Maastamme on löydetty lähes sata etana- tai kotilolajia. Kaikkein pienimmät eivät aikuisinakaan ole kuin millin tai parin luokkaa, mutta jättiläismäisimpien ukkoetanoiden kerrotaan venyvän jopa pariinkymmensenttisiksi. Miten nuo kaikki lajit eroavat toisistaan? Missä ne elävät? Mitä ne syövät? Ovatko ne haitallisia?
Suomen kotilot ja etanat on alaotsikkonsa mukaisesti kelpo opas näiden yllättävän kiehtovien eläinten maailmaan. Kyse on erittäin selkeästi kirjoitetusta ja harvinaisen kauniista tiedekirjasta, joka avaa epätavallisen oven maamme luontoon.
Kirjassa kerrotaan maanilviäisten esiintymisestä, käyttäytymisestä ja erikoisuuksista. Oppaan avulla voi paitsi tunnistaa lajit, myös alkaa harrastamaan otusten seuraamista. Kirja myös tutustuttaa maallikon nilviäistutkimukseen.
Lajimääritystä varten tehdyt kaaviot ovat helppoja seurata ja toimivat muutaman kenttätestin mukaan hyvin käytännössä. Lajien tuntomerkkejä ja elintapoja on myös jännittävä plärätä, vaikkei itse otuksiin ikinä törmäisikään. Erityisen kiintoisaa on huomata, kuinka nilviäisten silmiinpistävin ominaisuus – väritys – ei usein ole läheskään yhtä tärkeä tunnistuskeino kuin tarkemmat yksityiskohdat. Täytyy pistää merkille onko kotilon kuori oikea- vai vasenkierteinen, millainen suuaukko kuoressa on, onko etanalla harjaa, missä eläimen hengitysaukko on, ja niin edelleen.
Kirja myös korjaa myyttejä. Oletko ehkä ollut tähän saakka siinä uskossa, että kaikki yli seitsensenttiset etanat ovat demonisia (tai ainakin surullisenkuuluisia) espanjansiruetanoita? No eivät kyllä ole. Tuo haitallinen vieraslaji on vain yksi lukuisista maassamme esiintyvistä siruetanoista, eikä se sitäpaitsi ole median hehkutuksesta huolimatta mikään "tappajaetana". Suomesta kyllä löytyy ihan oikeitakin petonilviäisiä. Ne vain sattuvat olemaan pienempiä, ja vieläpä kauniin koboltinsinisiä.
Kirja on kaksiosainen. Ensimmäiset 75 sivua kertovat tietokirjamaisesti nilviäisten maailmasta ja niihin tutustumisesta. Loppuosa on kattava opas, joka keskittyy lajien eroihin, yksittäisten lajien kuvauksiin, yksityiskohtiin ja erityispiirteisiin. Teksti on helppolukuista, ja sitä tukevat ällistyttävän havainnolliset kuvat. Aivan lopusta löytyy vielä sanasto, parin sivullista kirjallisuuslähteitä, sekä lajihakemisto useilla eri kielillä.
Sadetakin taskuun sujautettavaksi maasto-oppaaksi kirja toki on hieman suurikokoinen, mutta liikkuu vaivatta mukana vaikkapa repussa. Kaikeksi onneksi siinä käsitellään otuksia, jotka eivät ehdi paljoa liikkua – vaikka kirjan joutuisi hakemaan kotoakin.
