Arestiin joutuva tähtitieteilijä ilmaisi näillä sanoilla näkemyksensä, että katolisen kirkon hyväksymästä ja hartaasti vaalimasta ajattelutavasta huolimatta Aurinko ei kierrä Maata, vaan Maa kiertää Aurinkoa: Maa siis liikkuu.

Kyse voi olla tyypillisestä urbaanista legendasta, joka ei pidä kutiaan, mutta faktojen ei pidä antaa pilata hyvää kertomusta. Joskus Galilein sanomaksi väitetty lause on käännetty muodossa ”se pyörii sittenkin”, mikä sopisi hyvin hänen tekemiinsä havaintoihin Auringosta. Päivätähtemme pinnalla näkyi tummia läiskiä, jotka vaelsivat hitaasti Auringon kiekon poikki.

Galilei päätteli – aivan oikein – muodostelmien verkkaisen liikkeen johtuvan Auringon pyörimisestä, mikä oli päätelmänä yhtä mullistava kuin Galilein havainnot kraattereiden kirjomasta Kuusta, Venuksen vaiheista ja Jupiterin neljästä kuusta. Kaikki viittasi siihen, että Maa ei ollut kaikkeuden liikkumaton keskus.

Näkemiensä läiskien olemuksen suhteen Galilei sen sijaan ei osunut oikeaan. Hän arveli niiden olevan lituskaisia pilviä, jotka ovat jollain lailla jumittuneet pinnan suhteen paikoilleen. Siksi niiden liikkuminen paljasti myös Auringon pyörimisliikkeen.

Vanhemmiten Galilei sokeutui, minkä usein oletetaan johtuneen siitä, että hän katseli Aurinkoa kaukoputkensa läpi ilman mitään varotoimenpiteitä. Tuntuu kuitenkin kummalliselta, jos Auringon katselu olisi vaurioittanut Galilein näköaistia vuosikymmenien viiveellä – ja vielä kummassakin silmässä.

Todennäköisenä pidetäänkin, että Galilei kärsi harmaakaihista ja glaukoomasta, joiden oireilun alkaminen liki 70 vuoden iässä ei olisi ollut mitenkään harvinaista.