avaruus | Tiedetuubi

Markus Hotakainen

Komeettaohituksesta tihkuu hitaasti tietoa ja Marsin kiertävien luotainten ottamia kuvia saadaan vielä odotella. Yli kymmenen vuotta punaisen planeetan pinnalla taivaltaneen Opportunity-kulkijan ottama kuva on kuitenkin jo julkaistu. Siinä Siding Spring näkyy pienenä utuläikkänä noin 2,5 tuntia ennen lähintä ohitusta.

Kuva on käsittelemätön raakaversio, joten siinä on esimerkiksi kosmisen säteilyn hiukkasten aiheuttamia viiruja. Otos on silti historiallinen, sillä se on ensimmäinen toisen planeetan pinnalta otettu kuva komeetasta.

Kaikki Mars-luotaimet selvisivät vaurioitta pelätystä hiukkasmyrskystä – jota ei sitten tullutkaan. Varmuuden vuoksi luotaimet ohjattiin kuitenkin radoillaan sopivasti Marsin vastakkaiselle puolelle, kun komeetta ohi lähimpänä planeettaa.

Lähipäivinä on odotettavissa niin kuvia kuin mittaustuloksia luotainarmadalta. Tiedetuubi seuraa tilannetta.

PÄIVITETTY 20.10. klo 21.36:

Myös Curiosity-kulkija on kenties saanut kuvattua komeetan. Rankasti käsitellyssä mustavalkoisessa negakuvassa näkyy taivaalla komeettaa muistuttava kohde. Varmistusta asialle ei ole vielä saatu.

PÄIVITETTY 21.10. klo 11.01:

Toistaiseksi Marsia kiertävien luotainten otoksista on julkaistu vasta MRO:n HiRISE-kameralla yhdeksän minuutin välein otetut kuvat. Niissä erotuskyky on noin 140 metriä pikseliä kohti. Ylemmissä ruuduissa ydin erottuu ainoastaan 2-3 pikselin kokoisena, joten se on todennäköisesti arvioitua pienempi eli läpimitaltaan reilusti alle puoli kilometriä. Alemmissa ruuduissa ydin on ylivalottunut ja sen ympärillä näkyy kaasusta ja pölystä muodostunut koma.

Milloin SpaceUp Suomeen?

Viime lauantaina järjestettiin Tukholmassa Pohjoismaiden ensimmäinen SpaceUp -avaruusepäkonferenssi.

Paikalla oli noin 80 avaruudesta kiinnostunutta henkilöä sekä yksi henkilö, joka on itse ollut myös avaruudessa: tilaisuuden tähtiesiintyjä oli ruotsalaisten oma astronautti Christer Fuglesang.

Siis mikä SpaceUp? Mikä epäkonferenssi?

Kun ilmiö rantautui Yhdysvalloista Eurooppaan kolmisen vuotta sitten, ihmettelin itsekin mistä hommassa oikein on kyse. Tuo ensimmäinen eurooppalainen SpaceUp pidettiin Belgiassa, ja olisin varmaankin mennyt kiinnostuksesta mukaan, ellen olisi ollut muissa tärkeämmissä menoissa. Tärkeämmissä siksi, että saamani selitys kokouksen luonteesta oli varsin epämääräinen: se on avaruusharrastajien epäkonferenssi. Ja epäkonferenssi puolestaan on vapaamuotoinen tapahtuma, missä ohjelma rakentuu paikan päällä osallistujien toimesta. Siis ne, jotka sattuvat olemaan paikalla kertovat mistä kertovat. Käytännössä tilaisuus on kuitenkin hieman organisoidumpi - tai ainakin nyt uusimmat SpaceUpit Euroopassa ovat olleet sellaisia.

Osallistuin lopulta ensimmäiseen SpaceUpiin Toulousessa syyskuun lopussa, ja siellä kaksipäiväisessä ohjelmassa oli ennalta sovittuja esiintymisiä ja vain osa ajasta oli varattu ad hoc -tyyppisille esityksille. Niistäkin suurin osa ei ollut täysin tuulesta temmattuja, vaan osallistujia pyydettiin valmistelemaan niin 5-minuutisia kuin 15-minuuttisia esityksiä. Näistä lyhyet pidettiin koko joukon edessä pääsalissa ennen ja jälkeen pääesiintyjiä. Pitemmät taas laitettiin aulassa olleeseen tauluun, mikä aluksi oli tyhjä.

Taulun täyttyessä ajan myötä – ja selvästi osan osallistujista kerättyä rohkeutta muiden esityksiä nähtyään – tyhjät ruudut täyttyivät, ja lopulta ohjelmaa Toulousessa Cite d’Espace -avaruusmuseossa pidetyssä tapahtumassa oli aamusta iltaan. Kahtena päivänä.

Lue lisää Milloin SpaceUp Suomeen?

Markus Hotakainen

Päivitys sunnuntaina illalla lähiohituksen jälkeen:

Komeetta on ohittanut Marsin ja sen pyrstön tihein hiukkaspommitus on myös ohitse. Mikään Marsia kietävistä luotaimista tai kulkijoista planeetan pinnalla ei näytä kärsineen. Ne kaikki tekivät havaintoja komeetasta ja tietoja odotetaan Maahan viikon alussa.

Alkuperäinen artikkelimme aiheesta:

Siding Spring on tähtitiedettä seuraaville tuttu nimi, sillä se on Australiassa, lähellä Coonabarabranin kaupunkia sijaitseva observatorio. Sillä nimellä tunnetaan myös komeetta eli pyrstötähti, joka ei olekaan ihan tavanomainen taivaanvaeltaja.

Viime vuoden tammikuun kolmantena päivänä Robert McNaught löysi Jäniksen tähdistön suunnasta hieman utumaisen kohteen, joka osoittautui komeetaksi. Se sai viralliseksi tunnuksekseen C/2013 A1 ja löytöobservatorionsa mukaan nimekseen Siding Spring.

Komeetan rata on hyvin vinossa planeettojen ratatasoon verrattuna ja lisäksi se kiertää Aurinkoa päinvastaiseen suuntaan kuin planeetat. Se on tulossa ensimmäistä kertaa Aurinkokunnan sisäosiin, sillä radan on todettu olevan muodoltaan hyperbeli. Se ei siis ole ellipsi, kuten jaksollisilla komeetoilla, jotka palaavat Auringon läheisyyteen yhä uudelleen ja uudelleen.

Komeetta on tulossa Oortin pilvestä, joka on Aurinkokunnan äärilaidoilla sijaitsevasta jäisten kappaleiden muodostamasta kehästä. Pilveä ei ole pystytty suoraan havaitsemaan, sillä se koostuu hajallaan olevista muutaman kilometrin läpimittaisista jääkimpaleista, ja sen etäisyys Auringosta on noin 50 000 kertaa suurempi kuin Maan, miltei valovuosi.

