populaaripuuroa

Internet on tehnyt uutisoinnista yhä nopeampaa jos kohta tarkkuuden kanssa on usein vähän niin ja näin. Jos epätarkkuus yhdistyy ei-niin-nopeaan uutistoimintaan, ollaan ihan hakoteillä.

Eilisissä Nykypäivän Verkkouutisissa oli räväkkä otsikko: "Kaukaisella planeetalla havaittiin kummia valoja".

Onko nyt nähty jotain outoa jonkin eksoplaneetan pinnalla? Tai kukaties omassa Aurinkokunnassamme? Mars… Jupiter…

Ei, vaan jotakin siltä väliltä eikä edes ihan tuoreeltaan. Tarina jatkuu: "Marsin ja Jupiterin välillä matkaava Nasan luotain on tehnyt erikoisen havainnon."

Jutussa kerrotaan, kuinka "Yhdysvaltojen avaruushallinto Nasan Dawn-luotain on ottanut ensimmäiset kuvat Ceres-kääpiöplaneetasta."

Ensimmäiset? Luotain aloitti Cereksen kuvaamisen aikoja sitten ja jo joulukuussa kääpiöplaneetta alkoi erottua pelkän valopisteen sijasta kiekkona. Maaliskuussa Dawn asettui Cerestä kiertävälle radalle (eli "matkaava" luotain on jo päässyt perille), ja on kevään ja alkukesän kuluessa lähettänyt yhä tarkempia kuvia.

Juttuun liittyvän kuvan – joka on myös yllä – yhteydessä on linkki Dawn-luotaimen kotisivuille, joilla todetaan, että "Nämä ovat ensimmäisiä kuvia Dawnin toiselta kartoitusradalta…"

Ensimmäiset, juu.

"Uutisen" varsinainen pihvi löytyy Ceres-planeetan (hohhoijaa…) pinnalla näkyvistä kirkkaista valopisteistä, joita esittävien kuvien "kerrotaan yllättäneen tiedemiehet". Kyllä, viime helmikuussa!

Cereksen pinnalla näkyi vaaleita laikkuja jo toistakymmentä vuotta sitten Hubble-avaruusteleskoopilla otetuissa kuvissa, mutta "valoista" alettiin puhua vasta Dawn-luotaimen välittäessä tarkempia näkymiä kuluvan vuoden alussa.

Salaliittoteoreetikkojen haahuilut "vieraan sivilisaation rakentaman kaupungin valoista" sentään ammutaan alas ja kirkkaiden valopisteiden todetaan tutkijoiden mukaan olevan "mitä todennäköisimmin heijastuksia jäästä tai suoloista".

Sitten tarina lähteekin taas lapasesta: "Yksi Dawnin tarkoituksista on selvittää, ovatko Ceres-planeetan olot olleet muinoin sellaiset, että siellä olisi voinut kehittyä elämää."

No kun ei ole. Jos nyt sivuutetaan se pikkuseikka, että jutussa kutsutaan Cerestä toistuvasti "planeetaksi", sen mahdollisella elämällä ei ole koskaan spekuloitu – lukuunottamatta noita salaliittoteoreetikkojen haahuiluja. Siksi Dawn-luotaimenkaan tarkoituksiin ei lukeudu elämän edellytysten selvittely.

Cereksen kytkös elämään on vain välillinen. Kääpiöplaneettaa tutkimalla toivotaan saatavan lisätietoa Aurinkokunnan varhaisista kehitysvaiheista sekä veden esiintymisestä asteroidivyöhykkeen kappaleissa ja sen mahdollisesta kulkeutumisesta Maahan. Sikäli taustalla ovat siis myös elämän edellytykset. Mutta eivät Cereksellä.

Olkoonkin, että Verkkouutisten huttu on suurelta osin suoraa käännöstä USA Todayn käsittämättömästä soopasta, vastuu virheistä ei ole sillä kuitattu. Alussa mainitun uutisoinnin nopeutumisen ohella internet on vaikuttanut myös faktatietojen tarkistamiseen: se ei ole koskaan ollut niin vaivatonta kuin nykyisin.

Paitsi jos luottaa yhteen ainoaan lähteeseen, jossa ne ovat valmiiksi ihan pielessä. Eihän kaikkea VOI tietää.

