Valitettavasti maanjäristysten ennustaminen on edelleen vaikeaa, kun kyse on yksittäisistä järistyksistä ja niiden tarkoista ajankohdista.

Sen sijaan yleisellä tasolla tiedetään hyvin mitkä alueet ovat järistysherkkiä ja mikä on keskimääräinen todennäköisyys eri voimakkuisille maanjäristyksille. Esimerkiksi Italian torstaisen maanjäristyksen alue on riskialuetta – kuten suuri osa Italiasta. Kyseessä ei ollut ensimmäinen, eikä viimeinen tuhoisa järistys saapasmaassa.

Yksi tapa tutkia maanjäristyksiä ja koettaa ennustaa niitä on kuvata maastoa tarkasti avaruudesta. Etenkin tutkakuvat ovat tässä hyviä, ja kun näitä tutkakuvia yhdistetään ja käsitellään, saadaan interferogrammeja. Nämä näyttävät kartalla alueet, joilla on tapahtunut muutoksia, ja kuvista näkee myös kuinka suuri muutos on ollut.

Varsin dramaattisia kuvia saadaan aina maanjäristysalueista ennen ja jälkeen järistyksen. Näissä kuvissa näkyy selvästi miten maa on liikkunut ja mihin suuntaan. Kun kuvien tietoihin yhdistetään seismologisia mittauksia, saadaan varsin tarkka kuva siitä mitä järistyksessä on tapahtunut.

Amatricen järistyksen kuvat ovat juuri valmistuneet ja niitä ollaan arvioimassa. Jo ensimmäisissä kuvissa näkee myös syntyneitä vaara-alueita, joiden sijaintien tunteminen on tärkeää pelastusjoukoille. Kuvia nyt tulkinnut Petar Marinkovic löysi Amaricen tiedoista esimerkiksi mahdollisen maanvyörymän:

Hyviä esimerkkejä siitä, mitä kuvista tullaan lisäksi selvittämään saa katsomalla eurooppalaisen InSARap-projektin tuloksia: kuvat esimerkiksi 16. huhtikuuta tänä vuonna Japanissa, Kumamotossa olleesta järistyksestä näyttävät siirtymälinjat erittäin tarkasti muutaman sentin, jopa millimetrien tarkkuudella. Järistyksessä osa alueista vajosi peräti 67,3 metriä. Järistyksen pääshokki oli kymmenen kilometrin syvyydessä ja oli voimakkuudeltaan 7,0 magnitudia. Sitä edelsi 6,2:n järistys, jonka keskusta oli 11 kilometrin syvyydessä.

Torstain järistyksen keskus keskus oli 10 kilometrin syvyydessä ja sen voimakkuus oli 6,2 magnitudia.