Kokonaan uuden avaruuskeskuksen ottaminen käyttöön on varsin harvinaista, eikä uusien laukaisualustojenkaan tekeminen ole mitenkään yleistä. Venäjällä kuitenkin on päätetty tehdä kokonainen kosmodromi puhtaalta pöydältä, koska maa haluaa vähentää riippuvaisuuttaan nykyisin Kazakstanin alueella olevasta Baikonurista. 

Nykyisin ja lähitulevaisuudessa Baikonur on Venäjälle vuokrattu maa-alue ja virallisesti laukaisut sieltä tehdään maiden välisen sopimuksen puitteissa, mutta pitemmällä tähtäimellä Venäjä haluaa siirtää kaikki laukaisunsa omalle maaperälleen. Ja vaikka kokonaan näin ei vähään aikaan voitane tehdä, on toisen suuren laukaisukeskuksen olemassaolo jo sinällään neuvotteluvaltti.

Vostotšnyin kaupungin luokse Venäjän Amurin alueella kaukoidässä Uglegorskin kaupungin liepeillä oleva uusi laukaisukeskus on ollut tekeillä jo vuodesta 2011 alkaen. Sinne on tarkoitus tehdä seitsemän laukaisualustaa eri kantorakettityyppejä varten. Näistä kaksi tehdään myös sellaisiksi, että niiltä voidaan lähettää matkaan miehitettyjä avaruusaluksia. 

Nämä kaksi ovat Sojuz-raketteja varten ja lisäksi tarkoitus on tehdä ainakin kaksi muuta Sojuz-alustaa, joilta voidaan laukaista vain miehittämättömiä Sojuz-kantoraketteja.

Näistä yksi pääsee ensimmäisenä toimeen ja saa kunnian lähettää matkaan ensimmäisen Vostotšnyistä laukaistavan kantoraketin nyt huhtikuussa. 

Kyseisen raketti, tavallista suuremmalla rahtitilalla varustettu Sojuz-2 rullattiin eilen upouudesta lentovalmisteluhallistaan uutuuttaan hohtavaa rautatietä pitkin tuliterälle laukaisualustalle.

Siinä missä normaalisti tämän toimenpiteen jälkeen raketti laukaistaan kahden vuorokauden kuluttua, tehdään alustalla nyt monia testejä, joilla sen toiminnot varmistetaan. Lisäksi tietoliikenneyhteydet johtokeskuksen sekä alustan sekä kantoraketin välillä testataan.

Huomenna kantoraketin tankit testataan täyttämällä ne ponnekaasulla ja ylihuomenna tehdään laukaisusimulaatio, jonka tarkoituksena on tehdä kaikki normaalit, ennen raketin matkaan lähettämistä tehtävät toimet, paitsi että raketin moottoreita ei sytytetä.

Tarkoituksena on kuljettaa kantoraketti sen jälkeen takaisin kokoonpanohalliin ja vasta silloin sen nokkaan asennetaan ensilennolla laukaistavat kolme satelliittia.

Laukaisupäivää ei ole toistaiseksi ilmoitettu, mutta Venäjän avaruushallinto Roskosmos haluaisi tehdä sen huhtikuun aikana.

Aivan puhtaalta päydältä Vostotšnyin tekoa ei kuitenkaan ole aloitettu, sillä uuden Sojuz-2:n ensimmäinen nykyaikainen laukaisualusta tehtiin jo kymmenkunta vuotta sitten Kouroun avaruuskeskukseen Ranskan Guianaan. Ensimmäinen raketti lähetettiin sieltä lokakuussa 2011 ja seuraava lento sieltä(kin) on suunnitteilla huhtikuuksi.

Miehittämätön Progress M-27M -rahtialus laukaistiin kohti Kansainvälistä avaruusasemaa huhtikuun 28. päivänä, mutta se joutui noin 40 km liian korkealle radalle, menetti yhteytensä lennonjohtoon ja alkoi pyöriä sen verran nopeasti, että se jäi kiertämään hylkynä Maata radallaan.

Alus ja sen mukana avaruusasemalle matkalla ollut kolmetonninen kuorma tarvikkeita, ruokaa ja varaosia syöksyivät Maahan toukokuun 8. päivänä Tyyneen valtamereen Chilen länsipuolelle.

Kerroimme epäonnistuneesta laukaisusta ja putoamisesta mm. tässä artikkelissa ja tässä videossa.