"IS:n lukija ikuisti harvinaisen sääilmiön"

Näin Ilta-Sanomissa hehkutettiin pari päivää sitten "tuplasateenkaarta", jonka lukija oli onnistunut ikuistamaan (otsikkokuva ei liity tapaukseen). Kuvaajaa voi onnitella hienosta otoksesta, mutta samalla on pakko tuottaa pettymys: tuplakaari ei ole mitenkään erityisen harvinainen. Etenkin jos pääsateenkaari on kirkas, näkyy sen ulkopuolella aika usein himmeämpi, mutta silti selvästi erottuva sivusateenkaari.

Rariteetiksi luonnehdinta ei kuitenkaan ollut jutun ainoa tai edes pahin virhe. Tekstissä erehdyttiin selostamaan tuon "harvinaisen" toisen sateenkaaren syntyä. Ja metsäänhän siinä mentiin. Tai oikeastaan järveen.

Wikipediaan nojaava selitys lähtee siitä, että "moninkertaisia sateenkaaria voi syntyä, kun valonlähteitä on useampia". Tämä on ihan totta.

Jatkokin pitää kutinsa: "Toinen valonlähde syntyy yleensä heijastuksen aikaansaamana. Heijastus taas tapahtuu yleensä vedenpinnasta…" Vieläkin ollaan oikeilla jäljillä, mutta sitten: "…kuten tässäkin tapauksessa".

No nimenomaan tässä tapauksessa valo ei heijastu vedenpinnasta, valonlähteitä ei ole useampia eikä kyseessä ole moninkertainen sateenkaari.

Sateenkaari syntyy auringonvalon heijastuessa ja taittuessa vesipisaroissa. Kun valonsäde menee pisaran sisään – eli siirtyy ilmasta veteen, virallisemmin sanottuna harvemmasta väliaineesta tiheämpään – sen kulkusuunta muuttuu samaan tapaan kuin valon taittuessa linssissä.

Sitten valonsäde heijastuu pisaran "takaseinästä" ja muuttaa vielä kertaalleen kulkusuuntaansa tullessaan pisarasta ulos eli siirtyessään vedestä takaisin ilmaan.

Auringonvalon taittuessa se hajoaa spektrin väreihin, koska eri värit eli eri aallonpituudet taittuvat hieman eri tavoin. Keskimäärin pisaraan osuvan ja siitä lähtevän valonsäteen kulkusuuntien välinen kulma on 42 astetta. Siksi sateenkaari näkyy aina 42 asteen etäisyydellä Auringon vastapisteestä, joka on katselijan pään tai kuvaa otettaessa kameran heittämän varjon kohdalla.

Sivusateenkaari syntyy, kun auringonvalo heijastuu pisaran sisällä kahdesti. Silloin kulkusuunta muuttuu keskimäärin 51 astetta ja sillä etäisyydellä sivusateenkaari ympäröi Auringon vastapistettä. Ylimääräinen heijastus aiheuttaa myös sen, että sivusateenkaaressa värit ovat päinvastaisessa järjestyksessä pääsateenkaareen verrattuna: punainen on sisimpänä, violetti uloimpana.   

Tarkemmin sateenkaarista ja niiden synnystä on kerrottu Tiedetuubissa jo aiemmin.

Ehkä hupaisin detalji on jutun lopussa. Uutista kerrotaan korjatun: "Paltamo ei sijaitse Keski-Suomessa. Paltamo on Kainuuta."

Eikä kuvassa ole moninkertainen sateenkaari, vaan pää- ja sivusateenkaari. Ensin mainittu olisi ollut melko harvinainen, sillä se vaatii syntyäkseen tietynlaiset olosuhteet. Jälkimmäisten näkyminen edellyttää ainoastaan, että sataa ja paistaa. 

Blogin otsikossa on lainausmerkit, sillä se on sitaatti. Noilla sanoilla otsikoi Warkauden lehti juttunsa keskiviikkoiltaisesta tulipallosta, joka näkyi koko eteläisen Suomen taivaalla. 

Periaatteessa on totta, että kirkkaan tähdenlennon aiheuttanut avaruuden kivenmurikka voi päätyä maanpinnalle saakka, jolloin se tosiaan on meteoriitti. Tällaisiin nyansseihin jutussa ei kuitenkaan ylletä.

