kantoraketti

Jari Mäkinen

Kazakstanissa sijaitseva Baikonurin kosmodromi on maailman ensimmäinen kantorakettien laukaisupaikka. Sieltä lähetettiin matkaan Sputnik ja Gagarin – ja monta tuhatta muuta avaruuslentoa. Paikka on omalaatuinen sekoitus huipputekniikkaa ja avaruuslentojen historiaa, maailmanpolitiikan kuohuja ja karua luonnonkauneutta.

Vaikka jännitteet Venäjän ja ns. läntisen maailman välillä ovat viime aikoina kiristyneet, laukaistaan Baikonurista ja maan toisesta suuresta avaruuskeskuksesta, Suomen rajan tuntumassa olevasta Plesetskistä jatkuvasti myös läntisten maiden satelliitteja. Ja niin eurooppalaiset, yhdysvaltalaiset, kanadalaiset kuin japanilaisetkin avaruuslentäjät nousevat avaruusasemalle Baikonurista.

Paikka on nykyisin varsin kansainvälinen, vaikka sinne meneminen on hieman tavallista matkantekoa hankalampaa; Baikonurin kaupunki ja sen vieressä oleva kosmodromi ovat Kazakstanin alueella ja vuokralla Venäjälle, mutta matka sinne tapahtuu yleensä Kazakstanin puolella olevan lentokentän kautta.

lentoasema

Vielä jokin aika sitten, kun Baikonur sijaitsi Kazakstanin sijaan Neuvostoliitossa, ei ulkomaalaisilla ollut juuri suuren itänaapurimme salaiseen rakettilaukaisukaupunkiin asiaa. Nyt tiedossa on vain viisumibyrokratiaa, peräkkäisiä raja- ja tullitarkastuksia. Ja luonnollisesti kaikesta täytyy maksaa.

Mutta reittikoneet vievät Moskovasta Baikonuriin pari kertaa viikossa, ja ennen kiinnostavimpia laukaisuita paikalle järjestetään myös erikoislentoja.

Baikonurin Kraini-lentoasemaa lähestyessä alla on kuivaa autiomaata, jonka karu ja kuiva maisema kertoo omaa kieltään siitä, kuinka paahtava helle ja jäätävä pakkanen vaihtelevat alueella vuodenaikojen juoksussa. Säärintamat jyräävät aavan maan ylitse normaalisti vauhdilla, jolloin sumupilvet tai raju lumimyrsky saattavat yllättää hetkessä. Kesän kirouksia ovat myös hiekkamyrskyt, jotka saavat silmät punoittamaan ja tunkevat hiekanmuruja suuhunkin.

Yleensä matkalaiset tulevat paikalle ryhmissä ja ryhmät kuskataan lentoasemalta busseilla Baikonurin kaupunkiin. Siellä kumisee historia ja tyhjät tilat, sillä aikanaan satoja tuhansia asukkaita majoittaneessa kaupungissa on nykyisin "vain" noin 50 000 asukasta. He ovat käytännössä kaikki venäläisiä, jotka ovat työssä tai komennuksella kosmodromissa.

Kosmodromi puolestaan on noin 30 kilometrin päässä kaupungista. Se, että kumpaakin kutsutaan Baikonuriksi, aiheuttaa luonnollisesti pientä sekavuutta – etenkin muualta katsottaessa.

Kosmodromin pinta-ala on noin 7400 neliökilometriä, mutta raja aseman ja ympärillä levittäytyvän aron välillä on häilyvä. Piikkilanka-aitaa ei kauempaa näe.

Parhaimmillaan alueella oli kaikkiaan 80 erilaista käytössä ollutta laukaisualustaa, joita pystyy edelleen poimimaan katseellaan lentokoneesta. Suurin osa niistä oli mannertenvälisiä ohjuksia varten ja nyt ne on pääosin poistettu käytöstä. Kookkaimmat laukaisualustat ovat ammoisia N-1 -kuuraketteja ja Buran-sukkulaa varten rakennetut, mutta aktiivisimmat nykyisin ovat Proton- ja Sojuz-kantorakettien alustat.

Niiden lisäksi alueella on useita mannertenvälisten ohjusten kokeellisia ja ainakin aikaisemmin aktiivisia laukaisualustoja sekä siiloja.

Laukaisualustojen lisäksi paikalla on suuri määrä erilaisia työtiloja ja halleja, joissa kantoraketteja, satelliitteja ja miehitettyjä avaruusaluksia valmistellaan lennoilleen. Kookkain halleista on kuurakettia varten rakennettu suuri kolossi, jonka katto romahti huollon puutteessa vuonna 2002 surmaten parikymmentä ihmistä. Valitettavasti hallissa oli varastoituna Neuvostoliiton ainoa avaruuskelpoinen sukkula Buran, joka tuhoutui myös onnettomuudessa lentokyvyttömäksi.

2000-luvun alussa Sojuz-alusten laukaisupaikkoja ja niihin liittyviä halleja remontoitiin, koska lisääntynyt kansainvälinen yhteistyö toi paitsi runsaasti ulkomaisia vierailijoita, niin myös rahaa. Myös laukaisupaikan välittömässä läheisyydessä olevat asuintilat sekä Baikonurin kaupungin hotellit laitettiin uuteen uskoon.

Nykyisellään Baikonur jakaantuukin selvästi uuteen ja remontoituun, sekä vanhaan ja rapistuvaan. Tosin nyt yli vuosikymmen sitten innokkaasti korjatut rakennukset ja tilat alkavat olla jo myös paikoitellen surullisessa kunnossa.

Kuvat: Baikonurissa ja kosmodromissa on raketteja (oikeita ja pienoismalleja), ohjuksia ja lentokoneita muistomerkkeinä lähes joka paikassa.

Avaruuskilpailun punainen tukikohta

Alun perin Tjuratamiksi kutsutun paikan kirjoitettu historia alkaa vuodesta 1901, jolloin kaupungin vieressä virtaavasta Syr Daria -joesta pumpattiin vettä höyryvetureille, jotka vetivät junia Tashkentiin vievällä rautatiellä. Alueelta myös louhittiin kuparia ja 1930-luvulla paikalla oli kulakkien (eli kommunistien vainoaminen porvareiden ja varakkaiden maanviljelijöiden) vankityöleiri.

Kun vuonna 1955 Tjuratam valittiin avaruuskeskukseksi, oli siellä vain kolmisenkymmentä rakennusta ja muutama kymmentä asukasta.

Paikka oli täydellinen Neuvostomaan ensimmäisen mannertenvälisen ohjuksen R-7:n koelaukaisupaikaksi. Sen kantomatka oli huimat 10 000 kilometriä, joten alhaalta Kazakstanista laukaistaessa riitti tilaa tarpeeksi Siperiaan saakka. Silloinen tekniikka vaati tutkaverkoston koko lentomatkan alueelle, koska tutkat seurasivat ohjuksen kulkua ja ohjasivat lentoa radiolinkin avulla.

Lisäksi laukaisualueen tuli olla myös tarpeeksi syvällä Neuvostomaan sydämessä, jotta amerikkalaisvakoojat eivät löytäisi helposti paikalle. Näistä syistä aikaisemmin rakettilaukaisuissa käytetty Kapustin Jarin laukaisukeskus Volgajoen varrella ei enää kelvannut, vaan piti löytää jotain muuta.

