Asteroidi 2024 YR4 hujahti maapallon ohi viime joulukuun 25. päivänä noin 830 000 kilometrin päästä, eli jotakuinkin kaksi kertaa Maan ja Kuun välisen etäisyyden päästä.

Nyt se on noin 80 miljoonan kilometrin päässä meistä vipeltämässä poispäin noin 61 000 kilometrin tuntinopeudella. Asteroidi on soikealla radalla Auringon ympärillä, ja koska tuo rata leikkaa Maan radan, tulee YR₄ lähellemme säännönmukaisesti noin neljän vuoden välein.

Vuonna 2032 se tulee hyvin, hyvin lähelle. Ensimmäisten arvioiden mukaan sillä oli pieni mahdollisuus törmätä tuolloin maapalloon – kuten kerroimme ensimmäisessä jutussamme aiheesta – ja sen jälkeen törmäystodennäköisyys kasvoi aina siihen saakka, että viime viikolla mahdollisuus osumaan nousi yli kolmen prosentin.

Minkään aurinkokunnan pienkappaleen todennäköisyys osua maapalloon ei ole ollut koskaan näin suuri. 

Nasan Jet Propulsion Laboratoryn arvio oli 3,1 % ja Euroopan avaruusjärjestön luku oli 2,8 %.

Törmäyksen todennäköisyys tosin kääntyi nopeaan laskuun loppuviikosta, sillä aivan tuoreimpien laskelmien mukaan osumismahdollisuus on enää 0,28 %.

Toisin sanoen: nyt näyttää siltä, että asteroidi menee Maan ohitse 99,72 prosentin todennäköisyydellä.

Havaintoja, havaintoja!

Erot luvuissa ja tämä jännittävä vaihtelu tulevat siitä, että astroidin rataa ei tunneta tarpeeksi hyvin, jotta sen sijainti 22. joulukuuta 2032 voitaisiin laskea erittäin varmasti. 

Eri tahot laskevat rata-arvioitaan hieman erilaisten lähtöarvojen perusteella.

Olennaista ovatkin tarkat havainnot, joita tehdään nyt monilla havaintolaitteilla ympäri maailman. Mitä enemmän asteroidin sijainnista ja liikkeestä on havaintioja, sitä tarkemmin sen rataa voidaan laskea eteenpäin.

0,28 prosentin törmäystodennäköisyys tulee vielä varmasti muuttumaan.

ESA:n piirros näyttää millainen on laskelma 2024 YR₄:n mahdollisesta sijainnista vuoden 2032 ohilennon aikaan. Punainen viiva koostuu asteroidin sijaintiarvioista. Pienen Maahan osumismahdollisuuden lisäksi on mahdollista, että YR₄ osuukin Kuuhun!

Mukana talkoissa on ollut myös Suomen osaomistama yhteispohjoismainen teleskooppi NOT (Nordic Optical Telescope) La Palman saarella Kanariansaarilla.  Euroopan avaruusjärjestön tähtitieteilijä Marco Michelli on tehnyt sillä havaintoja YR₄:stä ESA:n laskelmia varten.

Otsikkokuvassa on NOT:in luona La Palman observatorioalueella sijaitsevan Gran Telescopio Canarian ottama kuva asteroidi 2024 YR₄:stä.

Myös JWST-avaruusteleskooppi tekee havaintoja asteroidista kahdessa jaksossa, ensin maaliskuun alussa ja sitten toukokuussa. Tätä ennen YR₄ on ollut hankalasti näkyvissä Webbin näkökulmasta, joten havaintoja ei ole tehty aikaisemmin.

Avaruusteleskooppi pystyy auttamaan ennen kaikkea asteroidin koon ja koostumuksen arvioinnissa.

Webb-teleskoopilla, kuten kaikilla muillakin tähtitieteellisillä havaintolaitteilla on havainto-ohjelmaan varattuna aikaa yllättäviä, kiinnostavia ja tärkeitä havaintoja varten. Näillä näkymin JWST havaitsee asteroidia kaikiaan neljän tunnin ajan.

