Grönlanti

Testattu veitsi leikkaamassa siannahkaa (Eren ja kumpp., J. Arch. Sci. Rep., kuva S8)

Tutkijat testasivat inuiittien outoa selviytymiskeinoa, jossa jäätyvästä ulosteesta voisi legendan mukaan muovata leikkaavan veitsen. Tulosten mukaan moinen terä ei kuitenkaan ole käyttökelpoinen.

Menneistä ajoista voi hankkia tietoa esimerkiksi kaivamalla esiin muinaisjäännöksiä ja joskus myös keräämällä muistitietoa. Toisinaan käytännönläheisimpiä asioita voidaan myös kokeilla. Näin saadaan tietoa vaikkapa rakennustekniikoista, maanviljelystä tai työkalujen valmistuksesta. Tällaista tutkimusta kutsutaan kokeelliseksi arkeologiaksi.

Ohiossa Kentin osavaltionyliopiston arkeologit törmäsivät legendaan, jonka mukaan Grönlannissa olisi hätätilanteissa käytetty jäätyneestä ihmisulosteesta väsättyjä työkaluja. Väitteitä tuollaisten käytöstä on esitetty ja kerrottu vuosikausia ihan tosissaan. Tutkijat päättivät perehtyä varsin oudolta – ja ällöltäkin – kuulostavien välineiden käytäntöön.

Legendat

Grönlantiin ennen toista maailmansotaa suuntautuneista retkistään kuulu tanskalainen tutkimusmatkailija Peter Freuchen kertoo omaelämänkerrassaan eräästä tukalasta tilanteesta. Nukuttuaan yön lumikuopassa hän heräsi yllättäen täysin lumeen hautautuneena. Pakokeinot eivät tuntuneet tuottavan tulosta, joten Freuchen ulosti ja muovasi saadusta massasta käsillään terävän työkalun. Jahka tuo ad hoc -kakkataltta oli kunnolla jäätynyt, hän hakkasi sillä itselleen reitin ulos vapauteen. Idean työkaluun hän sai muistettuaan aiemmin näkemänsä koiran läjän, joka oli jäätynyt kivikovaksi.

Toinen tapaus sattui inuiittitarinan mukaan eräälle vanhukselle 1950-luvulla. Baffininsaarella asuva Olayuk Narqitarvik kertoi haastattelussa isoisästään, joka halusi asua jäälakeudella eikä suostunut muuttamaan kylään.

"Perhe vastusti vanhuksen suunnitelmaa ja takavarikoi tämän tarvekalut [estääkseen tätä lähtemästä]. Myöhemmin talvimyrskyn aikaan vanhus astui iglusta pihalle tarpeilleen. Hän muovaili ulosteestaan veitsen, jonka jäädytti ja lopuksi vielä teroitti hieromalla terään sylkeä sormillaan. Valmiilla veitsellä mies tappoi koiran, jonka rintakehästä hän teki itselleen jalakset. Nahasta hän väsäsi valjaat toiselle koiralle. Sitten hän katosi pimeyteen.”

Kuulostaako epäilyttävältä? Kumpaakaan tarinaa ei ole voitu todentaa, ja voi olla että ne ovat joko liioiteltuja tai "kaunisteltuja" versioita totuudesta, tai kenties vain tarua. Olivat ne tosia tai eivät, etenkin inuiitti-paapan innovatiivisuudesta kertovat usein sekä inuiitit että kansatieteilijät. Tarina kun on oiva anekdootti alkuperäiskansan kekseliäisyydestä ja selviytymiskeinoista.

Nyt tehty käytännön testi kuitenkin osoittaa, ettei tarinassa ehkä olekaan perää. Tutkimus on juuri ilmestynyt Journal of Archaeological Science: Reports -julkaisusarjassa.

Outo mutta yksinkertainen tutkimus

Tutkijoista kaksi toimi aineistontuottajina (tai näytteenantajina). Ennen testiä heistä toinen popsi ravintoa, joka jäljitteli inuiittien perinteistä lihapainotteista ruokavaliota. Toisen ruoka taas oli hiilihydraattipitoisempaa nykyaikaista sapuskaa - mm. riisiä, spagettia, linssejä ja hampurilaisia.

Kummankin tuottamat jätteet kerättiin ja muotoiltiin veitsen mallisiksi. Aihioita jäädytettiin pitämällä niitä pitkään -20 -asteisessa pakastimessa. Juuri ennen itse testiä ne teroitettiin ja jäähdytettiin kuivajäässä pikaisesti vielä -50 asteeseen.

Sitten kokeiltiin purevatko terät nahkaan. Esimerkki otsikkokuvassa.

