä olennaisemmaksi ero tulee.
Kun kilpailussa joskus sekunnitkin ratkaisevat, on tässä todellakin vaikutusta!
Tour de Francen historiassakin on useita sekuntipeliksi menneitä voittoja, mutta tässä mielessä huippu on vuosi 1989, jolloin Greg LeMond voitti koko kolmiviikkoisen kisan parin tuhannen ajokilometrin jälkeen vain kahdeksalla sekunnilla.
Aerodynamiikan lisäksi on toki muitakin syitä jalkain sheivaukseen. Yksi olennainen ja konkreettinen syy on hieronta, joka onnistuu päivittäin etapin jälkeen paremmin ihon ollessa sileä. Toinen – tässäkin kisassa jo paljon valitettavasti todettu – syy on se, että kaatumistapauksissa haavan tai asfaltti-ihottuman hoito on helpompaa, kun karvoja ei ole.
Ja vielä kenties se tärkein syy: trimmatut lihakset näkyvät paremmin, kun karvat eivät ole näkymää pilaamassa. Niinpä ajelusta on tullut vuosikymmenien saatossa tapa, ja nyt, ellet muuten nyt shortsihousuaikaan tunnista pyöräilyä (enemmän tai vähemmän kilpailumielessä) harrastavaa, sen huomaa yleensä huolellisesti ajelluista jaloista.
Alla olevassa videossa kerrotaan tutkimuksesta hieman tarkemmin:
Eräs pyöräilyn klassikkokilpailuista, jokakeväinen Giro d'Italia on parhaillaan menossa, ja mukana on taas pitkästä aikaa suomalaisväriä. Ranskalaisessa FDJ-tiimissä ajava Jussi Veikkanen oli eilisen, 247 kilometrillään kisan pisimmän Sassanosta Montecassinoon ajetun etapin jälkeen tilalla 102 hieman yli kahdeksan minuutin päässä johtajavasta australialaisesta Michael Matthewsista. Suomalaisen sijoitus tuntuu huonolta, mutta Veikkasen tehtävä onkin tukea muita tiimin ajajia, ja siinä hän on onnistunut erinomaisesti: tallikaveri Nacer Bouhanni voitti etapin tiistaina.
Veikkasen alla on nyt Lapierre-pyöränvalmistajan uutuusfillari Aircode, joka on sinapistaan tunnetusta Dijonista kotoisin olevan yhtiön ensimmäinen erityisen aerodynaaminen kilpapyörä, niin sanottu aero-pyörä. Toki jo aikaisemminkin ilmavastus on otettu huomioon, mutta nyt putkia on litistetty ja viilattu sellaisiksi, että pyörä paitsi on aerodynaamisempi, niin myös näyttää virtaviivaisemmalta (mikä kilpapyörien myynnissä on tärkeä tekijä). Fillari on hiilikuiturunkoinen, varustettu Shimanon sähköisellä Di2-vaihteistolla ja painaa vain kuutisen kiloa.
Alla on hieman erilaisia pyöriä, kuvattuna viime vuonna Girossa, Bussetossa, missä kaupungintalolla oli pieni vanhojen pyörien näyttely. Niistä näkee hyvin, että vaikka kilpapyörät ovat kehittyneet valtavasti, on perusperiaate edelleen sama.
Vuoden 1954 Bianchi oli aikansa huippua, ja tällä samaisella pyörällä kisattiin silloin Girossa. Siinä on virtaviivainen satula ja ohjaustanko, runko on kevyttä terästä ja edessä oleva juomapullo alumiinia. Pullon ympärille on laitettu vauhdikkaat ajolasit. Vaiheita Campagnolo Gran Sportissa oli viisi.
Tämä on harvinaisuus: Chicagossa F.W. Fauberin vuonna 1901 tekemä kilpapyörä, aikansa eräs komeimmista fillareista. Yksi vaihde, tukeva teräsrunko, etupyörässä oleva jarru ja juomapullolaukku edessä tankoon kiinnitettynä. Pyörän massa oli parikymmentä kiloa, joten ei haitannut, vaikka pulloina oli tavalliset lasiset juomapullot.
Girossa ei tällaisella pyörällä koskaan ajettu, koska kilpailua ei vielä tuolloin ollut olemassa. Italian ympäriajo on kisattu toukokuusta 1909 alkaen joka vuosi, lukuun ottamatta sotavuosia 1915–1918 ja 1941–1945. Ranskan Tour de France aloitettiin hieman aikaisemmin, vuonna 1903, joten ensimmäiset siinä käytetyt polkupyörät olivat hyvin samanlaisia kuin tämä komea Fauber.
Lisää vanhoista polkupyöristä voi lukea mm. The Online Bicycle Museumista, erinomaisesta fillarifriikkien nettisivustosta.
Tiedetuubin Jari Mäkinen sai päähänsä lähteä fillaroimaan Australian kuumaan autiomaahan, mantereen länsiosassa sijaitsevalle Nullarborin tasangolle.
Siellä on yllättäen paljon tieteellisesti kiinnostavaa, ja näistä kerrotaan videolla. Jännin tapaus on amerikkalaisen 75-tonnisen Skylab-avaruusaseman putoaminen sinne kesällä 1979, mistä videolla kerrotaan runsaasti. Nullarborissa on myös maailman pisin täysin suora tie, mitä pitkin matka etenee...