Reaktor Space Labin ensimmäinen satelliitti Hello World laukaistiin aamulla onnistuneesti Intiasta ja se on alkanut toimia avaruudessa. Kiertoradalla on nyt yksi aktiivinen suomalaissatelliitti lisää.
Hello World laukaistiin avaruuteen klo 6.28 Suomen aikaa PSLV-C43 -kantoraketilla Intiasta ja noin kahta tuntia myöhemmin saatiin vahvistus siitä, että Hello World oli vapautettu onnistuneesti avaruuteen.
Se kiertää nyt Maata radalla, jonka korkeus on keskimäärin 504 km.
Satelliitti ei alkanut heti avaruuteen omille teille päästyään huutamaan heti radiosignaaliaan, vaan ensin se latasi rauhallisesti akkujaan auringonpaisteessa. Sähköä se saa aurinkopaneeleista, joita on pienen satelliitin sivuilla.
Satelliitti käynnisti itsensä automaattisesti klo 13 Suomen aikaa ja noin tuntia myöhemmin ensimmäinen signaali satelliitista otettiin vastaan Japanissa.
Kun iltapäivällä Hello World lensi ensimmäisen kerran radallaan Suomen päältä, saatiin siihen yhteys myös Reaktor Space Labin omalla maa-asemalla. Tämä yhteys ei ollut enää vain yhdensuuntaista kuuntelua, vaan satelliittiin onnistuttiin myös lähettämään komentoja ja satelliitti vastasi niihin.
Alla on vielä Intian avaruustutkimusjärjestö ISRO:n video Hello Worldia kuljettaneen raketin laukaisusta. Videolla näkyy vain suurimman satelliitin irrotus avaruuteen; Hello World ja muut pienemmät satelliitit vapautettiin sen jälkeen.
Viime viikolla pidettiin Helsingissä ja Espoossa YK:n, Euroopan avaruusjärjestön ja Nasan tukema World Challenge Finland -hackathlon. Yksi osakategoria oli Space Nation -yhtiön tukema kisa tutkimushankkeille: pääpalkintona oli laitteen lähetys Kansainväliselle avaruusasemalle. Sen voitti Suomi 100 -satelliitin "kansanversion" häkkääminen säteilymittariksi.
World Challenge Finland oli tarkoitettu pääasiassa ohjelmistokehittäjille, jotka esittelivät ideoitaan siitä, miten satelliittidatan avulla voidaan tehdä erilaisia sovelluksia. Helsinkiin oli koottu ehdotuksista parhaimmat, ja ryhmät esittelivät Suomessa projektejaan, kehittivät niitä eteenpäin ja vaihtoivat kokemuksia keskenään.
Useat yritykset ja yhteisöt palkitsivat vielä erikseen ryhmiä, jotka joko käyttivät niiden tuottamaa tietoa lisäksi tai hyödynsivät niiden tekniikkaa. Loppujen lopuksi pääpalkinnon voitti brittiläisen Yorkin yliopiston matematiikan ja tietojenkäsittelytieteen opiskelijoista koostunut joukkue, jonka WildfireAware -palvelu hyödyntää eri lähteistä saatavaa säädataa ja muodostaa koneoppimisen avulla ennusteita. Niiden avulla voidaan ennakoida maastopalojen syttymistä ja siten ehkäistä ja minimoida palojen aiheuttamia vahinkoja.
Matka avaruusasemalle oli mobiilista astronauttien koulutusohjelmastaan tunnetun suomalaisyhtiö Space Nationin erikoispalkinto.
Tarkalleen ottaen palkinto on paikka avaruusasemalla olevasta NanoRacks -yhtiön Nanolabs -tutkimuslaitteistosta, mihin yhtiöt ja tutkimuslaitokset voivat tehdä mitä moninaisimpia tieteellisiä tai teknisiä kokeita avaruuden olosuhteissa.
Koelaitteet ovat kooltaan 10 x 10 x 10 cm olevia tai useita tällaisia yksiköitä. Koko on valittu siten, että se vastaa ns. CubeSateja, eli pieniä nanosatelliitteja kuten esimerkiksi Suomi 100 -satelliitti.