Yhdelläkään tehdyllä veitsellä ei saatu nahkaan reikiä tai viiltoja. Itse asiassa terät jättivät jälkeensä vain viiruja, koska alkoivat leikkaamisen sijaan sulaa paineen lisääntyessä. Veitsi puri ainoastaan nahan alaiseen rasvaan, ja siihenkin todella huonosti.

Testin kontrolloidut olosuhteet toki poikkesivat selvästi tarinan inuiitti-paapan tilanteesta. Terät teroitettiin metalliviilalla eikä syljellä. Veitset viilennettiin jopa grönlantilaisittain epätavallisen kovassa pakkasessa (-50°C), testauslämpötila taas oli reippaasti plussan puolella (+10°C). Leikattava kohde ei ollut vielä lämmin koiranraato, vaan sianruhosta valmiiksi irroitettu, karvaton ja viileä (+4°C) nahka. Eroista huolimatta tutkijat ovat luottavaisia ettei kakkaveistä voi saada toimivaksi taitavimmissakaan käsissä.

Tulokset ovat samansuuntaisia kuin toisessa tutkimuksessa, jossa testattiin puhdasta jäätä. Siitä voitiin kiven tapaan lohkoa työkaluja, mutta näin aikaansaatu terä ei sekään leikannut juuri mitään. Jo käsittelijän käden lämpö alkoi sulattaa työkalua – käytettiin sitten suojahanskoja tai ei.

Kakkaveitsitutkimuksen loppupäätelmä on kollegoille suunnattu huomautus: vaikka alkuperäisasukkaiden neuvokkuus onkin moneen kertaan ja monin tavoin todistettua, moista tietotaitoa ei tulisi pönkittää testaamattomialla väitteillä. Oli kyse sitten hätätilanteeseen improvisoiduista veitsistä tai jostain aivan muusta. Moinen kun ei ole tieteellistä tai loogista.

Lisää asiaa kakasta

Ihmisuloste herättää usein vastenmielisiä tunteita, eikä vähiten tauteja aiheuttavien bakteeriensa vuoksi. Kakkaamme ei tule kuitenkaan kannata väheksyä, sillä sitä on käytetty hyödyksi läpi historian, pääasiassa lannoitteena ja polttoaineena. Lisäksi jo 1950-luvulta lähtien lääketieteessä on käytetty ulosteensiirtoja esimerkiksi vaikean ripulin hoidossa. Toimenpiteellä palautetaan paksusuolen bakteerikanta nopeasti ja tehokkaasti normaaliksi.

Eksoottisimmissa tutkimuksissa on myös esitetty, että uloste olisi hyvä raaka-aine monikäyttöisten polymeerien valmistuksessa. Kakka saattaa siis osoittautua korvaamattomaksi käyttöaineeksi vaikkapa Marsin pinnalle asettuville astronauteille - muutenkin kuin perunoiden lannoitteena.

Lähteet: Eren ja kumpp.: "Experimental replication shows knives manufactured from frozen human feces do not work" (Journal of Archaeological Science: Reports, 2019)

Tagit

Luoteis-Grönlannin jäätikön alta on tunnistettu suurehko asteroidin synnyttämä törmäyskraatteri. Huhuista ja raflaavista otsikoista huolimatta törmäyksen yhteys jääkauden lopun kylmään kauteen on vielä silkkaa spekulaatiota.

Vasta löydetty kraatteri sijaitsee suurimmaksi osaksi Luoteis-Grönlannin jäätikön alla. Se on nimetty kyseisen jäätikköalueen mukaan "Hiawathaksi".

Science Advances -tiedelehdessä keskiviikkona esitetyt todisteet ovat varsin uskottavia. Jäätikön alta tunnistettiin tutkan avulla painanne, joka vastaa muodoltaan juuri sitä mitä tuon kokoiselta kraatterilta sopii odottaakin.

Mikä tärkeintä, painanteesta jäätikön ulkopuolelle virtaavien sulavesiuomien luota on löytynyt kiviä, joissa on niinsanottuja shokkilamelleja. Ne ovat kvartsikiteissä olevia eräänlaisia mikroskooppisia virherakenteita, joita syntyy tiettävästi ainoastaan ydinräjäytyksissä sekä asteroiditörmäyksissä - erittäin suurissa shokkipaineissa. Jossain lähettyvillä on siis oltava kraatteri.

Shokkilamelleja Hiawathan kvartsikiteessä (Adam Garde, GEUS)

Hiawatha ei otsikoista huolimatta ole valtava tai jättimäinen, vaan ainoastaan suuri, 31-kilometrinen. Eli noin puolitoista kertaa Lappajärven kokoinen.