Kazakstanin laajalla arolla sijaitseva Baikonur oli siis täydellinen paikka, eikä keskuksen perustamispäätöstä peruttu, vaikka rakettien tutkaohjaus kävi pian vanhanaikaiseksi, kun raketin sisään asennettaviin gyroskooppeihin perustuvat inertiaohjausjärjestelmät korvasivat ulkoisten tutka-asemien verkot. Baikonurin ensimmäinen kivi iskettiin paikalleen kesällä 1955.

Joki

Salaisuus leimasi paikan toimintaa alusta alkaen. Baikonurissa työssä olleet eivät puhuneet sen sijainnista edes läheisilleen mitään, vaan viittasivat siihen vain erilaisilla hämäysnimillä. Jos lähistöllä oli liikkeellä ulkomaisia matkailijoita, tiedotettiin heistä etukäteen ja kaikki radioliikenne ja toiminta pysäytettiin.

Kun pääsuunnittelija matkasi Moskovasta paikalle, kerrottiin Skorpioni 4:n olevan liikkeellä. Lentokoneet tekivät hämäyskierroksia ilmassa suunnatessaan kohti Baikonuria.

Kun suurten kantorakettien laukaisut alkoivat keväällä 1957, pystyttiin Baikonurin likimääräinen paikka päättelemään myös lännessä ja sen tarkka sijainti ja olemus paljastuivat kesällä 1957. Silloin Pakistanista ilmaan noussut amerikkalaisten U-2 -vakoilukone löysi Baikonurin yksinkertaisesti rautatiekiskoja seuraten.

Sitä mukaa kun rakettien laukaisut lisääntyivät, kasvoi myös Baikonurin asukasmäärä. Sotilaiden komennukset muuttuivat pitemmiksi ja pian he toivat perheensä mukanaan. Laukaisukeskuksen asuinkaupunki sai oman virallisen nimenkin, Leninsk, ja kun Neuvostoliiton kuuohjelma paisutti toimintaa edelleen 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa, nousi alueella enemmän tai vähemmän pysyvästi asuvien määrä 50 000:een.

Seurannut Buran-sukkulan ja sen Energia-kantoraketin (jonka laukaisualusta-alueelta on alla oleva kuva) kehittäminen laajensi edelleen kaupunkia, minkä seurauksena väkimäärä oli jo 75000 vuonna 1990.

Koska etäisyyttä kaupungin ja laukaisualustojen välillä on muutamia kymmeniä kilometrejä, näkyvät ja kuuluvat laukaisut hyvin Leninskin asunnoissakin. Raketin nousua taivaalle voi seurata parvekkeelta ja koko kaupungin asukkaat hurrasivat, kun raketit kipusivat taivaalle.

Tosin aina laukaisut eivät ole onnistuneet näin hyvin. Heti avaruusajan alkuaikoina tapahtui kaksi suurta onnettomuutta, joissa laukaistavat raketit räjähtivät ja surmasivat suuren määrän ihmisiä. Koska kummatkin tapahtuivat lokakuun 24. päivänä, vuosina 1960 ja 1963, ei tuona päivänä sen koommin ole laukaisuja tehty. Yhä edelleen 24.10. on kielletty päivä.

Kun Neuvostoliitto hajosi, muutettiin kaupunginkin nimi Baikonuriksi. Koska laukaisupaikka sijaitsi itsenäistyneen Kazakstanin alueella, käynnistettiin saman tien myös neuvottelut sen omistuksesta ja käyttämisestä. Nykyisen sopimuksen mukaan Venäjä on vuokrannut alueen käyttöönsä vuoteen 2050 saakka ja maksaa vuokraa alueesta 115 miljoonaa dollaria vuodessa, mikä on suuri summa sinällään, mutta verrattuna Baikonurissa olevaan infrastruktuurin hintaan ja kätevään avaruuteen pääsyyn se on hintansa väärti.

Plesetsk, Venäjän ainoa toinen suuri laukaisukeskus, sijaitsee liian pohjoisessa, jotta sieltä voitaisiin laukaista satelliitteja lähellä päiväntasaajaa oleville kiertoradoille.

Siksipä Venäjä on rakentamassa uutta avaruuskeskusta Svobodnin ja Shimanovskin alueelle Amuriin, maan aivan itäiseen kolkkaan. Keskuksen nimi Космодром Восточный, Vostotšnyin kosmodromi tarkoittaakin "itäistä avaruussatamaa".

Ensimmäisen laukaisun sieltä piti tapahtua viimeisimmän suunnitelman mukaan viime vuoden puolella, mutta keskuksen rakentaminen on myöhässä mitä moninaisimmista syistä. Venäjän nykyinen taloustilanne vaikuttaa asiaa, kuten myös rakennustyömaalla oleva korruptio.

Nähtävästi Vostotšnyin tekeminen ei ole yhtä korkealla Venäjän valtionhallinnon prioriteettilistalla kuin aikanaan oli Sotshin olympiakylän rakentaminen...

Gagarin on joka puolella...

Mökki, missä Gagarin nukkui ennen historiallista lentoaan varamiehenä olleen German Titovin kanssa, on nyt museo. Korolev nukkui toisessa mökissä.

Mökin sisällä näyttää tältä.

Nyt avaruuslentäjät nukkuvat pari viikkoa ennen lähtöään tällaisessa "kosmonauttihotellissa".

Sojuz-aluksen laukaisu avaruuteen näyttää tältä.

Hyvällä säällä raketin nousua voi seurata lähes siihen saakka, kun se on avaruudessa.

Buran-sukkulan mallikappale makaa yksinäisenä.

Buran laukaistiin ainoalle avaruuslennolleen Energia-kantoraketilla tältä alustalta.

Surullisen näköinen torni Energian laukaisualustalla.

Kaikki ei ole Baikonurissa historiaa: sen rakettien, avaruusalusten ja satelliittien laukaisuvalmisteluhallit ovat aivan ajanmukaisia.

Alla on vielä tunnelmakuvia Baikonurista ja sen ympäristöstä:

Kuvat: Jari Mäkinen

Jari Mäkinen

Space X -yhtiön viides yritys laukaista Falcon 9 -kantoraketti matkaan SES9 -tietoliikennesatelliitti nokassaan onnistui viime yönä Suomen aikaa. Tämä on erittäin hyvä uutinen myös Otaniemessä Aalto-1 -satelliittia lähtökuntoon valmisteleville teekkareille.

Falcon 9:n moottorit räjähtivät käyntiin viime yönä klo 1.35 Suomen aikaa ja kantoraketti nousi komeasti matkaan. Otsikkokuva näyttää komean kaaren Floridan iltataivaalla, kun raketti kipusi kohti kiertorataa.

Se vei rahtinaan olleen tietoliikennesatelliitin tarkalleen oikealle radalleen.

Viimeinkin!

Avaruusrakettien laukaisuissa viivytykset ovat tavallisia ja hyvinkin pienet seikat saattavat olla syynä lentojen lykkäämiseen.

Viimeiset puolitoista viikkoa ovat tästä hyvä esimerkki, sillä Falcon 9 on kököttänyt Floridassa laukaisualustallaan jo sen aikaa ja sitä on koetettu lähettää matkaan jo neljä kertaa aikaisemmin yhdeksän päivän kuluessa.