Otsikkokuvassa on Aalto-yliopiston satelliittitiimin jäseniä, jotka olivat mukana voittajahankkeessa sekä kolmanneksi tulleessa, 3D-tulostusta avaruudessa ehdottaneessa CosmosPrint -hankkeessa. Toiseksi tuli Entocube-yhtiön tiimi, jonka ideana oli testata syötävien sirkkojen munien säilymistä avaruudessa.
Aalto-yliopiston satelliittitiimin ideana olikin ottaa Suomi 100 -satelliitin pohjalta tehty "kansanversio" Aalto KitSat, eli satelliittimalli, joka perustuu viime syksyllä ympäri Suomea Avaruusrekassa tehtyyn satelliittiin.
Avaruusrekan kiertueen aikana jokaisessa pysähdyspaikassa yleisön edustajat tekivät satelliittia kyydissä olleen puhdastilan sisällä vähä vähältä eteenpäin, ja kiertueen päätteeksi se lähetettiin ilmapallolla stratosfääriin näyttelykeskus WeeGeen pihalta. Valitettavasti se jäi kadoksiin lennon jälkeen, mutta rekassa tehdyn satelliitin pohjalta tehtiin uusi, vieläkin yksinkertaisempi versio satelliitista. Rekkasatelliitissa oli käytetty Aalto-yliopiston satelliittilaboratoriosta löytyneitä varaosiakin, jotka uudessa versiossa on korvattu luonnollisesti uusilla ja helpommin saatavilla.
"Kansansatelliitti" on tehty avaruustekniikan opiskelua varten ja yksinkertaisesti avaruudelliseen, opettavaiseen leikkimiseen. Sen avulla voi siis pitää hauskaa, mutta myös harjoitella vakavasti satelliittien kanssa työskentelyä.
Laite on tehty myös helposti muokattavaksi, ja häkkäämisen perusidean mukaisesti ajatus oli modifioida satelliittia siten, että nyt avaruudessa olevan, kiinnostavia tietoja koko ajan keräävän Aalto-1 -satelliitin RADMON-säteilymittarin varalentomalli kiinnitetään siihen. Näin tämä Turun yliopistossa varastossa ollut laite saadaan hyvään käyttöön: havainnot ovat paitsi tieteellisesti kiinnostavia, myös avaruusaseman sekä sen asukkaiden kannalta jännittäviä.
Kuten tiimin tukija, astronautti Christer Fuglesang toteaa, ei koskaan aikaisemmin ole säteilymittauksia tehty samanlaisella säteilymittarilla avaruusaseman sisällä ja siitä riippumattomasti avaruudessa. Fuglesang on alunperin hiukkasfyysikko, joka teki itsekin kummallakin avaruuslennollaan säteilymittauksia – hän on siis paras mahdollinen kirittäjä suomalaistiimille.
Aalto KitSat on yhden yksikön CubeSatin kokoinen laite, joka toimii kuin oikea satelliitti, mutta on tehty edullisista osista. Satelliitin tee-se-itse -ohjeet julkistetaan Suomi 100 -satelliitin laukaisun aikaan, mutta valmiita satelliitteja ollaan tekemässä jo nyt kouluissa ja tiedekeskuksissa käytettäväksi avaruuslaitteiden käyttämisen leikilliseen harjoitteluun.
Laite pystyy tekemään itse monenlaisia mittauksia, ja sen perusversio on varustettu kameralla. Avaruusasemalle lähetettävän laitteen kamera poistetaan, koska se ei aseman sisältä pystyisikään ottamaan kiinnostavia kuvia. Sen lisäksi "satelliitin" akut poistetaan, koska NanoLabs syöttää laitteelle sähköä.
Näiden poistamisen jälkeen mukaan voidaan laittaa RADMON, eli Turun yliopistossa kehitetty säteilymittari, jonka yksi versio lentää avaruudessa parhaillaan Aalto-1 -satelliitin kyydissä.
Professori Rami Vainio kävi perjantaina hakemassa RADMONin varalentomallin varastosta, missä se on ollut hyvin suojattuna.
Kuten yleensä avaruuslaitteita tehtäessä, rakennetaan avaruuteen sopivia kappaleita yleensä kaksi. Mikäli toiselle tapahtuu jotain, voidaan toinen vaihtaa koska tahansa mukaan. Laite on siis nyt avaruudessa olevan säteilymittarin täysin samanlainen kaksoiskappale.
