museo

Eläintarha, jossa on esillä miljoonia eläviä

Ke, 12/05/2018 - 09:24 By Jari Mäkinen
Petrimaljoja Micropia-näyttelystä

Jos olet käymässä Amsterdamissa, kannattaa suunnata eläintarhaan, koska siellä on jotain ainutlaatuista: mikrobien maailmaa esittelevä museo, joka on erinomaisesti toteutettu katsaus silmin näkymättömään eliökunnan osaan. Micropia sopii myös meille, jotka kuvittelevat tietävänsä jonkin verran bakteereista, homeista, levistä ja muista mikrobeista...

”JoulukalenteriOtsikkokuvassa on petrimaljoja Micropian seinältä. Kauniisti valaistut ja hyvin valitut bakteerikasvustot ovat erinomaisen jännittäviä katsottavia, mikä lisäksi ne kertovat hyvin kuinka suurta osaa bakteereista ja muista pieneliöistä tutkitaan: niitä laitetaan litteään lasiastiaan kasvatusliuoksen päälle ja odotetaan. Tuloksena on kasvusto, jonka väristä ja muodosta voi päätellä millaiset mikrobit ovat olleet kyseessä.

Kasvustoja on käytetty usein myös taiteen tekemiseen, mikä ei olekaan ihme, sillä kasvustot ovat usein erittäin näyttäviä.

Micropiassa on toki esillä paljon muutakin, ja itse asiassa suurin osa on kaikkea muuta.

Kyseessä on tietyssä mielessä tiedemuseo, koska näyttelykohteet kertovat mikrobiologiasta minkä tahansa tiedemuseon tapaan, mutta samalla näyttelykohteet on järjestelty hieman samaan tapaan kuin eläintarhassa. Siinä missä eläintarhan isojen eliöiden puolella on esimerkiksi kirahvi karsinassaan, on Micropiassa leviä sammiossa tai hiivaa mikroskoopin alla, ja niitä voi ihastella hieman samaan tapaan. 

Samalla Micropia on kuin näyttely, joka on rakennettu kertomaan seikkaperäisesti eliökunnan siitä osasta, joka usein unohdetaan, mutta joka on itse asiassa – ainakin eliöiden määrällä mitattuna – kaikkein suurin. 

Eikä kyse ole mistään pienestä tai huomaamattomasta osasta ihmisen näkökulmastakaan, sillä meidän jokaisen sisällämme, päällämme ja joka puolella kehoamme on keskimäärin 1,5 kiloa erilaisia mikrobeja!

Kun eläintarhan portista astuu sisään, pitää Micropiaan ostaa erillinen lippunsa. Näyttely onkin eläintarhan oma pikku osastonsa, minne mennään sisäpihalla olevasta sisäänkäynnistä. 

Matka mikrobimaailmaan alkaa hissillä, joka ikään kuin zoomaa kävijät pieniksi. Hissin vieressä alhaalla on pieniä lappuja, ja sellainen kannattaa ottaa matkaan, sillä siihen voi kerätä suosikkieliöitään vähän kuin muistiin ja tehdä niistä pois lähtiessä oman mikrobikarttansa. 

Alakerrassa hissin vieressä on uloskäynti, ja vaikka sen puolelle ei pääse (pomppimatta aidan ylitse), näkee siitä jo hissiä odotellessa kuinka mikrobiologiaa käytetään joka puolella arkisessa elämässä myös hyödyksi: juustot, lääkkeet, olut jne jne. Ja kuinka mikrobiologia vaikuttaa muutenkin elämäämme koko ajan alkaen ilmasta, missä olevasta hapesta noin puolet on levien tuottamaa, päätyen tauteihin ja sairauksiin, joita virukset ja bakteerit aiheuttavat.

Lyhyen, selittämistä ja videoefektejä sisältävän hissimatkan jälkeen päästään toiseen kerrokseen, mikrobien maailmaan!

Siellä odottaa elämänpuu, joka näyttää miten kaikki elävä planeetallamme on sukua toisilleen. Suuri osa perintötekijöistämme on samoja, ja mekin kannamme jokaisessa solussamme tätä pitkää elämän historiaa.

Sen jälkeen näyttely esittelee hyvin havainnollisesti ja konkreettisesti erilaisia mikrobeja. Niitä on mikroskooppien ja suurennuslasien alla purkeissa, säiliöissä ja ihan sellaisinaan. Niitä on kuvina ja videoina, ja niistä kerrotaan seikkaperäisin tekstein. 

Näyttelyssä on myös interaktiivisia osia, joissa muun muassa osoitetaan kuinka paljon mikrobeja suuteleminen siirtää ihmisestä toiseen ja kuinka paljon sekä missä meissä kaikissa on mikrobeja.

Ja millaisia mikrobeja on maailman eri paikoissa merten syvänteiltä kuivien autiomaiden kautta ikijäätiköille.

Kenties jännimpiä – niin tieteellisesti kuin taiteellisestikin – ovat pienet ekosysteemit, joissa mikrobimaailma elää itsekseen ja voi hyvin. Hurjimpia näistä ovat niin sanotut Vinogradskin sammiot; ne ovat ukranalais-venäläisen biologi Sergei Vinogradskin keksimät suljetut purkit, joihin on tungettu sekalaista maaperästä löytyvää ainetta sekä kompostoituvia jätteitä, ja ne alkavat muhia itsekseen. Näitä on alla olevissa kuvissa toisena ylhäältä.

Mikrobinäyttely ei olisi mitään ilman omaa laboratoriota. Sitä käytetään päivittäin paitsi näyttelyn voimissaan pitämiseen, niin myös vierailukohteena. Siellä kerrotaan mikrobiologian tutkimuksesta ja näytetään, miten kukin voi itse nähdä ja kokea mikrobit.

Micropia on ehdottomasti käynnin arvoinen!