Oortin pilven olemassaolo on päätelty tarkastelemalla kaukaa tulevien komeettojen ratoja ja niiden etäisimpiä äärilaitoja. Ne näyttävät keskittyvän tietylle etäisyydelle Auringosta, joten komeetat ovat lähtöisin samoilta seutuvilta – eli Oortin pilvestä.

Siding Spring on ollut matkalla Oortin pilvestä Aurinkokunnan sisäosiin todennäköisesti miljoonia vuosia. Kun komeetta on kiertänyt Auringon taitse, se lähtee taas etääntymään radalla, jolla se palaa planeettajärjestelmämme sisäosiin uudelleen vasta noin miljoonan vuoden kuluttua.

Komeetta oli lähimpänä Maata syyskuun alkupäivinä, jolloin se oli 133 miljoonan kilometrin etäisyydellä meistä. Se on nyt kirkkaudeltaan vain magnitudia 9, joten kovin kummoista spektaakkelia siitä ei tule. Komeetan näkemiseen tarvitaan vähintään iso kiikari, mieluummin kohtuullisen kokoinen kaukoputki.

Siding Spring onkin kiinnostava ihan muista syistä. Kahden päivän kuluttua, sunnuntaina 19. lokakuuta, komeetta Siding Spring sujahtaa naapuriplaneettamme Marsin vieritse lähempää kuin yksikään komeetta on ohittanut Maan historiallisena aikana. Vuonna 1770 suomalaisen tähtitieteilijän nimeä kantava komeetta Lexell ohitti Maan 2,2 miljoonan kilometrin etäisyydeltä ja vuonna 1983 IRAS-Araki-Alcock 4,7 miljoonan kilometrin päästä.

Siding Springin löydyttyä ehdittiin olla hetki siinä käsityksessä, että komeetta jopa törmäisi punaiseen planeettaan. Törmäyksen todennäköisyys kuitenkin pieneni komeetan löytymisen jälkeen nopeasti, kun havaintojen kertyessä rata pystyttiin laskemaan yhä tarkemmin.

Maaliskuussa 2013 eli kaksi kuukautta komeetan löytymisen jälkeen todennäköisyys oli vielä 1/1 250, mutta jo muutamaa viikkoa myöhemmin sen suuruudeksi arvioitiin enää 1/120 000. Silloin kävi ilmi, että vaikka komeetan etäisyys jäisi arvion alarajalle, se ohittaisi Marsin ja kosminen kolari vältettäisiin.

Komeetan törmäys planeettaan ei tietenkään olisi ollut mikään ennenkuulumaton tapaus. Lukemattomien Aurinkokunnan kappaleiden pintaa kirjovat kraatterit, jotka ovat syntyneet asteroidien ja komeettojen iskuista. Vaikka ne ovat ikivanhoja, tuoreitakin törmäyksiä tunnetaan ja on jopa havaittu.

Kesällä 1994 Jupiteriin törmäsi "helminauhakomeetta" Shoemaker-Levy 9, jonka ydin oli jättiläisplaneetan vetovoiman vaikutuksesta hajonnut pariinkymmeneen palaseen. Jupiterin tiheään kaasukehään törmätessään ne saivat aikaan tulipalloja, jotka olivat samaa kokoluokkaa kuin Maa. Jälkeensä ne jättivät tummia tuhkapilviä, jotka säilyivät planeetan kaasukehässä viikkokausia.

Nyt törmäystä ei kuitenkaan tapahdu. Komeetan ja Marsin välinen etäisyys ei kuitenkaan ole kovin suuri, pienimmillään noin 139 000 kilometriä. Se on vain noin kolmasosa Maan ja Kuun välimatkasta.

Etäisyys on niin pieni, että Marsin arveltiin jäävän komeettaa ympäröivän kaasupilven eli koman sisään. Tällä hetkellä koman läpimitta on vain noin 20 000 kilometriä eli Mars jäisi sittenkin sen ulkopuolelle. Koma voi kuitenkin kasvaa hyvinkin nopeasti paljon suuremmaksi. Esimerkiksi vuodenvaihteessa 2007–2008 pohjoisella taivaalla kulki Holmesin komeetta, jonka ytimessä tapahtunut purkaus kasvatti sen kirkkauden miljoonakertaiseksi. Samalla sen koma laajeni halkaisijaltaan noin 7 miljoonaan kilometriin.

Vaikka Siding Springin kaasu- ja pölypyrstöt eivät osu Marsiin, eikä komakaan ulotu planeettaan saakka, komeetan ympäristössä oleva harva aine voi aiheuttaa muutoksia planeetan kaasukehän yläosissa. Myös komeetasta irronneita pölyhiukkasia ja kivensiruja päätynee kaasukehään.

Aiemmin tutkijat arvioivat, että komeetan lähiohituksen aikana Marsin kaasukehään iskeytyy noin 0,15 hiukkasta neliömetrille, mikä vastaisi jopa 10 000-kertaista pienten kivensirujen määrää verrattuna Maan lähiavaruuteen. Myöhemmin arviota on saatu tarkennettua ja nyt se on vain samaa luokkaa kuin Maan lähistöllä. Mitään valtaisaa pommitusta ei siis ole luvassa.

Huolimatta siitä, että Marsin kaasukehän tiheys on vain murto-osa Maan vastaavasta, se riittää käräyttämään siihen syöksyvät avaruuden pölyhiukkaset taivaalla näkyviksi tulijuoviksi eli meteoreiksi: sellaisia on onnistuttu kuvaamaan aiemminkin Marsissa vaeltavien kulkijoiden kameroilla.

Hurjimpien arvioiden mukaan meteorien määrän uskottiin kasvavan jopa miljooniin tunnissa, mutta näillä näkymin likikään sellaisiin lukemiin ei päästä. Kulkijoiden kameroiden lisäksi meteoreja kuitenkin tarkkaillaan myös Marsia kiertävien luotainten radioantenneilla, sillä pölyhiukkasten hetkeksi kuumentamat ja ionisoimat kaasuvanat "näkyvät" radioalueella. Kun kuvien ja radiomittausten antamat tiedot yhdistetään, saadaan luotettava käsitys meteorimyrskyn – sikäli kuin sellainen tulee – voimakkuudesta.

Marsin kiertoradalla olevien luotainten kannalta vauhdilla viuhuvat hiukkaset eivät ole hyvä uutinen. Kymmenien kilometrien sekuntinopeudella liikkuvat kivensirut voivat pienestä koostaan huolimatta saada aikaan suurta vahinkoa. Kun ESAn Giotto-luotain ohitti Halleyn komeetan ytimen vuonna 1986 noin 600 kilometrin etäisyydeltä, pieni pölyhiukkanen rikkoi sen kameran, ja noin gramman painoisen kivensirun isku heilautti luotainta niin, että radioyhteys menetettiin joksikin aikaa.

