Kun kyse on avaruushankkeista, niin myöhästyminen on ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Niinpä odottaminen on kaikille ensimmäistä satelliittiaan tekeville on eräs konkreettisimmista oppitunneista.

Aalto-yliopiston satelliittitiimi on saanut oppia tässä suhteessa enemmän kuin tarpeeksi, sillä Aalto-1 on jo suomalaisista täysin riippumattomista syistä liki kaksi vuotta myöhässä ja nyt Aalto-2:n laukaisu lykkääntyy vain koko ajan eteenpäin.

Vielä maaliskuun alussa tilanne näytti jo varsin hyvältä, kun Aalto-1:n laukaisu avaruuteen päätettiin siirtää SpaceX-yhtiöltä  intialaisraketilla tehtäväksi ja Aalto-2 pakattiin jo rakettinsa nokkaan. 

Intia on itse asiassa avaruuden pieni suurvalta, sillä se laukaisee omia satelliittejaan omilla raketeillaan ja suunnittelee jo omien intialaisten avaruuslentäjien lähettämistä. He eivät ole astro- tai kosmonautteja, vaan vyomanautteja. 

Intia laukaisi ensimmäisen satelliittinsa avaruuteen vuonna 1975 neuvostoliittolaisella raketilla ja oman satelliitin omalla raketillaan heinäkuussa 1980. Maa siis ennätti avaruuteen puolisen vuotta Euroopan avaruusjärjestön ensimmäisen Ariane-raketin laukaisun jälkeen.

Tämän jälkeen maa on kehittänyt itselleen varsin kunnianhimoisen avaruusohjelman. Intia on lähettänyt luotaimet Kuuta tutkimaan ja Marsia kiertämään, tehnyt tietoliikenne- ja kaukokartoitussatelliitteja sekä kehittää miehitetyn avaruuskapselin lisäksi myös uudelleenkäytettävää sukkulatyyppistä avaruusalusta. Ensimmäisen miehitetyn aluksen mallikappaleen koelento tehtiin 2014.

Intialla on käytössään nykyisin kaksi kantorakettityyppiä, GSLV ja PSLV.

Näistä GSLV (Geostationary Satellite Launch vehicle) on voimakkaampi, ja se on tarkoitettu geostationaarisatelliittien (päiväntasaajan päällä noin 36 000 kilometrin korkeudessa olevien satelliittien) laukaisuun. 

PSLV on hieman kevyempi ja sen pääasiallinen tehtävä on lähettää matkaan maapallon napojen kautta kulkevia satelliitteja: siitä nimi Polar Satellite Launch Vehicle.

Suuri osa kaukokartoitussatelliiteista ja muut Maata havaitsevat satelliitit käyttävät tällaisia läheltä napoja kulkevia kiertoratoja, koska tältä radalta ne voivat havaita koko maapallon pintaa. Polaarirata sopii hyvin myös Aalto-1:lle, koska silloin se tulee usein myös Suomen päälle ja pystyy tekemään havaintoja koko Suomesta sekä koko maapallosta. Näin myös yhteydenpito satelliittiin käy helposti Otaniemessä olevalta maa-asemalta.

Ensilentonsa PSLV teki 20. syyskuuta 1993, mutta tuo ensilento päättyi ikävästi, koska laukaisu epäonnistui toisen vaiheen asennonsäätöjärjestelmän vian vuoksi. Sen jälkeen tosin kaikki 38 seurannutta lentoa ovat onnistuneet.

Kyseessä on siis hyvin luotettavaksi osoittautunut kantoraketti – tilastojen mukaan parempi kuin Falcon 9. Aalto-1:n voi laittaa intialaiskyytiin turvallisin mielin.

Raketista on kolme versiota, joista Aalto-1:n laukaisussa käytetään raskainta PSLV-XL -versiota. Sen kaikki 16 lentoa ovat onnistuneet suunnitellusti.

Tämä XL-versio eroaa muista lähinnä sen apurakettien koon suhteen. Kaikki versiot ovat 44 metriä korkeita ja niiden rungon halkaisija on 2,8  metriä.

PSLV-XL:n massa lentoonlähdössä on 320 000 kg ja se kykenee lennättämään matalalle kiertoradalle 3800 kg massaltaan olevan kuorman ja aurinkosynkroniselle polaariradalle 1750 kg.