Tekstissä todetaan, että "Tulipallo tarkoittaa hyvin kirkasta tähdenlentoa eli meteoriittia". 

Ei tarkoita. Tai siis tulipallo kyllä tarkoittaa "hyvin kirkasta tähdenlentoa", mutta meteoriittia se ei tarkoita. Ei vaikka asian kääntäisi miten päin tahansa ja asiaa yksinkertaistaisi kuinka paljon hyvänsä. 

Tähdenlento eli taivaalla välähtävä valoilmiö, jonka aiheuttaa avaruudesta tullut kappale, on meteori.

Jos kappale on niin iso tai niin kovaa ainetta, että osa siitä selviää hehkuvankuumasta ilmalennosta maahan saakka, silloin se on meteoriitti. Vasta silloin.

Toki asiaa sotkee se, että vielä avaruudessa ollessaan nämä kappaleet ovat meteoroideja. Ja sääennusteita selostavat tv-tyypit ovat meteorologeja. Kauhian hankalaa. 

Löperöstä käsitteiden käytöstä tulee mieleen muinainen F1-selostus, jossa Matti Kyllönen meuhkasi, kuinka "auton takaosassa sijaitsevista suuttimista tulee savua". Kommentaattorina toiminut Keke Rosberg totesi ykskantaan, että "formulapiireissä niitä on tapana sanoa pakoputkiksi".

Ei tainnut Kyllönen sen jälkeen enää puhua suuttimista. Miksi tieteellisten termien opetteleminen on niin mahdottoman paljon vaikeampaa?

Tähtiyhdistysten edustajille vielä sellainen vinkki, että jos annatte jollekin aviisille haastattelun, pyytäkää teksti nähtäväksenne. Jutussa olevat virheet menevät helposti teidän piikkiinne.

PS. Kuvan METEORIITIT eivät liity tapaukseen.

Stara.fi-sivuston tiedesisältöä on ehkä vähän epäreilua lähteä edes ruotimaan, mutta tällä kertaa menee kyllä niin rankasti risukon puolelle, että on ihan pakko.

"NASA havaitsi valoja kääpiöplaneetalla – tiedemiehet ymmällään"

Agricolamaisesti voisi kysyä "mitä se on". Jo lyhykäisen jutun alkulause vakuuttaa: "Yhdysvaltojen avaruushallinto NASA tutkii aktiivisesti meitä ympäröivää avaruutta ja kertoo joistain löydöksistään julkisuudessa." 

Tuorein näistä salaliittomaisesti luonnehdituista "joistain löydöksistä" on Dawn-luotaimen nappaama kuva, jossa Ceres-kääpiöplaneetan kosmisten iskujen möyhentämällä pinnalla näkyy yhden kraatterin sisällä kaksi valkoista laikkua.

Sivuston mukaan "NASA on ilmoittanut löytäneensä Ceres-kääpiöplaneetalta outoja valoja, joiden alkuperästä edes tiedemiehillä ei ole minkäänlaista varmuutta."

Tarina jatkuu yhtä eksaktina. Ceres on kuulemma "yksi suurimpia taivaankappaleita Marsin ja Jupiterin välillä".

Itse asiassa se on suurin. Ylivoimaisesti. Kun Cereksen läpimitta on vajaat 1 000 kilometriä, seuraavaksi suurimmat Vesta ja Pallas ovat läpimitaltaan alle 600-kilometrisiä. Ja Cereksen massa on noin 40 prosenttia koko asteroidivyöhykkeen massasta. 

Seuraavaksi kerrotaan, että kuvan ottaneen luotaimen "pitäisi ohittaa planeetta 6. maaliskuuta". Jätetään tässä nyt vaille ylimääräistä huomiota se, että kääpiöplaneetta muuttui yhtäkkiä planeetaksi, ja keskitytään tuohon "ohittamiseen".

Dawn-luotain saapuu Cereksen läheisyyteen – aivan oikein – tuona mainittuna päivänä, mutta ei ohita määränpäätään, vaan asettuu sitä kiertävälle radalle. Kuukausia kestävän tutkimusvaiheen jälkeenkin Dawn todennäköisesti jää kiertoradalle ja jatkaa myös sammuttuaan Cereksen keinotekoisena "kuuna".   

