Huhtikuu on oivallista aikaa tarkkailla paitsi kevään etenemistä myös taivaalla kimmeltäviä haloja. Päivätaivaan ilmiöistä halot ovat ehkä kaikkein näyttävimpiä – ainakin upeimmillaan. Auringon valon heijastuessa ja taittuessa jääkiteissä syntyy erilaisia renkaita, kaaria ja valoläikkiä, jotka voivat olla toisinaan huomiotaherättävän kirkkaita. Yleisin halomuoto on 22 asteen rengas. Nimensä rengas on saanut siitä, että se ympäröi Aurinkoa 22 asteen etäisyydellä (suoraksi ojennetun käsivarren etäisyydellä vaaksa on hieman alle 20 astetta). Rengas syntyy kuusikulmaisissa, lyijykynänpätkää muistuttavissa jääkiteissä, joiden läpi kulkevien valonsäteiden suunta muuttuu juuri tuon 22 asteen verran. Samalla kun valo taittuu, se hajoaa väreiksi samaan tapaan kuin prismassa tai sateenkaaren syntyessä vesipisaroissa. Siten halorenkaassa voi nähdä sateenkaaren värit, mutta päinvastaisessa järjestyksessä: sisäreunalla punaista ja ulkoreunalla sinistä, joka kuitenkin näkyy yleensä vain kaikkein kirkkaimmissa haloissa. Halon voi nähdä myös Kuun ympärillä, mutta silloin se on himmeämpi – koska Kuu on himmeämpi kuin Aurinko – ja yleensä väritön tai pikemminkin valkea.
22 asteen renkaan tai sen palasen voi nähdä jopa parisataa kertaa vuodessa. Seuraavaksi yleisimpiä ovat sivuauringot eli auringonsapet ja auringonpilarit. Sivuauringot näkyvät Auringon oikealla tai vasemmalla puolella (tai molemmin puolin) 22 asteen renkaan kohdalla tai hieman sen ulkopuolella. Koska myös sivuauringot syntyvät valon taittuessa jääkiteissä, niissä näkyy värejä 22 asteen renkaan tapaan. Auringonpilari sen sijaan syntyy auringonvalon heijastuessa laattamaisista jääkiteistä, joten se on väritön – paitsi auringonnousun tai -laskun tienoilla, jolloin pilari on punertava kuten lähellä horisonttia oleva Aurinkokin. Kenties kaikkein upein halomuoto on zeniitinympäristönkaari, jota sanotaan myös halojen kuningattareksi. Se kaartuu nimensä mukaisesti taivaan lakipisteen lähistöllä suoraan katsojan pään yläpuolella. Se näyttää komeimmillaan kuin väärään paikkaan eksyneeltä sateenkaarelta, mutta jää silti helposti huomaamatta, ellei muita haloja katsellessaan äkkää vilkaista ylöspäin.
Näiden kirkkaiden halomuotojen lisäksi on kymmeniä muita erikokoisia renkaita, eripituisia kaaria ja eri puolilla taivasta näkyviä läikkiä, jotka ovat himmeämpiä ja harvinaisempia, ja siten myös vaikeammin havaittavia. Usein erilaisia haloja näkyy yhtä aikaa useita: komeassa halonäytelmässä voi taivasta koristaa pitkälti toistakymmentä halomuotoa, osa jopa vastakkaisella puolella taivasta kuin Aurinko. Jos näkee kirkkaan 22 asteen renkaan, kannattaa katsella ympäri taivasta: tarjolla saattaa olla paljon muutakin ihasteltavaa. Haloja synnyttävät jääkiteet ovat yleensä kilometrien korkeudella olevissa yläpilvissä, joita esiintyy erityisen runsaasti kevätkuukausina. Parhaimpaan haloaikaan huhtikuussa saattaa taivaalla komeilla halo lähes päivittäin. Talvisaikaan maanpinnan lähellä esiintyy toisinaan jääsumua, joka koostuu yläpilvien tapaan pienistä jääkiteistä. Silloin voi nähdä kirkkaita ja värikkäitä jääsumuhaloja, jotka ovat hyvin lähellä, vain metrin tai parin päässä eli lähes käsinkosketeltavissa.