Hiawathasta tulee näin 25. suurin planeetaltamme löydetty kraatteri, kivuten juuri ja juuri Keurusselän eli Suomen suurimman kraatterin ohi. (Keurusselän läpimitta lieni alunperin jotakuinkin 30 kilometriä - ennen sen kokemaa mittavaa eroosiota. Nykyisin jäljellä on vain 14 kilometrin levyisellä alueella olevia rippeitä.)

Villiä spekulaatiota harvinaisen hatarilla todisteilla

Kraatteri on säilynyt poikkeuksellisen hyvin, mikä kertoo sen varsin nuoresta geologisesta iästä. Tutkijoiden mukaan Hiawatha lieneekin enintään 2,588 miljoonaa vuotta vanha eli se olisi syntynyt pleistoseeniepookin aikana. Tutkijoiden mukaan tuokin on yläkanttiin, sillä Grönlannin mannerjäätikön aiheuttama eroosio tuhoaisi kraatterin reunavuoret ja täyttäisi keskustasangon hyvin nopeasti.

He heittävät siksi ilmaan idean, jonka mukaan kraatteri saattaisi olla ainoastaan 12800 vuotta vanha. Näin se sopisi kiehtovasti syypääksi jääkauden lopun kylmään vaiheeseen, joka tunnetaan nuorempana Dryas-kautena. Tämän kylmenemisjakson ja sen lieveilmiöiden syyksi on esitetty asteroiditörmäystä jo vuosien ajan, mutta sopivaa kraatteria ei vain ole löytynyt. Hiawathan löydön tehneet tutkijat vihjailevat kutkuttavasti, mikä saa asiaa sensationalisoivan median puhumaan "savuavasta aseesta".

Pahaksi onneksi tutkijoiden tarjoamat todisteet erityisen nuoresta iästä ovat kuitenkin vain geofysikaalisten mittausten pohjalta tehtyjä hajatelmia jäätikön oudosta toiminnasta Hiawathan alueella. Ilman selkeää mallinnusta jäätikön ja sen sulavesien virtauksista nyt ja jääkauden aikana niiden todistusarvo jää kuitenkin lähes olemattomaksi.

Tutkijoilta sietäisi myös kysyä, kuinka esimerkiksi Suomen nuorimmat kraatterit ovat kestäneet ajan hampaat ja toistuvat jäätiköitymiset niin hyvin. Sekä Lappajärvellä että Söderfjärdenillä kun on ikää reippaasti yli 70 miljoonaa vuotta, mutta niinpä ne reunavuoret ovat yhä selvästi näkyvillä.

Pohdinta Hiawathan törmäyksen vaikutuksista jääkauden lopun olosuhteisiin on täysin ennenaikaista, sillä kraatterin iästä ei ole käytännössä mitään oikeaa tietoa. Sen piirteiden pyöristymisen perusteella voidaan toki laskeskella, että erityisen nopea eroosio olisi onnistunut syömään ne nykyiselleen jo 5000 vuoden aikana - mutta aivan yhtä hyvin siinä on voinut kulua myös 50 miljoonaa vuotta, tai kauemminkin. Kraatterin minimi-ikä on siis hyvin liukuva.

Kraatterin iän voi määrittää tarkasti vasta löytämällä törmäyksen sulattamia ja uudelleen kiteytyneitä kiviä, olettaen että kivistä löytyy analysoitavaksi sopivia isotooppeja tai radioaktiivisia alkuaineita. Toinen vaihtoehto on toki selvittää vanhempien ja tuoreempien muodostumien avulla ikähaarukka, johon kraatterin synty sopisi. Tällä hetkellä selvänä on kuitenkin ainoastaan haarukan takaraja: Hiawatha on nuorempi kuin alueen 1,74 - 1,985 miljardia vuotta vanha peruskallio ja vanhempi kuin sitä peittävä Hiawatha-jäätikkökieleke. Ilman kairauksia jäätikköön ja törmäyksen synnyttämiin kiviin ei asiasta ei voida sanoa varmasti yhtään enempää.

Lopuksi: Toisin kuin joistain tiedotteista ja uutisista voi ymmärtää, Hiawathasta 300 km etelälounaaseen löytyneillä Cape Yorkin rautameteoriiteilla ei tiettävästi ole yhteyttä Hiawathaan. Ne kun lienevät peräisin pienehkön rauta-asteroidin hajoamisesta ja hidastumisesta ilmakehässä - juuri tämän vuoksi ne selvisivät pinnalle kymmenien tonnien lohkareina eivätkä hajonneet pienemmiksi. Hiawathan kaltaisia suuria törmäyskraattereita "tehtäessä" kyse on aivan eri luokan tapahtumasta: asteroidi törmää tuolloin maanpintaan niin suurella vauhdilla, että siitä jää jäljelle enintään mikroskooppisia murusia tai ehkä pelkkä alkuaineanomalia. Näennäinen lähietäisyys ei siis kerro yhtään mitään syy-seuraussuhteesta.