Ainoa ero laitteiden välillä on siinä, että avaruudessa oleva laite ja suojassa Turun yliopiston puhdastilassa ollut laite ovat ikääntyneet hieman eri tavalla. Lisäksi varastoitu kappale pitää kalibroida ennen avaruuteen lähettämistä.
Tätä kalibrointia ja kaikkea muuta tähän avaruusasemahankkeeseen liittyvää tekemistä tullaan seuraamaan tiiviisti Suomi 100 -satelliitin sivuilla ja Tiedetuubissakin.
*
Kirjoittaja on hankkeen mentori ja mukana KitSat-tiimissä. Otsikkokuva: Jaan Praks
Vaikka kyseessä onkin "vain" pieni nanosatelliitti, on kyseessä iso asia monessakin mielessä: koskaan aikaisemmin Euroopan avaruusjärjestö ei ole tilannut suomalaisyritykseltä suorasti tai epäsuorasti kuin alijärjestelmiä avaruusaluksiin, ja ESAlle kyseessä on satelliitin kokoa suurempi asia, koska näin avaruusjärjestö alkaa tilata myös nanosatelliitteja. Reaktor Space Labista tulee näin uranuurtaja eurooppalaisessa avaruustoimessa.
Oikeastaan vielä tärkeämpi asia satelliitissa on sen tehtävä, sillä W-Cube -niminen satelliitti tulee testaamaan uutta 75 GHz:n millimetrin radioaaltoalueen käyttöä tuleville tietoliikennesatelliiteille.
Satelliitin tehtävänä on lähettää ensimmäistä kertaa historiassa näin korkean taajuuden signaalia avaruudesta maan pinnalle. Signaalin kulkeutuminen eri ilmakehän kerroksien läpi on selvitettävä, ennen kuin uutta taajuusaluetta hyödyntävät tietoliikennesatelliitit voidaan suunnitella palvelemaan käyttäjiään halutulla tavalla.
Suomesta mukana ovat paitsi satelliittialustan tekevä Reaktor Space Lab, niin myös varsinaisesti kokeen teknisestä puolesta vastaava VTT.
Reaktor Space Lab käyttää satelliitin tekemiseen "Hello World" -satelliittinsa alustaa ja VTT suunnittelee sekä rakentaa siihen kaksitaajuisen (37,5 GHz ja 75 GHz) majakkalähettimen, jonka lähettämää signaalia tullaan kuuntelemaan hanketta johtavan Joanneum Researchin mittausasemalta Grazista, Itävallasta.
Signaalia ei siis käytetä vielä tiedonsiirtoon, vaan sen avulla testataan sitä, miten 75 GHz:n radiolähetys kulkeutuu ilmakehän läpi.
"VTT on ollut edelläkävijä millimetriaaltoalueen tiedesatelliittien laitekehityksessä ja toisaalta maanpäällisissä 5G-tietoliikenneradioissa. W-Cube-nanosatelliitti on hieno mahdollisuus yhdistää huippuosaaminen ensimmäisten joukossa näistä kahdesta eri sovellusalueesta", kertoo johtaja Tauno Vähä-Heikkilä VTT:ltä.
Itse satelliitti on ns. kolmen yksikön cubesat, eli se on kooltaan kuten avaruudessa oleva Aalto-1. Sen massakin on samaa luokkaa; hieman alle viisi kiloa.
W-Cube on tarkoitus laukaista avaruuteen vuoden 2019 aikana. Sen ohjaaminen tulee tapahtumaan Reaktor Space Labin uudesta komentokeskuksesta aivan Helsingin keskustasta.
Hanke kuuluu ESA:n niin sanottuun ARTES-ohjelmiin, jossa testataan uudenlaisia tekniikoita; tämä hanke koskee satelliittitietoliikennenopeuksien kasvattamiseen liittyviä ratkaisuita. Satelliitti on vain osa hanketta – joskin hyvin tärkeä osa sitä.
"Projektin haku avautui viime kesänä ja VTT pyysi meitä osallistumaan konsortioon", kertoo Reaktor Space Labin toimitusjohtaja Tuomas Tikka.
"Yhteistyömme Hello World satelliitin parissa on sujunut erittäin mukavasti, joten halusimme jatkaa sitä myös tämän projektin parissa.