Leviä
Vinogradskin sammioita
Mikroskooppeja
Mikrobituotteita esillä
Kiss-o-meter, joka kertoo suudelman mikrobipitoisuuden

Micropia

Nettisivut: micropia.nl (erinomainen tietopaketti mikrobeista sinällään!)

Osoite: Artis-eläintarha, Artisplein, Plantage Kerklaan 38-40, Amsterdam.

Julkisella liikenteellä pääsee paikalle parhaiten raitiovaunulinjalla 9 päärautatieasemalta tai linjalla 14 Damista. Myös linja 10 pysähtyy lähellä. Waterloopleinin metroasema on noin 10 minuutin kävelyn päässä eläintarhan sisäänkäynnistä. Eläintarhalla on myös oma pysäköintitalo.

Avoinna päivittäin klo 9-18 (to-la klo 20 saakka)

Liput maksavat 14 euroa (lapset 12 euroa, opiskelijat 7,50 euroa). Lippuja voi ostaa myös ennakkoon netistä (suositeltavaa viikonloppuisin ja turistiaikaan kesällä)

Juttu on julkaistu alun perin 28. helmikuuta 2016.

Video: Le Mansin 24 tunnin ajon museossa on kilpa-autoilun historiaa, helikopterin turbiinimoottorilla varustettu auto ja maailman ensimmäinen etuveto

Kaikki kilpa-autoilua tuntevat tietävät varmasti Le Mansin 24 tunnin ajon. Le Mansissa kuuluisan kilparadan vieressä on nykyisin museo, missä katsotaan kilpailun historiaan ja kerrotaan samalla autoilun tarinaa.

”JoulukalenteriLe Mansin museo on mainio paikka tutustua paitsi autoiluun, niin myös autourheilun historiaan.

Maailman ensimmäinen autokilpailu oli amerikkalaisen miljonäärin Gordon Bennettin perustama Gordon Bennett Cup, jonka ensimmäinen kilpailu oli vuonna 1900 Ranskassa. Kilpailu pidettiin eri maissa siten, että voittajamaa sai kunnian aina seuraavan kilpailun järjestämisestä – eli systeemi oli vähän sama kuin Euroviisuissa nykyisin. Vuosina 1900 ja 1901 ajettiin Ranskassa, vuonna 1902 Ranskasta Itävaltaan, 1903 Irlannissa ja 1904 Saksassa. Vuonna 1905 oltiin jälleen Ranskassa.

Vuodesta 1906 alkaen kisa kisapaikka ei enää vaihtunut, vaan kilpailusta tuli yksinkertaisesti Ranskan Grand Prix ja sen ajopaikaksi valittiin Le Mansin luona Sarthen maakunnassa oleva kilparata. Radan teki paikallinen autourheiluseura Automobile Club de l'Ouest, jonka presidenttinä toimi autoja sekä autotekniikkaa tehneen teollisuusyhtiön perustaja Amédée Bollée.

Ensimmäisten autokilpailuiden tarkoituksena oli paitsi ajaa kovaa ja nauttia vauhdista, niin myös markkinoida autoja, eli aivan kuten nykyisin. Tuolloin aikanaan tosin tärkeää oli yksinkertaisesti osoittaa, että autot pystyivät toiminaan ja kulkemaan kovissakin olosuhteissa. Autot olivat tavallisia sarjatuotantoautoja ja kilpailun luonne oli kestävyysajo. 

Vuodesta 1920 alkaen Le Mansin ajo muuttui jotakuinkin nykyisen kaltaiseksi kestävyysajoksi. Kullakin autolla on kaksi ajajaa, jotka vuorottelivat 24 tunnin ajan auton ratissa.

Radan keskuspaikka oli kilparata, mutta suurin osa reitistä oli julkisilla teillä. Rata oli 13,5 kilometriä pitkä, ja ensimmäisinä vuosina 1920-luvulla kilpailijat ajoivat sen vuorokauden aikana parhaimmillaan 128 kertaa, eli keskinopeudeksi tuli 92,064 km/h. Autot eivät olleen enää sarjatuotantoisia, vaan saattoivat olla ensin niistä kisaan varta vasten muokattuja ja sitten varta vasten tehtyjä.

Nyt radan pituus on 13,626 km ja se on kierretty parhaimmillaan kilpailun aikaan kolmessa minuutissa ja 17 sekunnissa. Keskinopeus oli siis 248,459 km/h. Tämän ennätyksen teki André Lotterer Audi R18 e-tron Quattrolla vuonna 2015. Kaikkein nopein aika on kuitenkin viime vuoden harjoituksista, jolloin Kamui Kobayashi ajoi Toyotallaan harjoituksissa kolme sekuntia nopeammin yhden kierroksen. 

Nopeusennätys on edelleen vuodelta 1988, jolloin Roger Dorchy kiihdytti WM P88 -autonsa 405 kilometrin tuntinopeuteen.

Lähtö ja maalisuora, kuten suuri osa varsinaista rataakin ovat kilparadalla, joka on nimetty legendaarisen autonvalmistaja Bugatin mukaan Circuit Bugattiksi. Sen pituus on 4,195 km ja se otettiin käyttöön vuonna 1965.

Uusia innovaatioita

Kilpa-ajojen merkitys autotekniikan kehittäjänä ja testaajana on nykyisin varsin marginaalista, mutta aikanaan tilanne oli juuri päin vastoin. Autokilpailut olivat hyvä tapa testata tekniikkaa sekä kertoa uusista innovaatioista yleisölle.

Le Mansin ajossa käytettiin esimerkiksi moottoreiden ahtimia vuodesta 1929 alkaen ja turboahtimia vuodesta 1974. Moottoritekniikan lisäksi etenkin aikanaan renkaita ja vanteita kehitettiin kilpailua varten ja edelleen tavalliseen käyttöön.

Näistä saa hyvän kuvan Le Mansin museossa, missä on esillä autoja lähes jokaiselta kilpailuvuodelta. Lisäksi esillä on autoja, jotka ovat vaikuttaneet kilpailuautoihin tai ovat muuten kiinnostavia.  