Olennaisin syy viivytyksiin oli yhtiön käyttämä uusi tekniikka, jolla raketin polttoaine ja nestemäinen happi jäähdytetään tavallista viileämmäksi, jolloin niiden tiheydet ovat suurempia ja periaatteessa niitä saadaan tankattua enemmän raketin tankkeihin. Edellisellä laukaisulla syynä olivat liian kovat tuulet yläilmakehässä ja sitä edellisellä raketti olisi voinut lähteä lentoon, mutta sen lentoradan alla olevalle varoalueelle oli eksynyt laiva – sen poistumista odottaessa nestehapen lämpötila nousi jälleen liikaa.

Kylmemmät ajoaineet ja siten suurempi määrä niitä raketissa antavat lisäpotkua laukaisuun ja tekevät ensimmäisen vaiheen tuomisesta takaisin alas uudelleenkäytettäväksi helpompaa. Tosin jo ennalta tiedettiin, että tällä kerralla raketin lentorata on sellainen, että laskeutuminen oli hyvin hankalaa. Toimintansa päättäessään rakettivaihe lensi aiempia lentoja korkeammalla ja nopeammin, jolloin sen mahdollisuuden päästä normaalisti alas olivat pienet.

Yhtiön mukaan ensimmäinen vaihe osui sitä merellä 650 kilometrin päässä odottaneeseen, jalkapallokentän kokoiseen lavettiin, mutta liian suurella nopeudella.

Syy laskeutumisen kannalta tavallista hankalampaan lentoon oli sen, että Falcon 9 toimitti tietoliikennesatelliittinsa normaalia korkeammalle, mistä siirtyminen kohti noin 36 000 kilometrin korkeudessa päiväntasaajan päällä olevaa geostationaarirataa käy nopeammin.

Normaalisti raketit vievät tietoliikennesatelliitit avaruuteen olennaisesti matalammalle kiertoradalle tai siirtoradalle kohti korkealla olevaa geostationaarirataa ja satelliittioperaattorit ohjaavat satelliittinsa sitten sen omilla pienillä rakettimoottoreilla oikealle paikalleen päiväntasaajan päälle. Kun yleensä tähän kuluu 93 vuorokautta – SES:n teknologiajohtaja Martin Halliwellin mukaan – pääsee SES 9 nyt asemapaikalleen 45 vuorokaudessa.

Seuraava Falcon 9:n lento on suunnitteilla tämän kuun loppuun. Raketin on tarkoitus vielä maaliskuun 29. päivänä seuraava Dragon-rahtialus avaruusasemalle. Kyseessä on ensimmäinen Dragonin lento sitten viime kesänä tapahtuneen onnettomuuden, joka pysäytti kaikki Falcon 9:n laukaisut liki puoleksi vuodeksi.

Eräs viivytyksestä kärsineistä satelliiteista oli Suomen ensimmäinen satelliitti Aalto-1, jonka oli tarkoitus nousta avaruuteen jo viime vuoden lopussa. Nyt se päässee matkaan touko-kesäkuussa, riippuen siitä kuinka hyvin ja aikataulussa seuraavat Falcon 9:n lennot sujuvat.

Suomalaissatelliitin kannalta lohdullista on kuitenkin se, että sen laukaisu on seuraava Kaliforniasta tehtävä Falcon 9:n lento; muut laukaisut tapahtuvat Floridasta, Cape Canaveralista.

Kuva: Falcon 9 nousee lentoon Cape Canaveralin laukaisualustalta 40 viime yönä. Kyseessä oli raketin 22. laukaisu. (Space X)

Jari Mäkinen

Pohjois-Korea lähetti tänään aamulla satelliitin avaruuteen. Kyseessä oli jo neljäs yritys satelliitin lähettämineen, ja näyttää siltä, että se on onnistunut: Kwangmyongsong-4 kiertää Maata polaariradalla ja sitä seurataan aktiivisesti. Mutta mitä siitä ja sen laukaisseesta raketista tiedetään?

Pohjois-Korean rakettilaukaisu ei suinkaan tullut yllätyksenä. Sulkeutunut sosialistidiktatuuri on tehnyt aiemmin jo kolme kookkaan mannertenvälisen ohjuksen laukaisua, joilla se on yrittänyt saada satelliitin kiertoradalle.

Kaksi ensimmäistä yritystä vuosina 2009 ja 2012 epäonnistuivat, kun taas joulukuussa 2012 tehty kolmas yritys onnistui hyvin. Satelliitti tosin alkoi pyöriä holtittomasti heti avaruuteen päästyään ja nähtävästi se ei toiminut avaruudessa.

Kuten aikaisemmillakin kerroilla, ilmoitti Pohjois-Korea etukäteen laukaisusta Kansainväliselle merenkulkujärjestölle IMO:lle ja varoitti alueista, joille kantoraketin eri vaiheet tulisivat putoamaan. Näistä voitiin jälleen päätellä helposti satelliitin päämääränä olevan Maan napojen kautta kulkevan polaariradan.

Tällä kerralla kirje lähetettiin IMO:lle 2. helmikuuta ja siinä mainittiin ajoiksi laukaisuyrityksille aamut helmikuun 8. ja 25. päivän välillä, joskin Pohjois-Korea tarkensi varoitusta myöhemmin kattamaan myös tämän päivän. Kuten aikaisemmillakin kerroilla, tehtiin laukaisu nyt ensimmäisenä varoajaksi annetun ajanjakson päivänä.

Laukaisu tapahtui maan pohjoisosassa olevasta Sohaen laukaisukeskuksesta etelään klo 00:29 maailmanaikaa (siis klo 2:29 Suomen aikaa) Unha-3 -kantoraketilla.

Satelliitista tehtyjen havaintojen mukaan se kiertää Maata radalla, jonka matalin piste on 465 kilometrin ja korkein kohta 502 kilometrin korkeudessa. Radan kaltevuus päiväntasaajan suhteen on 97,5° ja lähes radalla satelliitin kanssa kiertää raketin ylin vaihe.

Rata on ns. aurinkosynkroninen, eli ratasiirtyy asteen verran idemmäksi joka päivä, jolloin radalla oleva satelliitti ylittää saman maapallon paikan aina samaan aikaan ja siten samankaltaisissa valaistusolosuhteissa. Pohjois-Korean satelliitin yksi kierros kestää 94,3 minuuttia ja se tekee ylilentojaan noin klo 9 aamulla. Tällä radallaan satelliitti kulkee saman maapallon paikan yli joka neljäs vuorokausi.

Satelliitin laukaisulla Pohjois-Korea haluaa luonnollisesti osoittaa ulkomaille, että se pystyy lähettämään paitsi satelliitin avaruuteen, niin myös sinkoamaan kappaleen (vaikkapa pommin) mihin paikkaan tahansa maapallolla. Omalle kansalleen maan johtajat puolestaan haluavat näyttää olevansa voimakas ja mahtava maa, joka pystyy samaan kuin esimerkiksi arkkivihollinen Yhdysvallat.

Kun toimivan kantoraketin – siis mannertenvälisen ohjuksen – lisäksi maa on ottanut selvästi edistysaskeleita raketin kyytiin laitettavan ydinaseen kehittämisen kanssa, on syytäkin olla huolissaan.