Raketissa on neljä vaihetta ja kuusi lentoonlähdössä toimivaa apurakettia. Vaiheista ensimmäinen ja kolmas toimivat kiinteällä polttoaineella, kuten myös apuraketit. Toinen vaihe ja neljäs vaihe toimivat nestemäisillä ajoaineilla. 

Se, että intialaiset yhdistävät eri tyyppisiä vaiheta on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi, sillä esimerkiksi tuleva Ariane 6 käyttää samaa periaatetta. Kiinteällä polttoaineella toimivat raketit ovat edullisia ja luotettavia, mutta niiden työntövoimaa ei voi säätää lennon aikana. Nestemäisillä ajoaineilla toimivia moottoreita puolestaan voidaan ohjata paremmin ja ne voidaan myös sammuttaa sekä käynnistää uudelleen tarpeen mukaan. Toisaalta ne ovat monimutkaisempia ja kalliimpia. 

Tyypillinen PSVL:n laukaisu tapahtuu seuraavaan tapaan:

Suomessa on tutkittu jo pitkään avaruuslainsäädäntöä teoreettisella tasolla, mutta nyt tämä tietämys pitää saada käytäntöön.

Niinpä elinkeinoministeri Mika Lintilä asetti viime maanantaina työryhmän, jonka tehtävänä on valmistella kansallista avaruuslainsäädäntöä.

Työryhmän toimeksiantona on lisäksi tehdä ehdotukset avaruusesineiden rekisteröinti- ja lupamenettelyiden järjestämisestä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lakiin pitää määritellä avaruustoiminnan edellytykset, joihin kuuluvat muun muassa hyvin konkreettisesti se, miten suomalaiset avaruusalukset ja -esineet tulee rekisteröidä sekä kuinka niille hankitaan tarvittavat luvat.

Jos esimerkiksi suomalaisessa rekisterissä oleva satelliitti putoaa jonkun päähän missä päin maailmaa tahansa ja tai siitä koituu avaruudessa harmia, on Suomi vastuussa siitä. Siksi lainsäätäjien tulee myös pohtia millaisia vakuutuksia rekisterissä olevien kappaleiden omistajilla pitää olla ja kuinka laajasti kappaleille tulee tehdä etukäteen erilaisia riskianalyysejä..

Nämä kaikki vaikuttavat hyvin yksinkertaisilta, mutta ne eivät ole – eikä kyse ole vain siitä, että juristit tekevät mistä tahansa asiasta hankalan, vaan oikeasti siitä, että avaruustoimintaa liittyy monia eri asioita ja se kattaa koko maapallon (ja avaruudenkin).

Suomessa ei ole tällä hetkellä avaruustoimintaa koskevaa lainsäädäntöä. Kansainvälisesti toimintaa ulkoavaruudessa säätelevät YK:n avaruussopimukset. EU:ssa avaruusalan säännöksiä on ainakin Tanskassa, Ruotsissa, Itävallassa, Belgiassa, Alankomaissa, Yhdistyneissä kuningaskunnissa ja Ranskassa.

Lakipuolen pohdinnalle on todellakin korkea aika. Aalto-1:n lisäksi avaruuteen on lähdössä tänä vuonna useita muitakin satelliitteja, muun muassa Aalto-2 ja Suomi 100. Tieteellisen tutkimuksen ja korkeakoulujen opinnäytetöiden lisäksi pienet kaupalliset satelliitit tulevat yleistymään, ja niitäkin on lähdössä kenties jopa kaksi tänä vuonna.

Asetetun työryhmän puheenjohtajana toimii kaupallinen neuvos Marjaana Aarnikka työ- ja elinkeinoministeriöstä, sekä jäseninä eri alojen asiantuntijoita ministeriöistä, Ilmatieteen laitokselta, Maanmittauslaitokselta, Tekesistä, kaupalliselta puolelta ja on mukana myös Aalto-1 -hankkeen vetäjä Jaan Praks Aalto-yliopistosta.

Ihmetystä tosin herättää se, ettei Lapin yliopistossa olevasta, kansainvälisestikin tunnetusta Ilmailu- ja avaruuslain instituutista ole mukana edustajia.

Työryhmä raportoi työstään työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä toimivalle avaruusasiain neuvottelukunnalle. Aivan nyt lähtökuopissa olevia satelliitteja varten lakipuolta ei vielä saada kuntoon, sillä työryhmän pesti päättyy vuoden lopussa.