Tikka kertoo, että ESA ilmoitti ennen vuodenvaihdetta, että konsortio on valittu toteuttamaan hanke, joten Reaktor Space Labissa aloitettiin työt saman tien. Hello World -satelliitin pohjilla satelliitin suunnittelutyö eteni nopeasti ja se läpäisi ensimmäisen, hyvin tärkeän ja vaativan arvioinnin toukokuussa.
"Satelliitin suunnittelu jatkuu vielä kesän mittaan jonka jälkeen aloitamme satelliitin rakentamisen laboratoriossamme Otaniemessä. Tähän mennessä kaikki on sujunut aivan suunnitellusti."
Satelliitti tulee olemaan meidän sekä Suomen ensimmäinen kokonainen ESA:lle tehtävä satelliitti. On hienoa päästä mukaan näinkin historialliseen hankkeeseen, jonka tulokset tulevat palvelemaan uusien tietoliikennesatelliittien kehittämistä kautta maailman.
Kun Tikalta kysyy, mitä kaikkea muuta Reaktor Space Lab on tekemässä, on hän mystinen: "meillä on tekeillä on useita demonstraatiomissioita sekä kaupallisia satelliittihankkeita, joita on tarkoitus lähteä toteuttamaan jo lähitulevaisuudessa. Kerromme näistä pian."
Jos Suomi on tullut mukaan satelliittien tekemiseen paljon muita eurooppalaisia maita myöhemmin, on se astunut avaruusmaiden joukkoon hienosti ja muuttumassa kovaa vauhtia nanosatelliittien suurvallaksi.
Viime vuosina maailmalla on julkaistu kymmeniä hankkeita uusille tietoliikennesatelliiteille ja niiden muodostamille useiden satojen, ellei jopa tuhansien satelliittien konstellaatioille eli satelliittiparville, kuten OneWeb ja SpaceX:n Starlink. Satelliitteja käyttämällä voidaan tarjota nopeita tietoliikenneyhteyksiä harvaan asutuille alueille, lentokoneille ja laivoille.
Satelliittien määrän ja tietoliikennenopeuksien kasvaessa sähkömagneettisen säteilyn spektri ruuhkautuu ja korkeammille taajuuksille siirtyminen on jo lähivuosina välttämättömyys. Myös seuraavan sukupolven 5G-tietoliikenneverkot tulevat käyttämään entistä korkeampia radiotaajuuksia kommunikaatioon pitkälti samasta syystä.
Muita ESA:n hankkeessa mukana olevia tahoja ovat Fraunhofer IAF, LC Technologies, University of Stuttgart ja Université catholique de Louvain.
Amerikkalainen avaruusalan start-up -yhtiö on lähettänyt avaruuteen nähtävästi määräysten vastaisia, mahdollisesti vaarallisia satelliitteja. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun näin pääsee käymään – mutta varmasti ei viimeinen. Samalla tapaus herättää kysymyksiä siitä, kuinka pieniksi satelliitit voidaan tehdä.
Swarm Technologies -yhtiö lähetti viime tammikuussa intialaiskantoraketilla avaruuteen neljä pientä Space Bees -nimistä satelliittia (kuva yllä). Kyseessä oli sama laukaisu, joka vei suomalaisen Iceye X1:n avaruuteen, joskaan suomalaissatelliitilla ei ole mitään tekoa tämän tapauksen kanssa.
Tai tietyssä mielessä on: ennen tämän vuoden alkua ei Suomessa ollut avaruuslakia. Siten suomalaisyhtiöt ja -tutkimuslaitokset - tai jopa yksityiset ihmiset – olisivat voineet periaatteessa lähettää avaruuteen melkeinpä mitä vain, kunhan niiden käyttämälle radioyhteydelle oli tarvittavat luvat ja laite täytti laukaisijan satelliiteille asettamat kriteerit.
Noilla kriteereillä lähinnä varmistetaan se, ettei satelliitista ole vaaraa raketille tai muille samalla kyydillä lentäville satelliiteille.
Virallinen Suomi oli täysin valmistautumaton satelliittiaikaan, ja siksi Aalto-1:n lähettämisen tönäisemänä Suomelle tehtiin pikavauhtia oma avaruuslaki.
Vaikka laki tehtiin nopeasti, tuli siitä varsin hyvä, ja verrattuna moniin vanhoihin avaruusmaihin on meidän lakimme sovitettu paremmin uuteen piensatelliittiaikaan sekä avaruuden kaupalliseen käyttöön.
Avaruuslain myötä jokainen suomalainen satelliitin lähettäjä joutuu anomaan lupaa avaruustoimintaan. Syynä tähän on se, että jos saa aikaan avaruudessa haittaa tai putoaa taivaalta jonkun päähän, on viimeisessä vastuussa kansainvälisen määräysten mukaan Suomen valtio.
Avaruustoiminnalla tarkoitetaan "avaruusesineen lähettämistä avaruuteen, avaruusesineen operointia ja muuta määräysvaltaa siihen avaruudessa sekä avaruusesineen palauttamista ja palautumista Maahan. Avaruusesineitä ovat esimerkiksi satelliitit, luotaimet ja kantoraketit."
Lupaa vaatii myös se, jos "avaruusesineen lähettämisen tai operoinnin" hankkii ulkopuoliselta palveluntarjoajalta.
Jos siis harkitset oman satelliitin lähettämistä tai sellaisen laukaisupalvelun ostamista joltain muulta, niin katso ensin avaruustoiminnasta vastaavan Työ- ja elinkeinoministeriön Avaruustoimintalupa-sivua netissä, koska siellä on tiivistettynä se kaikki, mitä avaruustoiminnasta annetussa laissa (63/2018) ja työ- ja elinkeinoministeriön asetuksessa avaruustoiminnasta kerrotaan.
"Lupa on siis haettava etukäteen TEM:ltä", kertoo lain valmistelija Maija Lönnqvist ministeriöstä.
"Luvan edellytyksenä on, että toiminnanharjoittajalla on tekniset ja taloudelliset edellytykset suunnittelemaansa avaruustoimintaan, toiminta on riittävän turvallista, avaruusromun syntymistä ja vahingollisia ympäristövaikutuksia vältetään, toiminta on Suomen ulkopoliittisten intressien mukaista ja tarvittaessa vakuutus sekä Kansainvälisen ja vientiluvat on kunnossa."
Käytännössä ministeriöön tulee toimittaa kirjallinen, vapaamuotoinen lupahakemus viimeistään kuusi kuukautta ennen avaruusesineen suunniteltua laukaisua tai kolme kuukautta ennen kiertoradalla olevan avaruusesineen hankkimista. Ennen luvan hakemista tosin kannattaa olla jo yhteydessä ministeriöön, sillä ainakin toistaiseksi satelliittien lähettämiset ovat sen verran harvinaisia tapauksia Suomessa, että ne kannattaa valmistella hyvin.
TEM pitää yllä myös kansallista avaruusesineiden rekisteriä, mikä nyt näyttää varsin jännältä:
Suomen satavuotisjuhlien satelliitti, Suomi 100 -satelliitti on näillä näkymin viivästymässä vuoden 2018 alkupuolelle. Syitä on kaksi: siihen sovelletaan yllättäen tulossa olevaa uutta avaruuslakia ja intialaisten rakettilaukaisut ovat myöhässä.
Valtioneuvosto esitti lokakuun lopulla hyväksyttäväksi maamme ensimmäistä, Aalto1- ja Aalto-2-satelliittien laukaisujen vauhdittamaa avaruuslakia. Kansainvälisestikin edistyksellinen laki huomioi kasvavan suomalaisen avaruusliiketoiminnan, ja se koskee myös Aalto-1:n ja Aalto-2:n sekä loppuvuodesta laukaistavaksi suunnitellun Suomi 100-satelliitin kaltaisia nanosatelliitteja.
Laki ei ole vielä voimassa, mutta sitä noudatetaan jo Suomi 100 -satelliitin kohdalla. Vaikka satelliitti toimitetaan Alankomaissa sijaitsevalle laukaisuvälittäjälle, päätyy se lopulta Euroopan ulkopuolelle ja ulos maapallolta. Lain mukaan tämä tarkoittaa, että ennen laukaistavaksi luovuttamista satelliitille tulee tehdä erityinen vientilupa, mitä ei vaadittu aiemmilta satelliiteilta. Jo lähtövalmiina Aalto-yliopistossa odottavalta Suomi 100 –satelliitilta vaaditaan myös tarkennettu riskianalyysi.
Uuden lain lisäksi Suomi 100 -satelliitin avaruusmatkaa viivästyttää sen laukaisuun käytettävälle intialaiselle PSLV-kantoraketille elokuisella lennolla tapahtuneen vian selvitystyö ja siitä johtuva hidastunut laukaisuaikataulu.