Yhtä hyvin voisi väittää, että Haminan pohjoispuolelta löytynyt Metsäkylän meteoriitti olisi jäänne 200 kilometrin päässä sijaitsevan Keurusselän kraatterin törmääjästä. Uskoisiko tätä asiaa kukaan, on sitten täysin eri juttu.

Suomessa aiheesta uutisoi ensimmäisenä Tekniikan Maailma.

Kirjoittaja on kraattereitakin tutkinut planetologi.

Lähteet: Kjær ja kumpp.: A large impact crater beneath Hiawatha Glacier in northwest Greenland (Science Advances 2018), Voosen: Massive crater under Greenland’s ice points to climate-altering impact in the time of humans (Science News, 2018)

Otsikkokuva: NASA scientific visualization studio

Tagit

Tuore kartta näyttää, mitkä osat Grönlannin jäätiköstä ovat jäätyneet pohjaan kiinni, ja missä jää liukuu vesikerroksen päällä.

Kartta Grönlannin jäätikön pohjan varmasta sulamisasteesta on valmistunut. Kyse on ensimmäisestä kerrasta, kun tällainen kartta on tehty. Aiemmat tiedot jäätikön pohjan tilasta ovat perustuneet vain muutamiin pohjalle asti porattuihin kairausnäytteisiin.

Tutkimuksessa käytettiin hyväksi useita suoria ja epäsuoria tietoja jään toiminnasta.

Visuaalisin tulos on oheinen kartta. Alueet, joilla kaikki mallit ovat samaa mieltä pohjan tilasta, on merkitty sinisellä ja punaisella. Ristiriitaiset seudut - noin kolmannes koko jäätiköstä - on jätetty harmaiksi. Tärkein havainto oli, että massiiviset jäävirrat Grönlannin koillis- ja lounaisosissa ovat lähes kokonaan sulapohjaisia.

Tutkimuksen pohjalla olivat kahdeksan erilaisen tietokonemallinnuksen ennusteet jäätikön pohjan lämpötilasta. Nämä yhdistettiin suoriin havaintoihin jään liikkeistä. Lentokoneesta tehty tutkaus läpäisee jään ja paljastaa, millä alueilla pohja sulaa erityisen nopeasti. Satelliittiaineistosta taas erottuu, kuinka vauhdikkaasti jään pintakerrokset liikkuvat – kuivapohjainen jäätikkö nimittäin ei voi liikkua läheskään yhtä nopeasti kuin liukkaalla pohjalla liukuva. Viimeisenä silauksena tutkimukseen liitettiin analyysi jään pinnanmuodoista: Paksunkin jäätikön alla olevat esteet ja etenkin jään nopea liike pakkaavat jäätä epätasaisiksi ja rosoisiksi muodostumiksi.

Tutkimus julkaistiin viime kuussa JGR - Earth Surface -tiedejulkaisussa.

Havainto ei missään nimessä tarkoita, että mannerjäätikkö olisi kartalla punaisella näkyviltä osiltaan nyt sulamassa, sillä sulavedet liittyvät aivan normaaliin jäätikön toimintaan. Kartta kertoo ennemminkin nopean ja hitaan jään alueista. Pidemmän päälle löytö auttaa tutkimaan ja ennustamaan, kuinka mittavia jäämääriä tulee missäkin sulamaan ja liikkumaan, sekä seuraamaan, kuinka tilanne muuttuu. Mitä nopeammin jää virtaa, sen vauhdikkaammin se myös reagoi lämpenevään ilmastoon.

Jäätiköt luokitellaan kylmäpohjaisiin ja lämminpohjaisiin. Yksittäisenkin jäätikön alueella voi olla kummankin tyypin alueita.

Lämminpohjaisissa jäätiköissä niiden alla vallitseva lämpötila ja paine mahdollistavat jään sulamisen, ja näin jäätikön ja maanpinnan väliin muodostuu vesikerros. Vesi liukastaa ja nopeuttaa jään liikkeitä, ja aiheuttaa samalla jään alla hyvin voimakasta maanpinnan muokkausta.

Pohjaa lämmittävät maasta huokuva lämpö sekä jääkerroksen aiheuttama paine. Myös jäätikön leveysaste vaikuttaa huomattavasti pohjankin lämpötilaan, eristävästä jääkerroksesta huolimatta.