Yksi näistä on videollakin esiteltävä SOCEMA-Gregoire -kaasuturbiiniauto. Kyseessä on erikoisautoja valmistaneen Jean Albert Grégoiren ja SOCEMA-ilmailuyhtiön tekemä auto, missä moottorina oli helikoptereissa käytetty turbiinimoottori. Kopterissa moottori pyörittää roottoria, mutta autossa voima johdettiin takapyöriin.

TGV 1 Cema Turbo -nimen saaneessa autossa oli 130 kg painanut 100-hevosvoimainen turbiinimoottori, jonka avulla auto kulki 200 km/h (testeissä jopa 244 km/h). 

Lisätietoja autosta on mm. täällä (ranskaksi) ja video täällä (englanniksi).

Toinen uutuus, jonka tekijänä oli myös Grégoire, oli etuveto. Hän kehitti ystävänsä Pierre Fenaillen kanssa vuonna 1926 Tracta-auton, missä oli kunnollinen etuvetosysteemi; edessä olleen moottorin voima välitettiin etupyörille nivelakselien avulla.

Videolla ei kerrota tästä autosta enempää, mutta alla on kuva Le Mansin museossa olevasta Tractasta.

Grégoiren Tractat osallistuivat myös Le Mansin ajoon vuosina 1928, 1929 ja 1930, mutta pääsivät kunnialla läpi vain ensimmäisenä vuotena. Tekniikka oli toimivaa, mutta ei kilpailukestävää – eikä vielä käytännöllistä.

Tractan tarina loppui vuonna 1934, kun Grégoire ei saanut autoja kaupaksi eikä mikään autoyhtiö ostanut hänen tekniikkaansa. Sen sijaan muut kyllä käyttivät tekniikkaa ja etenkin sota-aikana etuvetoiset ja nelivetoiset autot hyödynsivät Tractassa kehitettyä niveltä. 

Grégoire jatkoi omituisten, teknisesti edistyneiden, mutta kaupallisesti katastrofaalisten autojen tekemistä aina 1970-luvulle saakka. Hän mm. suunnitteli sähköauton, jota valmistettiin vuosina 1971-1974. mutta oli liian edellä aikaansa. Lisäksi mm. ranskalainen autojätti Peugeot ei pitänyt lainkaan liian erikoisten autojen tekemisestä ja vaikeutti Grégoiren yrityksiä.

*

Automobile club de l'Ouest
Museo ja kilpa-ajorata

www.lemans-musee24h.com

Osoite: CS21928, 72019 Le Mans

Juttu ja video on julkaistu alun perin 2. toukokuuta 2018.

Maailman vanhin museo

Ma, 12/03/2018 - 06:25 By Markus Hotakainen

Oxfordin Broad Streetiltä, Trinity Collegea vastapäätä, löytyy maailman vanhin museokäyttöön pystytetty rakennus. Siinä toimii nykyään Oxfordin yliopiston alainen Museum of the History of Science eli tieteenhistorian museo.

”JoulukalenteriOld Ashmolean Building valmistui vuonna 1683 ja siinä avautui maailman ensimmäinen yleisölle avoin museo. Perustana oli Elias Ashmolen (1617-92) mittava kokoelma, mutta alkuun rakennuksessa oli paljon muutakin kuin vain museotoimintaa.

Kellarikerroksessa toimi kemian laboratorio, jossa harjoitettiin “kokeellista filosofiaa”, ja katutasossa “Luonnonhistorian koulu”, jossa järjestettiin luentoja ja havaintoesityksiä. Varsinaiseksi tieteen historian museoksi kompleksi alkoi muotoutua 1920-luvulla, kun Lewis Evans (1853-1930) lahjoitti sille mittavan tieteellisten instrumenttien kokoelmansa.

Museon kokoelmat kattavat laajasti tieteen historiaa antiikin ajoista 1900-luvun alkupuolelle asti.

Erityinen painopiste on tavalla tai toisella tähtitieteeseen liittyvässä esineistössä: aurinkokelloja, astrolabeja, kvadrantteja, kaukoputkia ja matemaattisia “laskukoneita”. Myös kemian ja sähkömagnetismin tutkimuksessa käytettyä välineistöä on paljon.

Museolla on lisäksi monipuolinen kirjasto, jossa on vanhoja käsikirjoituksia, erilaisia taulukoita sekä vanhoja paino- ja valokuvia. Museo on kiinnostava paikka jokaiselle tieteen historiasta kiinnostuneelle ja monien näyttelyesineiden äärellä kokee jonkinlaista hiljaista hämmennystä: tuon kaukoputken läpi William Herschel katseli tähtiä, tuolle liitutaululle Albert Einsteinin kirjoitti yhtälöitään, tuolla ”langattomalla lennättimellä” Guglielmo Marconi mullisti viestiliikenteen.

Museon kokoelmat ovat valtavat ja kolmessa kerroksessa on esillä vain noin viidesosa yli 18 000 esineen muodostamasta tieteenhistoriallisesta aarteistosta. Melkeinpä voisi sanoa, että sekin on vähän liikaa.

Vaikka esimerkiksi astrolabi, arabien kehittämä tähtitieteellinen havaintolaite ja sekstantin varhainen edeltäjä, on kiehtova osoitus entisaikojen ihmisten tietämyksestä – ja monet niistä upeita käsityötaidon ilmentymiä – viidennen vitriinin jälkeen niitä ei enää jaksa ihailla samalla antaumuksella. Eikä ihme, sillä 170 astrolabin kokoelma on maailman laajin.

Perusnäyttelyn lisäksi museossa on myös vaihtuvia näyttelyitä ja siellä järjestetään opastettuja kierroksia, yleisöesitelmiä ja ohjelmaa sekä perheille että kouluille. Museon monipuolisilta nettisivuilta löytyy lisäksi mittava online-kokoelma ja multimediaosasto videoineen ja podcasteineen. Museoon on vapaa pääsy, mutta maanantaisin se on suljettu.