Loppuhuipennuksena todetaan, että "Aiemmin Ceresillä on tehty havainto yhdestä valosta, mutta tuoreissa kuvissa valoja onkin kaksi".

mBnet lupaa verkkosivustollaan, että "Matka galaksimme halki muuttaa käsityksesi valonnopeudesta".

Epäilemättä meidän kaikkien mielikuvamme valonnopeudesta on harhainen, mutta joillakin on sentään jonkinlainen aavistus siitä, mikä on Linnunradan ja Aurinkokunnan välinen ero.

Uutisen pointtina on Vimeossa julkaistu Alphonse Swinehartin tekemän Riding Light -animaatio, joka "vie matkalle galaksimme halki".

Mittasuhteeksi on jutun mukaan otettu "oma Linnunrata-galaksimme", mutta videolla "avaruusmatka päättyy Jupiteriin", koska "matka sinnekin kestää 45 minuuttia".

Ajatus on oikein oiva. Videolla kuvataan Auringon pinnalta lähtevän fotonin etenemistä avaruuden halki reaaliajassa – tosin tekijä itsekin toteaa jättäneensä huomiotta suhteellisuusteoreettiset efektit liikuttaessa valonnopeudella.

Olisi kuitenkin mielenkiintoista tietää, miksi mBnetin jutussa puhutaan jatkuvasti Linnunradasta ja galaksistamme, kun kyse on matkasta Aurinkokunnassa?

Mikäli Vimeossa olevan tekstin käsite "solar system" tai "universe" on pitänyt katsoa sanakirjasta, kehnoinkaan nettidiksönäri ei tarjoa suomennokseksi "Linnunrataa" tai "galaksia".

Jos taas käsitteet ovat entuudestaan tuttuja, miksi niistä käytetään totaalisen vääriä suomenkielisiä vastineita?

Kyse ei voi olla mistään kirjoitusvirheestäkään tai satunnaisesta lapsuksesta, sillä galaksi mainitaan lyhyessä uutisessa viiteen kertaan.

Galaksi, Linnunrata, Aurinkokunta – mitä väliä? Avaruus on kuitenkin niin iso, ettei sitä kukaan voi käsittää.

Kun kerran jutussakin puhutaan mittasuhteista, niin tehdäänpä pieni laskutoimitus. Swinehartin video päättyy Jupiteriin (vai oliko se nyt "ennen Saturnusta", joka on melkein tuplasti Jupiteria kauempana…), joten se kestää vain 45 minuuttia.

Jos asioiden yksinkertaistamiseksi otetaan Aurinkokunnan laidaksi Neptunuksen kiertorata (mitä se ei toki ole, sillä Aurinkokunta ulottuu paljon kauemmas), se on noin kuusi kertaa Jupiterin rataa etäämpänä Auringosta.

Siirretään tämä skaala Linnunrataan ja oikeasti "galaksimme halki" kulkevaan matkaan.

Jos fotonin ajatellaan lähtevän Linnunradan keskuksesta ja taivaltavan valonnopeudella "kohti galaksimme toista laitaa" – kuten mBnetin jutussa todetaan – sen matka Linnunradan laidalle kestäisi noin 50 000 vuotta, sillä Linnunradan halkaisija on noin 100 000 valovuotta (Spoiler Alert: Valovuosi on valon vuodessa kulkema matka).

Todettakoon täsmennykseksi, että Linnunradan "laita" on jokseenkin yhtä hatara käsite kuin Aurinkokunnan laitakin, mutta käytetään nyt tuollaista, melko vakiintunutta lukuarvoa.

Otetaan sitten kuudesosa tuosta taipaleesta – Jupiterin etäisyys on siis noin kuudesosa Neptunuksen etäisyydestä – eli reilut 8 300 (valo)vuotta. Jos sen taittamisesta tehtäisiin samalla tavalla reaaliaikainen video, sen kesto ei suinkaan olisi 45 minuuttia, vaan noin 4 400 000 000 minuuttia.

Eli on sillä ehkä hiukan väliä, puhutaanko Linnunradasta vai Aurinkokunnasta.

Tänään maanantaina 26. tammikuuta asteroidi "nimeltä" 2004 BL₈₆ sujahtaa Maan ohi noin 1,2 miljoonan kilometrin päästä. Ohitus on melko likeinen, sillä asteroidin pienin etäisyys on vain noin kolme kertaa Maan ja Kuun välimatka.