”Satelliittilaukaisujen aikataulut riippuvat aina monista eri tekijöistä. Alun perin Suomi 100 -satelliitille suunniteltu lento on siirretty ensi vuoden maaliskuuhun”, kertoo satelliittiprojektin vastuullinen johtaja, professori Esa Kallio Aalto-yliopistosta.
Satelliitti oli saamassa jo paikan aiemmalta, nyt joulukuuksi suunnitellulta lennolta. Lisäselvitykset ja lupa-asiat aiheuttavat kuitenkin sen, että juhlavuoden lopun kohokohdaksi suunniteltu satelliitin laukaisu siirtyy vuoden 2018 puolelle.
Avaruudessa Suomi 100 -satelliitti tutkii avaruussäätä erityisellä radiomittalaitteella sekä kuvaa kamerallaan maapalloa, lähiavaruuden ilmiöitä ja Suomea. Satelliitin tietokoneohjelmistosta huolehtii projektin toinen vastuuorganisaatio, Ilmatieteen laitos, jolla on pitkäaikainen kokemus avaruustutkimuslaitteiden valmistuksessa. Satelliitti testaa myös ensimmäistä kertaa avaruudessa Aalto-yliopistossa kehitettyä, 3D-tulostettua muovirakennetta.
Vaikka Suomi 100 -satelliitin laukaisu onkin viivästymässä, lähtee syys–lokakuussa Suomea kiertäneen Avaruusrekan kävijöiden rakentama ”satelliitti” omalle matkalleen 21. marraskuuta – sään niin salliessa. Toiminnallisesti oikeaa satelliittia vastaava laite nousee kaasupallolla noin 30 kilometrin korkeuteen ja lähettää arviolta kolmetuntisen matkansa aikana tietoja Aalto-yliopiston satelliittimaa-asemalle. Matka oli määrä tehdä heti Avaruusrekan kiertueen päätyttyä, mutta epäsuotuisat tuuliolosuhteet estivät pallon lennon.
Avaruusrekan näyttely avataan samana päivänä näyttelykeskus WeeGeessä Espoossa. Ensi vuoden huhtikuuhun saakka avoinna oleva näyttely kertoo paitsi Suomi 100 -satelliitista, myös laajemmin suomalaisista satelliiteista ja avaruustutkimuksesta.
Juttu on Aalto-yliopiston tiedote, jota Suomi 100 -hankkeessa mukana oleva Tiedetuubin toimittaja Jari Mäkinen on ollut myös tekemässä.
Intian avaruustutkimusjärjestö ISRO on julkistanut juuri videon, missä nähdään tänään aamulla tapahtunut PSLV-kantoraketin lennon C38 laukaisu ja nousu avaruuteen. Videolla on myös kuvattuna satelliittien vapautukset avaruuteen – eli siis myös viimeiset kuvat Aalto-1:stä.
Suomalaissatelliitin singahdus on kohdassa 2:05.
Laukaisun vaiheet selviävät alla olevasta piiroksesta:
Video: ISRO
Aalto-2 pääsi tänään onnistuneesti omille teilleen avaruusasemalta ja se aloitti toimintansa suunnitellusti.
Otaniemessä, Aalto-yliopistolla satelliitin lähettämistä Kansainväliseltä avaruusasemalta seurattiin tiiviisti. Sen jälkeen huomio siirtyi Etelä-Afrikassa, Etelä-Koreassa ja Japanissa oleviin radioamatööreihin, jotka kuuntelevat pikkusatelliitteja.
Etelä-Afrikassa, Johannesburgissa olevalta maa-asemalta ei kuultu mitään, mutta aseman antenni ei ollut Aalto-2:n kannalta optimaalinen ja sen ylilento tapahtui juuri samoihin aikoihin, kun satelliitti alkoi toimia lähetyksen jälkeen. Koreasta saatiin signaali, jonka tulkittiin olleen 99 % todennäköisyydellä Aalto-2:sta, mutta lopullinen varmistus saatiin hetkeä myöhemmin Japanista. Siellä Aalto-2:n lähettämä morsekoodi kuului hyvin ja selvästi – nyt oli varmaa, että satelliitti oli hengissä ja toimi avaruudessa!