Kylmäpohjaisten jäätiköiden pohjalla ei sulavettä ole. Ne ovat käytännössä jäätyneet kiinni maanpintaan, ja liikkuvat varsin hitaasti lähinnä jään sisäisten muodonmuutosten ansiosta. Tällaiset jäätiköt eivät myöskään aiheuta kovinkaan mittavaa eroosiota jään ja maan rajapinnassa.

Kaikki jäätiköt ovat aina ja kauttaaltaan alituisessa liikkeessä. Liike on paksun keskiosan alueella yleensä hyvin hidasta ja ohuiden reuna-alueiden tienoilla taas varsin nopeaa. Grönlannin jäätikkö on tästä oiva esimerkki: jäänjakaja-alueet ovat jäätyneet pohjaan kiinni ja reunaosat virtaavat vauhdilla ulospäin.

Grönlannista 80 prosenttia on mannerjään peitossa. Tuon maailman toiseksi suurimman jäätikön tilavuus on noin 2,85 miljoonaa kuutiokilometriä, minkä sulaminen nostaisi merenpintaa arviolta seitsemällä metrillä.

Grönlanti on Tanskalle kuuluva maailman suurin saari.

Tästäkin asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Tiedetuubi. Artikkeli pohjautuu NASAn Jet Propulsion Laboratoryn tiedotteeseen sekä tutkimusartikkeliin (maksumuurin takana).

Kuvat: NASA Earth Observatory / Jesse Allen

Tagit

Mittaukset kertovat, että tästä vuodesta on tulossa ennätysmäisen kuuma. Keskilämpötilat ovat paljon tavanomaista korkeampia paitsi globaalisti, niin myös monilla alueilla paikallisesti – paitsi pienellä alueella Grönlannin kaakkoispuolella.

Siellä vuoden alusta alkaen mitattuina lämpötila on ollut keskimääräisesti huomattavasti normaalia matalampi. Onko sinne kehittymässä ilmastonmuutoksesta kertoneessa The Day After Tomorrow -elokuvassa olleiden kylmän ilman virtauksen kaltainen ilmiö?

Ei ole, mutta jotain omalaatuista on kyllä meneillään, kuten Yhdysvaltain ilmaston- ja merentutkimuslaitos NOAA:n tuoreet lämpötilojen keskiarvokartat (kuten alla, mistä otsikkokuva on suurennos) osoittavat. Pohjoisella Atlantilla Grönlannin kaakkoispuolella ja Islannin lounaispuolella on alue, missä on ollut viimeisen kahdeksan kuukauden ajan ennätyksellisen kylmää.

Tilanteelle ei ole selvää selitystä. Yksi mahdollisuus löytyy maaliskuussa Nature Climate Change -julkaisussa olleesta artikkelista. Siinä Stefan Rahmstorf Potsdam-instituutista ja Michael Mann Penn Staten yliopistosta epäilevät Atlantin merivirtojen olevan heikkenemässä. Kyseessä olisi niin sanottu AMOC, Atlantin keskialueiden lämpösuolavesikierto, jonka osana on lämmintä, vähäsuolaista merivettä pinnalla etelästä pohjoiseen kuljettava Golfvirta ja syvemmällä tapahtuva kylmän, suolaisemman veden liike pohjoisesta kohti etelää.

Mannin ja Rahmstorfin mukaan Grönlannin jäätiköiden normaalia kiihkeämmästä sulamisesta mereen valuva makea vesi häiritsisi kiertokulkua, koska viilennyt ja suolapitoisuudeltaan kasvanut pintavesi ei pääse vajoamaan aiempaan tapaan syvyyksiin virratakseen takaisin eteläisimmille alueille jälleen pintaan noustakseen ja lämmetäkseen.

Tätä teoriaa tukee myös viime vuonna Nature Geoscience -lehdessä ollut artikkeli, missä Readingin yliopiston tutkija Jon Robson työryhmineen esitteli mittauksiaan, joiden mukaan syvällä Labradorin meressä ja Grönlannin lounaispuolella syvällä meressä olevan veden tiheys ei ole yhtä tiheää kuin aikaisemmin. Siinä on siis vähemmän suolaa. Artikkelissa todettiinkin, on AMOCissa on meneillään selvä ja huomattava muutos.

Toisaalta nyt havaitut muutokset pohjoisessa mahtuvat vielä epävarmuuden ja mahdollisen luontaisen vaihtelun rajoihin; kunnollisia mittauksia lämpötioista pohjoisessa on alle sadalta vuodelta ja merivirtojen käyttäytymistä ei tunneta kunnolla.

