Auringon yleinen aktiivisuus on parhaillaan laskemassa ja arvioiden mukaan nyt käynnissä oleva 24. auringonpilkkusykli, joka alkoi tammikuussa 2008 ja päättynee vuoden 2020 tienoilla. Syklien laskeminen alkoi ensimmäisten kunnollisten auringonpilkkuhavaintojen myötä vuonna 1755, ja ne ovat keskimäärin 11 vuotta pitkiä aktiivisuuden vaihtelujaksoja, jotka pystyy havaitsemaan hyvin auringonpilkkujen ja niiden muodostamien ryhmien määrässä Auringon pinnalla. Pilkkuryhmät ovat aktiivisuusalueita, ja niistä leimahtelee silloin tällöin purkauksia avaruuteen.

Nyt käynnissä oleva pilkkusykli on erikoinen, koska sen aikana Auringon aktiivisuus on ollut vähäisintä koko havaintohistorian kuluessa. Lisäksi yhden selvän aktiivisuusmaksimin sijaan piikkejä pilkkujen määrässä on ollut kaksi: ensimmäinen keväällä 2012 ja toinen viime vuoden keväällä. Tämä tuplamaksimi ei ole erikoinen, vaan sellaisia on havaittu usein aiemminkin – myös edellinen sykli oli sellainen. 

Tämän syklin voimakkaimmat toistaiseksi havaitut purkaukset tapahtuivat 9. elokuuta 2011 ja 7. maaliskuuta 2012, jotka kummatkin olivat voimakkaita X-luokkaan kuuluvia purkauksia. Maaliskuun 2012 purkaus sai aikaan myös geomagneettisen myrskyn.

Siitä, tuleeko tästä eilisestä purkauksesta geomagneettinen myrsky, ei ole vielä tietoa. Mitään suurta häiriötä se tuskin aiheuttaa, eikä valoisien kesäöiden vuoksi revontulia voi nähdä Suomessa, vaikka niitä taivaalle tulisikin. Eteläisellä pallonpuolella niitä sen sijaan saattaa näkyä.

Kuva: Aurinko eilen ja toissapäivänä SDO:n kuvaamana.

Auringonpurkauksen kehittymistä voi seurata reaaliajassa mm. SOHO-satelliitin ja SDO:n sivuilla. Palaamme asiaan, kun mm. mahdollisesta aurinkomyrskystä tulee lisätietoja.

Tätä alun perin 18.6. illalla julkaistua juttua on päivitetty aamulla 19. kesäkuuta.