Tällä hetkellä Marsia kiertää peräti viisi luotainta: Euroopan avaruusjärjestön Mars Express, NASAn Mars Odyssey ja Mars Reconnaissance Orbiter (MRO) sekä syyskuussa perille päässeet niin ikään NASAn MAVEN ja Intian Mangalayaan. Luotainten ansiosta tutkijoilla onkin erinomainen tilaisuus tutkia komeettaa lähietäisyydeltä. Mars-luotaimia ei ole suunniteltu komeettatutkimukseen, mutta niissä on lukuisia mittalaitteita, joilla voidaan tehdä havaintoja ohikiitävän komeetan ominaisuuksista ja mahdollisista vaikutuksista Marsiin.

Ensinnäkin Siding Springin lähiohitus tarjoaa harvinaisen tilaisuuden tarkastella suoraan Oortin pilvestä tulevaa komeettaa poikkeuksellisen läheltä. Toiseksi se antaa mahdollisuuden tehdä havaintoja komeetasta irronneen kaasun ja pölyn sekä planeetan kaasukehän välisestä vuorovaikutuksesta. Lisäksi saadaan tietoa aurinkotuulen vaikutuksesta samanaikaisesti sekä planeettaan että komeettaan.

Luotaimet ovat lujatekoisia, sillä niiden täytyy selvitä laukaisun aiheuttamasta melkoisesta tärinästä, mutta niitä ei ole suojattu ohikiitävän komeetan hiukkaspommitusta vastaan. Esimerkiksi MRO-luotaimen pinta-ala aurinkopaneeleineen on kerrostaloyksiön luokkaa eli noin 30 neliömetriä. Vaikka vahingollisten hiukkastörmäysten todennäköisyys on tuoreimpien arvioiden mukaan vähäinen, luotaimet ohjataan kiertymään radoillaan ”piiloon” Marsin taakse kriittisimmiksi hetkiksi.

Euroopan avaruusjärjestössä suunniteltiin jopa Mars Expressin laitteiden sammuttamista lähimmän ohituksen ajaksi. Lokakuun alussa päätettiin kuitenkin jatkaa havaintojen tekemistä myös pahimman mahdollisen hiukkaspommituksen ajan, sillä hiukkasosuman todennäköisyys on vain 1/300 000.

Ylläolevassa taulukossa on ohituksen "aikajana". Päivämäärän ja kellonajan (UT-aika eli Suomen aika -3 tuntia) jälkeen on ensin komeetan etäisyys Marsin keskipisteestä ja sitten pinnasta, nopeus Marsin suhteen ja etäisyys Mars Express -luotaimesta sekä nopeus sen suhteen. Sinisellä on merkitty lähimmän ohituksen hetki.

Perihelissään eli lähimpänä Aurinkoa komeetta on 25. lokakuuta eli vain muutama päivä Marsin ohituksen jälkeen. Siten perihelietäisyys jää melko suureksi, noin 200 miljoonaan kilometriin, kun esimerkiksi viime vuoden lopulla kohuttu komeetta ISON ohitti Auringon vain runsaan miljoonan kilometrin etäisyydeltä – omalta kannaltaan tunnetusti tuhoisin seurauksin.

Komeetan ytimen läpimittaa ei tiedetä varmuudella. Alkuun sen kooksi arvioitiin mahdollisesti jopa 50 kilometriä. Silloin se olisi ollut läpimitaltaan yli 10 kertaa suurempi kuin nelikilometrinen Churyumov-Gerasimenko, jota Rosetta-luotain on parhaillaan tutkimassa. Viimeaikaisten havaintojen perusteella näyttää kuitenkin siltä, että Siding Spring on kooltaan paljon pienempi, läpimitaltaan alle kilometrin, ehkä vain 700 metriä.

Paljain silmin Siding Spring ei näy Maasta, mutta Marsin pinnalta katsottuna se tulee olemaan melkoinen ilmestys. Marsin taivaan poikki sujahtavan komeetan kirkkauden arvioidaan olevan samaa luokkaa kuin Venuksen ja sen koman halkaisijan noin 15 kertaa suurempi kuin Kuun näennäinen läpimitta meidän yötaivaallamme. Erityisesti MRO-luotaimen, jossa on paremmat kamerat kuin Mars Odyssey ja Mars Express -luotaimissa, odotetaan saavan komeetasta ainutlaatuisia kuvia.

Salasukkula X-37B palasi Maahan

Jari Mäkinen

Juttua on päivitetty laskeutumisen jälkeen 17.10.

Jo liki kahden vuoden ajan salaisella lennollaan avaruudessa ollut X-37B -minisukkula, Yhdysvaltain ilmavoimien salamyhkäinen avaruusalus, palasi lopulta takaisin Maahan nyt perjantaina. Automaattisesti laskeutuneen miehittämättöman pikkusukkulan pyörät osuivat Vanderbergin lentotukikohdan kiitorataan 19:24 Suomen aikaa illalla.

Koekonetta odotettiin palaavaksi ensin tiistaina, sitten torstaina ja lopulta nyt perjantaina, jolloin alus liisi lopulta alas avaruudesta oltuaan siellä 675 vuorokautta.

Koko lennosta ei ole kerrottu julkisuudessa käytännössä mitään sitten joulukuun 11. päivän vuonna 2012, kun sukkula laukaistiin matkaan Atlas 5 -kantoraketilla Cape Canaveralista, Floridasta. Lentoa on tiettävästi ohjattu Schrieverin lentotukikohdasta, Coloradosta.

Tämä pari päivää päälle 22 kuukautta kestänyt lento on minisukkulan kolmas, ja pisin koelento. 675 päivää avaruudessa on myös ennätyksellisen pitkä lento sinällään; mikään avaruusalus ei ole viettänyt kiertoradalla näin pitkää aikaa ja palannut sieltä takaisin Maahan.

Ensimmäinen lento, joka tunnettiin koodinimellä OTV-1 (Orbital test Vehicle, kiertoradalla lentänyt koealus), nousi matkaan huhtikuussa 2020 ja sen lento kesti 225 vuorokautta. Toinen lento, OTV-2 laukaistiin maaliskuussa 2011 ja nyt lennon pituus oli 469 vuorokautta. Nyt tehty lento OTV-3 käyttää samaa alusta kuin ensimmäinen lento, vaikka nimi antaisi ymmärtää, että kyseessä olisi jo kolmas alus. Käyttökelpoisia aluksia on siis kaksi kappaletta. Kaikkiaan alukset ovat olleet nyt avaruudessa 1368 vuorokautta.

Mikä ihmeen minisukkula?

Yhdysvaltain ilmavoimien X-37B -avaruusalusta on kutsuttu monasti sukkulan seuraajaksi, mutta se ei ole sitä. Se on kyllä lentokoneena Maahan palaava sukkula, pieni ja moderni pullukka liitokone, mutta se on olemukseltaan ja käytöltään aivan erilainen kuin astronauttien ohjaama edeltäjänsä.