Ensimmäinen kerta, kun Aalto-2:een voidaan olla yhteydessä Otaniemessä olevalta maa-asemalta on nyt torstaina juuri ennen keskiyötä. Tiimi aikoikin käydä saunassa ja kuunnella satelliittia yöllä sen jälkeen.
Yllä olevalla videolla on tunnelmia Otaniemestä tänään iltapäivällä ja kuvia, joissa Aalto-2 sekä kaksi muuta QB50-satelliittia singahtavat ulos avaruuteen.
Aalto-2 on cubesat. Mitä se tarkoittaa?
Mikä on Aalto-2 ja mitä se tekee?
Pienet nanosatelliitit ovat nyt pop ja kuuminta hottia avaruusalalla.
Monet yhtiöt suunnittelevat laukaisevansa avaruuteen sadoista satelliiteista koostuvia parvia, jotka pystyvät kuvaamaan, mittaamaan ja tutkimaan maapalloa ennen näkemättömän hyvin. Esimerkiksi kalifornialainen Planet, entinen Planet Labs, on laskenut, että 150 pienen satelliitin avulla se pystyy kuvaamaan koko maapallon kerran vuorokaudessa. Ihan joka kolkkaa ei siis pystytä vielä katsomaan milloin vain, mutta vuorokauden sykli on on erinomaisen hyvä.
Planet olikin vahvasti mukana pari viikkoa sitten tehdyssä ennätyksellisessä satelliittilaukaisussa. Intialainen raketti vei helmikuun 14. päivänä avaruuteen kerralla 104 satelliittia yhdellä kerralla. Mukana PSLV-kantoraketissa oli yksi suurempi satelliitti, intialaisten oma kaukokartoitussatelliitti Cartosat-2, kun taas loput 103 satelliittia olivat pieniä nanosatelliitteja – ja niistä 88 oli Planetin uusimpia Dove-nimisiä satelliitteja. Kaikkiaan yhtiöllä on nyt 149 satelliittia avaruudessa.
Nuo satelliitit ovat kolmen yksikön cubesateja, eli kooltaan Aalto-1:n luokkaa, siis jotakuinkin 10 x 10 x 30 cm. Pienelläkin satelliitilla voi tehdä paljon, ja koska ne ovat edullisia, voidaan niitä tehdä saman tien kokonainen lauma.
Intian avaruustutkimusjärjestö ISRO julkaisi PSLV-rakettinsa mukana olleen kameran upeita kuvia siitä, miten satelliitit pullahtivat yksi kerrallaan avaruuteen.
Vaikka intialaiset pitävätkin hallussaan nyt ennätystä kerralla avaruuteen vietyjen satelliittien kohdalla, on massalaukaisuita ollut aikaisemminkin. Edellinen ennätys oli vuodelta 2014, jolloin venäläinen Dnepr-raketti nosti taivaalle 33 satelliittia. Muutamaa kuukautta aikaisemmin samanlainen raketti vei taivaalle jo kolmisenkymmentä satelliittia.
Nyt laukaisua odottaa Kansainväliselle avaruusasemalle lähetettävä Cygnus-avaruusrahtialus, jonka mukana lentää 36 cubesatia. Yksi näistä on Aalto-2, joka päässee siis maaliskuun 19. päivänä (tämänhetkisen suunnitelman mukaan) avaruuteen, mutta se vapautettaneen avaruusasemasta itsekseen lentämään vasta huhti-toukokuussa.
Myöhemmin tänä vuonna on myös luvassa lisää massalaukaisuita. Ensinnä Falcon 9 vie Kaliforniasta taivaalle kaukokartoitussatelliitin ohessa 34 satelliittia, mutta lennon aikataulusta ei ole tietoa. Laukaisua on lykätty moneen kertaan, joskin nyt lennon pitäisi olla seuraava Kaliforniasta tehtävä Falcon 9:n lento – kenties jo maaliskuussa, tosin todennäköisemmin huhtikuussa.
Tällä lennolla on mukana Aalto-1, joka on kärsinyt suuresti lennon jatkuvasta myöhästymisestä.
Keväällä Baikonurista laukaistaan Sojuz-raketti, jonka kyydissä on 60 cubesatia. Näistä 48 on Planetin Flock-sarjan satelliitteja. Syksylle suunniteltu Falcon 9:n raskaan version lento kyytii myös koko joukon cubesateja mukanaan.
Tiedetuubi © 2012-2024