Kevään kuluessa YR₄ etääntyy meistä jo niin kauas, että siitä ei saada enää kunnollisa havaintoja. Uusia havaintoja saadaankin vasta vuonna 2028, kun se tulee jälleen lähellemme – ja tuolloin se menee satavarmasti turvallisesti ohi.

Hieman tummanpuhuvalta, suurelta syntymäpäiväkakulta tai hatulta näyttävä Gaia on jo nyt eräs tähtitieteen merkkipaaluja. Sen tehtävänä on ollut kartoittaa pikkutarkasti tähtitaivasta, ja sitä se onkin tehnyt uutterasti: se on skannannut kamerallaan 10,5 vuotta avaruutta ympärillämme ja sen keräämistä havainnoista on tehty jo neljä suurta tietokantaa.

Gaiassa on kaksi teleskooppia, jotka katsovat 106,5 asteen kulmassa eri suuntiin. Kun satelliitti pyörii akselinsa ympäri, teleskooppien kuvakentät skannaavat taivasta jatkuvasti, ja kun satelliitti kiertää Aurinkoa radallaan, se pystyy kartoittamaan koko taivaan tarkasti vuoden kuluessa.

Jo ensimmäisessä tietojulkistuksessa, Gaia DR1:ssä eli Gaia Data Releasessa syyskuussa 2016 oli 1,1 miljardia tähteä, joiden sijainnin lisäksi tähden kirkkaus oli mitattu, tarkistettu ja taulukoitu. Kahdesta miljoonasta tähdestä oli lisäksi parallaksit ja ominaisliikkeet.

Tietojen joukossa oli 3000 muuttuvaa tähteä ja niiden valokäyrät, sekä yli 2000 kohdetta oman galaksimme ulkopuolelta. Näiden avulla tähtitieteilijät pystyvät määrittämään paremmin missä oikein olemme maailmankaikkeudessa.

Toisessa tietojulkistuksessa, DR2:ssa, huhtikuussa 2018 oli mukana 22 kuukauden aikana tehdyt havainnot. Nyt kohteita oli enemmän, niiden kirkkausalue oli laajempi, ja tiedot olivat vielä tarkempia. Mukana oli myös titoja yli 14 000 kohteesta Aurinkokunnassa.

Paikan nimi on Middelburg, ja se sijaitsee Alankomaissa maan länsiosassa, hyvin lähellä Belgian rajaa. Sinne ei vie moottoritietä, eikä junallakaan pääse Hollannin suurimmista kaupungeista suoraan, joten se ei sovellu pikavisiitin kohteeksi. Sen sijaan kaupunki on hyvin sympaattinen, maisemat ympäristössä mainioita ja matka sinne kulkee – jos niin haluaa – Alankomaita merta vastaan suojaavan suuren patosysteemin, Delta Worksin kautta. 

Delta Works sinällään olisi jutun väärti, mutta pysytään nyt Middelburgissa ja kaukoputkessa.

Tarinan mukaan ensimmäisen kaukoputken teki saksalaissyntyinen, parikymppisenä silmälasintekijänä Middelburggiin asettunut Hans Lippershey. Hän keksi laittaa kaksi ensimmäisenä laittaa peräkkäin kaksi sopivaa linssiä, jolloin tuloksena oli maisemaa katsomissuunnassa suurentanut laite. Kun linssit laitettiin hajavalolta suojanneen putken päihin, oli tuloksena kaukoputki.

Lippershey ei kuikenkaan ollut yksin, vaan samaan aikaan joko toisistaan tietämättä tai toisensa keksintöä kopioiden ja parannellen ensimmäisiä kaukoputkia tekivät myös herrat  Zacharias Jansen ja Jacob Metius.

Kertomuksesta riippuen joku heistä oli ensimmäisen kaukoputken tekijä, mutta Lippershey anoi ensimmäisenä kaukoputkelle patenttia. Tämä tapahtui 2. lokakuuta 1608 ja keksinnön kuvauksena oli "laite, jolla kaukana olevat asiat näkyvät aivan kuin ne olisivat lähellä". Metius esitti paria viikkoa myöhemmin samankaltaisen patenttianomuksen.

Kumpikaan ei saanut patenttia, koska samoihin aikoihin muutkin linssintekijät esittivät patenttia kaukoputkelle, mukaan luettuna Jansen, joskin Alankomaiden hallitus hankki Lippersheyn piirrustukset itselleen ja palkitsi hänet varsin mukavasti.

Tieto keksinnöstä levisi nopeasti, ja paitsi että kaukoputkia alettiin tehdä muuallakin, myös muut maat totesivat heidän linssimaakariensa keksineen jo teleskoopin.

Kaukoputken alkuperäinen nimi oli muuten "perspektiivilasi", ja sanan "teleskooppi" keksi italialainen Giovanni Demisiani vasta vuonna 1611.

Lippershey ensimmäisen kaukoputken suurensi vaatimattomasti kolminkertaisesti kuvansa. Galileo Galilei puolestaan kehitti kaukoputkea olennaisesti paremmaksi ja keksi käyttää sitä myös tähtitieteellisiin havaintoihin.

Mikä on vanhin esillä oleva kaukoputki?

Joka tapauksessa maailman ensimmäiset kaukoputket tehtiin Middelburgissa ja siellä niitä nyt myös esitellään.

Kaupungin keskellä, hyvin lähellä paikkaa, missä Lippersheyn puoti aikanaan oli, on nyt Zeeuws-museo. Kyseessä on monia Middelburgiin liittyviä aisioita esittelevä museo, ja esillä on ennen kaikkea koriste-esineitä ja gobeliineja. Mutta mukana on myös tieteellisiä instrumentteja – sekä eräs ensimmäisistä kaukoputkista.

E-ELT, eli koko nimeltään European Extremely Large Telescope valmistuu näillä näkymin vuonna 2024 ja sen tekeminen on jo hyvässä vauhdissa. Sen rakennuspaikkaa Chilessä Atacaman autiomaassa Cerro Armazones -vuorella ollaan valmistelemassa jo varsinaisen suojarakennuksen tekemiseen, ja itse teleskoopin osien valmistaminenkin on jo alkanut – tosin tosin  esimerkiksi tuhansien peilien tekeminen pääsee kunnolla vauhtiin vasta lähivuosina.

Jättiläisen pääpeilin halkaisija on reilut 39 metriä, ja teleskooppi varustetaan niin äreällä adaptiivisella, aktiivisella optiikalla, että sen kuvan laatu on sama kuin teleskooppi olisi ilmakehän ulkopuolella avaruudessa. 

Kun tähän lisätään vielä superkuivan Atacaman ylänköautiomaan normaalistikin erittäin hyvät havainto-olosuhteet, on E-ELT:stä tulossa niin huiman hyvä havaintolaite, että superlatiivit loppuvat kesken. Tosin suunnitteilla oli vieläkin jättiläismäisempi jättiläinen: alkuperäisen suunnitelman mukaan peili olisi ollut halkaisijaltaan satametrinen, mutta ihan siihen ei raha riittänyt.

Kenties se tehdään sitten seuraavaksi – ellei sitä rakenneta jo vaikkapa Kuun "pimeälle" puolelle...

Suomessa hankkeessa on mukana myös useita yhtiöitä ja tutkimuslaitoksia, ja ESO-yhteistyötä maassamme koohdinoi Turun luona Tuorlan observatoriossa sijaitseva Suomen ESO-keskus. (Kenties tästä syystä E-ELT:n mittakaavaa havainnollisrtavan kuvan vertailukohdaksi otettiin juuri Turun tuomiokirkko.)

Kuva: ESO