Vaikka niin satelliitti kuin kantorakettikin ovat alkeellisia, ei Pohjois-Korean tekemisiä kannata vähätellä.

Pohjois-Korea on kehittänyt rakettitekniikkaansa jo pitkään ja se on saanut siihen apua mm. Iranista. Edellisen, vuonna 2012 tapahtuneen laukaisun jälkeen Etelä-Korea sai haltuunsa osia kantoraketin kahdesta vaiheesta ja ne osoittautuivat laadultaan heikoiksi sekä karkeatekoisiksi, mutta kuitenkin toimiviksi.

Raketin perustekniikan taso vastasi 1960- ja 1970-lukujen läntistä tasoa. Rakettimoottorit olivat lähes samanlaisia kuin Iranin raketeissaan käyttämät. Muutenkin raketilla on yhtäläisyyksiä Iranin Safir-ohjuksen kanssa.

Nyt laukaisuun käytetty Unha-3 -raketti on kolmivaiheinen raketti, jonka korkeus laukaisun aikaan on 30 metriä ja massa noin 90 tonnia. Sen ensimmäinen vaihe perustuu Taepodong-2 -ohjukseen, jonka päällä on neuvostoaikaisen Scud-ohjuksen pohjalta tehty toinen vaihe sekä todennäköisesti iranilaisen Safrin toiseen vaiheeseen perustuva kolmas vaihe.

Laskelmien mukaan Unha-3:n sotilasversio voisi kuljettaa 800 kg massaltaan olevan pommin (millaisen Pohjois-Korea voisi kenties tehdä) Yhdysvaltain pääkaupungin päälle, mutta varsinaisesti sotilaskäyttöön se ei ole toimiva: sen laukaisuvalmistelut kestävät pitään ja ovat selvästi havaittavissa satelliittien ottamissa kuvissa. Pohjois-Koreaa tarkkaillaan jatkuvasti, eikä rakettia voitaisi siellä valmistella lähtöön salassa. Satelliittien laukaisun ja propagandan tekemisen lisäksi kantoraketin tärkein tehtävä onkin siten toimia lähinnä kansainvälispoliittisena pelinappulana.

Sohaen laukaisukeskuksessa on satelliittikuvien mukaan rakenteilla suurempi laukaisualusta, mikä vihjaa myös kookkaammasta ja siten voimakkaammasta raketista lähitulevaisuudessa.

Satelliitti

Nyt laukaistu satelliitti on siis nimeltään Kwangmyongsong-4 ja se on kooltaan noin 1,5 metriä korkea, jotakuinkin metrin halkaisijaltaan oleva laatikko, jonka massa on noin 100 kg. Sen pinta on kiinalaiskuvien mukaan päällystetty aurinkopaneeleilla ja se on rakennettu maan sotilaselektroniikan instituutissa.

Kwangmyongsong tarkoittaa kirkasta tähteä. Pohjois-Korean legendaarisen johtajan Kim Jong-Ilin sanotaan syntyneen Baekdu-vuorella ja samaan aikaan taivaalla loisti tavanomaista kirkkaampi tähti, jota kutsutaan nimellä Kwangmyŏngsŏng.

Näin satelliittikin siis osaltaan on osa Kimien klaanin tarinaa.

Kyseessä on virallisen ilmoituksen mukaan kaukokartoitussatelliitti, jonka tehtävänä on ottaa kuvia maapallon pinnasta. Käytännössä siis kyseessä on alkeellinen vakoilusatelliitti.

Koska pohjoiskorealaiset voivat olla yhteydessä satelliittiinsa kunnolla vain sen ollessa Pohjois-Korean päällä, ei sen käyttö ole tehokasta. Vaikka yhteyttä pidettäisiin myös ulkomaisten lähetystöjen tai merillä olevien laivojen välityksellä, ei satelliitista ole todennäköisesti paljoakaan konkreettista hyötyä maalle.

Kiinan uutistoimisto Xinhuan välittämä kuva Kwangmyongsong-3 -satelliitista.

Juttua on päivitetty klo 17:15: Laukaisukellonaika on muutettu, otsikkokuvaan lisätty kuvakaappaus laukaisuvideolta ja ratatietoja on lisätty. Päivityksiä tehdään vastaisuudessakin uusien tietojen ilmestyessä.

Jari Mäkinen

Päivitys sunnuntaina illalla klo 23:30:
Laukaisua on päätetty lykätä vuorokaudella, koska laskelmien mukaan todennäköisyys onnistuneelle ensimmäisen vaiheen laskeutumiselle silloin 10% parempi. Uusi yritys klo 03:33 Suomen aikaa tiistaina.

- - -

Amerikkalainen SpaceX -yhtiö on laukaisemassa ensi yönä Suomen aikaa jälleen Falcon 9 -kantoraketin avaruuteen. Kyseessä on ensimmäinen lento sitten viime kesäkuun, jolloin samanlainen raketti räjähti kesken kaiken.

Onnettomuus ei aiheuttanut vaaraa kenellekään, koska se tapahtui raketin ollessa jo korkealla ja meren päällä, mutta sen seurauksena laukaisut jouduttiin keskeyttämään onnettomuuden syyn tutkinnan ajaksi.

Tämä vaikutti suoraan myös ensimmäisen suomalaisen satelliitin Aalto-1:n laukaisuajankohtaan, sillä ennen onnettomuutta sen odotettiin pääsevän Falcon 9:n kyydillä matkaan nyt joulukuussa. Mikäli ensiöinen lento sujuu hyvin, on Aalto-1:n laukaisu vuorossa maaliskuussa.

Laskeutuminen uudella tavalla

Falcon 9 -kantoraketin laukaisun on tarkoitus tapahtua illalla 20:29 Floridan aikaa, eli 03:29 Suomen aikaa maanantain puolella. Laukaisuikkuna kestää vain minuutin ajan, koska joulun alla vilkasta lentoliikennettä Cape Canaveralin taivaalla ei haluta häiritä liikaa.

Kyseessä kun ei ole vain pikainen matka taivaalle, vaan myös tulo takaisin alas: yhtiö koettaa jälleen saada raketin ensimmäisen vaiheen palaamaan takaisin maahan. Tällä kerralla tosin laskeutumista ei yritetä merellä olevan lavetin päälle, vaan kymmenisen kilometriä laukaisupaikan eteläpuolella olevalle maa-alueelle.

Jos kaikki sujuu hyvin, laskeutuu raketin ensimmäinen vaihe Cape Canaveralin niemekkeen eteläosassa olevaan “laskeutumisalue 1:lle” noin 20 minuuttia lentoonlähdön jälkeen. Yllä olevassa kuvassa laskeutuminen on kuvattuna päiväsaikaan, mutta nyt laskeutumisen aikaan on jo yö: tämä tietää sitä, että yliäänipamauksen lisäksi lähdestyvä ensimmäinen vaihe näkyy hyvin Canaveralin alueella loimottavien rakettimoottoriensa johdosta.

Paitsi että raketin saaminen takaisin alas olisi sinänsä hienoa, on kovalle kamaralle laskeutumisesta monta muutakin etua: kohdealue on suurempi kuin jalkapallokentän kokoinen laiva, merenkäynti ei vaikuta lainkaan laskeutumiseen ja lisäksi suurin epävarmuus rakettivaiheen kunnostamisessa uutta lentoa varten on ollut meriveden mahdollisesti siihen aiheuttamat vauriot.

Kuten edellisilläkin laskeutumista yrittäneillä lennoilla, on laskeutuminen ja lento avaruuteen kaksi eri asiaa: laukaisu voi onnistua hyvin, vaikka ensimmäisen vaiheen palaaminen alas ei menisikään suunnitelman mukaan.

Kaksi asiaa meni pieleen kesäkuussa

Falcon 9 oli jo osoittautunut hyvin luotettavaksi kantoraketiksi 18 laukaisullaan ennen viime kesän onnettomuutta, joten heti räjähdyksen jälkeen oli varsin selvää, että mikään suurempi, raketin suunnittelussa ollut vika ei todennäköisesti ollut syynä epäonnistumiseen.

Tutkimuksissa todennäköiseksi vikapääksi on paljastunut puolimetrinen metallitanko, joka pitää polttoainesäiliöihin painetta tuottavan heliumin tankkia paikallaan. Se napsahti poikki kiihtyvyyden vuoksi.

Huhujen mukaan kyseessä oli 3D-tulostettu osa, jolla oli korvattu aiemmin “perinteisesti” tehty metallipalkki. 3D-tulostettu metalli sopii erinomaisesti moneen käyttöön, mutta se on periaatteessa hieman hauraampaa. Vaikka tämä oli otettu huomioon, oli kyseessä ensimmäinen kyseisen osan käyttökerta, ja todellisuus oli nähtävästi hieman erilainen kuin testiolosuhteet.

Osa on nyt vaihdettu perinteiseen, ja samalla rakettiin sekä sen rakenteisiin on tehty tarkistuksia sekä parannuksia. Kenties SpaceX oli ottanut liian nopeasti uuden tekniikan käyttöön ja tuudittautunut onnistuneiden laukaisuiden jälkeen tyytyväisyyteen ja itsevarmuuteen sen suhteen, ettei mikään voi mennä vikaan.

Vaikka lentäminen avaruuteen on tullut aiempaa helpommaksi ja edullisemmaksi, on se edelleen vaikeaa ja laukaisuiden aikana jylläävät suuret voimat. Voi olla, että onnettomuus oli jopa hyvä muistutus yhtiön innokkaille insinööreille avaruuslentämisen riskeistä.

Kesäkuisella lennolla raketin kyytiläisenä oli Dragon-avaruusalus, jolla oli tarkoitus vielä rahtia Kansainväliselle avaruusasemalle. Alus on tehty monikertakäyttöiseksi ja se pystyy palaamaan takaisin Maahan.

Niinpä alus oli myös ohjelmoitu irtoamaan onnettomuustapauksessa kantoraketista ja palaamaan laskuvarjojensa varassa takaisin alas. Nyt kuitenkin varjot eivät avautuneet, vaan alus putosi Atlantin valtamereen.

SpaceX -yhtiön perustajan ja johtajan Elon Muskin mukaan syynä tähän oli ohjelmistovirhe. Alukseen oli ladattu ohjelmiston vanha versio; uudempaa ohjelmistoa käyttämällä Dragon olisi pelastunut.

Musk on kertonut, että tällä kerralla raketin jokainen osa on erikseen testattu ja tulevissa Dragon-aluksissa käytetään varmasti viimeistä ohjelmistoversiota.

Nyt kyydissä on kuitenkin 11 pientä, jääkaappipakastimen kokoista tietoliikennesatelliittia Orbcomm-yhtiölle. Ne ovat samanlaisia kuin viime vuonna laukaistut satelliitit, ja ne muodostavat yhdessä OG2-nimisen verkoston noin 650 kilometrin korkeudessa.

Satelliittiverkoston tehtävänä on lyhytviestien välittäminen sekä lähetysten seuraaminen maailmanlaajuisesti. Pienten satelliittien muodostamat parvet ovat yhä edullisempia ja käyttökelpoisempia tällaisiin rajattuihinkin tehtäviin.

Suomalaisittain kiinnostava laukaisu

Tätä Falcon 9:n lentoa seurataan erittäin kiinnostuneina myös Otaniemessä, sillä lennon onnistumisesta riippuu se, milloin Aalto-1 pääsee matkaan.

Itse satelliitti on täysin valmiina ja testattuna odottamassa kuljetusta Hollantiin, mistä se viedään edelleen muiden samalla lennolla matkaavien nanosatelliittien kanssa laukaisupaikalle Yhdysvaltoihin.

Tätä toimitusta on lykätty eteenpäin samalla kun tämä Falcon 9:n lento on siirtynyt myöhemmäksi. Vielä marraskuussa ajateltiin, että tämä lento tehtäisiin joulukuun alussa.

Näillä näkymin Aalto-1 pääsee eteenpäin helmikuun alussa ja laukaisu tapahtuu maaliskuussa.

Jari Mäkinen

Joskus sitä sattuu olemaan juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kuten tämä Lufthansa-lehtoyhtiön lento matkalla Soulista Frankfurtiin.

Lento LH 713 oli viime tiistaina 15. joulukuuta matkalentokorkeudessaan Venäjän päällä, noin 100 km itään Novosibirskistä, kun koneesta nähtiin taivaalla upea valoilmiö. Se oli kohti avaruutta kipuava Sojuz-kantoraketti, jonka kyydissä olivat ESAn brittiastronautti Tim Peake, NASAn suomalaissukuinen astronautti Tim Kopra ja kuvien ottohetkelläkin Sojuzin ohjaimissa ollut kosmonautti Juri Malenshenko.

Rakettilaukaisuiden aikaan lentoliikenne pidetään turvallisen matkan päässä kantoraketista, joten kukaan ei ollut lähelläkään vaaraa.

Näky oli kuitenkin hieno, sillä Sojuz oli koneesta katsottuna kirkas valopiste, joka kipusi ylöspäin taivaalla rakettimoottorien liekkien valaisema savuvana perässään. Vana on levinnyt, koska raketti oli jo ilmakehän yläosissa, missä moottorin suuttimesta pääsevät pakokaasut leviävät laajaksi hännäksi raketin taakse ohuessa ilmassa.

Koneen lentäjät Michael Schwarz ja Frank Barma onnistuivat nappaamaan nämä kuvat laukaisusta – ja vaikka heillä on työpaikallaan normaalistikin upeat maisemat, on avaruusraketin näkeminen näin hienosti varsin harvinaista!

Video raketin laukaisusta maanpäällisestä kuvakulmasta ja Sojuzin sisällä olleista kameroista on täällä.

Kaikki hyvin avaruusasemalla

Tim Peake vastasi tänään perjantaina toimittajien kysymyksiin suorassa lähetyksessä avaruusasemalta ja näytti jo sopeutuneen hyvin painottomuuteen. Ensimmäisen parin päivän aikana avaruudessa uusilla aseman miehistönjäsenillä ei ole paljoakaan työtehtäviä, jotta he voisivat totutella toimimaan avaruudessa. Kuvissa näki kuitenkin selväsi Timin naaman olleen hieman pullean, mikä on normaalia: painottomuudessa veri jakautuu tasaisesti kehoon ja saa pään näyttämään aluksi aiempaa suuremmalta ja punaisemmalta.