Valokuvaaminen on sallittua, mutta monin paikoin hämärässä museossa se on hankalaa, sillä salaman ja jalustan käyttö on kielletty.

Juttu on julkaistu alun perin 14. joulukuuta 2013.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Video: Näin tehtiin Louvre dyynille (kahdekan vuotta kolmessa minuutissa)

Time-lapse -videoita on kaikenlaisia, mutta kahdeksan vuotta kolmeen minuuttiin tiivistettynä on aika harvinainen. Videolla näytetään, miten kuuluisan Louvren uusi sivupiste Abu Dhabiin tehtiin.

Kaikkihan tietävät, että kuuluisa Louvren taidemuseo sijaitsee Pariisissa. Tosin nyt sellainen on myös Abu Dhabissa; museon nimeä kantava museo, missä on osa museon laajasta kokoelmasta myös esillä, avattiin Arabian niemimaalla sijaitsevassa Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa viime marraskuussa.

Kuten nykyisin on tapana, on uusi museo näyttävää wow-arkkitehtuuria. Rakennuksen on suunnitellut ranskalaisarkkitehtikuuluisuus Jean Nouvel, jonka suunnittelema on myös Pariisissa sijaitseva komea Arabikulttuurin keskus.

Kunniaa tosin pitää antaa myös museon pääinsinöörinä toimineelle Buro Happoldille, sillä etenkin rakennuksen huima katto on upea ja haastava luomus. Koko museo muutenkin on varsin jännä, sillä se pitää sisällään monta veden (meri on lähellä) ympäröimää rakennusta, jotka kaikki ovat suuren, yhteisen katon alla. Ja katto: se on hyvin arabihenkinen, mutta modernilla tavalla. Siinä on myös viittaus Pariisin Arabikulttuurin keskuksen isoon fasaadiin, missä on ornamenttimaisia, kameran sulkimen tapaan supistuvia ja avautuvia reikiä.

Museon pinta-ala on noin 24 000 m2, josta noin 8 000 m2 on gallerioita. Se on Arabian niemimaan suurin museo.

Museo on osa Abu Dhabin kaupungin ja Ranskan hallituksen välistä 30-vuotista sopimusta. Sen rakentaminen alkoi vuonna 2009 ja museo oli tarkoitus avata vuonna 2012, mutta se hieman viivästyi, sillä avajaiset olivat tosiaan vasta nyt marraskuussa 2017.

Museossa on esillä paitsi valikoima läntisiä teoksia Louvren kokoelmasta (mm. Vincent van Goghin, Andy Warholin, Claude Monetin, Henri Matissen ja Leonardo da Vincin töitä), niin myös itämaisia teoksia.

Yllä olevan videon museon rakentamisesta on tehnyt matkailumainoksiin ja promootiovideoihin erikoistunut EarthCam -yhtiö, joka kuvasi vuodesta 2009 alkaen 70 000 tuntia rakennustöitä 4K-laadulla. Kahdeksan vuoden työ tiivistettiin noin kolmeen minuuttiin, ja tulos näyttää hyvin, miten tyhjä hiekka-aavikon palanen muuttui arkkitehtuuri-ihmeeksi.

Videon on tuottanut ja ohjannut Brian Cury.

Museoviikolla Lenin kohtaa ilmatorjunnan

Pe, 05/18/2018 - 16:41 By Jari Mäkinen
Museoviikon logo

Tänään perjantaina 18. toukokuuta on kansainvälinen museopäivä ja tämä koko viikko on Suomessa museoviikko. Se huipentuu huomenna lauantaina, jolloin monissa paikoissa vietetään museoiden yötä. Kannattaa mennä mukaan – ellei muuta niin siksi, että usein sisään pääsee ilmaiseksi!

Me Tiedetuubissa pidämme museoista. Niissä voi katsoa taaksepäin historiaan, ihmetellä menneiden aikojen asioita ja esineitä, mutta myös tähytä tulevaisuuteen ja miettiä, miten oikeastaan elämme nytkin historian keskellä. Kuinka antiikkisilta nyt modernit laitteet tuntuvatkaan varmasti muutaman vuosikymmenen kuluttua.

Eipä siis aikaakaan, kun nauramme esimerkiksi autoissa oleville polttomoottoreille, jotka toimivat sylinterien sisälle kahlituilla räjähdyksillä! Ainakin itse en voi olla enää käynnistämättä autoa ilman mielikuvaa ammoisista höyrykoneista.

Monissa museoissa katsotaankin suoraan tulevaisuuteen. 

Vuoden 2018 Kansainvälisen museopäivän teema on Hyperconnected museums: New approaches, new publics.

Kansainvälinen teema on myös Suomen Museoviikon pääteema tiivistettynä ytimekkäästi kahteen sanaan: Verkostot esille. Tämä näkyykin museoviikolla ja sen tapahtumissa. 

Yli 60 museota Ainolasta Ilmatorjuntamuseon kautta Lenin-museoon sekä merimuseoihin ovat mukana viettämässä museoviikkoa ja järjestävät sen tiimoilta näyttelyitä, opastuksia, kesänäyttelyiden avautumisia, luentotilaisuuksia, esitelmiä ja työpajoja.

Lista museoista ja kalenteri eri tapahtumista on osoitteessa museoviikko.fi.

Tieteellisteknisessä mielessä kiinnostavimpia ovat esimerkiksi Alvar Aalto -museo, Arkkitehtuurimuseo, Forssan Luonnonhistoriallinen museo, Ilmatorjuntamuseo, Jyväskylän yliopiston tiedemuseo, Viestikeskus Lokki Mikkelissä, Näyttelykeskus WeeGee (ja sen Futuro-näyttely!), Postimuseo, Päivälehden museo, Rauman merimuseo, Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi, Suomen Ilmailumuseo, Suomen maatalousmuseo Sarka, Suomen merimuseo, Suomen Rautatiemuseo, Tekniikan museo ja Valvillan tehdasmuseo.