Paitsi että X-37B on automaattinen ja miehittämätön, on se alkuperäistä sukkulaa pienempi, kätevämpi ja joustavampi, minkä lisäksi se kykenee olemaan avaruudessa kuukausikaupalla yhteen menoon.

Olennainen ero sukkulaan verrattuna on myös se, että nähtävästi alus on oikeasti uudelleenkäytettävä: siinä missä sukkuloihin jouduttiin tekemään aina paljon remonttia lentojen välissä ja niiden lämpösuojakilpeä paikkailtiin, nähtävästi minisukkulat ovat olleet varsin hyvässä kunnossa myös maahanpaluun jälkeen. Tavoitteena luonnollisesti on operatiivinen alus, joka voisi nousta uuteen lentoon lähes saman tien alas tultuaan.

Tarkkaa tietoa alusten kunnosta ei kuitenkaan ole, ja muutenkin sotilaat ovat olleet hyvin vaitonaisia aluksensa tekemisistä.

Satelliitteja seuraavat harrastajat kuitenkin ovat seuranneet millaisilla radoilla sotilassatelliittikoodilla USA-240 varustettu kiertolainen on tehnyt, ja näyttää siltä, että sen tärkein tehtävä on ollut vakoilu. Alus kykenee vaihtamaan rataansa nopeasti ja paljonkin, joten se pystynee käymään avaruudessa katsomassa läheltä joitain siellä olevia satelliitteja tai tutkimaan haluttuja paikkoja Maan pinnalla.

Sen pieneen rahtiruumaan voidaan asentaa erilaisia kameroita tai tutkalaitteistoja. Mikään ei estä laittamasta kyytiin myöskään joitain uudenlaisia avaruudessa käytettäviä aseita. Tai häirintälaitteita. Pitkät lennot ovat omiaan myös testaamaan uusia materiaaleja ja tekniikoita avaruuden olosuhteissa.

Se voisi viedä avaruuteen pienen satelliitin juuri silloin kun halutaan juuri sinne kun halutaan - ja kenties tuoda sellaisen myös takaisin. Periaatteessa se siis voisi käydä nappaamassa vihollissatelliitin kiertoradaltaan.

Uudenlainen avaruuslennokki

Yhdysvalloissa on suunniteltu jo moneen kertaa erilaisia uudelleenkäytettäviä, ilmakehässä lentäviä avaruusaluksia, mutta ne kaikki jäivät puolitiehen.

Jos 1960-luvun kaavailut unohdetaan, suunniteltiin nyt viimeksi NASAn johdolla 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa X-33-, X-34- ja X-38 -koekoneita, jotka olivat kaikki myös eräänlaisia sukkuloita. X-33 oli jo rakenteilla ollut yksivaiheisen, kokonaan uudelleenkäytettävän avaruussukkulan koekone. X-34 olisi ollut rahdin kuljettamiseen käytetty pieni avaruuslentokone, joka olisi laukaisu lentokoneen siiven alta avaruuteen. X-38 olisi ollut puolestaan avaruusaseman pelastuslautta, joka olisi pystynyt tuomaan kuusi astronauttia takaisin Maahan.

Kun kaikki edeltävät hankkeet lopetettiin kesken kaiken, käytettiin niiden kanssa kerättyjä kokemuksia X-40 -nimiseen testiliidokkiin. Sen perusteella tehtiin suurempi X-37.

Tämä Boeing-yhtiön toteuttama, alun perin NASAn hanke siirtyi vuonna 2004 Yhdysvaltain puolustushallinnon tutkimuslaitoksen DARPAn hoteisiin, minkä jälkeen budjettileikkaukset eivät olleet enää estämässä kehitystyötä. Koelennot ilmakehässä X-37A -versiolla alkoivat keväällä 2006. Tarkoituksena oli tuolloin viedä koekone avaruussukkulalla avaruuteen, mutta kun sukkulat jäivät eläkkeelle, laitettiin avaruuskelpoinen X-37B kantoraketin nokkaan ja ammuttiin sillä kiertoradalle.

Minisukkulaa ollaan periaatteellisella tasolla jo myös paisuttamassa lähes kaksikertaiseksi kooltaan. Tämä X-37C:ksi nimetty alus kykenisi rahtien lisäksi kyytimään kuutta avaruuslentäjää paineistetussa matkustamossa; toistaiseksi sen tekemisestä ei ole kuitenkaan mitään konkreettisia merkkejä.

Teknisiä tietoja: X-37B

Boeing-yhtiön rakentama minisukkula on 8,9 metriä pitkä, 2,9 m korkea ja sen paksujen deltasiipien kärkiväli on 4,5 metriä. Laitteen massa on noin 5 tonnia.

Kone laskeutuu täysin automaattisesti lentokoneen tapaan kiitoradalle. Kaksi tähän mennessä tapahtunutta lentoa ovat laskeutuneet Vandenbergin lentotukikohtaan Kaliforniassa, mutta myös lähellä sijaitseva Edwardsin koelentokeskus sekä Kennedyn avaruuskeskus Floridassa voivat ottaa minisukkulan vastaan.

X-37B:n pinta on päällystetty lämpösuojakerroksella, joista suurimman kuumennuksen kohteeksi siipien etuosissa ja nokassa olevat tiilet on tehty hiilipitoisesta keraamisesta materiaalista.

Aluksen selkäpuolella on pieni rahtiruuma (kooltaan noin 2,1 x 1,2 metriä), jonka luukku avataan kiertoradalle päästyä. Sieltä levittäytyy ulos aurinkopaneeli, jonka tuottaman sähkövirran voimin alus voi olla avaruudessa kuukausikaupalla. Minisukkulassa on pienten asennonsäätörakettimoottorien lisäksi yksi päämoottori, joka kykenee muuttamaan aluksen kiertorataa hyvinkin paljon.

Kuvat: USAF

X-37B:stä kertova video space.com -nettisivustolta

Kiinan kuukaniini sinnittelee vielä

Jari Mäkinen

Muistatteko vielä viime joulukuussa maailmaa säväyttäneen kiinalaisen Chang’e 3 -kuulaskeutujan ja sen hellyttävän Yutu-kulkijan?

Vaikeuksista huolimatta kulkija on edelleen voimissaan, joskaan se ei ole liikkunut enää sitten tammikuun. Nyt kulkija on painunut jo 11. kerran uneen, kuten se on tehnyt aina Kuun pariviikkoisen yön koittaessa – tosin viime aikoina yöunet ovat kestäneet yhä pitempään ja pitempään.

Laskeutujaan ei ole enää saatu yhteyttä sitten kevään.