Tim esitti myös pyörimistä Columbus-laboratorion sisällä, mutta hieman tökkien. "Kuten näkyy, en ole vielä aivan sopeutunut, mutta katsotaan uudelleen viikon päästä."

Yllättävin asia avaruudessa on ollut Timin mukaan avaruuden musta väri.

"Näemme kuvissa aina maapallon ja sen kauneuden, mutta harvoin kuvissa katsotaan toiseen suuntaan – ylöspäin avaruuteen. Eikä silloinkaan mustasta saa oikeaa kuvaa. Avaruus näyttää todella mustalta."

"Katselin juuri eilen maisemia aseman kupolissa, ja kaikki näyttää todella kauniilta. Odotan todella sitä, että pääsen työskentelemään lentoni aikana myös aseman ulkopuolella avaruuskävelyllä, koska silloin näen kaiken paljon paremmin. Niin maapallon kuin mustan avaruudenkin."

Ja mikä tärkeintä, Tim on oppinut jo tekemään avaruudessa teetä, mikä luonnollisesti saarivaltakunnan yleisölle on erittäin tärkeä tieto. Tästä kovin innostuneet britit ovat kuitenkin unohtaneet sen, että teestään myös ylpeät venäläiset ovat kehittäneet avaruudellisia teenvalmistusmenetelmiä jo 1970-luvulta alkaen ja avaruudessa juotiin teetä jo ennen kuin kahvia tai kolaa.

"Itse asiassa tee on täällä erittäin hyvää!"

Jari Mäkinen

Vaikka Virgin Galactic -yhtiön avaruusturistilennot ovat edelleen pahasti myöhässä, eikä niiden alkamisesta ole vielä tarkempaa tietoa, on yhtiö lähes ylikierroksilla valmistautuessaan laukaisemaan satelliitteja avaruuteen.

LauncherOne on pieni kantoraketti, jota suunnitellaan laukaistavaksi kiertoradalle turistialus SpaceShip2:n kantoaluksen WhiteKnight2:n alta samaan tapaan kuin avaruusturistialus laukaistaisiin pomppaukselleen noin sadan kilometrin korkeuteen.

Kantoraketti ja sen hyötykuormana oleva satelliitti sen sijaan jatkaisivat aina kiertoradalle saakka ja kiihdyttäisivät siellä pysymiseen vaadittavaan nopeuteen.

Alun perin LauncherOne suunniteltiin noin satakiloisten piensatelliittien laukaisuun, mutta asiakkaisen pyyntöjen vuoksi raketin suorituskykyä on kasvatettu noin kaksinkertaiseksi.

Nyt siis tarkoitus on laukaista 200 kg massaltaan oleva satelliittilasti avaruuteen – siis yksi tai useampi satelliitti.

Kantoraketin tullessa suuremmaksi on WhiteKnight2 jäänyt pieneksi. Siksi Virgin Galactic kertoi eilen hankkivansa emoyhtiöltään Virgin Atlantic -lentoyhtiöltä Beoing 747-400 -liikennekoneen, josta räätälöidään raketille uusi kantoalus.

Sen avulla rakettia voidaan jopa kasvattaa niin, että sillä voitaisiin laukaista jopa 400 kg matkaan.

Kone ristitään Virgin-yhtiön tyyliin “Kosmiseksi tytöksi”, eli sen kylkeen kirjoitetaan”Cosmic Girl”.

Jumbo-Jetin vasemman siiven juureen rungon ja sisemmän moottorin väliin tehdään ripustuspiste kantoraketille. Kyseinen paikka on itse asiassa suunniteltu ulkoisen kuorman kantamiseen, sillä aikanaan moottorien ollessa vähemmän luotettavia kuin nykyisin, koneilla kuljetettiin usein varamoottoreita kaukana sijaitseville lentoasemille, missä samanlainen Jumbo oli jäänyt nalkkiin moottorin rikkouduttua.

Monet lentoyhtiöt ovat poistamassa Jumbo-Jettejä laivastoistaan, koska nykyaikaiset kaksimoottorikoneet pystyvät kuljettamaan lähes saman määrän matkustajia olennaisesti edullisemmin ja suuremmat matkustajamäärät kannattaa lennättää kookkaammalla Airbusin A380-koneella.

Niinpä tämä uuden uran saava kone olisi todennäköisesti joutunut alumiinitölkkien raaka-aineeksi, ellei sitä olisi otettu satelliittilaukaisijaksi; siihen käyttöön se monimoottorisena, suuren kuorman kantavana pitkänmatkankoneena sopiikin hyvin, koska yksittäisillä lennoilla polttoaineenkulutus ei ole olennainen kustannuserä ja kauaksi kantavan koneen avulla satelliitit voidaan laukaista oikeastaan mistä vain mihin suuntaan vain.

Jari Mäkinen

Kiina on kehittämässä uutta, nykyisin käytössä olevia kantoraketteja olennaisesti raskaampaa rakettimallia, nimeltään Pitkä Marssi 5, ja sen eri osien testaukset ovat jo käynnissä.

Yksi näistä testattavista osista on raketin nokkakartio, jonka testi sujui juuri toivotulla tavalla: raketin kyydissä olevaa kuormaa laukaisun aikana suojaava nokkakartio halkesi suunnitellusti kahteen puolikkaaseen. Kaikkiaan neljä tonnia painavan ja halkaisijaltaan 5,2-metrisen kartion rakenne on tällainen, jotta sen puolikkaan putoaisivat sivuille turvallisesti pois aiheuttamatta vaaraa itse kantoraketille ja sen kuormalle.

Rahtitila on jopa 54 metriä pitkä ja raketti kykenee kuljettamaan sen sisällä avaruuteen jopa 25 tonnia painavia lasteja. Näin raketti on äreämpi kuin esimerkiksi eurooppalainen Ariane 5.

Vain tällä haavaa maailman voimakkain kantoraketti, amerikkalainen Delta IV Heavy, on tulevaa kiinalaisrakettia suorituskykyisempi, sillä se pystyy nostamaan 28,7 tonnia matalalle kiertoradalle. Tämän vuoden joulukuussa suunnitelman mukana ensilentonsa tekevä Falcon 9 Heavy tulee olemaan kaikkia voimakkaampi, sillä se kykenee laukaisemaan matalalle kiertoradalle peräti 53 tonnia.

Pitkä Marssi 5:n eräs kiinnostavimmista laukaisutehtävistä tullee olemaan kiinalaisten suunnittelema avaruusasema. Aseman keskusmoduuli on tarkoitus laukaista avaruuteen vuonna 2018 ja sitä on aikomus laajentaa vähitellen Kansainvälisen avaruusaseman tapaan. Aseman pitäisi olla valmis vuonna 2022, jolloin sen massa olisi 60 tonnia; ISS:n massa on noin 450 tonnia.

Koska Euroopan avaruusjärjestö ESA neuvottelee parhaillaan kiinalaisten kanssa eurooppalaisavaruuslentäjien lähettämisestä kiinalaisasemalle, on mahdollista että ESA-astronautitkin tulisivat tulevaisuudessa käyttämään uutta kantorakettia.