Muitakin museoita maassamme on, ja vaikka ne eivät erityisesti ole mukana Museoviikolla, kannattaa niissäkin käydä.

Katso myös Tiedetuubin tiedekiinnostavuuskarttaa!

Näin kesälomia suunnitellessa kannatta vilkaista myös Tiedetuubin tiedekiinnostavuuskarttaa, missä on yli sata kiinnostavaa kohdetta ympäri maailman. Ja lisää tulee koko ajan, kunhan kesäkausi pääsee taas käyntiin.

Oletko vieraillut jossain paikassa, jota ei ole kartalla ja joka kannattaisi ottaa mukaan? Mikäli haluat lähettää kuvia tai kertoa laajemmin jostain kohteesta, niin laita sähköpostia: toimitus@tiedetuubi.fi.

Video: Tällainen on Hollannin upein tuulimylly sisältä

Taas ihmetellään: nyt käydään katsomassa Leidenissä, Alankomaissa, olevaa De Valk -tyylimyllyä. Siis tuulimyllyä, joka on oikeasti mylly.

 

Hollanti on kuuluisa myllyistään, eikä ihme, sillä niitä on edelleen jäljellä reippaasti yli tuhat. Aikanaan niitä on ollut paljon enemmän.

Näitä myllyjä on käytetty paitsi mylläämiseen, niin myös veden pumppaamiseen, sahaamiseen ja jopa tekstiiliteollisuuden voimanlähteeksi. Olennaista olikin se, että tuulivoimalla saatiin aikaan pyörivää liikettä, jota voitiin käyttää hyväksi.

Videolla käydään tuulimyllyssä, joka siis on oikeasti mylly, eikä ihan mikä tahansa sellainen: Leidenin De Valk on kansallinen muistomerkki, paras laatuaan. 

Se on edelleen toimintakuntoinen, eli aina välillä sen roottorin lapoihin viritetään purjeet ja sen annetaan paitsi pyöriä vapaasti, niin sillä myös jauhetaan. Sen jauhoa voi myös ostaa itselleen museon puodista.

Mylly on nyt jotakuinkin samassa muodossaan kuin 1800-luvun puolivälissä, mutta se rakennettiin jo satakunta vuotta aikaisemmin, vuonna 1743. Samalla paikalla oli aiemmin vuonna 1667 tehty puinen mylly

De Valk on yksi monista syistä hypätä Amsterdamista hieman muuallekin: erityisesti tiedefriikille Leiden on hieno kohde, kuten tekeillä olevassa toisessa videossa näytetään myöhemmin.

De Valk -mylly

Onko tietoturvasi kunnossa? Tässä on tietokonevirusten galleria.

Ti, 02/09/2016 - 10:14 By Jari Mäkinen
Kuvakaappaus Marine-viruksen saastuttamasta koneesta


Harvoin on ikävästä ja harmillisesta asiasta näin paljon iloa: nettiturva-asiantuntija Mikko Hyppönen on koonnut Internet Archive -sivustolle tietokoneviruksia vuosilta 1980-1990 ja mukana on useita niin teknisesti ja taiteellisesti upeita tekeleitä, että niitä voi vain ihailla!


Päivän kuvaPäivän kuvana on kuvakaappaus Marine-viruksen tuottamasta animaatiosta. Sitä voi pitää jopa naivistisena taiteena ja meille jo 1980-luvulta tietokoneiden kanssa näpränneille se tuo luonnollisesti mieleen senaikaiset kuvaruudut ja grafiikkamahdollisuudet.

Näissä viruksissa onkin retrohenkinen tunnelma juuri siksi, että ne ovat MS-DOS -käyttöjärjestelmässä pyöriviä haittaohjelmia, pääasiassa viruksia.

Suurin osa haittaohjelmista on tosin "tylsiä" tekstivuodatuksia, jotka tulivat ruutuun viruksen saastutettua systeemin ja totesivat, että kone on nyt saastunut. Toisinaan kyseessä oli animaatio, toisinaan pelkkä kuva. 

Tuonaikaiset virukset olivat yleensä varsin vaatimattomia ja vaarattomia nykyaikaisiin haittaohjelmiin verrattuna, etenkin kun toisinaan virus ei oikeastaan tehnyt muuta kuin näytti tekstiä tai kuvaa. Osa toki oli vaarallisia (onneksi vain tietokoneelle ja sen sisältämille tiedoille), mutta nettimuseossa niistä voi nauttia turvallisesti, sillä ohjelmista on poistettu kaikki haitalliset osat.

Arkistossa ei siis ole vain pelkkiä kuvia viruksien saastuttamien tietokoneiden näyttöruuduista, vaan itse virukset vaarattomiksi muunnettuina. Niitä ja niiden toimintaa voi katsoa MS-DOS -emulaattorin avulla, eli nettisivulla oleva kuvaruutu toimii kuin oikea antiikkinen tietokone ja virus on siellä todella toiminnassa. 

Alla on vielä klassinen CRASH-virus toiminnassa.

Siihen ja suureen määrään muita viruksia voi siis tutustua täällä:
The Malware Museum.

Onnea 257-vuotias British Museum!

Pe, 01/15/2016 - 01:15 By Jari Mäkinen
Britihs museum - etupuoli

Maailman vanhin yleisölle avoin kansallinen museo, British Museum, avattiin tänään vuonna 1759. Yhä edelleen museo on eräs maailman parhaimmista museoista – ehdoton käyntikohde jokaiselle Lontoon kävijälle!

