Maailmankaikkeus muuttuu sittenkin
Eilisiltana testailin kaukoputki-jalustayhdistelmää, jolla tähtitaivaan kohteiden etsiminen ei voisi olla helpompaa. Eipä sitä oikeastaan voi edes kutsua etsimiseksi: käsiohjaimen näyttöön naputellaan numero, kaukoputki lähtee kääntymään itsestään oikeaan suuntaan ja voilà – keskellä näkökenttää on haluttu kohde.
Yksi katsomistani kohteista oli Rapusumu, tuo Härän tähdistössä sijaitseva tuhru, jonka John Bevis löysi vuonna 1731 ja Charles Messier kirjasi vuonna 1758 nimeään kantavan listan ensimmäiseksi kohteeksi. Kiinalaiset tähtitieteilijät näkivät vuonna 1054 taivaalle tyhjästä ilmestyneen kirkkaan tähden, joka näkyi keskellä päivääkin. Samalla paikalla on nyt Rapusumu, liki tuhat vuotta sitten räjähtäneen supernovan jäänne.
Ammoisen räjähdyksen voimasta Rapusumu, joka nimestään huolimatta on kaasua eikä juurikaan muistuta herkullista äyriäistä, laajenee edelleen noin 1 500 kilometrin sekuntinopeudella eli lähes 5,5 miljoonan kilometrin tuntinopeudella. Sillä vauhdilla Maasta Kuuhun hujahtaisi alle viidessä minuutissa.
Rapusumulla on etäisyyttä noin 6 500 valovuotta eli vuonna 1054 nähty supernovaräjähdys tapahtui todellisuudessa melkein 7 500 vuotta sitten. Tuhannen vuoden aikana kuolleen tähden kaasun muodostama pilvi on laajentunut niin, että sen läpimitta on nykyisin 5,5 valovuotta. Tai siis oli 6 500 vuotta sitten. Sekavaa? No niin on!
Mutta vuosituhannet eivät tässä nyt ole varsinainen pointti, vaan se, että edellisen kerran tulin katsoneeksi Rapusumua omin silmin noin kaksikymmentä vuotta sitten. Ei Rapusumu niin mielettömän hankala kohde ole löytää, mutta hiukankaan valosaasteen vaivaamalla taivaalla vähän työläs. Ja se erottuu kuitenkin vain utuisena sumuläikkänä, johon ei välttämättä tulisi kiinnittäneeksi sen kummempaa huomiota, ellei tietäisi sumun olevan valovuosien laajuinen kuolleen tähden muistomerkki.
Tähtitaivas on muuttumaton. Niinhän tavataan sanoa – ja lisätä samaan hengenvetoon, että kyllä siellä muutoksia silti tapahtuu. Sama pätee Rapusumuun. Vuosituhannessa se on laajentunut räjähtävästä tähdestä valtaisaksi kaasupilveksi. Mutta kyllä se muuttuu jo kahden vuosikymmenenkin aikana. Ei tietenkään silminnähden, mutta jos vähän laskeskellaan, saadaan tulokseksi, että sen läpimitta on kasvanut sitten viime näkemäni melkein 2 000 000 000 000 kilometriä. Se on aika paljon, yli 12 500 kertaa Maan ja Auringon välinen etäisyys, valovuosissa ilmaistuna 0,2.
Jos käytössäni olisi 20 vuotta sitten ollut hyvä kaukoputki ja kunnollinen kamera, jolla olisin ottanut Rapusumusta kuvan, ja verrannut sitä eilisiltana ottamaani kuvaan (kumpaakaan kuvaa en siis ole ottanut, oheinen otos on Hubble-avaruusteleskoopin arkistoista), Rapusumun ulkomuoto olisi hieman muuttunut. Ei paljon, mutta kuitenkin sen verran, että sen olisi tarkkaan katsomalla huomannut. Vaikka useimmat maailmankaikkeuden muutokset ovat hitaita, mittasuhteet ovat niin suunnattomat, että lyhyessäkin ajassa voi siis tapahtua melkoisia muutoksia. Katsokaa vaikka itse!