Raketin oli tarkoitus tehdä ensimmäinen lentonsa ensi vuonna, mutta hanke on kovasti myöhässä ja nyt ensilentoa suunnitellaan vuodelle 2017. Eräs ensimmäisistä lennoista tulee lähettämään matkaan Chang’e-5 -kuualuksen, jonka tehtävänä on tuoda Maahan näyte Kuun pinnalta.

Monikäyttöraketti ja sen serkut

Ennen tätä nyt tehtyä nokkakartiotestiä on raketin ensimmäistä vaihetta testattu kaksi kertaa. Siinä on kaksi kappaletta uusia nestemäistä vetyä ja happea käyttäviä YF-77 -moottoreita. Raketin keskirungon ympärillä on 2-4 apurakettia, jotka käyttävät myös vetyä ja happea ajoaineinaan.

Kaikkiaan Pitkä Marssi 5 olisi 60,5 metriä korkea ja sen laukaisumassa olisi 643 tonnia. Raketti olisi hyvin modulaarinen, eli sitä voisi käyttää apurakettien kanssa tai ilman niitä hyvin eri massaisten hyötykuormien laukaisuun. Se tulisi siten korvaamaan Kiinan nykyiset Pitkä Marssi -perheen kantoraketit CZ-2, CZ-3 ja CZ-4. Nimen CZ tarkoittaa Pitkää Marssia.

Pitkä Marssi 5:n lisäksi tekeillä on kaksi muuta kantorakettia, numerot 6 ja 7.

CZ-6 on itse asiassa Pitkä Marssi 5:n apuraketti, joka sopivilla ylemmillä vaiheilla varustettuna voi toimia kevyenä kantorakettina.

CZ-7 puolestaan on keskiraskas raketti, joka on pitkälti nykyaikaistettu, miehitettyjen Shanzhou-avaruusalusten laukaisussa käytettävä Pitkä Marssi 2F. Suurin uudistus on se, että raketti käyttäisi kerosiinia ja hapettimena nestehappea nykyisin käytettävien kalliiden ja myrkyllisten hydratsiinipohjaisten ajoaineiden sijaan.

Seiska tulisi myös laukaisemaan matkaan kiinalaisavaruusasemaa huoltamaan lähetettävät miehittämättömät Tianzhou-rahtialukset. Sen ensilennon on tarkoitus tapahtua jo ensi vuonna, jolloin Tianzhou-1 telakoituisi avaruudessa aikaisemmin lähetettävään uuteen, järjestyksessä toiseen Tiangong-pienoisavaruusalukseen.

Uusi tehdas ja laukaisuasema

Koska uusien, suurien rakettiosien kuljettaminen maanteitse laukaisualustalle olisi hankalaa, on Kiinassa tekeillä uusi laukaisukeskus sekä rakettitehdas.

Uusi Wenchangin saarella sijaitseva laukaisuasema on Kiinan eteläisessä Hainanin provinssissa, joka on niin lähellä päiväntasaajaa kuin Kiinassa on mahdollista. Sieltä lähetettävät satelliitit voivat käyttää hyödykseen enemmän maapallon pyörimisliikettä, joten joko samalla raketilla voidaan lähettää painavampi satelliitti tai saman satelliitin lähettäminen vaatii vähemmän ajoaineita.

Rakettien kuljettaminen Wenchangiin tapahtuu laivoilla Tianjiniin jo tehdystä uudesta tuotantolaitoksesta. Suurikokoinen tehdas pystyy teoriassa valmistamaan jopa 30 CZ-5 -kantorakettia vuodessa.

Blue Origin -yhtiön New Shepard -raketti nousee lentoon.

Jari Mäkinen

Amazon-yhtiön perustajan Jeff Bezosin avaruusyhtiö Blue Origin on tullut tätä ennen tunnetuksi lähinnä hyvistä, mutta enemmän tai vähemmän epäonnistuneista yrityksistään kehittää New Shepard -niminen uudelleenkäytettävä raketti ja sen voimin hyppäyslennolle turisteja avaruuden puolelle vievä kapseli.

Tosin yhtiö on kehittänyt rakettiaan ja alustaan pääasiassa salassa suurella Teksasissa olevalla tilalla, ja siksi tietoja hankkeesta on tihkunut vain tipoittain. Ja siksi myös yhtiön ensimmäinen, täysimittainen koelento nyt keskiviikkona tehtiin salassa.

Lento onnistui lähes täydellisesti ja yhtiö – ja samalla avaruusturismi laajemmin – otti suuren askeleen eteenpäin.

Raketilla lähiavaruuteen

New Shepard on nestemäisellä vedyllä ja hapella toimiva uudelleenkäytettävä pieni kantoraketti, joka on suunniteltu lennättämään vähintään kolme henkilöä ainakin sadan kilometrin korkeuteen kapselilla, joka palaa takaisin Maahan laskuvarjojen varassa.

Lennollaan kapseli on vapaassa heittoliikkeessä neljästä viiteen minuuttia, jonka ajan sen sisällä vallitsee painottomuus.

Yhtiön tarkoituksena on lennättää kapseleissaan paitsi turisteja, niin myös tutkijoita mittalaitteineen. Myös muilla avaruusturismia suunnittelevilla yhtiöillä, kuten Virgin Galacticilla ja Xcor Aerospacella, tiedelennot ovat tärkeä markkina-alue.

Mikäli Blue Originin lennot sujuvat yhtä hyvin jatkossa, se saattaa päästä kaupalliseen toimintaan jo ensi vuonna ja mahdollisesti jopa ennen Virgin Galacticia; Virginin SpaceShip2:n koelennot viimesyksyisen onnettomuuden jälkeen eivät ole päässeet vielä vauhtiin ja sillä kestää vielä todennäköisesti vuoden päivät päästä eteenpäin koelento-ohjelmassaan.

Onnistunut lento, mutta silti ei aivan

Keskiviikkoisella koelennolla raketti nousi vakaasti ja tasaisesti ylöspäin, sysäten kapselin 93 kilometrin korkeuteen. Sieltä nyt tyhjänä lennätetty kapseli palasi alas suunnitellulla tavalla.

Sen sijaan automaattisesti takaisin alas palaavaksi suunniteltu raketti ei sen jälkeen toiminut kuten insinöörit ajattelivat. Sen oli tarkoitus laskeutua rakettimoottorinsa hidastamana pystysuorassa asennossa takaisin, mutta nyt se syöksyi alas. Yhtiö ei ole näyttänyt toistakseksi kuvia putoamisesta, mutta tässä mielessä muuten onnistuneesti sujunutta lentoa ei voi pitää napakymppinä.

“Jos kapselin sisällä olisi ollut astronautteja, heille lento olisi ollut mukava matka avaruuteen ja takaisin”, totesi Bezos lausunnossaan. “Raketti toimi normaalisti koko nousuvaiheen ajan ja vaihe, missä kapseli ja raketti irtosivat toisistaan, tapahtui täydellisesti.”

“Päämäärämme on kuitenkin uudelleenkäytettävyys, ja tässä mielessä emme onnistuneet”, Bezos jatkaa.

“Raketin hydraulisysteemin paineistus katosi maahanpaluun aikana. Onneksi olemme jo tehneet parannuksia järjestelmään ja jo nyt rakenteilla olevissa, pian lentävissä toisessa ja kolmannessa rakettissa on otettu huomioon nämä parannukset.”

