Avaruusmatka maan alla

Julkaistu: 16.04.2013 / Markus Hotakainen
Waitomon luolan kattoa (Kuva: anthonylibrarian / flickr)

Uusi-Seelanti on nuori maa. Sen kallioperän syntyessä dinosaurukset olivat ottamassa viimeisiä, tuhoon tuomittuja askeliaan maapallolla. Ensimmäiset ihmiset, maorien esi-isät, asettuivat saarille vasta runsaat tuhat vuotta sitten. He antoivat uudelle kotiseudulleen nimeksi Aotearoa, Pitkän valkoisen pilven maa.

30 miljoonaa vuotta sitten Pohjoissaaren länsilaidalla sijaitseva Waitomo oli vielä merenpohjaa. Kun alue maankuoren mullistuksissa nousi kuiville, sitä peittivät kuolleiden eliöiden kalkkikuorista kasautuneet paksut kerrostumat. Kun vesi etsi tiensä huokoisten kalkkikivikallioiden lävitse, kovertui niihin laaja ja monikerroksinen luolasto.

Waitomon luoliin pääsee tutustumaan opastetulla kierroksella. Kiemurteleva reitti kulkee puisia portaita pitkin kerroksesta toiseen ja pujottelee toisiaan kohti kurkottavien stalagtiittien ja stalagmiittien lomitse. Katosta pisaroi vettä, jonka liuottamat mineraalit kerrostuvat hitaasti yhä vankemmiksi tippukivimetsiköiksi.

Suurin ihme on syvällä luolaston pohjakerroksessa, maanalaisella joella. Oppaan ohjastamaan veneeseen noustaan pieneltä laiturilta, joka työntyy tummanpuhuvan, hitaasti virtaavan veden ylle. Veneessä ei ole moottoria, ei airoja, ei edes melaa. Opas lähtee kiskomaan sitä eteenpäin vaijerista, joka on pingotettu luolan seinämään. Ratkaisu tuntuu kummalliselta.

Verkkainen meno on tasaista. Oppaan selostus vie kuulijan maan, maorien ja maanalaisen luolaston historiaan. Sitten veneen vauhti hidastuu entisestään ja opas vaikenee. Vene lipuu äänettömästi eteenpäin mustaa, tyyntä vedenpintaa pitkin. Vähäistä valoa antavat harvat lamput jäävät tunnelin mutkan taakse ja silmät yrittävät tottua pilkkopimeään.

Pimeys ei kuitenkaan ole täydellistä. Vähitellen mustuuden keskeltä alkaa erottua sinivihreitä valopisteitä: yksi, kaksi, kymmenen… Sadoittain, tuhansittain, miljoonittain. Luolaston seinämät ja katto ovat täynnä loistavia kiiltomatoja! Niitä on kaikkialla ja niitä on paljon.

Arachnocampa luminosa. Sääskeä muistuttavan siivekkään hyönteisen toukka-aste elää vain kosteassa ja pimeässä. Loisteellaan kiiltomadot houkuttelevat saaliseläimiä, jotka takertuvat niiden virittämiin tahmeisiin lankoihin.

Silmät ponnistelevat antaakseen käsityksen siitä, kuinka etäällä kiiltomadot ovat. Lähimmät ovat veneen pohjalle pudonneita, kaukaisimmat ovat… kaukana. Oman kätensä näkee vain mustana silhuettina himmeää hehkua vasten. Vähitellen tilan luonne alkaa hahmottua, kun kiiltomadot piirtävät hohteellaan valtavan holvimaisen luolan ääriviivat. Joki on laajentunut järveksi.

Samalla selviää, miksi veneessä ei ole liikkumiseen tarkoitettuja apuvälineitä. Kun opas vetää venettä vaijerista varovasti eteenpäin, vedenpinta pysyy rikkumattomana. Luolan katossa ja seinissä kimmeltävät kiiltomadot heijastuvat peilityynestä vedenpinnasta.

Kiiltomatoja vai NGC3201?

Kaikkialla ympärillä näkyy vain pieniä valopisteitä, kuin tähtiä taivaalla. Niitä on paitsi yllä, myös kuvajaisina alla: niitä on joka puolella. Jos ihminen – tai meistä polveutuva tulevaisuuden olento – joskus todella valloittaa avaruuden ja matkaa Linnunradan laitamilla häämöttävän pallomaisen tähtijoukon läpi, tulevien tutkimusretkeilijöiden silmien eteen avautuvan näkymän täytyy olla juuri tällainen!

Täydellinen hiljaisuus, täydellinen pimeys – ympärillä vain miljoonien valopisteiden tuike. Sanat eivät tee oikeutta kokemukselle eikä kameran optiikka riitä sitä ikuistamaan. Onneksi, sillä mikään tallenne ei pystyisi välittämään maanalaisen avaruusmatkan antamaa unohtumatonta elämystä.

Lisätietoa Waitomon kiiltomatoluolasta löytyy täältä

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita