Vaikka yleensä emme käsittele sotilastekniikkaa, on tämä tarina liian kiinnostava ohitettavaksi: teksasilainen ilmailuharrastaja Dean Muskett äkkäsi 10. maaliskuuta taivaaltaan omalaatuisen näyn. Kolme lentokonetta eteni korkealla lähellä toisiaan ja keskimmäinen kone oli muodoltaan omalaatuinen. Hän otti kuvan, ja kuvissa kone tosiaankin oli varsin kummallinen.

Lentokone näyttää niin sanotulta lentävältä siiveltä, eli kone on oikeastaan vain yksi keskeltä paksu ja pitkä siipi, ja tuo paksunnos keskellä toimii samalla koneen runkona. Esimerkiksi Boeingin suunnittelema Blended Wing Body -lentokone on tällainen ja myös tutkassa huonosti näkyvät B-2 -pommittaja sekä F-117 -hävittäjä ovat hieman sellaisia. Tiedossa on, että Yhdysvaltain puolustushallinto on kehitellyt myös erilaisia miehittämättömiä lentolaitteita, jotka ovat tämäntyyppisiä. Tällainen on muun muassa Northrop Grumman Bat. Myös toinen saman yhtiön kehittämä kone, X-47B -koekone, on hieman tämäntyyppinen, mutta kuvista päätellen tämä lentolaite on sitä suurempi.

On myös kyseenalaista olisiko miehittämätön lentolaite päästetty lentämään vilkkaasti liikennöityyn ilmatilaan, edes siten, että pari normaalia pilottien lentämää konetta olisi sen mukana. Koneiden välinen radioliikenne myös antaa ymmärtää, että tuntematon kone olisi ollut perinteisesti lentäjän ohjaama.

Hyvin todennäköisesti kone onkin jokin salainen uusi lentokone, sillä vastaavia salamyhkäisyyden peitossa tehtyjä hankkeita on kaikissa maailman asevoimissa – etenkin Yhdysvalloissa, missä vastaavien laitteden tekemisellä on pitkät perinteet. Aina silloin tällöin niistä saadaan kuitenkin kuvia, ja voi myös olla, että kyseessä onkin tarkoituksellinen vuoto. Tiukentuvan kansainvälisen tilanteen aikana voisi olla edullista näyttää, että uudenlaiset lentokoneet ovat itse asiassa jo näin pitkällä kehityksessä, ellei jopa jo operationaalisessa käytössä.

Vaikka miehittämättömät lentolaitteet ovat nykyisin muodissa ja uusia sellaisia kehitetään koko ajan, on edelleen selvästi tarvetta perinteisen tyyppisille sotakoneille, jotka voisivat lentää nopeasti ja tutkasta salassa kohteeseensa, pudottaa sinne älykkään pommin tai laukaista ohjuksen, ottaa tiedustelukuvia ja palata takaisin. Koneisiin ei täydy olla lennon aikana yhteydessä, eikä niiden oma elektroniikka voisi olla hyvin suojattua elektronista sodankäyntiä vastaan.

Tai sitten miehittämätön kone olisi onnistuttu tekemään niin suojatuksi, luotettavaksi ja omatoimiseksi, että sellaisen voisi päästää lentämään omin nokkinensa vihollisalueelle ... tai jopa Teksasin taivaalle. Alla on yksi tällaisista vast'ikään paljastuneista salaisista hankkeista, Northrop Grumman RQ-180.

Jos tässä oli miehittämättömän koneen koelento yleisessä ilmatilassa, on kyse merkittävästä tapauksesta ilmailussa.

Maailman pisin non-stop -lentoreitti oli tähän sunnuntaihin saakka Singapore Airlinesin lento New Yorkin Newarkin lentoaseman ja Singaporen välillä. Lento SQ21 oli pituudeltaan 15 343 kilometriä ja kesti tyypillisesti 18,5 tuntia.

Tästä eteenpäin pisin lentoreitti on 15 tuntia ja 25 minuuttia kestävä Qantas-yhtiön lento Sydneystä Dallasiin, Texasiin.

Suurin syy 18-tuntisen lennon lopettamiseen on sen pituus. Vaikka suora lento säästää muutaman tunnin verrattuna matkan lentämiseen välilaskun kanssa, on erittäin pitkällä lennolla monta hintaa ja epämukavuutta lisäävää tekijää. Ensinnäkin polttoainekustannukset ovat olennaisesti suuremmat, koska lennon lopussa kuljetettavaa polttoainetta varten koneen pitää kantaa enemmän polttoainetta heti alusta alkaen, joten viimeisille lennolla käytettäville litroille tulee varsin kova hinta. Laskelmien mukaan taloudellisesti edullisinta on tehdä välilasku 7-8 tunnin lennon jälkeen, eli jotakuinkin puolivälissä ennätyspitkää lentoa.

Yleensä koneeseen tankattiin lentoa varten 222 000 litraa polttoainetta, mikä oli yli kymmenen kertaa matkustajien ja rahdin massa.