Päivän kuvaLontoon Bloomsburyssä sijaitseva museo oli aikanaan valtava, eikä pieni se ole edelleenkään: museossa on 13 miljoonaa esinettä, minkä lisäksi samassa organisaatiossa nykyisin olevissa Lontoon luonnonhistoriallisessa museossa on 70 miljoonaa näyttelyesinettä ja Iso-Britannian kansalliskirjastossa on peräti 150 miljoonaa. Kuten yleensä museoissa, ei läheskään kaikki esineistä ole kerralla näytteillä, vaan huolellisesti tallessa jälkipolvia varten museon varastoissa.

Silti British Museumissa on niin paljon nähtävää, että siellä viettäisi helposti parikin päivää.

Museon juuret ovat siis 257 vuoden takana, jolloin tutkimusmatkailija ja luonnontutkija Sir Hans Sloanen keräämät 71 000 esinettä ympäri maailman hankittiin kuningas Yrjö II:n antamalla määräyksellä valtion haltuun. Suurin osa esineistä oli kasvi- ja eläinnäytteitä, mutta mukana oli myös etnografisia esineitä.

Aluksi museo oli "kuriositeettikabinetti", minne otettiin vastaan yleisön edustajia pienissä ryhmissä kiertokäynneille. Vuonna 1881 museo muutti nykyiseen rakennukseensa ja se aloitti esineidensä kunnollisen tieteellisen tutkimuksen 1920-luvulla.

Erityisen kuuluisa museo on Egyptiä esittelevästä kokoelmastaan, minkä tunnetuin esine on vuonna 1874 esille laitettu Rosettan kivi. Se, kuten muutamat muut museossa olevat esineet ovat herättäneet myös kiistoja, koska suurin osa etenkin museon alkuperäisestä kokoelmasta on siirtomaa-ajan jäljiltä ja periaatteessa varastettu alkuperäisistä maistaan .

British Museum on paitsi hyvin perinteinen, niin myös hyvä esimerkki siitä, miten museo voi muuttua ja sopeutua nykyaikaan. Museo remontoitiin täysin vuosituhannen vaihteessa ja sen näyttävä sisääntuloaula (kuva alla) on avoin kaikille – myös heille, jotka eivät viitsi tai ennätä mennä tutustumaan museoon.

Mutta museo kannattaa kiertää, on sitten kiinnostunut näytteillä olevista asioista tai museosta sinällään. 

Lisätietoja museosta: www.britishmuseum.org (sis. museon näyttelyesineiden esittely).

Lontoon tiedemuseo – kahdeksan kerrosta tiedettä ja tekniikkaa

Su, 03/02/2014 - 19:24 By Markus Hotakainen

Lontoossa Exhibition Roadin varrella on seissyt jo liki vuosisadan ajan jyhkeä rakennus, jonka sisuksissa pitää majaansa alkujaan vuonna 1857 perustettu Science Museum. Verovaroin ylläpidettyjen Britannian museoiden tapaan pääsymaksua ei ole, mutta sisääntuloaulassa olevissa kylteissä toivotaan muutaman punnan lahjoitusta. Se kannattaa antaa, sillä museo on lievästi sanottuna mahtava.

”JoulukalenteriTiedemuseoon ei kannata mennä kiireen kanssa. Pintapuolinenkin tutustuminen massiivisiin kokoelmiin vie tuntikausia ja perusteellinen läpikäynti vaatii useita käyntejä. Alakerrassa kävijät ottaa vastaan valtavien höyrykoneiden armeija. Ne ovat keskeinen osa sitä keksintöjen sarjaa, joka teollisen vallankumouksen kautta on tuonut meidät nykypäivän moderniin maailmaan.

Alakerrassa ovat myös avaruusosasto sekä ”menopelihalli”, jossa on lentokoneita katossa, autoja pitkin seiniä, veneitä valmiina kiitävään lähtöön – vain vesi puuttuu – ja Apollo 10 -komentomoduuli. Näillä osastoilla ei ole kovin paljon ”hands on” -tyyppisiä kohteita, joissa itse voisi omin käsin tehdä asioita, mutta muutama kuitenkin. Apollo-kuumoduulin vieressä oleva ”kokeilepa itse kiertää mutteri pulttiin paksut avaruuspuvun hansikkaat käsissä” -simulaattori on ilmeisen suosittu, sillä etusormet ovat kuluneet hanskoista puhki.

Kulkuneuvoja esittelevässä hallissa on myös monenlaista muuta vempeleistöä. Oikeastaan kiinnostavimpia ovat koko seinän peittävissä vitriineissä olevat arkipäivän esineet. Koosteet on järjestetty aikakausittain, mutta muuten esineet ovat sikin sokin – aivan kuten keskivertokodin tavarat todellisessa elämässäkin.

Jo ensimmäisten osastojen jälkeen on valmis turvautumaan museokahvilan tarjontaan, joka antaa voimia suunnata ylempiin kerroksiin. Museon voi yrittää käydä läpi järjestelmällisesti, mutta paraskin yritys menee helposti kiville: kiinnostavaa nähtävää on niin paljon ja joka puolella, että hyvin pian kokonaisuudesta alkaa poimia helmiä kuin rusinoita pullasta.

Yksi iso tila oli omistettu lentosimulaattoreille. Kävijät voivat omakohtaisesti kokea lentämisen riemua sinne tänne kieppuvissa simulaattoreissa. Niiden ulkopuolella on isot näytöt, joista saattaa seurata virtuaalisen lentokoneen ohjaamosta avautuvaa kuvitteellista näkymää. Kokemusta täydentää 3D-teatterissa pyörivä Red Arrows -taitolentoryhmän ilma-akrobatiaa esittelevä elokuva (vaikka museoon ei ole pääsymaksua, elokuviin täytyy ostaa lippu).