Mutta se on varmaa, että lähinnä koomisen kuvan ilmastotutkimuksesta antaneen The Day After Tomorrowin kaltaistesta kylmän ilman virtausta stratosfääristä alempaan ilmakehään ei ole kyse. Sellainen on luonnolakien vastainen, ja kuten yleensä luonnossa oikeasti, on tässä merivirtojen muutoksessa ja pohjoisen kylmässä alueessa kyse hitaasti kehittyvästä ilmiöstä.

Tosin aiempaan kehitykseen verrattuna tilanne on selvästi muuttumassa nyt nopeasti...

Tagit

ESAn CryoSat-satelliitin tekemät mittaukset ja näistä tehdyt kartat näyttävät miten Grönlantia ja Etelämannerta peittävät paksut jäätiköt muuttuvat. Tuoreiden tulosten mukaan jää sulaa ennen näkemättömän nopeasti: kummankin jääpeitteen jäästä katoaa noin 500 kuutiokilometriä vuodessa.

Tästä kertova, saksalaisen Alfred Wegener -instituutin napa-alueiden ja merten tutkimuslaitoksen Helmholtz-keskuksen tutkijoiden artikkeli julkaistiin elokuun 20. päivänä Euroopan geotieteiden unionin The Cryosphere -lehdessä.

Uusissa kartoissa on 7,5 miljoonaa korkeusmittausta Grönlannista ja 61 miljoonaa Etelänapamantereesta. Nämä on kerätty CryoSat-satelliitilla vuonna 2012; tämä tietokanta on täydellisin yhdellä satelliitilla koskaan kerätty korkeusmittaussarja.

"Nämä korkeuskartat ovat luonnollisesti vain yksi otos jääkerrosten nykytilanteeseen", totesi tutkimuksen perusteella tehdyn artikkelin pääkirjoittaja Veit Helm. "Ne ovat kuitenkin hyvin tarkkoja ja kattavat lähes 16 miljoonaa neliökilometriä, mikä on enemmän kuin on saatu aikaisemmista korkeusmittauksista."

Syy tähän jotakuinkin Espanjan kokoisen alueen lisäykseen edellisiin mittauksia tehneisiin satelliitteihin on yksinkertaisesti se, että CryoSat kiertää Maata polaariradalla, joka viiltää napoja lähempää kuin mikään aiempi satelliitti. Sen radan kaltevuus päiväntasaajan suhteen on 88°.

CryoSat mittaa jäätiköiden pinnan korkeutta SIRAL-nimisellä tutkalaitteistolla. Se lähettää lyhyitä tutkasignaaleita alaspäin kohti maanpintaa ja ottaa ne vastaan sen jälkeen, kun signaalit ovat ponnahtaneet pinnasta takaisin ylöspäin. Kun signaalin palaamiseen tuleva aika tunnetaan, voidaan yksinkertaisesti laskea kuinka korkealla oli pinta, mistä se kimposi. Mitä tarkemmin aikaero voidaan havaita, sitä parempi on korkeusmittauksen tarkkuus.

Itse asiassa SIRAL on ensimmäinen laatuaan, koska aiemmissa tutkakorkeusmittauksissa on jäinen pinta on ollut suuri haaste. Laitteisto pystyy myös havaitsemaan meren pinnalla kelluvan jään määrää ja paksuutta. Tästä on puolestaan suurta apua esimerkiksi jäätiköiden reunoja mitattaessa, sillä siellä jäävuoret irtoavat jäätiköstä ja lipuvat siitä ulos merelle.

SIRALin tarkkuus on erityisen hyvä loivasti viettävillä sekä kovin jyrkillä jääpinnoilla. "Nämä ovat hyvin vaikeita paikkoja mittaamiseen, mutta CryoSatin avulla olemme saaneet näistäkin jatkuvasti tarkkoja ja hyvin tiheästi lähekkäin toisiaan olevia mittauksia", iloitsee Helm. "Tässäkin se on parempi kuin mikään aikaisempi systeemi."

Lue lisää CryoSat näyttää jäätiköiden kutistumisen

Maalaus: Leifr Eiriksson löytää Pohjois-Amerikan. (Christian Krohg, 1893)

"Kolumbus löysi Amerikan", opetetaan yhä kouluissa. Niin hän löysikin - länsieurooppalaisille valloittajille. Mutta ei ihmiskunnalle.

Ensinnäkin, alueella eleli valmiiksi ihmisiä. Tunnemme heidät intiaaneina.

Toiseksi, viikingit olivat käyneet siellä jo lähes 500 vuotta aiemmin. Tästä on sekä arkeologisia että geneettisiä todisteita.

Mitokondrio-DNA:ta vertaillut tutkimus on osoittanut, että ainakin 11 nykyisin elävällä islantilaisella (neljästä eri sukulinjasta) on sama kantaäiti. Hän oli amerikkalainen intiaani ajalta ennen Kolumbusta.

Kun eurooppalaiset löysivät Amerikan

Islantilaisten historiallisissa kertomuksissa eli saagoissa Amerikan löytö kuvataan varsin tarkasti. Ikävä kyllä eri saagojen väliltä löytyy jonkin verran ristiriitoja. Yleiskuva on kuitenkin selkeä.

Ensimmäinen Pohjois-Amerikan nähnyt eurooppalainen lieni norjalainen kauppias Bjarni Herjólfsson.

Bjarnin kerrotaan matkanneen laivallaan Norjasta Islantiin isänsä luo. Perillä hänelle selvisi, että isä oli muuttanut Grönlantiin paremman elämän toivossa. Bjarni lähti oitis perään, mutta eksyi myrskyn vuoksi kurssista. Tämä tapahtui luultavasti joskus vuosien 985 ja 990 välillä.

Pitkän harhailun jälkeen Bjarni miehistöineen näki viimein lännessä maata. Seutu oli kuitenkin täysin toisenlaista kuin millaiseksi Grönlannin rannikko oli kuvailtu. Jäätiköiden sijasta täällä oli metsäisiä maita, vuoria ja matalia kukkuloita. Bjarni käänsi laivansa takaisin koilliseen eikä laskeutunut maihin - uusien alueiden tutkiminen kun ei häntä kiinnostanut. Lopulta hän saapui Grönlantiin ja kertoi näkemästään. Tarinat oudoista läntisistä maista alkoivat kiertää viikinkien keskuudessa.

Leifr Eiríksson oli muutamia vuosia myöhemmin myös matkaamassa Norjasta kohti Grönlantia. Bjarnin lailla hänkin eksyi kurssista, ja saapui oudoille metsäisille rannoille. Hän muisti Bjarnin kertomukset. Käännyttyään kohti Grönlantia hän pelasti matkalta kaksi haaksirikkoutunutta. Nämä lienivätkin ensimmäisiä tiedettyjä eurooppalaisia Pohjois-Amerikassa - tosin tahtomattaan. Leifr toi Grönlantiin näytille mukanaan outojen puiden oksia. Ne toimivat todisteina niistä uusista maista, joista oli tähän mennessä kerrottu vain tarinoita.

Pian, noin vuonna 1000, Leifr osti Bjarnin laivan ja lähti tämän matkakuvauksen ja omien kokemustensa perusteella takaisin kohti länttä. Hän kulki ainakin Baffininsaaren ja Labradorin kautta Vinlandiin. Vietettyään talven siellä hän palasi Grönlantiin, mukanaan lasteittain viinirypäleitä ja puutavaraa. Paluumatkalla hän pelasti lisää haaksirikkoutuneita, ja sai tästä lisänimen "Onnekas". Ilmeisesti useampikin viikinkiretkue oli eksynyt liian pitkälle Grönlantia kohti matkatessaan.

Vinland on usein tulkittu nykyiseksi Newfoundlandin saareksi Labradorin edustalla. Sen pohjoispäästä löytyy ainoa tunnettu viikinkien asutuspaikka Pohjois-Amerikasta, nykynimeltään L'Anse aux Meadows. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, kuinka kauas etelään Amerikan rannikkoa viikingit seilasivat. Vinland voi myös tarkoittaa mantereen Uutta Englantia.

Seuraavien muutamien kymmenien vuosien kuluessa viikingit koettivat asuttaa Vinlandia, ehkä muutamien satojen ihmisten voimin. Intiaanit kuitenkin ajoivat uudisasukkaat tiehensä tehokkaasti. Asutushalu lopahti tykkänään.

Kaupankäynti alkuperäisväestön kanssa kuitenkin ilmeisesti jatkui. Samoin puutavaran hankkiminen läntisistä metsistä. Muutamat arkeologiset löydöt ja historialliset tekstit vihjaavat, että viikingit saattoivat jatkaa kauppamatkojaan Viinimaahan jopa 100-400 vuoden ajan.

Esiäidin tarina

Mitokondrio-DNA:n perusteella voidaan määrittää vain äidin sukulinja. Isältä tulevien siittiöiden mitokondriot palavat loppuun kisatessaan munasolun hedelmöittämisestä. Miehen mitokondriot eivät siis periydy.

Mitokondrioiden perimässä tapahtuvat mutaatiot ovat varsin pysyviä. Äidillä tapahtunut satunnainen mtDNA-mutaatio siis periytyy sekä pojille että tytöille, mutta vain tytöt jatkavat sen levittämistä. Tutkimalla ihmisryhmän mtDNA:n eri muotojen levinneisyyttä voidaan siis rakentaa selkeä äitilinjan sukupuu.

