Ma, 03/24/2014 - 12:57 By Toimitus

Nykyisin käytössä oleva sopimusjärjestelmä perustuu pitkälti 1800-luvulla luotuun lakiin, ja se kaipaisi nykyaikaistamista.

Tähän päätyivät tutkijat Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunnassa. Sen sijaan että he olisivat ottaneet käteensä lakikirjat ja ryhtyneet muovaamaan lakeja uusiksi, he saivat aivan omituisen ajatuksen: entäpä jos uudistamisessa voisi käyttää hyväksi parvitutkimusta? Niinpä nämä muun muassa Olkiluoto 3:n rakennustyömaan sopimusprosesseihin perehtyneet tutkijat ottivat yhteyttä oman yliopiston biologeihin. He puolestaan toivat esiin muurahaiset, joiden toiminta soljuu eteenpäin harmonisesti ilman sopimuksia. Yksi joukko hoitaa munia, toinen hakee ruokaa, kolmas rakennustarvikkeita, neljäs suojelee yhdyskuntaa.

Ja niin juristit alkoivat muurahaisten oppilaiksi.

"Moni ajattelee, että itsekkyys on sopimisen keskeinen inhimillinen piirre", kertoo oikeustieteellisen tohtorikoulutettava Jaakko Salminen. "Näin tulee jatkossakin olemaan, mutta entä jos löytäisimme luonnosta tavan, jossa parviälyä hyödyntäen voitaisiin tasoittaa pahimpia itsekkyyshuippuja. Sopimisen tavan, jossa ymmärretään, että oman edun kannalta välillä parasta on joustaa".

Juristien lisäksi biologit innostuivat poikkitieteellisestä tutkimuksesta. Nyt takana on kaksi vuotta yhteistyötä, jossa ovat mukana myös Vaasan yliopiston johtamisen laitoksen sekä teknologian tutkimuskeskus VTT:n tutkijoita. Seminaareissa on ruodittu toimintamalleja, keinoja oppia ja toimia. Uudenlaisen sopimisen mallin siemeniä on jo kylvetty.

Pois yhden johtajan mallista

Mitä siis voisi pieni muurahainen opettaa ihmiselle? Eläinmuseon hoitaja Ilari E. Sääksjärvi kertoo esimerkkinä lehdenleikkaajamuurahaisista. Ne nousevat maan pinnalle, leikkaavat tietyn puun lehdestä palasen, jauhavat sen massaksi ja kuljettavat maan alle kammioihin. Siellä elävä sienirihmasto saa ravintonsa lehtimassasta ja näin muurahaisilla on loppumattomat ruokavarat. Siitä riittää ravintoa niin parven toukkia ja sienirihmastoa hoitaville kuin sotilaillekin.
 
Lehdenleikkaajamuurahaisen pahimpia vihollisia ovat ryhäkärpäset. Kun muurahaisen leuat on varattu lehdenkantoon, ryhäkärpänen yrittää munia näihin. Jos se onnistuu, toukat syövät muurahaisen pään sisältäpäin ja isäntä kuolee. Omin voimin ei saalistaan kantavalla lehdenleikkaajamuurahaisella ole mahdollisuutta puolustautua, joten sen vierellä kulkeekin aina pieni sotilasmuurahainen.

"Muurahaisyhteisössä otetaan huomioon myös eri yksilöiden elämäntilanne. Kun lehdenleikkaajan leuat tylsyvät, se siirtyy toisiin tehtäviin, esimerkiksi hoitamaan toukkia, eläkeläiseksi", Sääksjärvi sanoo.
 
Kun projektitutkija Kari Kaunisto lisää, että tämä kaikki toimii ilman, että yhteisössä on ulkoista johtoa tai sisäistä valvontaa, ovat oikeustieteilijätkin kiinnostuneita. Jaakko Salmisen mukaan yrityselämän yksi keskeisistä ongelmista on ratkaista, kuka hommaa johtaa. Tyypillisesti kaikki toiminnot kerätään yhden johdon alle, muurahaisilla riittää ryhmän toimintamalli.
 
"Voisimmeko löytää orgaanisemman mallin, jossa toimittaisiin parven pelisäännöin ilman selkeää johtajaa", kysyy Salminen.

Oikeustieteilijä Jaakko Salminen sekä biologit Kari Kaunisto, Kalle Rainio ja  Ilari E. Sääksjärvi,
miettivät mitä ihminen voisi oppia parven yhteistyöstä hyötyviltä eläimiltä.

Irti 1800-luvun sopimuskulttuurista

Jaakko Salmisen mukaan sopimusjuridiikkaan on löydettävä uudenaikaisia tapoja hahmottaa useista sopimuksista koostuvia monimutkaisia kokonaisuuksia. Nykyiset syntyivät 1800-luvulla tilanteessa, jossa sopijapuolia oli tyypillisesti vain kaksi.

Nyky-yhteiskunnassa se ei välttämättä riitä. Yritykset pilkkovat toimintojaan yhä pienempiin kokonaisuuksiin, kilpailuttavat ja ulkoistavat ne. Loppuvaiheessa kaikkien pitäisi kuitenkin pelata yhteen.

"Kun kaksi osapuolta tekee sopimusta, on välillä vaikea ottaa huomioon ympärillä olevia asioita, kuten muita sopimukseen vaikuttavia toimijoita ja näiden kanssa tehtyjä toisia sopimuksia", jatkaa Salminen. "Kuitenkin jousto suhteessa kokonaisuuteen on joissakin tilanteissa jokaisen toimijan kannalta paras vaihtoehto".

Hän lähestyy asiaa autotehdasesimerkin kautta.

"Jos joku alihankkija ei sopimuksesta huolimatta pysty toimittamaan autoon tiettyä osaa, saattaa olla järkevämpää, että kaikki joustavat. Jos kaikki pitävät tiukasti kiinni sopimuksistaan, tilanne saattaisi pahimmillaan johtaa koko tuotantoketjun kaatumiseen."

Esimerkki ei ole kaukaa haettu. Salminen näkee, että amerikkalaisen autoteollisuuden ahdingon takana oli  osin juuri perinteinen sopimusjuridiikka, joka ei tarjonnut systemaattista joustovaraa.

"Meidän pitäisi löytää malli, jolla määritellään joustamisen rajat", miettii Salminen. "Sopimusten tarve ei häviä, mutta sopimusoikeudessa tulisi selkeämmin huomioida erilaisten vastoinkäymisten vaikutus, ei vain yksittäisen sopimuksen vaan myös useista sopimuksista koostuvien kokonaisuuksien, sopimusparvien tasolla".

Jutun on kirjoittanut Erja Hyytiäinen ja se on Turun yliopiston tiedotuksen toimittama. Tutkijoiden ryhmäkuvan on ottanut Hanna Oksanen, muurahaiskuva on Flick-palvelusta.

Parvi-hankkeesta voi lukea lisää Aurora-lehdestä.