Aikamatkustuksesta puhuttaessa tulee usein esiin kysymys “Mihin historialliseen hetkeen matkustaisit aikakoneella?” Kysymys on yhtä aikaa mieletön ja mielekäs.

Mieletön siksi, että olipa aikakone millainen tahansa, sillä pystyy matkaamaan ajassa taaksepäin korkeintaan ajankohtaan, jolloin se on rakennettu, ei yhtään kauemmas.

Mutta toisaalta se on mielekäs siksi, että ajassa todellakin voi matkustaa. Ei vielä eikä aivan nykytekniikalla, mutta fysiikan kannalta aikamatkustus on täysin mahdollista.

Tai niin tietokirjailija Brian Clegg ainakin väittää kirjassaan, jonka alaotsikko on suomeksi ”aikamatkustuksen todellinen tiede”.

Clegg lähtee liikkeelle H. G. Wellsin kuuluisasta romaanista ja romaaniin perustuvasta (onneksi) vähemmän kuuluisasta elokuvasta tutuksi tulleesta aikakoneesta: mutkikkaan näköisestä aparaatista, jonka vivuilla ja vipstaakeilla valitaan haluttu ajankohta ja huiskis! Sitten mentiin.

Niinhän se ei mene. Clegg kertoo miksi ei, mutta myös miten se todellisuudessa menisi. Aikamatkustukseen liittyy läheisesti niin Einsteinin kumpainenkin suhteellisuusteoria kuin kvanttifysiikkakin, yhtä lailla entropia kuin madonreiätkin. Tosin kaikkein yksinkertaisin keino matkata ajassa eteenpäin on sulkea silmät ja vajota unten maille.

Tuhdin tieteellinen teksti on sujuvaa ja esimerkit havainnollisia. Pitkin matkaa Clegg joutuu pakosti vähän oikomaan, koska aikamatkustuksen “todellinen tiede” ei ole ihan simppeliä. Oikominen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Clegg fuskaisi asioiden oikeellisuudessa: faktat ovat vankalla pohjalla.

Keskeinen pointti useimmissa Cleggin esittelemissä aikamatkailun vaihtoehdoissa on liike; ei pelkästään ajassa, vaan myös avaruudessa. Joko matkailija liikkuu liki valon nopeudella halki avaruuden tai keinotekoisen madonreiän toista päätä kyörätään ympäriinsä, jotta saataisiin aikaan halutun suuruinen aikaero.

Mutta – kuten Clegg useaan otteeseen muistuttaa – takarajana on aina aikakoneen valmistumisen ajankohta.

Aikamatkustuksen tutkimuksella voi olla monenlaisia motiiveja tulevaisuuden ennaltanäkemisestä äkkirikastumiseen – vaikka ainakin jälkimmäisen saattaa estää “aikapoliisi”, Time COP eli Causal Ordering Postulate.

Esimerkiksi Stephen Hawkingin mielestä toistaiseksi tuntematon luonnonlaki saattaa huolehtia siitä, että aikamatkustukseen usein liitettyjä paradokseja ei pääse syntymään.

Liikuttavin motiivi on Ronald Mallettilla, tutkijalla, joka oli kymmenvuotias hänen isänsä kuollessa vuonna 1955. Mallettin tavoitteena on rakentaa aikakone, jolla hän pääsisi ajassa taaksepäin niin kauas, että voisi puhua vielä kerran isänsä kanssa.

Laserlaitteiston vääristämä aika-avaruus voi ainakin teoriassa muodostaakin tunnelin tulevaisuuteen – mutta menneisyyteen sen avulla ei Malletkaan pääse.

Duckworth Overlook * 2012 * 978-0-7156-4518-5 * £8,99