Kokoa avaruuden kivenjärkäleellä on arviolta puolisen kilometriä, samaa luokkaa kuin asteroidilla, jonka törmäys noin 75 miljoonaa vuotta sitten sai aikaan Lappajärven kraatterin.

"Kohu-uutinen" herätti tietysti myös valtamedian ja yksimielisyys tapahtuman harvinaisuudesta on lähes liikuttavaa. Tässä joitakin sitaatteja eri tiedotusvälineiden nettiuutisista…

Yle: "2004 BL86 vilahtaa maapallon ohi lähempää kuin mikään aiempi yhtä iso asteroidi."

Ilta-Sanomat: "Ulkoavaruudessa asteroidin on määrä ohittaa Maa tänään lähempää kuin yksikään tunnettu asteroidi aiemmin."

Iltalehti: "Maanantaina ulkoavaruudessa on määrä tapahtua ennätyksellinen ohitustilanne, kun asteroidi ohittaa Maan lähempää kuin yksikään tunnettu vastaava kappale aiemmin."

Keskisuomalainen: "Maanantaina ulkoavaruudessa on määrä tapahtua ennätyksellinen ohitustilanne, kun asteroidi ohittaa Maan lähempää kuin yksikään tunnettu vastaava kappale aiemmin."

Aamulehti: "Ulkoavaruudessa asteroidin on määrä ohittaa Maa tänään lähempää kuin yksikään tunnettu asteroidi aiemmin."

Kaleva: "Ulkoavaruudessa asteroidin on määrä ohittaa Maa tänään lähempää kuin yksikään tunnettu asteroidi aiemmin."

Pohjalainen: "Ulkoavaruudessa asteroidin on määrä ohittaa Maa tänään lähempää kuin yksikään tunnettu asteroidi aiemmin."

Maaseudun Tulevaisuus: "Ulkoavaruudessa asteroidin on määrä ohittaa Maa tänään lähempää kuin yksikään tunnettu asteroidi aiemmin."

YLE oli sentään oikonut uutistaan: "Korjattu kello 10.25: 2004 BL86 käy lähempänä kuin yksikään näin suuri asteroidi aiemmin. Jutussa kerrottiin virheellisesti, ettei yksikään asteroidi olisi ohittanut maata lähempää."

Mutta korjauskaan ei osunut ihan kohdalleen.

Isommista aviiseista selviää puhtain paperein vain Helsingin Sanomat: "Se on kuitenkin lähin asteroidien ohitus pitkään aikaan. Seuraavan kerran asteroidi tulee lähemmäs, kun asteroidi 1999 AN10 ohittaa maapallon vuonna 2027." Tai melkein puhtain paperein: pienempiä asteroideja kulkee Maan ohitse jo tuota aiemminkin.

Juuri näin. Ja 1999 AN₁₀ mainitaan myös Nasan sivuilla, joille monessa uutisessa linkataan: "The flyby of 2004 BL86 will be the closest by any known space rock this large until asteroid 1999 AN10 flies past Earth in 2027".

Noin kilometrin läpimittainen 1999 AN₁₀ ohitti Maan läheltä myös vuonna 1946, jolloin etäisyyttä oli hieman alle miljoona kilometriä. Miten se nyt olikaan: "…lähempää kuin yksikään tunnettu asteroidi aiemmin."

Kun vertailee yllä listattuja lainauksia, monissa on ihan sama sanamuoto. Ja se johtaakin jäljet SylTTytehtaalle. Suomen Tietotoimiston laatima uutinen on levinnyt mediaan kulovalkean lailla – mikä tietysti on STT:n toiminnan perusidea.

Nyt tästä "läpäisyperiaatteesta" oli kuitenkin aika lailla enemmän haittaa kuin hyötyä. Kun liikkeelle laskettu uutinen on virheellinen – tai ainakin siinä on selkeitä virheitä – ja kyseessä on vieläpä tiedeuutinen, on aika epätodennäköistä, että se tulisi korjattua ennen ilmestymistään lukuisissa lehdissä ja niiden nettisivuilla.

Ja mikä pahinta, uutinen menee lukijoihin ihan yhtä täydestä kuin sen laatineisiin toimittajiinkin. Koska se on tiedettä ja se on vaikeaa eikä kaikkea voi tietää eikä kaikkea ehdi tarkistaa.