Perimätutkimuksissa on havaittu, että Aasiassa tapahtui mtDNA:n mutaatio noin 60000 vuotta sitten. Sen kaikki jälkeläiset asuvat joko Siperiassa tai Amerikassa. Ja lisäksi ainakin 11 ihmistä Islannissa.

Sukututkimuksen perusteella tätä erikoista mtDNA:ta kantavilla islantilaisilla ei ole ollut yhteistä esiäitiä ainakaan 1700-luvun jälkeen. Todennäköisin ajankohta on paljon kauempana, noin 1000-luvulla.

Vaikka asia ei olekaan täysin varma, sitä pidetään varsin todennäköisenä. Viikingit Vinlandista toivat mukanaan useita intiaaninaisia vaimoiksi tai orjiksi. Ainakin yksi tuoduista naisista sai lapsia viikinkimiehen kanssa, ja ainakin yksi näistä lapsista oli tyttö. Tälle tytölle syntyi ainakin yksi tyttö, ja tälle... sukulinja jatkuu yhä.

Johtuiko intiaanien vihamielisyys uudisasukkaita kohtaan siis naistenryöstöistä? Sitä emme varmaan saa koskaan tietää.

Suuntaa-antava kartta ihmisten liikkeistä ja äitilinjan polveutumisesta mtDNAn perusteella.

Ketkä sitten löysivät "Uuden mantereen" ensimmäisenä?

Viikingit kävivät Amerikassa 500 vuotta ennen länsimaisia löytöretkiä. Myös muiden kansojen on ehdotettu ehtineen sinne meritse ennen Kolumbusta. Näille väitteille ei kuitenkaan ole löytynyt tieteellistä tukea. Kiinalaisten, arabien tai polynesialaisten Ameriikan reissuja ennen 1500-lukua ei ole tiedossa.

Pohjois-Amerikka on ollut asuttuna varmasti jo ainakin 10000, todennäköisesti ainakin 13500 vuotta. Tuolloin Pohjois- ja Keski-Amerikassa liikkui metsästäjä-keräilijöitä, jotka edustivat ns. Clovis-kulttuuria.

Clovisin ihmisten alkuperästä ei ole varmaa tietoa. Perinteisen selitysmallin mukaan heidän esi-isänsä vaelsivat Aasiasta Beringin maasillan kautta Alaskaan jääkauden maksimin tienoilla. Merenpinta oli nimittäin laskenut samalla kun jäätiköt kasvoivat. Muuttoliike alkoi ainakin 14000 vuotta sitten. Jään vetäydyttyä kansat jatkoivat eteenpäin uusille alueille.

Toisen teorian mukaan ainakin osa Amerikan asuttajista tuli Atlantin yli. Perusteena on käytetty kiisteltyä geneettistä yhteyttä muutamien nykyisten intiaaniheimojen ja baskien välillä, sekä näiden tarve-esineiden samankaltaisuutta Pyreneitten niemimaan vastaavien kanssa.

Mikäli jotkut intiaanien esi-isät tulivat Euroopasta, he taittoivat matkansa jäätä pitkin. Voi kuitenkin olla, ettei minkäänlaista pintayhteyttä Atlantin yli sittenkään ollut, ja geneettinen yhteys onkin myöhempää perua.

Myös palljon vanhempia jälkiä Uuden mantereen ihmisasutuksesta löytyy. Etelä-Amerikan länsirannikolla on muutamia paikkoja, joissa on asuttu ainakin 1000 vuotta ennen Clovisia. Hurjimmat (mutta myös tieteellisesti hatarimmat) väitteet sijoittavat ne yli 30000 vuoden ikäisiksi.

Japanin rannikolta pääsi meriteitse Etelä-Amerikkaan helposti. Jopa pienillä veneillä olisi voinut suhteellisen turvallisesti hyppiä Kuriileilta Kamtsatkan kautta Aleuteille, ohittaa Kanadan rannikon jäätiköt, ja seilata aina Peruun ja Chileen asti. Idean todistaminen on kuitenkin vaikeaa: silloiset rannat ovat nykyään satakunta metriä merenpinnan alla.

Oli vanhimman muuttoaallon ikä ja reitti mikä tahansa, näiden kulttuurien jatkumisesta ei juuri ole merkkejä. Kyse oli todennäköisesti epäonnistuneesta kolonisaatiosta. Suurin osa Amerikan alkuperäiskansoista tuli Aasiasta Beringin sillan yli.

Tagit