Uusi rakettimoottori uuteen kantorakettiin

New Shepardissa on erityisen kiinnostavaa sen rakettimoottori, nimeltään BE-4. Kyseessä on uudenlainen nestevetyä ja -happea käyttävä rakettimoottori, jota tullaan käyttämään myös viime kuussa julkistetussa uudessa amerikkalaisessa kantoraketissa.

United Launch Alliance, nykyisin Atlas- ja Delta-kantoraketteja laukaiseva yhtiö, jonka takana ovat ilmailujätit Boeing ja Lockheed Martin, aikoo ottaa käyttöön Vulcan-nimisen raketin 2020-luvun alussa. Kyseessä on Atlas 5:n ja Delta 4:n eri osien pohjalta tehty jatkokehitelmä, jonka ensimmäisen vaiheen päämoottoreina olisi kaksi BE-4 -moottoria.

Nykyisen suunnitelman mukaan nämä moottorit irtoaisivat raketista ensimmäisen vaiheen toiminnan päätyttyä, tulisivat alas lämpökilven suojaamina laskuvarjolla. Erikoisen suunnitelmasta tekee se, että moottorit eivät laskeutuisi alas lainkaan, vaan ne napattaisiin ilmasta helikopterilla.

Suunnitelma tulee todennäköisesti vielä muuttumaan, sillä systeemi on paiti jo nyt vanhentunut, niin myös kovin hankala.

Jari Mäkinen

Juttua on päivitetty keskiviikkona klo 10:12.

Space X -yhtiö yritti jälleen historiallista temppua: tuoda Falcon 9 -kantoraketin ensimmäinen vaihe ehjänä alas Atlantilla olevan laskeutumusalustan päälle. Tälläkään kertaa yritys ei mennyt aivan nappiin, sillä rakettivaihe osui hyvin alustalleen, mutta toistaiseksi tuntemattomasta syystä johtuen raketin nopeus oli hieman liian suuri, joten se kaatui ja tuhoutui.

Rakettivaiheesta saatu telemetriatieto on kuitenkin hyvälaatuista, joten sen avulla syy saadaan varmasti selville. Alustavien arvioiden mukaan vika on ollut moottorien työntövoiman säätölaitteistossa. Tietojen lisäksi robottilaivalta saatiin videokuvaa, mistä otsikkokuvamme on yksi otos ja laskeutumista seuranneesta lentokoneesta kuvattu video jutun lopussa.

Vaikka rakettivaiheen laskeutuminen ei onnistunut, kannattaa muistaa, että temppu on erittäin vaikea ja onnistuminen on ollut jo toisen kerran jopa yllättävän lähellä. Samalla raketin laukaisun päätarkoitus onnistui erinomaisesti, sillä Dragon-rahtialus on matkalla nyt kohti avaruusasemaa.

Tämänkertaista laukaisua yritettiin ensimmäisen kerran maanantaina klo 16:33 Floridan aikaa ja 23:33 Suomen aikaa, mutta se jouduttiin peruuttamaan vain kaksi minuuttia ja 39 sekuntia ennen moottorien käynnistämistä, koska lähelle laukaisualustaa Floridassa Cape Canaveralissa alkoi syntyä ukkospilviä, joiden mahdolliset salamat olisivat voineet olla vaaraksi kohti avaruutta kipuavalle raketille. Sama sää uhkasi myös tiistai-illan laukaisua, mutta nyt Falcon 9 pääsi matkaan klo 23:10 Suomen aikaa (16:10 paikallista aikaa).

Edellisen kerran yhtiö yritti ensimmäisen vaiheen laskeutumista tammikuun 10. päivänä, jolloin Falcon 9 laukaisi Kansainväliselle avaruusasemalle Dragon-rahtialuksen. Silloin laskeutuminen onnistui vain osittain, sillä rakettivaihe osui kyllä hyvin jalkapallokentän kokoiseen automaattisesti liikkuvaan alustaan, mutta peräsinlaitteiston ohjaamiseen vaadittavan hydraulinesteen loppumisen vuoksi raketti oli laskeutuessaan noin 45° asteen kulmassa. Siksi sen laskeutumisjalat pettivät ja vaihe kaatui mereen.

Se, että laskeutumisen onnistuminen oli niin lähellä, oli jo sinällään suuri saavutus.

Seuraavan kerran laskeutumista oli määrä koettaa helmikuun 11. päivänä, mutta koe peruttiin voimakkaan merenkäynnin vuoksi. Laskeutumisalustaa ei siten lähetetty merelle, mutta rakettivaiheella päätettiin tehdä muilta osin “normaali” laskeutuminen. Telemetriatietojen mukaan vaihe toimi täysin normaalisti ja osui meren pintaan pystysuorassa asennossa kymmenen metrin tarkkuudella haluttuun paikkaan. Yhtiön perustaja Elon Musk totesikin, että vaihe olisi “laskeutunut hyvin todennäköisesti onnistuneesti alustalle”.

Kansainväliselle avaruusasemalle suuntaavan Dragon-aluksen mukana on kaksi tonnia ruokaa, varusteita, varaosia ja tutkimuslaitteita avaruusaseman kuusihenkiselle miehistölle. Kyseessä on jo kuudes NASAn Space X:ltä tilaamista 12 huoltolennosta.

Lue myös juttumme tammikuisesta koelennosta: Falcon 9 – laukaisu onnistui, laskeutuminen vain osittain.

Ariane 35 vuotta

Eurooppalainen kantoraketti Ariane on jo 35 vuotta vanha. Kun sen ensimmäinen lento nousi ilmaan jouluaattona vuonna 1979 ja sujui ilman ongelmia, pääsi monilta helpotuksen huokaus: viimeinkin se onnistui!

Arianen edeltäjän, umpikujaan päättyneen yhteiseurooppalaisen Europa-raketin tie oli kivinen ja mutkainen. Sitä kehittänyt European Launcher Development Organisation ELDO (Eurooppalainen kantorakettikehitysorganisaatio) ei saanut rakettiaan toimimaan, mutta se loi pohjan eurooppalaiselle yhteistyölle ja oli toinen Euroopan avaruusjärjestön edeltäjäorganisaatioista. Sen kokemukset auttoivat myös Arianen nousemaan siivilleen ja kehittämään ainutlaatuisen tähän saakka kestäneen yhteistyökuvion kansallisten, kansainvälisten ja paikallisten avaruusalalla toimivien yhtiöiden ja organisaatioiden välille.

Ajatus omasta eurooppalaisesta satelliittilaukaisijasta virisi heti avaruusajan alussa, kun Iso-Britannia ja Ranska olivat kehittämässä omia rakettejaan ja huomasivat sen olevan kovin kallista. Oli selvää, että etenkin siviilikäyttöön tarkoitetuissa raketeissa yhteistyö oli paras vaihtoehto, ja tämä ajatus johti vuonna 1964 kuuden maan yhteistyöjärjestö ELDOn perustamiseen. Sen tehtävänä oli kehittää Europa-nimimen kantoraketti, joka koostuisi brittiläisestä Blue Streak -raketista otetusta ensimmäisestä vaiheesta, ranskalaisesta Coraliesta toisena vaiheena ja kolmantena olevasta saksalaistekoisesta Astris-vaiheesta.