Totta, tiede on vaikeaa, mutta sitä suuremmalla syyllä asiat pitäisi tarkistaa. Joskus se voi olla hankalaa – vaikka se nykyisin onkin helpompaa kuin koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa – mutta tällä kertaa olisi riittänyt alkuperäisen tiedotteen lukeminen. Ja sen suomentaminen oikein.

PS. Suomen Tietotoimisto korjasi uutistaan iltapäivällä. Kuinkahan monella nettisivulla korjauksesta tullaan kertoneeksi ja kuinka monen lukijan silmiin se osuu?

Iltasanomissa hehkutetaan: "Vuoden 2014 vakuuttavimman todisteen Loch Nessin olemassaolosta on esittänyt ruotsalainen Bjarne Sjöstrand". Tosin uutisointi pistetään brittimedian piikkiin ja jutun otsikko on hieman epävarmempi "Löysikö ruotsalaismies todisteen Loch Nessin hirviöstä?"

Voin vastata kysymykseen: ei löytänyt. Sjöstrand bongasi kotikoneellaan Ruotsissa Google Mapsista otoksen, jossa näkyy "vaalea, pitkulainen muoto". Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Nessietä on metsästetty menestyksellisesti satelliittikuvien avulla; asia oli esillä Tiedetuubissakin viime syksynä.

Sjöstrand lähetti kuvan Skotlantiin, jossa perinteisessä kilpailussa etsitään "vuoden vakuuttavinta todistetta Loch Nessin hirviöstä".

Paitsi ettei etsitä. Kisan virallinen otsikko on "Best Nessie Sighting of The Year" eli vuoden paras Nessie-havainto. Olkoonkin, että tämä voi joidenkin mielestä mennä hiusten halkomiseksi, mutta "vuoden paras havainto" on aika lailla eri asia kuin "vakuuttavin todiste". Nessie-fanit epäilemättä pitävät Sjöstrandin kuvaa – jolla hän voitti kilvan ja 2 000 puntaa – vakuuttavana todisteena, mutta toisaalta melkein mikä tahansa käy sellaisesta, jos usko on riittävän vahva. 

Kuvakisan ratkaisivat Inverness Courier -lehden lukijat nettiäänestyksellä, jossa Sjöstrandin voittoisa kuva sai huikeat 92 000 ääntä. Mikä tietysti tekee siitä todisteena entistä vakuuttavamman, koska 92 000 ihmistä ei voi olla väärässä.

Uutinen siitä, että viime vuonna Nessiestä saatiin ylipäätään kuvia kilpailtavaksi asti, on kaiken kaikkiaan hyvin huojentava. Edellisvuonna hirviö ei nimittäin suostunut näyttäytymään kertaakaan. 

Tarinassa viimeisen sanan pääsee sanomaan Gary Campbell, joka pitää rekisteriä Nessie-havainnoista: "Toistaiseksi pitkulaiselle muodolle ei ole esitetty hänen mielestään järkevää selitystä." Se on harvinaisen osuva luonnehdinta.  

Sinänsä kilpailun voittaja ei ole yllätys, sillä ruotsalaiset ovat tunnetusti hyviä löytämään "vakuuttavia todisteita" kaikenlaisista vedessä ja myös veden alla liikkuvista "asioista".

Viisaammatkin voivat mennä vipuun, kun asiaa ei ajatella ihan loppuun saakka. Vuodenvaihteessa Lontoon Science Museumin sähköpostiuutiskirjeessä mainostettiin museon verkkokaupan kaukoputkia.

"Kaukoputket valmiina! 48 tunnin ajan annamme 10 prosentin alennuksen kaikista kaukoputkistamme, jotta voit valmistautua tähtien katseluun vuonna 2015!"

Okei, kiva juttu. Museokaupasta löytyy lähes markettitasoisia muutaman kympin vehkeitä, mutta myös satoja puntia maksavia kunnon kaukoputkia goto-jalustoineen kaikkineen. Ja perinteisesti kiinnostavia tähtitaivaan tapahtumia on käytetty täkyinä teleskooppien markkinoinnissa, ei siinäkään mitään.

Mainosjargon jatkuu: "Jos teet tilauksen tänään [tiistaina] ennen kello yhtä iltapäivällä ja valitset 'seuraavan arkipäivän toimituksen', saat kaukoputkesi jo huomenna eli ajoissa katsellaksesi kvadrantidien meteoriparvea tulevana viikonloppuna."

Just. Taitaa olla tiedossa rankkoja reklamaatioita: tähdenlentoja ei katsella kaukoputkella. Tai voi tietysti yrittää, mutta älköön kukaan sitten valittako, ettei ole tullut varoitetuksi.

Jos otetaan esimerkiksi museokaupan valikoimaan kuuluva Celestronin 150-millinen Omni XLT -peilikaukoputki ja 56-millinen laajakulmainen Super Plössl -okulaari, saadaan näkökentän läpimitaksi melkein neljä astetta – siis kahdeksan kertaa Kuun näennäinen läpimitta. Aikamoinen näkymä siis.

Mutta miten se vertautuu koko taivaankannen pinta-alaan? Kuten kuvaan merkitystä näkökenttää markkeeraavasta rinkulasta näkyy, huonosti. Ainakin jos kaukoputkella on aikomus nähdä tähdenlentoja. Sopivasti pyöristäen ja sieventäen neljän asteen läpimittainen näkökenttä vastaa taivaanpallolla noin 12,5 neliöasteen pinta-alaa. Se on ainoastaan 0,06 prosenttia päämme päällä kaartuvan taivaan kokonaispinta-alasta.

Millä todennäköisyydeltä tuollaiseen näkökenttään osuu tähdenlento? Se ei ole suoraan pinta-alan prosenttiosuudeksi saatu 0,06, sillä meteoriparven tähdenlennot eivät jakaudu tasaisesti ympäri taivasta. Perspektiivin vaikutuksesta ne näyttävät tulevan parven säteilypisteestä eli radiantista.

Radiantin kohdalla tähdenlennot tulevat kohti ja näkyvät vain välkähtävinä valopisteinä, hieman radiantista sivuun lyhyinä valojuovina. Mitä kauemmas säteilypisteestä mennään, sitä pidempänä avaruuden kivensirun piirtämä tuliura taivaalla näkyy. Silloin myös tähdenlennolla on paremmat mahdollisuudet sattua kaukoputken näkökenttään.

Todennäköisyys on kuitenkin niin pieni, että omalla 35-vuotisella tähtientarkkailijan urallani en ole koskaan nähnyt tähdenlentoa kaukoputkella. Toisaalta en ole sitä erityisesti yrittänytkään. Ja toivon mukaan kukaan "kvadrantidialennusta" hyödyntänytkään ei yritä. Pettymys voi olla suuri, sillä tähdenlennot näkyvät kaikkein parhaiten pelkin paljain silmin avoimen ja pimeän – sekä pilvettömän – taivaan alla.

Kvadrantidien maksimi osuu ensi yöhön (3.-4.1.), mutta pilvet taitavat estää meteorien ihailun. Ja jos sattuukin olemaan selkeää, melkein täysikuu kumottaa korkealla taivaalla ja hukuttaa himmeimmät tähdenlennot loisteeseensa. Kaikesta huolimatta: onnea metsästykseen!

Tieteestä ja sen saavutuksista kerrotaan eri medioissa, mutta uutisoinnin taso ei aina ole kehuttava. Usein uutiset ovat (liki suoria) suomennoksia eri tutkimuslaitosten julkaisemista tai tietotoimistojen välittämistä tiedotteista, ja hektisessä toimitustyössä tulee ymmärrettävästi lapsuksia - alkuperäisessä tekstissäkin voi olla virheitä. Internetin aikakaudella asioiden tarkistaminen on kuitenkin niin helppoa, että vastuuta on vaikea pakoilla.  

Otsikon Populaaripuuroa alla alamme käydä läpi silmiimme (ja aivoihimme) sattunutta kehnoa, huolimatonta ja jopa räikeän virheellistä tiedeotsikointia ja -uutisointia. Samalla kerromme, miten asiat oikeasti ovat. Otamme mielellämme myös vastaan vinkkejä tiedejutuista, joissa tuntuu olevan jotain pielessä tai joissa ei ole mitään järkeä. Postia voi lähettää osoitteella Toimitus@scitube.net.