Eilen perjantaina julkaistun tiedotteen mukaan kulkijan pitäminen toiminnassa käy yhä vaikeammiksi ja se on hiipumassa. Yu Dengyun tosin muotoili asian Kiinan tietotoimisto Xinhualle näin: ”Yutu on hyvässä kunnossa ja toimii normaalisti, mutta sillä on edelleen ohjausongelma. Kulkija on kokenut kylmien öiden aikana olosuhteita, joihin sitä ei oltu suunniteltu. Siksi sen toiminta on lakkaamassa.”

Ohjausongelmalla hän tarkoittanee sitä, että Yutu ei ole sitten alkuvuoden liikkunut lainkaan, vaan on tehnyt vain muutamia mittauksia ja ottanut kuvia paikallaan ollen. Tosin kuvia tai tietoja ei ole annettu julkisuuteen. Erityisesti kulkijassa olevat pinnan koostumusta mittaava spektrometri ja pinnan alle sondaava tutka ovat olleet sitten tammikuun käytännössä toimettomia, koska ne ovat voineet tehdä vain mittauksia samasta kohdasta.

Kulkijan oli tarkoitus sulkea päivän ajaksi avautuvat aurinkopaneelit aina yön ajaksi, jolloin ne olisivat auttaneet pitämään lämpötilan tasaisempana. Koska paneelien liikutuslaitteisto on rikkoutunut, ovat paneelit olleet auki, ja siksi lämpötila kulkijan sisällä on laskenut noin -70°C tienoille.

Dengyunin mukaan sekä kulkija että sen Kuun pinnalle vienyt Chang’e 3 ovat täyttäneet tehtävänsä. Kulkija suunniteltiin toimimaan vain kolme kuukautta, mutta se on kestänyt Kuussa jo yhdeksän kuukauden ajan.

Zhang Yuhuan, Chang’e 3 -ohjelman varajohtaja, kertoi kesäkuussa, että kulkija rikkoontui puolentoista kuukauden toiminnan jälkeen osuttuaan kiveen pinnalla ajaessaan.

Sen jälkeen tieteellinen työ on ollut vähäistä, joskin Yutu havaitsi 15. huhtikuuta täydellisen auringonpimennyksen, kun Kuusta katsottuna maapallo kulki Auringon kiekon ylitse.

Nyt lennonjohto pitää kulkijaa toiminnassa mahdollisimman pitkään yksinkertaisesti siksi, että sen ja sen systeemien kestävyyttä Kuun olosuhteissa halutaan testata. Tämä on tulevien kuulentojen kannalta kenties tärkeämpää kuin tieteellisten havaintojen tekeminen.

Laskeutuja on jo sammunut, mutta Yutu-kulkija jaksaa vielä. Kuvat: Xinhua

Kymmenen kilometrin päässä komeetasta

Jari Mäkinen

Päivitys 14. lokakuuta viime perjantaina julkaistuun juttuun

Jos edellinen Rosetta-luotaimen ottama omakuva oli jos huima, niin nyt 7. lokakuuta otettu kuva on vielä ällistyttävämpi: siinä Rosetta on 16 kilometrin päässä kaasua syöksevän komeetan pinnasta. Nyt etäisyyksiä pitää itse asiassa ilmoittaa jo kaksi: matkaa pinnalle on tuo noin 16 km, mutta komeetan keskipisteeseen noin 18 km. Kuvan otti Philae-laskeutujassa oleva kamera ja siinä näkyy komeetan ytimen lisäksi toinen luotaimen 16-metrisistä aurinkopaneeleista ja itse luotaimen runkoa vasemmalla.

Radan hivuttaminen aivan komeetan lähelle on sujunut hyvin ja alla oleva juttu pitää edelleen paikkansa.

Alkuperäinen 10.10. julkaistu juttu

Rosetta on kiertänyt komeettaansa viime aikoina noin 20 kilometrin etäisyydellä, sitä ahkerasti kuvaten ja tutkien, mutta päättyvän viikon kuluessa se on hivuttautunut vieläkin lähemmäksi. Tänään perjantaina Rosetta saapuu vain 10 kilometrin päähän komeetta 67P/Churyumov-Gerasimenkosta.

Tämä on huikean lähellä, vain jotakuinkin kaksi kertaa komeetan suurimman halkaisijan päässä sen pinnasta!

Komeetan lähestyminen on tehty varovasti, koko ajan sen aktiivisuutta tarkkaillen. Ensin luotaimen rataa muutettiin jotakuinkin 18,6 kilometriä olleesta ympyrästä soikeaksi, joka toi sen 9,8 kilometrin päähän. Tässä mennään siis tänään. Kiertoaika on nyt noin 5 vuorokautta.

Seuraavaksi rata muutetaan ympyräksi, jonka keskimääräinen etäisyys komeetasta on noin 9,8 kilometriä. Tarkalleen ottaen luvut mitataan komeetan keskeltä, joten etäisyys pintaan on vielä pienempi. Radan kiertoaika on 66 tuntia, ja Rosettan pitäisi olla tällä radalla kiertämässä 15. lokakuuta.

Rosettaa viettää hyvin lähellä komeettaansa aina lokakuun 28. päivään saakka, eikä todennäköisesti tule enää lennon myöhemmissä vaiheissa tulemaan näin lähelle. Tarkoituksena on tutkia ja kuvata komeetan pintaa erittäin tarkasti, minkä lisäksi se analysoi komeetasta irtoavia kaasuja ja koittaa napata mikroskooppinsa alle pölyhiukkasia.

Lokakuun lopussa luotaimen rataa muutetaan jälleen: tavoitteena on lievästi soikea rata, jonka keskimääräinen etäisyys komeetasta on 30 kilometriä. Tämä on rata, miltä Rosetta tekee 12. marraskuuta nopean, noin kaksi tuntia kestävän koukkauksen kohti komeetan pintaa, jotta se voi irrottaa kyljestään Philae-laskeutujan noin 22,5 kilometrin korkeudella. Tämä tapahtuu suunnitelman mukaan klo 9:35 Suomen aikaa aamulla ja laskeutuja hivuttautuu hitaasti alaspäin ja tömähtää komeetan pinnalle jotakuinkin seitsemää tuntia myöhemmin.

Irrotus tehdään varsin korkealla, koska Rosetta-luotaimen itsensä täytyy muuttaa rataansa, jotta se ei törmäisi komeettaan. Ja jotta tämä voidaan tehdä varmasti ja turvallisesti, on parasta pitää hyvä matka komeettaan.

Lähikuvia pukkaa

Jo ennen 10 kilometrin etäisyydelle saapumistaan on Rosetta pystynyt näkemään komeetan pintaa varsin tarkasti. Suuri osa julkaistuista navigointikameran kuvista ovat olleet jo varsin tarkkoja, mutta luotaimen OSIRIS-kameralaitteisto on pystynyt erottamaan jo nyrkin kokoisia kappaleita sekä yksityiskohtia.

Eräs jännimmistä kuvista löytyneistä asioista ei ole kuitenkaan kovin pieni: suurin yksittäinen komeetan pinnalla lepäävä kappale on kivenmurikka, joka on kooltaan noin 41,5 metriä. Yllä olevassa kuvassa se on 28,5 kilometrin päästä kuvattuna. Erityisen silmiinpistävän kivestä tekee se, että se lepää keskellä komeetan suuremman puoliskon ”alapuolella” olevalla hyvin tasaisella alueella.

Kappale on saanut nimen ”Kheops”, koska se on suurin Kairon luona Gizassa olevista pyramideista. Nimet, joita komeetan pinnalta löytyville merkittäville kohteille annetaan, tulevat noudattamaan tätä egyptiläistä linjaa, koska Rosetta ja Philae itsekin on nimetty siten.

OSIRIS-kameran päätutkija Holger Sierks Max Planck -instituutin aurinkokuntatutkimuslaitokselta kuvailee vaalealla, pölyn peittämällä pinnalla makaavaa Kheopsia ”hyvin epämuotoiseksi ja muhkuraiseksi”.

”Näyttää hieman siltä, että vaalea, irtonainen tomu, joka peittää pintaa, on tunkeutunut myös kivenmurikan halkeamien sisälle. Emme kuitenkaan näe vielä niin tarkasti, että voisimme sanoa tämän varmasti.”

Tutkijat ovat kiinnittäneet viime viikkoina suurimman huomionsa juuri pinnalla oleviin kiviin ja niitä on laskettu sekä niiden jakautumaa eri alueille pinnalla on määritetty. Tämä on paitsi kiinnostavaa sinällään, niin myös oli yksi olennainen seikka laskeutumispaikasta päätettäessä - Philaen ei haluta osuvan suuren kiven päälle. Mitä tarkempia kuvia on saatu, sitä paremmin eri laskeutumisalueiden riskit tiedetään. Tällä haavaa päätös laskeutuja J-alueelle pitää vielä, mutta se varmistetaan uudelleen ensi viikolla.

”Eräs kiinnostavimmista seikoista kivenmurikoissa on se, että miksi ne ovat siellä missä ne ovat”, jatkaa Sierks. ”Onko esimerkiksi komeetan aktiivisuus on saanut ne paljastumaan pölypinnan alta, vai ovatko ne sinkoutuneet avaruuteen ja pudonneet takaisin alas painovoiman vaikutuksesta? Saamme tämän varmasti selville kuvistamme.”

Ja tästä päivästä alkaen siis Rosettan ottamat kuvat ovat parempia ja tarkempia kuin koskaan lennon aikana on ollut ja tulee olemaan.

Se oli Heurekan avaruusviikonloppu

Jari Mäkinen

Viime viikonloppuna Heurekassa vietettiin kansainväliseen avaruusviikkoon liittyvää Avaruusviikonloppua, jonka aikana juhlistettiin myös 60-vuotiasta CERNiä. Sen kunniaksi paikalla oli koko joukko fyysikoita sekä Rovion suunnittelema uusi Angry Birds -hiukkaskiihdutinpeli.

Lauantain aikana liki 900 ja sunnuntaina yli 500 näyttelylipun ostanutta henkilöä kävi paikalla, mutta heidän lisäkseen etenkin sunnuntaina paikalla oli runsaasti vain avauusviikonlopun maksuttomaan antiin ostallistuneita – niin työpajat, esitelmät, erikoisesitykset planetaariossa kuin monet avaruus- ja CERN-aiheiset demonstraatiot olivat ilmaisia ja niitä varten Heurekan "eteisaluetta" oli laajennettu.

Tarjolla oli mm. komeettaydinten kokkausta, erikoisia (ja ilmaisia) planetaarioesityksiä, hiukkasfysiikan ja kosmologian esittelyä, kaukoputkia, ensimmäinen suomalainen satelliitti ja paljon esimerkikisi alussa mainittu uusi nelimetrinen, interaktiivinen ja vaarallisesti koukuttava peli Angry Birds -peli.

Kansainvälinen avaruusviikko jatkuu koko tämän viikon ajan ja eri puolilla Suomea on siihen liittyviä tapahtumia. Esimerkiksi Jyväskylän Siriuksen Nyrölän observatorio on avoinna yleisölle (säävarauksella) 4.-10. lokakuuta klo 20 - 21. Lista kaikista avaruustapahtumista on Ursan nettisivuilla.

Julkaisemme videon Heurekan viikonlopusta myöhemmin nyt maanantaina, mutta tässä jo etukäteen muutamia kuvia. Otsikkokuvassa matkataan suomalaisen 1800-luvun löytöretkeilijän Adolf Erik Nordenskiöldin Vega-laivalla tähtien opastamana Koillisväylällä Tuukka Perhoniemen kertomana. Avaruusviikonlopun teemana kansainvälisesti oli satelliittinavigointi, joten ammoinen tutkimusmatka tähtien mukaan suunnistaen ilman GPS-navigaattoria oli erittäin jännittävä ja yllättävä!

Interaktiivisessa protoninpotkimispelissa saattoi simuloida itse törmäystä hiukkaskiihdyttimen sisällä ja kun pelin protoneiden tilalle vaihdettiin Angry Birds -pelistä tutut hahmot, tuli pelistä tuplasti hupaisampi. Suurikokoinen uusi peli on kehitetty CERNissä, ja sen mahdollistavat Helsingin yliopiston hiukkastutkijat ja Rovio Entertainment.

"Roviolle CERN on ollut hauskan oppimisen innoittaja, josta kutkuttavana esimerkkinä on Heurekaan tuotu Angry Birds -hiukkaskiihdytin", sanoo Rovion oppimisliiketoiminnan johtaja Sanna Lukander. Heurekassa peliä esitteli sen kehittäjä, CERNin Media Labin vetäjä João Pequenao, joka kertoo hankkeen taustasta enemmän pian julkistettavalla videollamme.

Viikonlopun aikana kokattiin pienikokoisia komeettaytimiä, kerrottiin huimasta Rosetta-lennosta komeetalle, esiteltiin Aalto-1 -satellittia (ensimmäistä suomalaista satelliittia, joka laukaistaan avaruuteen näillä näkymin ensi kesänä) ja kerrottiin niin avaruuteen kuin hiukkasfysiikkaan liittyvistä asioista auditoriossa sekä planetaariossa. Esillä oli mm. juomatölkistä tehtyjä hiukkasilmaisimia sekä kosmisista säteistä tehtyä musiikkia.

Auditorion jättikankaalla esitettiin myös elokuva Particle Fever.

Hollantilaiset tähtäsivät korkealle

Jari Mäkinen

Laukaisu on lykkääntynyt moottorin virhesytytyksen vuoksi.

Hollantilaisen Delftin teknillisen yliopiston opiskelijaryhmä DARE koittaa tehdä tänään eurooppalaisten amatöörirakettien korkeusennätyksen: heidän Stratos II -rakettinsa tähtäimessä on 50 kilometrin korkeus. Vähintään.

Yhdessä espanjalaisten kanssa tehty hybridiraketti on uusi versio aiemmin 12,5 kilometrin korkeuteen nousseesta Stratos I -raketista, ja ryhmän aikomuksena on nousta vielä "oikeasti" avaruuteen, yli sadan kilometrin korkeuteen.

Stratos II on seitsemän metriä pitkä yksivaiheinen raketti, jonka moottorina on DHX-200 Aurora -niminen hybridirakettimoottori. Se käyttää hapettimenaan dityppioksidia (eli ilokaasua) ja polttoaineenaan parafiinin, sorbitolin ja alumiinin sekoitusta. Moottorin impulssi on 200 kNs, kun sen potku lasketaan koko noin 30 sekunnin toiminta-ajalle.

Raketin nokassa on kaksi laskuvarjoa, joista ensimmäinen pieni varjo auttaa vakauttamaan raketin asennon yliäänen nopeudella tapahtuvan putoamisen aikana ja toinen, varsinainen päävarjo, avautuu vasta noin 2-3 kilometrin korkeudessa.

Stratos II:n laukaisu oli tarkoitus tehdä jo eilen 1. lokakuuta, mutta epäsuotuisten tuulien vuoksi laukaisua lykättiin ensin torstaihin ja sitten teknisten syiden vuoksi perjantaihin. Ellei rakettia saada matkaan perjantaina, pitää laukaisua yrittää joskus toiste.

Suoraa lähetystä Espanjassa sijaitsevalta laukaisupaikalta voi seurata alla.

Rakenna oma jättiläisteleskooppisi

Jari Mäkinen

Näillä näkymin vuonna 2024 valmistuva maailman suurin optisen tähtitieteen havaintolaite, eurooppalainen Extremely Large Telescope (E-ELT), eli jättimäisen suuri teleskooppi, on parhaillaan jo tekeillä Chilessä, Atacaman autiomaassa, kun sen sijoituspaikan Cerro Armazonesin huippua ollaan tasaamassa rakennustöiden aloittamista varten. Teleskooppia on tekemässä ESO, Euroopan eteläinen observatorio, jonka jäsenmaa myös Suomi on.

Vaikka 39-metrisellä peilillä varustettu jättiläinen on olemassa toistaiseksi vain suunnitelmissa, valmistui siitä tehty varsin jännittävä pienoismalli nyt syyskuussa. 5274 Lego-palikasta (tai täsmälleen sanottuna LEGO© -osasta) tehty pienoismalli luovutettiin eilen ESOn pääjohtajalle ja se tullaan laittamaan esille ESOn pääkonttorin viereen tekeillä olevaan vierailijakeskukseen.

Mallin on rakentanut hollantilainen tähtitieteilijä Frans Snik. Käytännössä koko viime kesän kestänyt rupeama maksoi Snikille noin 600 euroa osina, jotka hän tilasi bricklink -nettikaupasta. Apuna suunnittelussa Snik käytti ldraw- ja bricksmith-ohjelmia ja tuloksena on komea ja monilta osin toimiva mallikappale E-ELT:stä mittakaavassa 1:150.

Työnsä aikana Snik kirjasi työvaiheet ja materiaalit ylös, joten kuka tahansa pystyy nyt tekemään oman jättiläisteleskooppinsa näillä helpoilla ohjeilla ja osalistauksella. Aikaa rakentamiseen menee useampi päivä, tosin siitä voi hieman nipistää jättämällä pois esimerkiksi pihalla olevan kuorma-auton ja suoraviivaistamalla viiden peilin rakennetta. Ohjeiden mukaan peilitkin kootaan osista hyvin tarkasti oikean kaltaisiksi, paitsi luonnollisesti optisen lasin sijaan materiaalina ovat muoviosat. Samoin havaintolaitteet ja ohjaustähtilaser kuuluvat mukaan ohjepakettiin.

Mikäli ohjeista jotain jää epäselväksi, niin malliin voi käydä tutustumassa Münchenin luona Garchingissa – mutta valitettavasti vasta vuonna 2017, kun ESOn huima Supernova-rakennus planetaarioineen ja näyttelyineen avautuu.

MAVEN ja Mangalyaan sanoivat MOI

Jari Mäkinen

Kaikki meni aivan suunnitelman mukaan nyt aikaisin maanantaiaamuna, kun kymmenen kuukautta planeettainvälisessä avaruudessa matkaa taittanut Nasan MAVEN-luotain saapui perille Mars-planeettaa kiertämään. Kyseessä oli MOI, eli Mars Orbit Injection, Marsin kiertoradalle saapuminen, mikä tapahtui tällä kertaa ilman ilmajarrutusta: siinä missä edelliset Nasan Marsia kiertämään jääneet luotaimet ovat käyttäneet Marsin kaasukehän kitkajarrutusta nopeuden hidastamiseen, turvautui MAVEN perinteisiin rakettimoottoreihin ja niiden voimaan.

Luotaimen kuusi ohjausrakettimoottoria koitivat tämän hidastuspoltton. Ne syttyivät sunnuntain ja maanantain välisenä yönä klo 04:50 Suomen aikaa 33 minuutin ajaksi. Tätä ennen niitä on testattu lyhyellä moottorien poltolla, jotta luotaimen asento saadaan varmasti vakaaksi ja voidaan varmistaa, että kaikki rakettimoottorit toimivat kunnolla.

Ennen hidastamista luotaimen nopeus Marsin suhteen oli 12 350 kilometriä tunnissa ja ilman jarrutusta se olisi suhahtanut saman tien punaplaneetan ohitse.

"Tämä oli todella suuri päivä MAVENille", sanoi lennon ptojektipäällikkö David Mitchell Nasan Goddardin avaruuslentokeskuksesta onnistuneen ratamuutoksen jälkeen. "Meistä on hienoa liittyä nyt mukaan siihen luotaimien laivueeseen, joka on parhaillaan kiertämässä Marsia."

Polton jälkeen MAVEN on hyvin soikealla radalla Marsin ympärillä. Sen kiertoaika on 35 tuntia, ja lähimmillään luotain tulee sillä vain noin 150 kilometrin päähän punaisen planeetan pinnasta.

Monien Marsiin saapumisten aikana luotain joutuu ratapolton tai ilmajarrutuksen aikana varjoon planeetan taakse, jolloin radioyhteys siihen katkeaa ja lennonjohdossa lasketaan minuutteja, mutta nyt näin ei käy. Koska MAVEN asettuu radalle, joka kiertää jotakuinkin Marsin napojen kautta, se on koko ajan näkyvissä (ja siten kuuluvissa) Maahan. Se ei tee manöveeristä yhtään vähemmän jännittävää, sillä Marsin radalle asettuminen on laukaisun ohella lennon hermoja raastavin hetki.

Kunhan MAVEN on jäänyt turvallisesti kiertämään Marsia, sen rataa muutetaan vähitellen tutkimusten kannalta paremmaksi. Lopulta se on pyöreämpi rata, jolla kiertoaika on noin 4,5 tuntia.

Luotaimen tutkimuslaitteita viritellään ja säädetään nyt kuuden viikon ajan, ennen kuin se aloittaa varsinaisen tieteellisen työnsä. Sen jälkeen MAVEN tekee mittauksiaan ainakin yhden Maan vuoden ajan, mutta luonnollisesti se on suunniteltu kestämään pitempään. Tämän vuoden aikana luotaimella tehdään viisi koukkausta lähemmäksi Marsia noin 75 kilometrin korkeudelle sen pinnasta siinä missä normaalisti sen radan lähin kohta on turvallisesti 150 kilometrin korkeudella.

Viestinvälittäjä

MAVEN ei ole mitenkään valtavan suuri, sillä sen runko on vain noin 2,4 metriä kanttiinsa oleva kuutio ja aurinkopaneelien kärkiväli on 11,4 metriä. Laukaisun aikaan sen massa oli 2454 kiloa.

Mutta verrattuna esimerkiksi Mars Reconnaissance Orbiteriin MAVEN on hieman suurempi: MROn massa oli noin 2100 kiloa ja mittaa paneelien päästä päähän on noin 9,5 metriä.

Kun suurempi massa yhdistetään hieman tavallista ”huonompaan” laukaisuikkunaan viime vuoden marraskuussa, kesti matka Marsiin hieman pitempään kuin esimerkiksi Curiuosity-kulkijalla. Sen matka kesti vain noin kahdeksan kuukautta, mutta nyt aika laukaisusta perille saapumiseen on noin kymmenen. Laukaisu tapahtui 18. marraskuuta ja tapahtui tuolloin lähes koko Yhdysvaltain hallinnon hyydyttäneen budjettikäsittelyn tiimellyksessä. MAVENin laukaisun parissa työskennelleet saivat erikoisluvan hommien jatkamiseen, koska lento oli niin tärkeä, eikä taivaanmekaniikka kunnioita poliittisia pelejä.

Paitsi että tutkijat luonnollisesti halusivat saada luotaimensa Marsiin, on MAVENilla myös toinen tärkeä tehtävä: se toimii Marsin kiertoradalla olevana tietoliikennesatelliittina, joka välittää viestejä pinnalla olevilta kulkijoilta Maahan. Myös nyt Marsia kiertävät luotaimet tekevät niin, mutta on hyvin todennäköistä, että ne eivät enää ole toiminnassa kovin pitkää aikaa – itse asiassa jokainen luotaimista on jo yliajalla ja ne voivat piiputtaa koska tahansa.

Ja koska NASA on nipistänyt tulevista Mars-lennoista(kin), on täysin todennäköistä, että Curiosity-kulkijan seuraaja vuonna 2020 turvautuu kokonaan MAVENiin viestien välittäjänä.

Kaasukehän kautta geologiaan

MAVENin lennon päävastuullinen yliopisto on Boulderissa sijaitseva Coloradon yliopisto, jonka erikoisala on geologia.

Siitä huolimatta MAVENin huomion kohteena on Marsin kaasukehä, mistä se on saanut myös nimensä: MAVEN tulee samoista Mars Atmosphere and Volatile Evolution, eli vapaasti käännettynä Marsin kaasukehän ja haihtuvien aineiden kehitys.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että MAVEN on suunniteltu tutkimaan Marsin ympärillä olevia kaasuja ja sitä, miten ja kuinka nopeasti kaasukehä häviää pois avaruuteen. Oletettavasti Marsilla on ollut aikanaan paksu kaasukehä, aivan kuten Maalla. mutta nyt sen tiheys on keskimäärin vain noin 1% siitä mitä Maan pinnalla. Tämän ansiosta todennäköisesti Marsin pinnalla on ollut nestemäistä vettä, meriä ja pilviä, sekä nykyistä huomattavasti leppoisammat olosuhteet.

MAVEN koittaa selvittää sitä miten kaasukehä on karannut ja katoaa edelleen. Se pystyy analysoimaan kaasukehän koostumusta tarkasti ja erityisesti mittaamaan vedyn ja ns. raskaan vedyn osuuksia. Siinä missä aiemmin luotaimet (kuten ESAn Mars Express) ovat voineet mitata varattujen hiukkasten pakoa planeetan kaasukehästä, pystyy MAVEN sondaamaan tarkemmin myös neutraaleita hiukkasia, kuten happiatomeja. Koska Mars Express on edelleen hyvissä voimissa, on sen tarkoitus tehdä samanaikaisesti havaintoja MAVENin kanssa ja siten voidaan saada kuvaa siitä miten varatut ja neutraalit hiukkaset käyttäytyvät samaan aikaan samoissa paikoissa.

Lisäksi MAVEN voi katsoa Marsia ja sen kaasukehää ultraviolettivalon aallonpituudella sekä havaita miten auringonpurkaukset vaikuttavat Marsiin.

Kaikki edeltävä on erittäin kiinnostavaa myös geologisesti, sillä kaasukehän kehitys on riippunut siitä miten esimerkiksi hiilidioksidi, typpi ja vesi ovat vapautuneet marsperästä ilmaan ja kaasukehästä edelleen avaruuteen, ja kuinka kaasukehän tiheys on vaikuttanut esimerkiksi nestemäisen veden esiintymiseen pinnalla. Nämä kaikki ovat vaikuttaneet suoraan geologiseen kehitykseen - MAVEN siis pystyy sondaamaan Marsin geologista menneisyyttä kaasukehän nykyolemusta katsomalla.

Myös Intia pääsi Marsiin

Toinenkin avaruusluotain on asettunut tänä aamuna Marsia kiertävälle radalle. Intian MOM (Mars Orbiter Mission) eli Mangalyaan laukaistiin matkaan 5. marraskuuta viime vuonna ja se saapui perille vain kaksi päivää MAVEN-luotaimen jälkeen.

MAVENin tavoin MOM jarrutti vauhtiaan rakettimoottorillaan ja asettui hyvin soikealle radalle, jolla luotaimen kiertoaika on 3,2 vuorokautta, lähin piste 423 km ja kaukaisin peräti 80 000 km. Rataa muutetaan vähitellen paremmin tutkimuksiin sopivaksi.

Laukaisun aikaan 1 300 kiloa painaneessa Mangalyaan-luotaimessa on viisi tutkimuslaitetta, joilla selvitetään Marsin kaasukehän koostumusta, lähiavaruuden hiukkasjakaumaa sekä pinnan olosuhteita ja ominaisuuksia.
Kun luotain nyt onnistui pääsemään Marsin kiertoradalle, Intiasta tuli neljäs tässä onnistunut maa tai organisaatio Yhdysvaltain, Neuvostoliiton ja Euroopan avaruusjärjestön jälkeen.

Päivitetty 24.9.2014.