Tapauksen seurauksena avaruusaseman miehistön ja seuraavien lentojen kalenterit menivät uusiksi, ja tämänhetkisen suunnitelman mukaan kolme aseman asukkaista (NASAn Terry Virts, ESAn Samantha Cristoforetti ja Venäjän Anton Shkaplerov) palaa Maahan aiemmin suunniteltua myöhemmin kesäkuun alussa ja heidän tilalleen nouseva miehistö lähtee matkaan vasta heinäkuun lopussa. Siinä välissä heinäkuun alussa SpaceX -yhtiön Dragon-rahtialus laukaistaan asemalle.

Aikataulutuksen ja avaruusaseman varuste- sekä ruokakirjanpidon laskemisen ohella Venäjällä on tutkittu syytä Progressin onnettomuuteen. 

Varsin nopeasti laukaisun jälkeen oli selvää, että Sojuz-2-1a -kantoraketin kolmannen vaiheen ja Progress-aluksen irtaantumisessa oli tapahtunut jotain. Yhteyden katkeamisen, eri kiihtyvyysmittareiden, paine- ja lämpötila-antureiden lähettämien telemetriatietojen sekä Progressin lähettämien tietojen perusteella näytti siltä, että ensin rakettimoottorin nestehappitankin paine putosi yllättäen ja sitten polttoainetankin, ja siksi rakettimoottori sammui hieman suunniteltua aiemmin.

Lisäksi kävi ilmi,että kolmannen vaiheen happitankin yläosan hitsaussauma oli tehty kahteen kertaan, koska ensimmäinen ei ollut onnistunut kunnolla. Oli siis mahdollista, että sauma olisi haljennut ja saanut aikaan räjähdyksen.

Progress-alus puolestaan oli toiminut muuten normaalisti, paitsi että sen telemetriatiedot katkesivat ennenaikaisesti. Syyksi oletettiin rakettivaiheen räjähdyksen, minkä vuoksi alus singahti liian korkealle radalle eikä alus alkanut ohjata itseään automaattisesti omille teilleen lähdön jälkeen. Lisäksi nähtävästi Progressin keskustietokone meni tapahtumista niin sekaisin, että se ei suorittanut mitään sille annettuja käskyjä.

Aluksen pyöriminen olisi puolestaan johtunut siitä, että paineistettuun polttoainejärjestelmään olisi tullut reikä, mistä suihkuava aine olisi toiminut kuin hulluksi tullut ohjausrakettimoottori.

Vai oliko Progess syypää?

Syynä onnettomuuteen näytti olevan siis Sojuz-kantoraketti ja sen kolmas vaihe. Kun tutkintapöytäkirjaa oltiin allekirjoittamassa viime viikolla, tuli esiin uusi teoria: entä jos vika olisikin ollut Progess-aluksessa?

TsNIIMash -tutkimuslaitoksen varajohtajan Aleksandr Danilyukin laskelmien mukaan suurikaan tankin räjähdys ei olisi saanut Progressia lentämään 40 km liian korkealle. Lisäksi kantoraketin valmistaneen TsSKB Progress -yhtiön (nimi Progress-aluksen kanssa on sattumaa) mukaan juotos oli hyväksytty ja kokemuksen mukaan se olisi voitu tehdä useampaankin kertaan uudelleen, ilman että sen laatu olisi kärsinyt. He ovat tehneet juotoksia samaan tapaan 1960-luvulta alkaen ja sanovat tuntevansa tekniikan hyvin.

TsSKB Progressin johto epäilee, että myös Progress-alus olisi voinut irtaantua omia aikojaan liian aikaisin raketista. Normaalisti raketin ja aluksen tietokoneet toimivat yhdessä irtaantumisen aikaan ja käynnistävät yhteisen “päätöksen” mukaan irtaantumisen sekä laukaisevat aluksen kiinni raketissa pitävät räjähtävät pultit irti.

Tapahtumien kulku näyttää nyt seuraavalta (T+ ilmoittaa ajan laukaisusta eteenpäin):

• T+526,56 - 526,58 sekuntia: Progress-aluksen telemetriayhteys katkeaa
• T+526,56 - 526,62 sekuntia: Telemetria myös raketista katkeaa lähes kokokaan
• T+526,62 - 526,65 sekuntia: Kiihtyvyysanturit havaitsevat puroteknisten pulttien toimintaa tai sen kaltaisia kiihtyvyyksiä
• T+526,66 sekuntia: Raketin kolmas vaihe saa sysäyksen taaksepäin
• T+526,68 sekuntia: Irrottautumissensorit raketissa aktivoidaan
• T+526,69 sekuntia: Raketin happitankin paine putoaa
• T+526,75 sekuntia: Raketin polttoainetankin paine putoaa

Mikäli tämä tapahtumaketju pitää paikkansa, niin Progress-aluksessa olisi tapahtunut jotain, joka olisi saanut aikaan kolmannen vaiheen ongelmat. 

Progress-aluksen valmistanut RKK Energia -yhtiö on puolestaan kategorisesti kieltänyt tämän mahdollisuuden. Nyt siis raketin valmistanut TsSKB Progress ja RKK Energia tappelevat keskenään, sen sijaan että itse ongelmaa koetettaisiin ratkaista.

Tästä ei ole ainakaan apua Venäjän nykyiseen avaruustoiminnan matalalentoon…

Kiertelin viime syyskuussa Moskovan tiedepiirejä ja eräs vierailukohteista oli Moskovan valtionyliopiston kampuksella sijainnut Lomonosov-supertietokone. Upea laite, mistä venäläiset isännät olivat syystäkin ylpeitä. 

Tosin venäläisen T-Platform -yhtiön koneen tekemisessä käyttämät prosessorit ovat läntistä tekoa: koneen aivoina on yli 12000 kappaletta Intelin Xeon X5570 ja X5670 -sirua sekä NVIDIA X2070 -grafiikkaprosessoreita. Pian nämäkin voidaan (ainakin periaatteessa) korvata venäläisillä tuotteilla, sillä itänaapurin kokenut prosessorintekijä Moscow Center of SPARC Technologies (MCST) -yhtiö ilmoitti perjantaina alkavansa valmistamaan itse suunnittelemiaan ja kehittämiään Xeonia vastaavia mikroprosessoreita käyttäviä tietokoneita ja klusterikomponentteja. 

Prosessori on nimeltään Elbrus-4C ja yhtiön tiedotteen mukaan (linkki venäjäksi) kyseessä on tehokkain Venäjällä tehty prosessori. Se vastaa teholtaan Intelin Core i3- ja Core i5 -suorittimia, ja sitä voidaan käyttää niin yksittäisissä tietokoneissa, servereissä ja Lomonosovin kaltaisissa tietokoneklustereissa.

Yhtiö julkisti samalla oman prosessoria käyttävän mikrotietokoneen, Elbrus ARM-401:n. Toistaiseksi konetta ei myydä yksityishenkilöille, vaan se on tarkoitettu ennen kaikkea viranomaisten, hallinnon, tutkimuslaitosten ja yritysten käyttöön.

Elbrus-4C:ssä on neljä ydintä ja sen viivaleveys on 65 nanometriä. Se on siis tässä suhteessa huomattavasti läntisiä jäljessä, sillä nykyiset esimerkiksi Intelin valmistamat prosessorit ovat 14 nanometrin arkkitehtuuria. Niissä on siis paljon tiiviimmässä komponentteja.

MCST sai prosessorinsa suunnittelun valmiiksi jo vuosi sitten keväällä ja prosessorin massatuotanto alkoi syksyllä 2014. 

Vaikka prosessorin ja sitä käyttävien laitteiden tekemisen voi nähdä osana kehitystä, missä Venäjällä halutaan kehittää “länsimaista” riippumatonta tekniikkaa, on se myös samalla looginen kehitys MCST:n tekemässä työssä; yhtiön juuret ulottuvat Neuvostoliiton ajalle ja sen tekemä työ oli sen verran hyvää, että Intel palkkasi 500 sen työntekijää Moskovan toimipisteeseensä vuonna 2004. 

Elbrus-4C on saamassa jo myös seuraajan. Elbrus-8C:ssä on kahdeksan ydintä, sen viivaleveys on 28 nm ja normaali kellotaajuus 3,3 GHz. Kehitystyö aloitettiin viime vuonna ja se edennee tuotantoon vielä tänä vuonna – olettaen, että Venäjälle saadaan näin tarkkaan tekemiseen tarvittavat tuotantolinjat.

15. helmikuuta Venäjällä Tšeljabinskin kaupungin päällä näkyi valtava tulipallo, kun suuri, arviolta noin 17 metriä halkaisijaltaan ollut asteroidi törmäsi Maan ilmakehään. Se näkyi laajalti selkeällä aamutaivaalla ja sai räjähtäessään aikaan paineaallon, joka rikkoi ikkunoita ja paitsi säikäytti alueen ihmisiä, niin sai myös aikaan 1200 henkilön loukkaantumisen. Tiedetuubi kertoi tapauksesta myös artikkelissa Vuosisadan pamaus heti putoamisen jälkeen.

