Taustasäteilyn absorption aikoihin tavallisen aineen vapaat elektronit ja protonit liikkuivat alhaisimmalla mahdollisella nopeudella, mutta myöhemmin ensimmäisten mustien aukkojen röntgensäteily kiihdytti niiden liikettä. Varattujen hiukkasten sironta on voimakkainta alhaisilla nopeuksilla, joten tavallisen aineen ja pimeän aineen – mikäli osalla sen hiukkasista on sähkövaraus – vuorovaikutus olisi silloin ollut suurimmillaan.

Se olisi saanut vetykaasun jäähtymään, koska pimeä aine on kylmää. Se selittäisi EDGES-projektin havainnot.

"On mahdollista, että pimeän aineen hiukkasilla on pikkuruinen sähkövaraus – noin miljoonasosa elektronin varauksesta – joka saa aikaan kosmisen aamunkoiton ajoilta saapuvan signaalin. Niin pieniä varauksia on mahdoton havaita suoraan edes tehokkaimmilla hiukkaskiihdyttimillä", Loeb sanoo.

Pienikin määrä heikosti varattuja pimeän aineen hiukkasia selittäisi EDGES-projektin havainnot ja toisaalta se ei vielä aiheuttaisi ristiriitaa muiden havaintojen kanssa. Jos suuri osa pimeän aineen hiukkasista olisi varattuja, ne eivät olisi päässeet Linnunradan kiekon tasoon, missä havaintojen perusteella on suuret määrät pimeää ainetta.

Kosmisesta taustasäteilystä tehtyjen havaintojen perusteella tiedetään, että protonit ja elektronit muodostivat varhaisessa maailmankaikkeudessa atomeja. Vain pieni osa varatuista hiukkasista jäi vapaaksi.

Munozin ja Loebin mukaan on mahdollista, että pimeä aine käyttäytyi samalla tavalla. EDGES-projekti ja muut vastaavat tutkimushankkeet saattavat olla ainoa keino tehdä havaintoja sähköisesti varatuista hiukkasista, sillä suurin osa pimeästä aineesta on varauksetonta.

Tutkimuksesta kerrottiin Harvard-Smithsonianin astrofysiikan keskuksen uutissivuilla ja se on julkaistu Nature-tiedelehdessä (maksullinen).

Kuva: CfA/M. Weiss

Eilisen koelennon aikana aluksen moottorin annettiin toimia 31 sekunnin ajan. Poltto kiihdytti aluksen 1,9 -kertaiseen äänen nopeuteen ja sysäsi laajaan heittoliikkeeseen ylöspäin. Unity nousi 34,9 kilometrin korkeuteen, eli komeasti stratosfäärin puolelle korkeuksiin, jonne yleensä noustaan vain erikoisvalmisteisin ilmapalloin.

Sieltä alus putosi alaspäin, taivutti pyrstönsä vakauttamaan lentoa tiheämpään ilmakehään saavuttaessa, suoristi pyrstönsä ja liiti takaisin Mojaven kiitoradalle.

Tätä edeltäneellä koelennollaan huhtikuun 5. päivänä alus saavutti Mach 1,87:n nopeuden ja 25,7 kilometrin korkeuden.

Yhtiö etenee nyt kohti avaruuslentoa varovasti, sillä aluksen koelennoissa oli parivuotinen tauko lokakuussa 2014 tapahtuneen onnettomuuden vuoksi. Tuolloin VSS Enterprise hajosi koelennollaan ja toinen sen kahdesta pilotista menehtyi. Toinen loukkaantui vakavasti. Vaikka syynä näyttää olleen inhimillinen virhe, tehtiin tuolloin valmistumassa jo olleeseen, nyt koelentoja tekevään Unityyn monia muutoksia.

Tällä eilisellä koelennolla haluttiin testata aluksen käyttäytymistä yliääninopeudessa ja aluksen massatasapaino oli nyt hyvin lähellä sellaista, millainen se tulee olemaan myöhemmin kaupallisilla turistilennoilla.

Pilotteina tällä kerralla olivat Dave Mackay ja Mark Stucky, jotka lensivät alusta myös sen edellisellä koelennolla. Emoalus VMS Even ohjaimissa olivat Frederick Sturckow ja Nicola Pecile. Molemmat ovat myös tulevia avaruusaluksen ohjaajia; Sturckow on tosin jo konkari avaruusmatkaamisessa, sillä hän lentänyt ennen Virginin ohjaajakaartiin liittymistään neljä kertaa avaruussukkulalla kiertoradalle.

Uuden mallin mukaan eroavaisuudet selittyvät havaintosuunnalla. Galaksit ovat Maahan nähden sattumanvaraisissa asennoissa, jolloin tarkastelemme TDE-tapauksia aina eri kulmista.

"Se on kuin harso, joka peittää osan pedosta", Ramirez-Ruiz havainnollistaa. "Joistakin kulmista näemme sen kokonaan, mutta muista suunnista näemme verhotun pedon. Se on aina samanlainen, mutta havaintomme siitä ovat erilaisia."

Dai yhdisti kollegoidensa kanssa mallissa yleistä suhteellisuusteoriaa, magneettikenttiä, säteilyä ja kaasun hydrodynamiikkaa. Se kertoo, mitä tähtitieteilijät voivat odottaa näkevänsä, kun TDE-tapauksia tarkastellaan eri suunnista, ja selittää, miten erilaiset ilmiöt liittyvät samanlaisiin tapahtumiin.

Tulevien kartoitushankkeiden toivotaan antavan paljon uutta havaintoaineistoa TDE-tapauksista, mikä helpottaa niiden tutkimusta.

"Muutaman vuoden kuluttua havaitsemme satoja, ellei tuhansia TDE-tapauksia. Ne muodostavat suuren määrän 'laboratorioita', joissa voimme testata mallia ja yrittää ymmärtää sen avulla paremmin mustia aukkoja", Dai arvioi.

Tutkimuksesta kerrottiin Kalifornian yliopiston (Santa Cruz) uutissivuilla ja se on julkaistu The Astrophysical Journal Letters -tiedelehdessä (maksullinen).

Kuva: Jane Lixin Dai

Hänen yhtiönsä on kehittämässä myös New Glenn -nimistä kiertoradalle saakka kurottavaa rakettia, josta on tulossa jotakuinkin yhtä iso ja voimakas kuin SpaceX:n tekeillä olevasta Big Falcon Rocket -raketista.

Siinä missä SpaceX on rakentamassa uusille raketeilleen tehdasta Kaliforniaan, on Bezosin rakettitehdas on harjakorkeudessaan Cape Canaveralissa, Floridassa.

Ei ole vaikeaa arvata, että näiden kahden yhtiön välille on kehittymässä lähiaikojen jännittävin taistelu – uuden ajan avaruuskilpailu, sillä uudet markkinat avaruudessa ovat valtavan suuret ja ensimmäisenä ehtivä kerää suuren potin.

Queqiaossa on kaksi kameraa, joiden toivotaan ottavan vastaisuudessa myös kauniita kuvia Kuun takaa. Näitä maisemia ei nähdä siis koskaan Maasta, mutta ne on kyllä kartoitettu jo hyvin monien Kuuta kiertäneiden luotainten avulla.

Ensimmäisenä Kuun kääntöpuolen kuvasi neuvostoliittolainen Luna 3 lokakuussa 1959. Siksi monet siellä olevat kohteet on nimetty Neuvostoliitossa.

Otsikkokuvassa olevassa kuvassa selvimmin näkyvä musta täplä on Moskovan meri. Sen alapuolella, melkein reunassa on Tsiolkovski-kraatteri.

Aivan kaikkea ei kuitenkaan nimetty neuvostovenäläisittäin, sillä Tsiolkovskin oikealla puolella oleva selvä musta kohta on Jules Verne -kraatteri.

Olemukseltaan Kuun kääntöpuoli on aivan erilainen, sillä siellä ei ole toiselta puolelta tuttuja suuria merialueita. Sinne laskeutuminen ja sen parempi tutkimus auttaa osaltaan selvittämään syytä kahden puolen suuriin eroihin.

Hyvän yleiskatsauksen Kuun kääntöpuoleen saa esim. USGS:n kuukartasta.

Nyt saatu lisärahoitus tulee kuitenkin Yhdysvalloista, sillä 34 miljoonan dollarin potti on pääosin peräisin Piilaaksossa päätoimistoaan pitäviltä True Ventures  ja Draper Network VC -sijoitusyhtiöiltä.  Nämä ovat tukeneet yhtiötä jo aikaisemminkin, kuten myös kaksi muuta nyt julkistettuun rahoituskierrokseen osallistuvaa Seraphim Capital ja Space Angels. Uusia rahoittajia ovat OTB, Tesi, Draper Esprit ja Promus Ventures. 

Tähän mennessä Iceye on saanut kasaan jo yli 45 miljoonaa euroa.

Nyt yhtiö pystyy takaamaan uusien satelliittien tekemisen ja niiden laukaisun avaruuteen, sekä voi kehittää edelleen satelliittien lähettämien tietojen käsittelyä sekä jakamista. 

Iceye aikoo laukaista vielä tänä vuonna avaruuteen kaksi satelliittia ja tähtäimessä on yhteensä yhdeksän uutta satelliittia ensi vuoden loppuun mennessä.

Otsikkokuvassa on Helsingin ja Tallinnan välinen merialue Iceye X1:n kuvaamana. Meriliikenne ja laivanvarustajat ovatkin satelliittien ottamien kuvien tärkein asiakasryhmä.

Iceyestä on tulossa kovaa vauhtia eräs Euroopan johtavista satelliittioperaattoreista ja se on jo nyt tutkasatelliittitekniikan edelläkävijä koko maailmassa. Suomi on saanut siitä uuden kiintotähden.

Vetykaasun fluoresenssin seurauksena vapautuvan säteilyn aallonpituus on ultraviolettialueella ja siksi se imeytyy tehokkaasti Maan ilmakehään. Hyvin kaukaisista kohteista tulevan säteilyn aallonpituus on kuitenkin venynyt punasiirtymän ansiosta niin paljon, että se pääsee maanpinnalla sijaiseviin havaintolaitteisiin saakka.

Tutkijat tekivät havaintoja kuudesta eri alueesta 10 tunnin ajan kustakin. He löysivät kaikkiaan 200 kohdetta, joista tuli oletuksen mukaista Lyman-alfa-säteilyä. Tarkempi spektritutkimus karsi alustavan listan kuuteen kohteeseen, jotka kaikkein todennäköisimmin ovat pimeitä galakseja.

Kuvassa vasemmalla on yhden mahdollisen pimeän galaksin spektri, keskellä kaasun lähettämä säteily ja oikealla tähtien säteily; punaisella rinkulalla merkityn pimeän galaksin kohdalla tähtiä ei näyttäisi olevan.

Havaintoihin käytettiin VLT-teleskoopin MUSE-instrumenttia (Multi Unit Spectroscopic Explorer), jolla pystytään tekemään laajakaistaisia spektrimittauksia hyvin kaukana sijaitsevista kohteista.

Tutkimuksesta kerrottiin ETH Zurichin uutissivuilla ja se on julkaistu The Astrophysical Journal -tiedelehdessä.

Kuva: R. A. Marino / MUSE

Vastaus on yksinkertainen: koska avaruuteen meneminen on kallista ja siellä teollista tuotantoa edeltävän tutkimuksen tekeminen on myös varsin kallista. Toisin sanoen alku on aina vaikeaa, mutta lopussa kiitos seisoo.

Nyt avaruusjärjestöt ovat kuitenkin tehneet monia toimia, joilla tutkimus avaruudessa olisi edullisempaa. Nasa on käynnistänyt useita hankkeita, joilla esimerkiksi tehdään juuri nyt valokuidun valmistustestejä Kansainvälisellä avaruusasemalla.

Euroopan avaruusjärjestö puolestaan on kehittänyt yhdessä avaruusalalla olevien yritysten kanssa erilaisia konsepteja, joilla tieteellisten ja teknisten kokeiden tekeminen olisi aiempaa kätevämpää sekä halvempaa.

Yksi näistä on IceCubes. ESAn kumppanina tässä on belgialainen Space Applications Services -yhtiö.

2015 BZ₅₀₉ ei kuitenkaan ole sellainen. Tänään julkaistuissa tutkimuksessaan tähtitieteilijät Fathi Namouni ja Helena Morais kertovat tehneensä miljoona simulaatiota asteroidin radasta hieman erilaisin lähtöarvoin, ja niiden mukaan on erittäin todennäköistä, että kappale on tullut tänne Aurinkokunnan ulkopuolelta, mutta jäänyt nalkkiin.

Se on saattanut olla täällä jopa ihan Aurinkokunnan alkuajoista alkaen, eli se olisi osunut näille kulmille Linnunrataa noin 4500 miljoonaa vuotta sitten.

Koska planeetat olivat tuolloin vasta kehittymässä, ei Jupiter ole varmaankaan ollut osallisena kappaleen kaappaamisessa. Sen sijaan 2015 BZ₅₀₉ on kenties ollut hitaassa liikkeessä tähtienvälisessä avaruudessa ja Aurinko olisi alkanut vetää sitä vähitellen sen lähestyessä enemmän puoleensa.

Lopulta se olisi jäänyt Aurinkoa kiertämään. 

Kartta muodostettiin sekä yksittäisellä radioteleskoopilla Nobeyaman radio-observatoriossa Japanissa että Kaliforniassa sijaitsevalla radioalueen interferometrilla tehdyistä havainnoista. Suuren datamäärän käsittelyssä oli keskeinen rooli Yalen tieteellisen laskennan keskuksella.

"Kartoituksessa on yhdistetty ainutkertaisella tavalla kahdella hyvin erilaisella teleskoopilla tehtyjä havaintoja", kertoo tutkimukseen osallistunut Jesse Feddersen.

CARMA-interferometrilla (Combined Array for Research in Millimeter Astronomy) pystyttiin tarkastelemaan yksittäisiä syntymässä olevia tähtiä ja Japanin 45-metrisellä antennilla saatiin kerättyä tietoa jättimäisen molekyylipilven muodosta ja kaasun liikkeistä sen sisällä (kuvan värit kuvastavat erilaisia nopeuksia).

Kartan avulla tutkivat pystyvät tarkentamaan tähtien syntymalleja, joita voidaan soveltaa myös muiden galaksien tutkimuksessa. Laajaa molekyylipilveä koskevat havainnot antavat tietoa hyvin erilaisista tähtien kehitysvaiheista ja synnyinseuduista.

Tutkimus on julkaistu The Astrophysical Journal Supplement -tiedelehdessä (maksullinen).

Kuva: NSF/S. Kong, J. Feddersen, H. Arce & CARMA-NRO Orion Survey team