Ylivoimaisesti esteettisin on 1700-luvun tiedettä ja erityisesti tekniikkaa esittelevä osasto. Lasivitriineissä on toinen toistaan taidokkaammin toteutettuja mittalaitteita, optisia instrumentteja ja erilaisten kojeiden pienoismalleja. Jälleen kerran voi vain ihmetellä, kuinka paljon asioita tiedettiin ja osattiin jo vuosisatoja sitten. Ja kuinka paljon aikaa ja vaivaa saatettiin uhrata ”turhaan” työhön, esineiden ylenpalttiseen koristeluun.

Museo on aina museo, joten suuri osa eri osastojen esineistöstä on lasivitriinien tai -seinien sisällä. Jos sormet alkavat syyhytä oikein tosissaan, voi hakeutua ”laukaisualustalle”. Kolmoskerroksen Launchpad on tiedekeskus Heurekan tyyppinen osasto, jonka yli 50 kohteessa voi tehdä itse erilaisia kokeita eri tieteen ja tekniikan aloilta. Neuvoja saa ”selittäjiltä” (Explainers), jotka auliisti opastavat laitteiden käytössä ja pitävät myös erilaisia esityksiä, joissa tutustutaan kiinnostaviin asioihin ja ilmiöihin.

Huh! Tässä vaiheessa alkavat jalat painaa jo aika tavalla. Jos on aikeissa viettää museossa koko päivän, kannattaa välillä istahtaa alas ja katsastaa IMAX-teatterin tarjonta. Tällä hetkellä museossa pyörivät 3D-elokuvat pingviineistä, merten elämästä, Hubble-avaruusteleskoopista ja kolmen kärpäsen salamatkasta Kuuhun Apollo 11 -aluksen mukana.

Jos päivän kallistuessa kohti iltaa alkaa tuntua epätoivoisesti siltä, että jotain on vielä näkemättä, on taatusti oikeassa. Museon kokoelmissa on yli 300 000 esinettä, joten osa jää vääjäämättä väliin. Ja vaikka kaiken onnistuisi näkemäänkin, osan ehtii jo unohtaa ennen kuin museosta lähtee pois. Kaiken lisäksi näyttelyitä uusitaan jatkuvasti. Marraskuussa avautuu osasto, joka esittelee CERNin LHC-kiihdyttimen toimintaa ja sillä tehtävää tutkimustyötä. Viimeistään silloin on tultava uudestaan.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Ilmailu- ja avaruushullun paratiisi

Pe, 10/18/2013 - 23:52 By Jari Mäkinen
X-15 ennätyskone Washingtonin museossa

Yhdysvaltain kansallinen ilmailu- ja avaruusmuseo on kiistatta maailman paras alan museo, ja niinpä jokaisen ilmailuhullun ja avaruusfriikin pakkoliike Washington DC:n tienoilla on poiketa Valkoisen Talon naapuriin, National Air and Space Museumiin, sekä sen lisärakennukseen kaupungin ulkopuolella Dullesin lentoaseman naapurissa.

Tiedossa on paitsi ajankulua useammaksikin päiväksi, niin myös monia ainutlaatuisia laitteita ihmisen lentohistorian varrelta.

Museon kokoelmissa on pitkälti yli 35000 erilaista laitetta ja esinettä, joista tosin näytteillä on vain murto-osa, noin 2500. Vaikka museo ei ole fyysiseltä kooltaan yhtä suuri kuin vaikkapa Le Bourget'n ilmailumuseo Pariisin liepeillä Ranskassa, on se ainutlaatuisempi, sillä jo sisääntuloaulassa yleisö törmää historian ensimmäiseen yliäänikoneeseen, Apollo 11:n komentomoduliin sekä SpaceShip1:een, ensimmäiseen yksityisesti tehtyyn avaruuslentokoneeseen.

Eikä siinä ole vasta kuin alkupalat, sillä kaksikerroksisen, kuin valtavista rakennuspalikoista ja lasiseinistä tehdyn museon näyttely esittelee koko lentämisen historian ja kirjon ilmalaivoista avaruussukkulaan. Museossa käy noin yhdeksän miljoonaa kävijää vuodessa.

Yhdysvaltain kansallisen lentohistoriamuseon juuret ovat vuodessa 1946, jolloin presidentti Harry Truman allekirjoitti kongressin määräyksen siitä, että maan ilmailuhistoria täytyy saada talteen. Erilaisia laitteita ja esineitä oli levällään ympäri maata, ja oli olemassa riski, että ne tuhoutuvat. Osa museon kokoelmista on kuitenkin peräisin ulkomailta ja hyvinkin kaukaa historiasta: yhä edelleen museon vanhimmat esineet ovat kiinalaiset leijat, jotka olivat vuonna 1876 näyttelyssä Philadelphiassa ja Smithsonian-instituutin sihteeri Spencer Fullerton Baird vakuutti kiinalaiset siitä, ettei niitä kannattanut viedä takaisin Kiinaan suureiden kustannusten vuoksi.

Kokoelma päätettiin sijoittaa pääkaupunki Washingtoniin ja nimen omaan osaksi Smithsonianin laajaa museokokoelmaa. Avaruusajan alettua ilmailu laajennettiin myös avaruuteen, museolle tehtiin oma rakennuksensa ja avaruus otettiin mukaan myös sen nimeen.

Kaksikerroksinen paratiisi

Ellei toimistoja ja hallintatiloja oteta lukuun, on museossa kaksi kerrosta – tosin varsin korkeita. Ensimmäisessä kerroksessa on kolme suurta toisenkin kerroksen läpi aina rakennuksen kattoon saakka ylettyvää salia, joista keskimmäinen toimii sisääntuloaulana; aulaan on sijoitettu tärkeitä amerikkalaisia lentämisen merkkipaaluja ja ajankohtaisuuksia.

Kahdesta muusta salista toisessa on näytteillä liikenneilmailun tärkeitä koneita, kuten Ford Trimotor ja DC-3, kun taas toinen sali keskittyy avaruuslaitteiden esittelyyn. Siellä on mm. Apollo-Sojuz aluskaksikko, Skylab -avaruusasema ja kantorakettien malleja sekä muuta avaruustavaraa. Aivan sen vieressä on Apollo-lennoilta käyttämättä jäänyt kuuhunlaskeutumismoduuli.