Jo helmikuussa läheisen Tšebarkul-järven jäässä havaittiin suuri reikä, jonka oletettiin syntyneen suuren kappaleen pudottua jään läpi järveen. Reikä oli kuutisen metriä halkaisijaltaan, mutta vaikka syy-yhteys meteorin ja avannon syntymisen välillä oli selvä, ei järven pohjasta yli 10 metrin syvyydestä saatu heti luotettavia havaintoja, joten asiasta ei oltu varmoja. Kevään ja kesän aikana kappaletta etsittiin innokkaasti, mutta turhaan: järven mutainen pohja kätki salaisuutensa aina kesäkuun loppuun saakka, milloin tutkijat ilmoittivat löytäneensä pohjasta suuren kappaleen .

Sen nostaminen osoittautui kuitenkin vaikeaksi, joten yli 600-kiloinen kivimeteoriitti saatiin vasta nyt kuukausia myöhemmin vinssattua ylös ja siirrettyä rannalle. Kappaletta punnittaessa vaaka rikkoontui ja jo ennalta säröytynyt meteoriitti hajosi kolmeksi kappaleeksi.

Tätä ennen järvestä on nostettu jo 12 kappaletta, joita oletettiin meteoriiteiksi, mutta niistä vain viisi on osoittautunut oikeasti avaruudesta tulleiksi kiviksi. Tämä noin 1,5 metriä pitkä ja vajaan metrin kooltaan oleva suuri palanen lienee suurin törmääjästä jäljelle jäänyt osa. Ympäröivässä maastossa on kuitenkin paljon pienempiä kappaleita, jotka irtosivat siitä putoamisen ja räjähdyksen aikaan.

Meteoriitin massa oli todennäköisesti noin 10 000 tonnia, kun se hajosi muutaman kilometrin korkeudessa. Räjähdys oli voimaltaan noin 30 kertaisesti Hiroshimaan pudotetun ydinpommin räjähdysvoima, ja sen paineaallon havaittiin kiertäneen maapallon useampaan kertaan. Kyseessä on viime aikojen suurin kosminen kolari ja kautta aikain parhaiten dokumentoitu meteoroidin räjähdys.

Nyt pintaan ongittu kivimeteoriitti lukeutuu kymmenen suurimman löydetyn meteoriitin joukkoon, mutta kalpenee vielä suurimman sellaisen, 60-tonnisen Hoban rautameteoriitin rinnalla.

Kuva: Russia Today / Ruptly

Auringon suunnasta yllättäen ilmestynyt törmääjä vahingoitti yli tuhatta ihmistä Tseljabinskin alueella.

Tuoreimpien laskelmien mukaan Maahan 15. helmikuuta aamulla klo 5:20 Suomen aikaa (9:20 paikallista aikaa) törmännyt kappale oli alun perin noin 17 metriä halkaisijaltaan ollut pieni asteroidi, jonka massa oli noin 10 000 tonnia.

Mikäli kappale olisi lähestynyt Maata toisesta suunnasta, olisi se todennäköisesti havaittu jo etukäteen, mutta nyt se saapui Auringon suunnasta päivätaivaalta, jolloin pikkuplaneettoja etsivät automaattiteleskoopit ja tarkkasilmäiset tähtiharrastajat eivät voineet nähdä sitä.

Se tuli myös hyvin suoraan kohti ja osui ilmakehään loivasti noin 20 asteen kulmassa; mikäli se olisi tullut suorempaan alas, olisi tuho ollut vieläkin suurempaa. Nyt ilmakehän kitkakuumennus sai kappaleen räjähtämään noin 20 kilometrin korkeudessa maanpinnan yläpuolella, jolloin törmäyksen sekä meteoriitinpalasten putoamisen sijaan suurin osa vahingoista tuli räjähdyksen sokkiaallosta ja sen aiheuttamista tuhoista. Ikkunat rikkoontuivat ja lensivät sisälle, kattoja romahti ja rakennuksiin tuli vaurioita.

Räjähdyksen voima oli noin 500 kilotonnia, eli se vastasi noin 30 Hiroshimaan pudotettua ydinpommia. Väläys taivaalla oli Aurinkoa kirkkaampi ja se sinkosi ympärilleen paineaallon lisäksi lämpösäteilyä.

Kyseessä oli merkittävin Maahan avaruudesta osuneen kappaleen törmäys sitten vuoden 1908, jolloin pieni komeetta todennäköisesti putosi samoin Venäjälle, Tunguskan alueelle. Törmäys oli tuholtaan perjantaista suurempi, mutta räjähdyksen voima oli pienempi. Siitä huolimatta noin 50 henkilöä joutui sairaalaan räjähdyksen seurauksena ja lähes 1200 muuta oli hoidettavana.