Toiseksi reitillä käytettävä kone oli Airbus A340:n lyhyt, pitkälle lentävä versio A340-500, mihin mahtuu mukaan normaaleita pitkänmatkankoneita vähemmän matkustajia. Singapore Airlines oli siksi laskenut, että reittiä kannatti lentää vain liikematkustusluokan lippuhinnalla ja siksi koneisiin oli asennettu vain sata business-penkkiä. Heitä varten oli 14 lentoemäntää/stuerttia ja kuusi lentäjää, eli triplamiehitys, koska vuoroa piti vaihtaa kahdesti lennon aikana.

Taloudellisesti kenties oli järkevää lentää pitkää reittiä vain sadan matkustajan kanssa, mutta ekologisesti lennot olivat aivan omassa haitallisuusluokassaan. Nyt ne eivät olleet enää taloudellisiakaan, joten reitistä luovuttiin.

Kolmas olennainen asia oli matkustusmukavuus. Vaikka lennolla oli vain mukavia ja leveitä, makuuasentoon taipuvia istuimia, on yli 18 tunnin yhtäjaksoinen lento suuri ponnistus myös matkustajille. Kokemusten lisäksi tutkimukset kertovat, että paitsi polttoainetaloudellisuuden, niin myös lentomukavuuden kannalta 7-9 tuntiset lennot ovat parhaimpia.

Jos siis lennetään pitkälle, on parasta tehdä välillä pysähdys – on kyse sitten jaloittelusta tai tankkaamisesta.

Viimeinen tekijä huippupitkän lennon lopettamiselle oli Airbusin edullinen tarjous ostaa A340-koneet takaisin uusiin koneisiin vaihdettaessa. Suurin osa matkustajistakin tyytyy varmasti mieluummin lentämään pari tuntia pitempään jättijumbo A380:n kyydissä ja tekemään välilaskun Frankfurtissa yhden tuskastuttavan pitkän A340-matkan sijaan.

Uudet lentokoneet, kuten Airbusin A380 ja A350 sekä Boeingin 777 ja 787, ovat noin 25% polttoainetaloudellisempia kuin A340-500. Jo nyt lentävistä koneista Boeing 777-200LR pystyisi taittamaan yhtä pitkiä lentoja kuin A340-500, mutta näin pitkään kestäviin lentoihin tuskin on paluuta vähään aikaan. Aikanaan, kun yliääni- tai hypernopeuskoneet tulevat käyttöön, voi maapallon toiselle puolellekin suhauttaa muutamassa tunnissa. Silloin on hyvä muistella Singapore Airlinesin legendaarista lentoa 21 ja sen loppua nyt marraskuun 24. päivä vuonna 2013.

Täysin automaattisesti ilman lentäjiä lentävä liikennelentokone on toisien haave, toisien kauhukuva. Tietokoneet ja automatiikka tuskin ovat koskaan yhtä hyviä kuin parhaimmat lentäjät, mutta ne ovat jo nyt parempia kuin huonot pilotit. Tekniikka kehittyy joka tapauksessa koko ajan, ja huhtikuussa automaattilentämisessä otettiin kaksi askelta eteenpäin.

Huhtikuun 25. päivänä Eurocopter lensi ensimmäisen kerran julkisesti tarpeen mukaan miehitettyä EC145 -helikopteriaan, joka kykenee lentämään täysin itsenäisesti, mutta jonka puikkoihin voivat lentäjätkin hypätä kun tilanne niin vaatii tai kun siltä tuntuu. Kyseessä on testilaite, missä käytettyä tekniikkaa voidaan myöhemmin käyttää suuremmissa ja pienemmissäkin koptereissa.

Samoin huhtikuun lopussa BAE Systems -yhtiön kokekone lensi normaalissa ilmatilassa 800 kilometrin matkan ilman aktiivisesti lentäviä lentäjiä. Kyydissä oli kyllä varmuuden varalta kaksi lentäjää ja kaksi systeemejä tarkkaillutta insinööriä, mutta lennosta vastasivat koneen automatiikka ja maassa ollut lentäjä. Koneen pilotit olisivat voineet kuitenkin ottaa koneen haltuunsa koska tahansa, jos tarve olisi vaatinut.

Mullistavinta lennossa oli se, että sen aikana ei tapahtunut mitään mullistavaa. Jetstream nousi ilmaan Wartonin lentoasemalta ja kunhan kone oli ilmassa, pilotit antoivat ohjaimet lentokoneelle, joka kävi kääntymässä Skotlannin ylämaiden päällä Ivernessin luona ja palasi takaisin lähtöpaikkaansa. Lentäjät suorittivat vielä laskeutumisenkin, koska laitteistoa ei ole tehty toistaiseksi siihen.

Virallisesti kyseessä oli pisin virallisesti miehittämättömäksi lentolaitteeksi luokitellun koneen lento normaalissa siviili-ilmatilassa muiden ilma-alusten kanssa. Jetstream, 19-paikkainen potkuriturpiinikone, ei ole myöskään enää pieni lennokki, vaan kunnollinen matkustajakone. Tarkempia tietoja koneesta ja lennosta on
BAE Systemsin nettisivuilla.

Konetta ja sen tekniikkaa on kehitetty jo parin vuoden ajan brittiläisessä ASTRAEA -tutkimusohjelmassa ja huhtikuussa tapahtuneesta ennätyslennosta kerrottiin Lontoossa viime viikolla pidetyssä kokouksessa.