Muilta osin kaksi kerrosta on jaettu sitten pieniin osastoihin, joissa esitellään ilmailun ja avaruustekniikan eri osa-alueita. Ensimmäisessä kerroksessa on esim. helikoptereita, suihkukoneen historiaa, koelentäjien työn esittelyä, Maan havainnointia ja vakoilukoneita, kuualuksia, rakettimoottoreita, ilmailun pioneereja ja vaihtuvia näyttelyitä.

Toisen kerroksen tärkeimmät teemat ovat molempien maailmansotien lentokoneet, Apollo-lennot, elektroniikka lentokoneissa, planeettojen tutkimus, Wright-veljesten tutkimukset sekä lentokoneet, tutkimuslennot ja ilmailuaiheinen taide. Joka puolelle on ripusteltu erilaisia oikeankokoisia ja pienoismalleja, kuvia ja muuta mielenkiintoista. Varsinaisten näyttelyesineiden lisäksi museossa on planetaario ja IMAX-elokuvateatteri, sekä tietysti monta erilaista ravintolaa, hyvin varusteltuja matkamuistomyymälöitä sekä komea museokauppa.

Tarkkaan ottaen erilaisia näyttelyosastoja on 21.

Sukkula Discovery

Lisää herkkuja hankalan matkan päässä

Museon kokoelmat ovat sen verran mittavat, että kookkaimmat lentolaitteet on esillä Dullesin lentoaseman luokse vuonna 2003 avatussa suuressa näyttelykeskuksessa, joka on nimetty Steven F. Udvar-Hazy -keskukseksi rakentamisen mahdollistaneen rahoittajan mukaan.

Siellä on noin 200 lentokonetta ja lähes saman verran suurikokoisia avaruuslaitteita esillä kolmessa hangaarissa. Näistä yksi on omistettu avaruuslaitteille, ja sen keskellä on lähes kosketeltavissa avaruussukkula Discovery ympärillään huikea määrä avaruushistoriaa.

Muissa halleissa on erillä mm. Concorde, Boeing 707:n prototyyppi, ensimmäinen atomipommittaja Enola Gay ja SR-71 Blackbird -yliäänikone.

Keskuksessa voi myös seurata lentokoneiden entisöintiä. Lentokoneiden kunnostaminen on kuten vanhojen autojen restaurointia, ja työtä tekevätammattilaiset ovat paremminkin taiteilijoita kuin mekaanikkoja. Jos on tarpeen, niin he purkavat koneen palasiksi pienintä ruuvia ja mutteria myöten, minkä jälkeen osat puhdistetaan ja kiillotetaan tai maalataan. Lopuksi kone laitetaan taas kokoon.

Museo herättää pahennusta

National Air and Space Museum on herättänyt aina välillä keskustelua näyttelyillään erityisesti sodista, aseista ja rakettitekniikasta, jotka kaikki liittyvät läheisesti avaruuteen ja ilmailuun.

Näyttelyissä nimittäin näytetään hyvin selvästi myös mitalin toinen puoli, eli kuinka mielikuvamme ensimmäisen maailmansodan lentäjistä ovat peräisin totuuden sijaan romantisoivista elokuvista, ja kuinka esimerkiksi V-2 -ohjuksia rakennettiin juutalaisten orjatyönä synkissä luolissa. Varsinkin V-2 -näyttely on herättänyt inhoa, koska Yhdysvaltain oma rakettitekniikka on peräisin pitkälti Natsi-Saksalta, minkä vuoksi asiaa on koristeltu kovastikin amerikkalaisissa historiankirjoissa.

Myös Hiroshimaan maailmanhistorian ensimmäisen ydinaseen pudottanut Enola Gay oli kovan kritiikin kohteena: saako niin suurta kärsimystä ja tuhoa aiheuttanut kone olla esillä? Senkin suhteen museo noudattaa periaatettaan, jonka mukaan he tunnustavat avoimesti sen, että tekniikka on sidoksissa käyttäjiinsä, ja siksi lentokonetta ja avaruustekniikkaa käytetään niin hyvään kuin pahaankin.

Miten museot löytää?

Smithsonian-instituutin osana oleva Yhdysvaltain kansallinen ilmailu- ja avaruusmuseo sijaitsee siis kahdessa paikassa: päärakennus on Washington DC:n keskustassa National Mall -puiston luona Independence Avenuen varrella 4. ja 7. katujen välissä ja museon uusi lisärakennus Steven F. Udvar-Hazy Center on Dullesin lentoaseman luona kaupungin ulkopuolella.

Päärakennukseen löytäminen Washingtonissa ei ole vaikeaa, mutta uudisrakennukseen ei eksy noin vain. Sinne pääsee mm. bussilla 5A L'Enfant Plazan Metrorail-asemalta Dullesin lentoasemalle, mistä VRTA:n bussiyhteys vie suoraan museolle. Aikaa matkaa kuluu 1,5 tuntia ja lähtöjä on noin tunnin välein. Lentoasemalle voi mennä myös taksilla tai kimppataksilla, mikä tekee matkasta hieman nopeamman. Kätevintä on kuitenkin vuokrata auto (päivän vuokraus maksaa edullisimmillaan noin 50 dollaria): museo on Dullesin lentoaseman vieressä toisella puolella kenttää terminaalista katsottuna, virallisesti Virginian puolella, missä moottoritieltä 28 on hyvä viitoitus museoon.

Käynti Steven F. Udvar-Hazy -keskuksessa saattaa tuntua hankalalta, mutta sinne kannattaa ehdottomasti mennä käymään. Missään muualla ei pääse näkemään esimerkiksi oikeaa avaruussukkulaa niin läheltä ja autenttisesti!

Lisätietoja saa museon nettisivuilta: airandspace.si.edu

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita