Skip to header Skip to main navigation Hyppää pääsisältöön Skip to footer

Main navigation

  • Etusivu
  • Aihealueet
    • Avaruus
    • Tiede
    • Tekniikka
    • Luonto ja ympäristö
    • Terveys ja lääketiede
    • Ihmiset
    • Taide
    • Paikkoja
    • Arvioita
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta
Tiedetuubi

Space X:n koeraketti tuhoutui

Jari Mäkinen

Uudelleenkäytettävää kantorakettia kehittävän Space X -yhtiön koeraketti tuhoutui perjantaina koelennollaan Teksasissa, Yhdysvalloissa. Yhtiön mukaan tähän Grasshopper-nimellä kutsuttuun rakettiin tuli lennon aikana toimintahäiriö, minkä vuoksi turvallisuussyistä se tuhottiin tarkoituksella. Rakettia koelennettiin suljetulla alueella, eikä siitä aiheutunut muuta haittaa kuin pieni nurmikkopalo paikassa, mihin raketin jäänteet putosivat – palo sammutettiin nopeasti.

Kyseessä on suurin Falcon 9 Reusable -kantoraketin kehittämisessä tapahtunut epäonnistuminen, sillä oikeastaan kaikki muut hankkeen testit ja kokeet ovat onnistuneet yllättävän hyvin. Tätä nyt tuhoutunutta koerakettia on lennätetty jo useaan kertaan, minkä lisäksi jo kaksi avaruuteen laukaistua "perinteistä", mutta laskeutumisjaloilla varustettua Falcon 9 -rakettia on testannut ensimmäisen vaiheen pehmeää laskeutumista pudotessaan Atlantin valtamereen.

"Raketit ovat oikukkaita", twiittasi yhtiön perustaja ja johtaja Elon Musk lauantaina. Hän muistanee hyvin, että nyt kovassa nousukiidossa olevan yhtiön alkutaival oli hyvinkin oikukas, kun Falcon 1 -raketin ensimmäisissä laukaisuissa oli paljonkin ongelmia. Kenties osittain niiden antamien oppien ansiosta yhtiö laukaisee nykyisin satelliitteja taivaalle, lähettää takaisin Maahan laskeutumaan kykeneviä kapseleita avaruusasemalle, kehittää paitsi uudelleenkäytettävää rakettia, niin myös hyvin suurta sellaista ja kurottaa jopa jo Marsiin.

Kuva: twitter/@EthansMommy17

Galileo-kaksikko väärällä radalla

Jari Mäkinen

Yön aikana saatujen tietojen mukaan eilinen Galileo-satelliittien laukaisu ei sujunutkaan aivan suunnitelmien mukaan, vaikka laukaisun jälkeen siltä vaikutti. Sen sijaan, että Sojuz-kantoraketti olisi vienyt satelliitit ympyrän muotoiselle kiertoradalle, jonka korkeus on noin 23 500 kilometriä, on rata seurantatietojen mukaan soikea: sen korkein kohta on 25 900 km ja matalin vain 13 700 km.

Myös radan kaltevuus päiväntasaajan suhteen on väärä: sen sijaan että se olisi haluttu 56°, on se noin kuusi astetta vähemmän.

Tarkalleen ottaen Galileo 5 -satelliitin (viralliselta nimeltään Galileo FOC FM-01 ja lempinimeltään Doresa) rata on 13 721 km x 25918 km ja Galileo 6:n (Galileo FOC FM-02 / Milena) rata on 13702 km x 25906 km. Kummankin inklinaatio 49,69°.

Itse satelliitit toimivat kuitenkin hyvin ja ne ovat Saksassa sijaitsevan Euroopan avaruusperaatiokeskuksen ESOCin hallinnassa.

Galileo-satelliitit voivat luonnollisesti hallita rataansa omin rakettimoottoriensa avulla, mutta on epävarmaa, pystyvätkö satelliitit näin suureen ratamuutokseen. Niiden kiertorata on sen verran korkealla, että satelliittien ei täydy tehdä suuria rakettimoottorien polttoja pitääkseen ratansa oikeana, minkä vuoksi satelliiteissa on vain pienet ohjausraketit. Niitä ei ole suunniteltu varsinaisiin ratamuutoksiin.

Eilen matkaan lähteneet kaksi ensimmäistä sarjatuotantoista Galileo-satelliittia laukaistiin venäläisellä Soyuz ST-B -kantoraketilla. Otsikkokuvassa raketin neljä apurakettia irtoavat noin kahden minuutin kuluttua laukaisusta, minkä jälkeen raketin keskimmäinen vaihe jatkoi toimintaansa. Kun laukaisusta oli kulunut neljä minuuttia ja 45 sekuntia, jatkoi toinen rakettivaihe lentoa.

Noin 9 minuutin kuluttua lähdöstä Sojuz vapautti Fregat-MT -nimisen ylimmän vaiheen sekä siinä kiinni olleet Galileo-satelliitit vapaaksi kiertoradalla. Fregatin tehtävä oli sen jälkeen viedä kuormansa oikealle kiertoradalle kahdella rakettimoottorien poltolla. Satelliitit irtosivat siitä 47 minuuttia ja 57 sekuntia laukaisun jälkeen. Nähtävästi Fregatin toinen poltto ei onnistunut halutulla tavalla, jolloin soikea siirtorata ei ole muuttunut halutulla tavalla pyöreäksi (ks. laukaisuaikataulu alla). Arvioiden mukaan poltto oli kyllä tarpeeksi pitkä, mutta Fregatin asennonsäädössä oli vikaa, joten rakettimoottori puski satelliitteja väärään suuntaan.

Sojuz-kantorakettien laukaisuvalmisteluosta ja laukaisusta Kouroussa vastaa venäläinen työryhmä, mutta lopullinen vastuu satelliittien saamisesta oikealle radalleen on Sojuz-laukaisut venäläisiltä alihankintana tilanneella Arianespace-yhtiöllä. Yhtiön aamulla julkistaman tiedotteen mukaan satelliittien radassa on "havaittu erilaisuutta tavoitellun ja saavutetun radan välillä."

Lisätietoa asiasta on odotettavissa tänään lauantaina, mutta on todennäköistä, ettei näitä kahta Galileo-satelliittia voida käyttää tarkasti oikeilla radoilla olevia satelliitteja vaativassa Galileo-järjestelmässä ja siten eurooppalaisen satelliittipaikannussysteemin käyttökuntoon saaminen viivästyy edelleen.

Eilisen Galileo-satelliittien laukaisun tärkeimmät tapahtumat

Klo 15:27 Suomen aikaa: Laukaisu

T + 2 min. Neljä apurakettia irtoaa ja niiden keskellä oleva raketin runkona toimiva keskimmäinen vaihe jatkaa toimimistaan.

T + 4 min. Raketin nokkakartio irrotetaan.

T + 5 min 15 sek. Toinen vaihe on sammunut ja irrotettu, kolmas vaihe käynnistyy.

T + 7 min 30 sek. Kolmannen vaiheen rakettimoottori käynnistyy. Raketti on 182 km korkeudessa 1185 km päässä laukaisupaikasta.

T + 9 min 40 sek. Kolmas vaihe on sammunut ja irronnut. Fregat-vaihe ja satelliitit ovat avaruudessa (kuva yllä).

T + 10 min 24 sek. Fregat käynnistää rakettimoottorinsa ensimmäiseen polttoon, jolla satelliitit viedään elliptiselle siirtoradalle kohti lopullista rataansa.

T + 23 min 40 sek. Fregatin moottori on sammunut. Tämän jälkeen Fregat ja satelliitit matkaavat radallaan eteenpäin ja kunhan ne ovat soikean ratansa korkeimmassa kohdassa 3 tunnin ja 39 minuutin kuluttua laukaisusta, muutetaan toisella rakettimoottorin poltolla rata pyöreäksi.

T + 3 tuntia ja 39 minuuttia. Fregat-vaiheen toinen rakettimoottorien poltto alkaa.

T + 3 tuntia ja 44 minuuttia. Fregatin toinen poltto on päättynyt.

Klo 19:15 Galileo-satelliitit irtoavat Fregatista.

Huom: Juttuun on lisätty alkuperäisen kirjoittamisen jälkeen ensin yllä oleva laukaisusekvenssi ja sitten satelliittien tarkat ratatiedot. Sunnuntaina Fregatin toimintahäiriön luonnetta on tarkennettu lisätietojen valossa.

Otsikkokuva: russianspaceweb.ru -sivuston tekemä kuvakaappaus laukaisuvideolta. Toinen kuva: ESA

Komeettakatsomo

Jari Mäkinen

26. syyskuuta 2014. Etäisyys komeetan ytimestä 26,3 km.

Huomaa komeat kaasusuihkut – komeetta herää!

Uudet Rosettan navigointikameran kuvat ovat erilaisia kuin aiemmat, koska luotain on jo varsin lähellä komeettaa ja sen kameralla otetaan mosaiikkikuvia – koko ydin ei enää mahdu kerralla sen kuvaan. Kuvia tulee nyt myös hieman heinä-elokuuta harvemmin.

Komeetta 67P/Churyumov-Gerasimenkoa kiertävä Rosetta-luotain lähettää parhaillaan suuren määrän tietoa ja kuvia päivässä Maahan, mutta suurin osa näistä menee suoraan tutkijoiden käsittelyyn ja tulee vasta myöhemmin meidän muiden ihailtavaksi. Syynä tähän on luotaimen rakennusvaiheessa tehdyt sopimukset, joiden mukaan kunkin tutkimuslaitteen (joihin kamerat lasketaan) tutkijat saavat tiedot ensinnä omaan käyttöönsä.

Näitä sopimuksia on kuitenkin muutettu sen verran, että kuvia saadaan katsottavaksi hieman alun perin kaavailtua useammin. Kuvat ovat ESAn nettisivuilla, mutta niitä voi katsoa myös kätevästi Tiedetuubissa tällä sivulla.

10. syyskuuta 2014. Etäisyys komeetan ytimestä 27,8 km.

7. syyskuuta 2014. Etäisyys komeetan ytimestä 51 km.

2. syyskuuta 2014. Etäisyys komeetan ytimestä 51 km.

31. elokuuta 2014. Etäisyys komeetan ytimestä 56 km.

22. elokuuta 2014. Etäisyys komeetan ytimestä 64 km.

21. elokuuta 2014 - etäisyys 69 km

20. elokuuta 2014 - etäisyys 83 km

19. elokuuta 2014 - etäisyys 79 km

18. elokuuta 2014 - etäisyys 84 km

17. elokuuta 2014 - etäisyys 102 km

16. elokuuta 2014 - etäisyys 93,5 km

15. elokuuta 2014 - etäisyys 91 km

14. elokuuta 2014 - etäisyys n. 100 km

13. elokuuta 2014 - etäisyys 115 km

12. elokuuta 2014 - etäisyys 103 km

11. elokuuta 2014 - etäisyys 102 km

10. elokuuta 2014 - etäisyys 110 km

9. elokuuta 2014 - etäisyys 99 km

8. elokuuta 2014 - etäisyys 81 km

7. elokuuta 2014 - etäisyys 83 km

Kuvat: Rosetta / NAVCAM

Lähemmäs Rosetta-komeettaa

Chury verrattuna Helsinkiin
Chury verrattuna Helsinkiin
Jari Mäkinen

Rosetta on ollut kiertämässä komeettansa ympärillä elokuun 6. päivästä alkaen, eli noin kahden viikon ajan. Tarkalleen ottaen tuon komeetan luokse saapumisen jälkeen Rosettaa on ohjattu aktiivisesti komeettaytimen ympärillä epävakaata kolmiomaista (aivan tarkalleen tetrahedraalista) rataa pitkin, jolloin luotain on ollut välillä lähempänä ja välillä kauempana komeetasta. Tämän voi huomata esimerkiksi navigointikameran päivittäisistä kuvista, joissa etäisyys on sahannut edes takaisin alle 90:n ja yli 100:n kilometrin välillä.

Tällä haavaa siis Rosetta ei ole vielä komeetan ympärillä radalla, missä se pysyy komeettaytimen vetovoiman ansiosta, vaan jokaisessa kolmion mutkassa luotaimen ohjausrakettimoottoreita käytetään, jotta rataa voidaan kääntää juuri halutunlaiseksi.

Jokaisessa mutkassa samalla lähintä etäisyyttä ytimestä on pudotettu alaspäin, eli Rosettaa ajetaan spiraalimaisesti lähemmäksi kohdettaan. Eilen, 17. elokuuta, oli vuorossa jo kolmas näistä ohjauspoltoista: kuusi minuuttia ja 19 sekuntia kestänyt rakettimoottorien käyttö käänsi rataa ja ohjasi luotaimen ohittamaan komeetan 80 kilometrin päästä elokuun 20. päivänä. Silloin on vuorossa jälleen yksi poltto, jolla mennään edelleen lähemmäksi. 24. elokuuta Rosetta on jo vain 50 kilometrin päässä Churystä.

Kuinka iso onkaan Rosetta-komeetta 67P/Churyumov-Gerasimenko? Otsikkokuvassa komeetan ydin on kuvattuna suhteessa Helsingin keskustaan, eli mikäli komeetan pinnalla voisi juosta kuten Maan pinnalla, ehtisi sen ympäri hölkkäämään hienosti parissa tunnissa.

Yllä on kahdesta 7.8. noin 104 kilometrin etäisyydeltä otetusta kuvasta tehty 3D-kuva, jonka katsomiseen stereona tarvitaan puna-sinivihreälasit.

Vaikka Rosetta on parhaillaan 411 902 795 kilometrin päässä Maasta ja liikkuu komeettansa mukana Auringon ympärillä 15,72 kilometrin sekuntinopeudella, on sen ohjaaminen ollut jopa yllättävän tarkkaa. Esimerkiksi 13. elokuuta olleen ratakorjauksen jälkeen huomattiin, että rakettimoottorit olivat toimineet 0,2% suunniteltua tehokkaammin, minkä johdosta luotaimen nopeuden muutos oli 2 mm/s suurempi kuin suunniteltiin. Se, että luotaimen asentoa ja rataa voidaan paitsi tarkkailla, niin myös hallita tällä tarkkuudella, on suorastaan ihmeellistä!

Radiosignaalilta kestää kulkea yhteen suuntaan 22 minuuttia ja 29 sekuntia.

Kartoitusvaihe alkaa

Rosetta on luonnollisesti kuvannut jo tarkasti komeetan ytimen pintaa ja laskeutumisesta vastaavat tutkijat sekä insinöörit pohtivat jo minne laskeutuja ohjataan marraskuun puolivälissä. Varsinainen pinnan kartoitus alkaa kuitenkin vasta elokuun lopussa, kun 31.8. luotaimen radan etäisyys on alle 50 kilometrin päässä komeetasta.

Virallisesti kartoitusvaihe kestää 10.9. - 7.10., jolloin etäisyyttä pudotetaan 29 kilometristä 19 kilometriin.

Jos siis jo tähän mennessä Rosettan lähettämät kuvat ovat ollet huikeita, niin tulossa on vielä paljon parempaa...

Kuvat: ESA/Rosetta/NAVCAM sekä ESA/Rosetta/MPS ja OSIRIS Team MPS/UPD/LAM/IAA/SSO/INTA/UPM/DASP/IDA

"Superkuu" avaruudesta

Jari Mäkinen

Kenties paras kuva eilisestä ns. superkuusta saatiin avaruudesta: kosmonautti Oleg Artemiev otti otsikkokuvan Kuusta kansainväliseltä avaruusasemalta ja julkaisi sen mm. twitter-tilillään.

Kuu näytti jälleen 10. elokuuta normaalia suuremmalta, koska se oli lievästi soikean ratansa Maata lähimmässä osassa: se oli 356 896 kilometrin päässä Maasta. Kun täysikuu sattuu olemaan nyt lähes samaan, on kuutamo tavallista näyttävämpi. Tarkkaan ottaen täysikuu on noin 14% suurempi ja 30% kirkkaampi kuin silloin, kun täysikuu on Kuun ollessa ratansa kaukaisimmassa osassa. Silloin meidän kahden taivaankappaleen välillä on matkaa 405 500 km ja näkyy minikuu.

Superkuut toistuvat 14 kuukauden ja 18 päivän välein, mutta viime aikoina myös tilanteita, jolloin täysikuu on ollut Kuun ollessa melkein ratansa läheisimmässä osassa, on kutsuttu mediassa superkuiksi. Taivaanmekaaniikan kannalta lähiaikojen kaikkein "paras" superkuu on kuitenkin itsenäisyyspäivänä 38 vuoden päästä. Silloin, 6. joulukuuta 2052, on Kuu vain 356 452 kilometrin päässä Maasta – siis 444 km lähempänä kuin tänään.

Kuun näyttävyyteen vaikuttaa myös se, että Kuu on lähellä horisonttia. Silloin se näyttää suuremmalta kuin se onkaan, sillä silmämme ja aivomme suhteuttavat sen kokoa taivaanrannan muihin kohteisiin. Tästä psykologisesta ilmiöstä pääsee eroon muun muassa siten, että kääntää Kuulle selkänsä ja kumartuu katsomaan Kuuta jalkojen välistä: silloin suurimmalla osalla ihmisistä aivot menevät sekaisin ja näyttävät maiseman sellaisena kuin se näkyy oikeasti.

Tässä on jälleen hyvä syy olla toisinaan uskomatta silmiään...

Alla olevassa kuvassa on Kuun suurin ja pienin likimääräinen koko taivaalla, eli Kuu sellaisena kun sen näemme ratansa lähimmässä ja kaukaisimmassa kohdassa.

Jos superkuu kiinnostaa enemmän, kannattaa lukea Anne Liljeströmin blogiteksti Kuka kumman superkuu? Ursan nettisivuilta.

Minne Philae voisi laskeutua?

67P/C-G ja Philae
67P/C-G ja Philae
Jari Mäkinen

Rosetta-komeetta on huikean upean näköinen ja paljon monimuotoisempi (kirjaimellisesti) kuin uskallettiin odottaakaan. Tästä seuraa kuitenkin ongelma: laskeutuja Philaen matka alas komeetan ytimen pinnalle tulee olemaan todella hankala. Tai ainakin sopivan laskeutumispaikan valita tulee olemaan vaikeaa.

Rosettan kuvien perusteella komeetan pinta on epätasainen, kraatterien ja repeytymien täyttämä, ja koko ydin on kaksijakoisuutensa vuoksi melkein pelkkää kaltevaa pintaa. Kun laskeutumispaikasta päättävä tutkija- ja insinööriryhmä kokoontuu elokuun 22.-24. päivinä päättämään enintään viidestä mahdollisesta laskeutumispaikasta, pitää heidän ottaa huomioon monenlaisia asioita.

Kaikkein pahimmat pelota on kuitenkin jo saatu karistettua. Stefan Ulamec, laskeutujan tekemisestä vastanneen ryhmän päällikkö Saksan ilmailu- ja avaruushallinto DLR:ssä, kertoi eilen Darmstadtissa, että kuvien perusteella suurin osa pinnasta näyttää varsin pehmeältä. Näin ollen se uhkakuva, jonka mukaan laskeutuja olisi pompannut takaisin avaruuteen kovalta pinnalta, ei näytä todennäköiseltä. Philaen harppuunat ja laskeutumisjalkojen päissä olevat ruuvit pitävät sen todennäköisesti paikallaan.

Laskeutumisen aikaan nopeus tulee olemaan noin 1 metri sekunnissa, eli sama kuin kävelisi päin seinää. Philae on suunniteltu kestämään mainiosti tuollaisesta aiheutuvan iskun – ja paljon enemmänkin. Nopeus on sen verran pieni, että laskeutuja tuskin pomppaa uudelleen omille teilleen.

Pieni painovoima toki tekee laskeutumisesta hankalan, etenkin mikäli Philae sattuisi osumaan kovin kaltevalle pinnalle. Tätä on tutkittu jo aikaisemmin monenlaisissa testeissä, mutta näitä tullaan nyt tekemään lisää Bremenissä sijaitsevalla laskeutujan kaksoiskappaleella sekä erityyppisillä hiekkaisilla kaltevilla pinnoilla.

Ulamecin esitys, ja koko eilisen päivän huima esitysrumba Rosetta-luotaimen komeetan luokse saapumisen kunniaksi on katsottavissa uusintana ESAn nettisivuilta.

Tervetuloa komeetalle!

Iloisia ilmeitä lennonjohdossa
Iloisia ilmeitä lennonjohdossa
Jari Mäkinen

(Juttua on päivitetty 7. elokuuta)

ESAn komeettaluotain Rosetta on saapunut kymmenvuotisen matkansa jälkeen onnistuneesti perille. Se kiertää nyt turvallisella, kolmiomuotoisella radalla komeetta 67P/Churyumov-Gerasimenkon luokse. Toukokuun 7. päivän jälkeen luotaimen moottorit ovat käynnistyneet kymmenen kertaa, jolla planeettainvälistä lentorataa on muutettu ensin lähemmäksi komeetan ydintä ja sitten sellaiseksi, että tänään Rosetta saattoi asettua sen kiertoradalle. Viimeinen poltto oli 6 minuuttia ja 26 sekuntia pitkä, ja se tapahtui klo 12 Suomen aikaa alkaen. Kun tieto sen onnistumisesta saapui lennonjohtoon, nousi siellä ilo ylimmilleen: erinomaisesti tähän saakka sujunut lento oli saavuttanut päätepysäkkinsä.

Tänään julkaistiin paitsi komea sunnuntaina otettu kuva koko komeetasta (alla), niin myös ensimmäisiä lähikuvia (aivan alimpana jutussa). Niissä näkyy jo tarkasti kraattereita, halkeamia, yksittäisiä murikoita pinnalla ja muita yksityiskohtia.

Tuoreimpien mittausten mukaan komeettaytimestä suihkuaa nyt vesihöyryä avaruuteen noin 300 millilitraa sekunnissa ja sen keskimääräinen pintalämpötila on -70ºC. On aiempaakin selvempää, että komeetta on enemmänkin tumma ja pölyinen, kuin jääpintainen likainen lumipallo. Rosetta lähetettiin tutkimaan komeettaa, jonka oletettiin olevan mahdollisimman tavallinen, mutta se paljastuihin erittäin omalaatuiseksi – vai ovatko komeetat yleensä sittenkin tällaisia?

Rosettan "kiertorata" komeetan ympärillä on toistaiseksi epästabiili, koska pieni komeetanydin ei pysty pitämään luotainta ympärillään. Siksi rata on kolmionmuotoinen ja sen kunkin reunan pituus on satakunta kilometriä. Jokaisessa kulmassa luotain tekee ratamuutoksen.

Tästä radasta ja siitä, miten Rosetta asettuu lopulta oikeasti kiertämään komeettaa, kerrottiin edellisessä artikkelissamme: Rosetta saapuu perille. Torstaina 7.8. julkaistussa jutussa Minne Philae voisi laskeutua? pohditaan puolestaan laskeutumismahdollisuuksia.

Ylempi kuva otettiin sunnuntaina luotaimen OSIRIS-instrumentin kapeakuvakenttäisellä kameralla noin 285 kilometrin etäisyydeltä komeetasta. Juuri nyt kuvia otetaan lisää ja nämä tulevat olemaan vieläkin parempia. Jo tässä yllä olevassa kuvassa tarkkuus on 5,3 metriä/pikseliä kohden. Kuvaa ei ole käsitelty muuten kuin kirkkaustasoa sopivaksi säätämällä. Alempi kuvasarja näyttää hyvin kuinka komeetta on tullut viime viikkoina suuremmaksi Rosettan kameroissa. Kuvat näyttävät kummallisen kaksiosaisen komeettaytimen myös eri puoliltaan.

Lähikuvia! Näitä tulee tästä alkaen ainakin kerran viikossa, kun OSIRIS-kameratiimin valitsemat kuvat julkistetaan. Navigointikamerasta kuvia saadaan joka päivä, joten lennon etenemistä pääsee seuraamaan varsin hyvin netissäkin. Tunnelmia lennonjohdosta ja sen luona pidetystä tilaisuudesta on ESA:n Flickr-sivulla. Tilaisuuden esitykset ovat katsottavissa ESAn nettisivuilla.

Rosetta saapuu perille: tästä tulee jännää!

Chury 300 km:n päästä kuvattuna navigaatiokameralla
Chury 300 km:n päästä kuvattuna navigaatiokameralla
Hartley 2
Jari Mäkinen

Tai siis jännäähän tämä on jo nyt: sitä mukaa kun komeettaluotain Rosetta on lähestynyt kohdettaan, ovat kuvat tulleet yhä mielenkiintoisemmiksi. 67P/Churyumov-Gerasimenko on enää 300 kilometrin päässä luotaimesta ja keskiviikkona 6. elokuuta luotain saapuu perille komeettansa luokse, jolloin etäisyys on enää satakunta kilometriä. Matkamittarissa on jo 6,4 miljardia kilometriä risteilyä aurinkokunnassa sitten laukaisun, joka tapahtui maaliskuun alussa vuonna 2004.

Saapuminen perille tapahtuu vähemmän dramaattisesti kuin esimerkiksi Marsin kiertoradalle asetuttaessa, sillä odotettavissa ei ole voimakasta luotaimen nopeuden hidastumista päämoottorien kriittisellä poltolla. Luotaimessa ei edes ole suurta päämoottoria, vaan 24 pientä asennonsäätömoottoria, joita käytetään myös ratamuutoksiin.

Rosetta on lähestynyt komeettaydintä jo hitaasti koko kesän ajan, käyttäen moottoreitaan kymmenkunta kertaa, jolloin sen suhteellinen nopeus komeetan suhteen on hidastunut noin 2800 kilometrin tuntinopeuden verran aina siihen, että nyt keskiviikkona nopeus on enää vain noin 1 m/s, eli luotain liikkuu ytimen ympärillä jotakuinkin kävelyvauhdilla.

Jotta se ei olisi joutunut komeetasta jo nyt irtoavan, heikon pyrstön sisään, on Rosetta hivuttautunut kohteensa luokse sen etupuolelta. Nyt sen rata ytimen ympärillä tulee olemaan epävakaa kiertorata, jonka muoto on ympyrän tai ellipsin sijaan lähempänä kolmiota, missä rataa pitää koko ajan hieman korjailla. Yksi kolmikulmaisen radan kierros kestää kolmesta neljään vuorokautta, ja sen aikana luotaimen rataa pitää siis tarkkailla koko ajan sekä muuttaa joka kurvissa aktiivisesti rakettimoottorein.

Myöhemmin Rosettan annettaneen tulla lähimmillään ensin noin 50 kilometrin päähän ytimestä, ja sen jälkeen mahdollisesti jopa 30 kilometrin korkeudelle, jolloin komeetan heikko vetovoima voisi pitää Rosettaa jopa kunnolla kiertoradalla ympärillään.

Näin olleen 6. elokuuta on oikeastaan vain uusi vaihe, eikä vielä aivan perille pääseminen: siitä alkavat lähioperaatiot, ja nyt, kun komeetan ydin näkyy jo kunnolla ja sen toimintaa voidaan seurata, on luotaimen turvallista toimintaa myös helpompaa suunnitella. Mikäli mitään vaaraa ei näytä ilmenevän, annetaan radan tulla lähemmäksi. Lopulta, jos kaikki sujuu hyvin, saattaa Rosetta kiertää ydintä vain 10 kilometrin korkeudella. Tämä on huimaa, sillä tuolta etäisyydeltä kamerat ja tutkimuslaitteet pystyvät näkemään komeetanytimen toimintaa todella intiimisti. Komeetan ytimen kummallista kaksoisolemusta (mikä otsikkokuvassa korostuu varjojen vuoksi) voi tutkia tältä etäysyydeltä kerrassaan upeasti!

Lennonjohto on varpaillaan

Saksan Darmstadtissa, Euroopan avaruusoperaatiokeskus ESOCissa oleva Rosetta-lennonjohto on ollut aktiivinen tammikuun alusta alkaen, kun luotain heräsi pitkästä horroksestaan. Kesän aikana se on piristynyt entisestään ja nyt tästä alkaen se on hyvin aktiivinen vähintään vuoden 2015 loppuun saakka. Siellä tarkkaillaan koko ajan komeetan toimintaa ja luotaimen tilaa, jotta se voidaan pitää koko ajan tarpeeksi turvallisella radalla ytimen luona, mutta samalla tarpeeksi kiinnostavalla radalla, jotta havaintoja voitaisiin tehdä mahdollisimman hyvin ja kaikilla mahdollisilla instrumenteilla.

Juuri parhaillaan saapumista valmisteltaessa kaikki on suunniteltu etukäteen, mutta suunnitelmaa muutetaan sekä tarkistetaan jatkuvasti. Kaikki luotaimelle lähetettävät käskyt tarkistetaan ja suoritetaan ensin luotaimen ESOCissa sijaitsevalla kaksoiskappaleella, ennen kuin ne singotaan avaruuteen.

Niinpä viimeisen, olennaisen ratamuutoksen vaatimat käskyt ovat valmiit vasta tiistaina 5. elokuuta puoleltapäivin. Luotaimen ohjaamiseen tarvittavien toimien lisäksi tutkijaryhmä suunnittelee samanaikaisesti komentoja instrumenteille, jotta ne voisivat kuvata ja mitata mahdollisimman paljon. Komeetan luokse saapumisen hetki on ainutlaatuinen, ja siitä kannattaa puristaa irti mahdollisimman paljon havaintoja!

"Churyn" koma oli jo selvästi näkyvissä 25. heinäkuuta. Itse ydin on kuvassa ylivalottunut. Kuva on 150 km halkaisijaltaan ja OSIRIS-kameran valotusaika oli 330 sekuntia.

Minne ja miten laskeutua?

Komeetta matkaa parhaillaan radallaan lähemmäksi Aurinkoa ja saavuttaa lähimmän pisteensä - joka sijaitsee turvallisesti hieman Maan rataa kauempana - noin vuoden kuluttua. Jo nyt komeetta on alkanut muuttua aktiivisemmaksi ja Rosettan mittalaitteet ovat havainneet heikon koman ytimen ympärillä.

Sitä mukaa kun Aurinko lämmittää komeettaa enemmän ja enemmän, pinnasta höyrystyy ainetta avaruuteen ja siitä muodostuu ensin sumumainen koma ytimen lähelle sekä sitten jonkinlainen pyrstö. On todennäköistä, että luotain tulee lentämään aikanaan (osin vahingossa, osin tarkoituksella) myös koman sisällä ja pyrstönkin läpi. Tutkimuksen kannalta tämä on erittäin kiinnostavaa.

Tutkijat aikovat nyt aluksi mitata sitä miten, kuinka paljon ja millaisia aineita ytimestä purskuu avaruuteen. Jo nyt sitä ja ytimen pintalämpötilaa tutkimalla on voitu päätellä, että ydin ei ole hyvin jäinen, vaan ainakin sen pinta on enemmänkin soran ja kiviaineksen peitossa. Se siis muistuttaa pitkälti asteroidia – tai toista asteroidinkaltaista komeettaa, sellaista kuten Hartley 2 -komeettaa, jota Deep Impact -luotain kävi tutkimassa vuonna 2010.

Hartley 2

Komeetta Hartley 2 Deep Impact -luotaimen kuvaamana marraskuussa 2010.

Philae-laskeutujan saaminen turvallisesti kaksoiskomeetan kraatterien täyttämälle pinnalle tulee olemaan hyvin haastavaa, mutta samalla erittäin kiinnostavaa. Parhaillaan jo laskeutujan tutkijaryhmä hahmottelee paikkoja, minne laskeutuminen voitaisiin tehdä. He myös pohtivat mikä olisi oikea aika: alkuperäisen aikataulun mukaan laskeutuminen olisi ollut vuorossa marraskuun puolivälissä, mutta voi olla, että se halutaan tehdä jo aikaisemmin. Vai olisiko parempi ottaa aikalisä ja tutkia ytimen pintaa tarkemmin?

Tässä vaiheessa kuitenkin huomio kannattaa kiinnittää lähemmäksi, tähän keskiviikkoon. Siitä tulee modernin avaruustutkimuksen tärkein merkkipäivä ja yksi huiman tutkimusmatkan kohokohdista.

Rosettan OSIRIS-kameran tutkijaryhmä on ennättänyt jo tekemään animaation siitä, miltä lähellä komeetan ydintä näyttäisi. Otsikkokuva on luotaimen navigaatiokameran kuva 300 km:n etäisyydeltä otettuna: navigaatiokuvia julkistetaan nyt päivittäin ja tarkempia kuvia vähintään kerran viikossa.

Aikaisempia Tiedetuubin juttuja aiheesta:

  • Churyn kaksoisydin
  • Rosettan kohdekomeetta “hikoilee”
  • Rosettan vuosi – perustiedot lennosta ja kohdekomeetasta

  • Apollon takapiru

    Markus Hotakainen

    Ihmiskunta otti Neil Armstrongin edustamana suuren harppauksensa 45 vuotta sitten. Apollo 11 laskeutui Rauhallisuuden mereen ja avaruus oli valloitettu – ainakin silloisen näkemyksen mukaan. Toki muutama maailmankaikkeuden kolkka on edelleen koluamatta.

    Kuulentojen toteuttaminen ei kuitenkaan ollut mikään helppo homma, etenkään 1960-luvun tekniikalla. Avaruus on yhä haastava ympäristö, vaikka tekniikka on noista ajoista kehittynyt huimasti. Kun presidentti John F. Kennedy vannoi virkavalansa tammikuussa 1961, avaruus oli todellinen käymätön korpimaa.

    1960-luvun alussa Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto NASA ei ollut miljardien dollarien vuosibudjetteja pyörittävä organisaatio tekniikan eturintamassa, vaan kohtalaisen vaatimaton valtionvirasto, joka oli presidentti Dwight D. Eisenhowerille pikemminkin välttämätön paha.

    Kennedyn astuttua presidentinvirkaansa hänen oli löydettävä NASAn johtoon mies, joka hoitaisi hommat kunniakkaasti – lähinnä presidentin itsensä kannalta. Edeltäjänsä tavoin Kennedy ei ollut erityisen kiinnostunut avaruusasioista. Vasta olosuhteiden pakosta hän päätyi asettamaan kansakunnalle suuren haasteensa Kuun valloittamisesta 1960-luvun loppuun mennessä.

    NASAn johtajuus ei ollut mikään unelmavirka, vaan jokaisen uraansa ajattelevan poliitikon kannalta lähinnä unohdukseen johtava umpikuja. Ennen kuin katseet kohdistuivat James Edwin Webbiin, parikymmentä ehdokasta oli jo ehtinyt kieltäytyä kunniasta.

    James Webb ei ollut mikään untuvikko ottaessaan vastaan NASAn johtajuuden. Hän oli syntynyt lokakuussa 1906 Tally Hon pikkukaupungissa Pohjois-Carolinassa, mutta hänellä oli kokemusta Washingtonin poliittisista kuvioista jo 1930-luvulta lähtien.

    Toisen maailmansodan jälkeen presidentti Harry S. Truman nimitti James Webbin budjettiviraston päälliköksi ja myöhemmin varaulkoministeriksi. Trumanin kauden päätyttyä vuonna 1953 Webb jätti Washingtonin ja palasi liike-elämään. Miljoonalla dollarilla senaattori Robert Kerr houkutteli Webbin Dean McGeen kanssa perustamansa öljy-yhtiön palvelukseen. Sieltä hänet löydettiin NASAn uudeksi johtajaksi.

    Johtajan vakanssi ei kiinnostanut Webbiä, ja lisäksi hänellä oli hyvät perustelut kieltäytymiselle. Webb ei ollut tutkija eikä insinööri. Hän ei ollut koskaan nähnyt rakettia eikä ymmärtänyt niistä mitään. Kennedyn varapresidentti, jääräpäinen Lyndon B. Johnson, oli kuitenkin päättänyt istuttaa Webbin NASAn johtajan tuoliin. Ja kun Johnson jotain päätti, se myös piti. Jos uskalsi sanoa ei, sai osakseen kuuluisan ”Johnsonin käsittelyn”, joka koostui pitkälti huutamisesta silmittömän raivon vallassa.

    Webb ei jäänyt luonteeltaan paljonkaan jälkeen Johnsonista eikä siksi pelännyt tätä. Hän ei ollut samanlainen kiukunpuuskainen öykkäri kuin Johnson, vaan aina kohtelias – joskin tarvittaessa jäätävän kohtelias – mutta teki silti tiettäväksi oman kantansa. Webb suostui NASAn johtajaksi sillä ehdolla, että saisi kutsun suoraan presidentiltä. Hän ilmoitti, ettei halunnut asioida ”juoksupoikien” kanssa.

    Turhamaiselta vaikuttava vaatimus oli ovelaa politiikkaa. Kun Webb pääsi keskustelemaan NASAn johtamisesta suoraan Kennedyn kanssa, hän sai myös valtuutuksen tekemisilleen itseltään presidentiltä. Webb teki selväksi, että hän hoitaisi tehtävää oman näkemyksensä mukaisesti eikä suostuisi pyörähtelemään tuuliviirin lailla muiden tahojen toiveiden tuiverruksessa.

    James Webb ei tullut NASAn johtajaksi niin pystymetsästä kuin hän itse ja etenkin viraston väki ajatteli. Webb oli ollut 1920-luvun lopulla laivaston lentäjänä, setvinyt 1930-luvulla valtion ja lentoyhtiöiden välisiä postinkuljetuskiistoja, toiminut 1940-luvulla lentokoneiden ohjausjärjestelmiä valmistaneen Sperry Gyroscopen varatoimitusjohtajana ja kuulunut 1950-luvun alkuvuosista lähtien lentokonevalmistaja McDonnellin johtokuntaan.

    Hänellä siis oli sekä henkilökohtaista, hallinnollista että poliittista kokemusta ilmailun alalta. NASA kuitenkin on ilmailu- ja avaruusvirasto, vaikka se yhdistetään vahvimmin avaruustutkimukseen. Tärkeintä oli silti Webbin kokemus poliitikan kiemuroista. Kuten Kennedy sanoi: ”En halua tehtävään tutkijaa, vaan poliitikon.”

    NASA oli alkuaikojen vaatimattomuudessaankin vahvasti tekninen organisaatio, joten sen alan osaamista virastosta löytyi jo entuudestaan. Oleellista oli saada sen johtoon henkilö, joka tulisi toimeen toisten poliitikkojen kanssa – ja vaikka ei aina tulisikaan, saisi silti asiat hoitumaan. Siinä suhteessa Johnson ja Kennedy eivät olisi voineet tehdä parempaa valintaa.

    James Webb oli paitsi taitava poliitikko myös selväjärkinen realisti. Hän ei kuvitellut astuvansa kylmiltään ja itsevaltaisesti täysin tuntemattomilla vesillä purjehtivan laivan ruoriin ja pistävänsä kurssin kerralla uusiksi. Webb pyysi lähimmiksi alaisikseen NASAn edellisen varajohtajan, Hugh Drydenin, ja apulaisjohtaja Robert Seamansin. Kullakin heistä oli omat toimialueensa, mutta jokainen tiesi muidenkin tonteille kuuluvat asiat, ja siltä pohjalta kolmikko teki yhdessä päätökset. Lopullinen valta ja vastuu oli tietysti James Webbillä.

    Webb sovelsi ensimmäisissä henkilövalinnoissaan paitsi jatkuvuuden periaatetta myös poliittista viisautta. Webb, demokraattihallinnon demokraattivirkamies, oli hyvissä väleissä sekä Drydenin että Seamansin kanssa, vaikka kumpainenkin oli republikaani. Näin Webb pyrki osaltaan varmistamaan, että väistämättä hyvin kalliiksi käyvä Apollo-ohjelma saisi kongressin tuen poliittisista voimasuhteista riippumatta.

    Webb piti satelliittiteknologian sovellutusten kehittämistä, muiden aurinkokunnan kappaleiden tutkimusta luotainten avulla ja havaintolaitteiden saamista Maan kiertoradalle lähes yhtä tärkeinä tavoitteina kuin laskeutumista Kuuhun. Jo vuonna 1965 eli neljännesvuosisata ennen Hubblen toteutumista Webb asetti yhdeksi Nasan tavoitteeksi saada suuri tähtitieteellinen teleskooppi kiertoradalle. Ja muutaman vuoden kuluttua avaruuteen kohoaa Webbin nimeä kantava Hubblea paljon suurempi avaruusteleskooppi.

    Webbin uran käännekohdaksi muodostui tapahtuma, joka oli raunioittaa koko Apollo-ohjelman. Tammikuussa 1967 Apollo 1 oli Saturn 1B -raketin kärjessä laukaisualustalla. Lähtöön oli vielä kuukausi. Astronautit olivat komentomoduulissa harjoituksessa, jossa käytiin läpi simuloitua lähtölaskentaa. Kenellekään ei ollut tullut mieleen, että harjoitus voisi olla vaarallinen. Sitä se kuitenkin oli. Kun moduulissa syttyi tulipalo, parikymmentä sekuntia myöhemmin Gus Grissom, Ed White ja Roger Chaffee olivat menehtyneet.

    Webb sai presidentti Johnsonilta luvan selvittää onnettomuuden syyt NASAn sisäisenä tutkintana, mutta kongressille se ei riittänyt. Sekä senaatti että edustajainhuone perustivat omat komiteansa, joiden tehtävänä oli tutkia läpikotaisin, mitä oli tehty väärin ja miksi.

    Onnettomuuden jälkiselvittelyissä paljastui vakavia puutteita sekä NASAn että komentomoduulin rakentaneen North American Aviationin toiminnassa. Ne eivät kuitenkaan olisi olleet NASAlle tai Webbille niin raskauttavia, ellei kongressin kuulusteluissa olisi ollut mukana senaattoreita, joille oli tärkeämpää luoda näyttävää uraa kuin selvittää, mitä todella tapahtui.

    Ankarasta painostuksesta huolimatta NASA ja Webb saivat periaatteessa synninpäästön, mutta organisaation maine oli saanut kovan kolauksen. Historiallisten avaruuslentojen myötä lehtien myyntiluvut olivat nousseet. Poliitikot olivat saaneet kotiosavaltioihinsa työpaikkoja avaruuskeskusten ja tuotantolaitosten myötä. Vaikeiden aikojen koittaessa poliitikot ja lehdistö käänsivät kuitenkin NASAlle ja James Webbille selkänsä.

    Webb oli loppuun saakka poikkeuksellinen johtaja. Hän erosi ennen Apollo 11 -lentoa, johon huipentui liki vuosikymmenen kestänyt kamppailu teknisiä vaikeuksia, tiukkaa aikataulua, yllättäviä budjettileikkauksia ja salamyhkäisiä neuvostoliittolaisia vastaan.

    Kun Johnson päätti olla asettumatta presidenttiehdokkaaksi ja vallanvaihto Valkoisessa talossa vääjäämättä lähestyi, Webb tiesi oman lähtölaskentansa olevan jo käynnissä. Syyskuussa 1968 hän meni piakkoin väistyvän Johnsonin puheille keskustellakseen erinäisistä tärkeistä asioista. Yllätyksekseen Webb sai presidentiltä jokseenkin suoran käskyn ilmoittaa erostaan heti. Johnson ei varsinaisesti antanut Webbille potkuja, vaan keksi, että sopiva hetki erolle olisi Webbin 62. syntymäpäivä.

    Johnsonin pakeilta Webb marssi suoraan Valkoisen talon tiedotusosastolle, joka antoi saman tien julkisuuteen tiedon, että Webb eroaa tehtävästään 7. lokakuuta 1968. Asiat etenivät niin rivakasti, että Webbin Patsy-vaimokin sai tietää asiasta naapurilta, joka oli kuullut uutisen radiosta.

    Heinäkuussa 1969 James Webb oli Lyndon Johnsonin kanssa kutsuvieraiden joukossa seuraamassa Apollo 11:n laukaisua kohti Kuuta, mutta lennon jälkeen järjestetyissä juhlallisuuksissa Webb ei enää ollut mukana.

    Eronsa myötä Webb jätti Nasan kertaheitolla taakseen. Eläkevuosinaan hän oli muun muassa lukuisten yritysten hallitusten jäsen. Yksi merkittävimmistä toimista oli Smithsonian-instituutin johtokunnan puheenjohtajuus, johon Webb nimitettiin vuonna 1970. Webbillä todettiin Parkinsonin tauti vuonna 1975, mutta hän jatkoi sisukkaasti puheenjohtajan tehtävässään vuoteen 1982 saakka. Maaliskuussa 1992 Webb menehtyi sydänkohtaukseen.

    Webb sai viimeisinä vuosinaan useita tunnustuksia ansiokkaasta urastaan, mutta suurelle yleisölle hänen nimensä kävi yhä tuntemattomammaksi. Vasta Hubble-avaruusteleskoopin seuraajan yllättävä ja monia hämmentänyt nimeäminen toi Webbin nimen takaisin julkisuuteen.

    James Webb ei ollut täydellinen johtaja eikä hän onnistunut luomaan halajamaansa täydellistä organisaatiota. Hän ei ollut tutkija tai insinööri, vaan lakimies ja poliitikko. Hän ei halunnut Nasan johtoon, mutta tehtävään jouduttuaan hoiti sitä parhaan kykynsä mukaan ja varmisti mahdottomalta tuntuneen tavoitteen saavuttamisen.

    Läheskään aina Webbin tapa johtaa ei ollut muiden mieleen, ja lopulta hän joutui väistymään hetkeä ennen suuren unelman täyttymistä. Siitä huolimatta James Webb oli se henkilö, joka vei ihmiskunnan Kuuhun.

    Artikkeli on ilmestynyt aiemmin hieman laajemmassa muodossa Tähdet ja avaruus -lehden numerossa 5/2009.

    Churyn kaksoisydin (päivitetty)

    Ennenaikaisesti julki tulleet kuvat
    Jari Mäkinen

    Kyllä, kuten alkuviikosta jo esiin hetkeksi pulpahtaneiden kuvien mukaan näytti, on Rosetta-luotaimen kohdekomeetta todellakin kiinnostava. Lennon ensimmäin suuri yllätys on se, että epämuotoiseksi jo ennalta odotettu komeettaydin koostuukin kahdesta osasta, jotka ovat kiinni toisissaan.

    Tämä ei komeettojen joukossa ole mitenkään tavatonta. Esimerkiksi 8P/Tuttle, jota tutkittiin vuonna 2008 tarkasti Arecibon suurta radioteleskooppia tutkana käyttämällä, näyttää olevan kaksoisytimellinen komeetta. Samoin 103P/Hartley 2, jota Nasan EPOXI-luotain kuvasi ohilennollaan vuonna 2011, koostui selvästi kahdesta osasta.

    Voi hyvin kuvitella, että tällaiset kappaleet ovat muodostuneet joko kahden kappaleen kohdatessa toisensa hitaasti ja "liimautuessa" vain painovoiman avulla kiinni toisiinsa, tai jokin suuri planeetta, kuten Jupiter, on voinut avittaa kaksi lähellä liikkunutta komeettaydintä lähelle toisiaan, jolloin ne olisivat ajautuneet kimppaan. Tällainen hivuttautuminen toisen kylkeen on todennäköisempi synty kaksoisytimelle kuin on kahden komeetan nokkakolari – mikä toki sekin on voinut saada aikaan kahden toisiinsa kiinnittyneen kappaleen ytimen. On myös mahdollista, että kappaleet ajautuvat joskus erilleen toisistaan.

    Churyumov-Gerasimenko on siis jo nyt osoittautunut erinomaisen kiinnoistavaksi, vaikka vasta nyt kuvat on otettu 12000 kilometrin etäisyydeltä ja kuvista ei pysty näkemään vielä yksityiskohtia. Rosetta lähestyy komeettaa nyt koko ajan ja saapuu sen lähelle 6. elokuuta, jolloin sen etäisyys on enää vain 200 kilometriä. Lentonsa aikana luotain lähestyy sitä vain noin 25 kilometrin päähän, ja luonnollisesti laskeutuja asettuu aivan sen pinnalle. Otsikkokuva on otettu 14. heinäkuuta ja sitä on käsitelty runsaasti, jotta selvästi pikselinen kuva on saatu siistimmän näköiseksi.

    Komeetan ydin on kooltaan ennakkoarvioiden mukainen, eli noin 4 x 3,5 kilometriä ja muoto raa'asti katsottuna sellainen kuin oletettiin, paitsi että se koostuukin kahdesta hieman erikokoisesta ja -muotoisesta osasta. Ydin pyörii ja sen pyörähdysaika on noin 12,5 tuntia.

    Omalaatuinen ydin tekee lennosta luonnollisesti erittäin paljon kiinnostavamman, mutta huono puoli on se, että kohde valittiin juuri siksi, että se edusti (kuten ajateltiin) mahdollisimman tavallista, kiinteää komeettaa, jonka pinnalle olisi turvallista laskeutua. Nyt Philae-laskeutujan saaminen pinnalle tulee olemaan huomattavasti riskialttiimpaa, mutta toisaalta sen tulokset ovat laskeutumisen onnistuessa vieläkin kiinnostavampia.

    Rosetta-lennon johtaja Fred Jansen sanoo, että muoto on todellakin ollut yllätys, mutta ennen kuin siitä osataan sanoa mitään tarkempaa, pitää odottaa lisää tarkkoja havaintoja. "Tiedot ovat kiinnostavia komeettojen tuntemuksen kannalta sinällään, mutta niillä on luonnollisesti vaikutusta myös siihen, miten ja millaisia havaintoja tulemme tekemään. Komeetan ytimen olemus vaikuttaa myös siihen, miten haluamme lentää luotaimella komeetan luona, sekä laskeutumiseen."

    Laskeutuminen ei näillä näkymin tule olemaan ennalta oletettua vaikeampaa, mutta todennäköisesti sopivia laskeutumispaikkoja on vähemmän. Voi myös olla, että laskeutumista halutaan aikaistaa suunnitellusta marraskuusta.

    Kuvat: ESA / Rosetta (MPS for OSIRIS Team MPS/UPD/LAM/IAA/SSO/INTA/UPM/DASP/IDA)

    Kuvista kerrotaan tarkemmin ESAn Rosetta-blogissa.

    Miksi kuvia pantataan?

    Ennenaikaisesti julkaistut kuvat komeetasta saivat etenkin netissä aikaan hälyä siitä, miten ESA pimittää Rosetta-lennon kuvia yleisöltä. Pimittäminen on hieman voimakas sana, mutta on totta, että kuvia ei julkaista saman tien niiden saavuttua Maahan.

    Syynä tähän on tieteellisten satelliittien ja teleskooppien kuvien sekä tietojen jakamisessa oleva tapa, jonka mukaan havaintolaitteiden tehneet tutkijaryhmät saavat kuvat ensinnä käyttöönsä. Näin he pystyvät tekemään näistä ennen muita tutkijoita julkaisuita; kuvat ja data tulevat viipeellä kaikkien muidenkin käyttöön, yleensä puolen vuoden karenssiajan jälkeen.

    Esimerkiksi Rosetta-luotaimessa olevan OSIRIS-kameran tutkijaryhmään kuuluu Tampereen Teknillisen Yliopiston matematiikan laitoksen professori Mikko Kaasalainen, joka mm. mallinsi matemaattisesti Rosettan matkallaan ohittamien asteroidien Steins ja Lutetia piilevät puolet.

    "Luotain ei kyennyt nopealla ohilennollaan kuvaamaan näitä kokonaan, koska asteroidien toinen puoli oli varjossa. Piiloon jääneet puolet täytyi mallintaa matemaattisesti käyttämällä maanpäällisiä havaintoja."

    Rosetta-lennon tutkimusryhmien kanssa on tehty sopimuksen tietojen ja kuvien jakamisesta jo 25 vuotta sitten, kun lento alettiin suunnitella. On kuitenkin todennäköistä, että – etenkin tämän kuvahässäkän jälkeen – käytäntöä tullaan lieventämään ja kuvia tullaan saamaan julkisuuteen myös nopeammin.

    ESA toivoo, että suuri yleisö olisi mukana seuraamassa lentoa innokkaasti (slogan on "Join the Adventure"), ja se olisi paljon helpompaa, mikäli kuvien kautta lennolla voisi olla mukana ... kenties jopa reaaliajassa samaan tapaan kuin kuvia Mars-kulkijoista voi katsoa melkein saman tien kun ne on saatu Maahan.

    Ennenaikaisesti julki tulleet kuvat

    Kuvat kaksoisytimestä tulivat julki ennenaikaisesti Ranskan avaruusjärjestön CNESin sivuilta, mistä Tiedetuubikin ennätti ne poimimaan.

    Sivutus

    • Edellinen sivu ‹‹
    • Sivu 7
    • Seuraava sivu ››
    Tilaa aihepiirin avaruus RSS-syöte

    AIHEALUEET

    Avaruus ja ilmailu
    Tiede ja tekniikka
    Luonto ja ympäristö
    Lääketiede ja terveys
    Ihmiset ja paikat
    Kirjat, elokuvat ja taide

    ERIKOISTA

    Tiedekiinnostavuuskartta
    Jutturuletti
    Suorana labrasta
    eTuubi
    Videot

    TIEDETUUBI

    Tiedetuubin esittely
    Toimitus
    Tiedetuubi ja tekoäly
    Yhteistyökumppanit
    Mediakortti
    Information in English

    Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved