AaSI

Jouluseimi on taidemuoto, jolla kuvataan Jeesuksen syntypaikan olosuhteita. Jos seimeä kuitenkin katsoo tarkkaan, se kertoo paljon vanhemmistakin perinteistä. Ne ulottuvat yli 10000 vuoden taa.

Joulun kunniaksi julkaisemme kevyen kolmiosaisen sarjan jouluseimestä. Tässä kolmannessa osassa kerromme aasinsillan kautta aasien ja muidenkin eläinten kesytyksestä.

Seimi ei olisi seimi ilman "alkuperäisimpiä" näyttelijöitään eli eläimiä. Ne edustavat seimen ylivoimaisesti vanhinta perinnettä.

Tallissa pönöttävät karitsat, aasit, härät ja sinne satunnaisesti sijoitettavat kamelit tai possutkin kertovat eläinten ja ihmisen rauhaisasta yhteiselosta. Joku voi tietysti väittää syyn olevan erityisen hetken hartaudessa, mutta realistisesri ajateltuna se on seurausta eläinten kesyttämisestä ihmisen käyttöön.

Arkeologisten todisteiden perusteella voidaan arvioida, milloin kesyttäminen kullakin lajilla tapahtui. Tästä kertovat vaikkapa eläimille suunnitellut vetolaitteet, lajin jäänteiden jatkuvuus ruokailupaikkojen maakerroksissa, sekä eläinten hautaaminen ihmisten lähelle.

Jouluseimen tyyppieläin on aasi, jonka esi-isä on pohjoisafrikkalainen villiaasi. Niitä on käytetty kantojuhtina sekä maidon ja lihan lähteenä jo ainakin 5000 vuoden ajan. Samoihin aikoihin alettiin kesyttää myös kameleita samoihin tarkoituksiin (kaksikyttyräistä Keski-Aasiassa ja dromedaaria Pohjois-Afrikassa).

Lehmien - tai siis nautojen - yhteinen historia ihmisen kanssa on lähes tuplasti kantojuhtia pidempi, sillä alkuhärästä alettiin saada kesyjä muotoja monin paikoin jo lähes 10000 vuotta sitten. Kesyttämistä tapahtui niin Pakistanin, Turkin kuin Pohjois-Afrikankin alueilla. (Ja seimestä tuttu härkähän on siis säyseäksi kuohittu nautasonni.)

Noihin aikoihin huomattiin myös villisikojen kesyyntyvän helposti. Vähiten säikyt ja säyseimmät possut tulivat todennäköisesti ruuan ja suojan perässä lähelle ihmisasutusta ja muuttuivat hitaasti kesysioiksi. Ensimmäisen kerran tämän oletetaan tapahtuneen kenties jossain nyky-Irakin seuduilla.

Kaikkein vanhimmiksi kotieläimiksi (koiran jälkeen) mainitaan usein lampaat. Sitä ne todennäköisesti ovatkin, mutta niiden kehityshistoria on yhä hieman hämärän peitossa. Kaikella todennäköisyydellä lampaat ovat aasialaisten muflonien jälkeläisiä. Niitä kasvatettiin Iranin ja Kaukasuksen tienoilla jo runsaat 10000 vuotta sitten. Eurooppalaisten muflonien on esitetty periytyvän uudelleen villiintyneistä kesylampaista.

Eläinten kesyttäminen liittyy läheisesti maanviljelyn yleistymiseen. Pysyvän asutuksen myötä kesyttämiseen oli paitsi aikaa myös mahdollisuuksia. Säyseät eläimet olivat houkuttelevampia hyödykkeitä ihmisille kuin säikymmät serkkunsa, joten niitä suojeltiin (muilta) pedoilta. Valintapaine suosi eläinyksilöitä, jotka sietivät ihmisten läsnäoloa eivätkä käyttäytyneet agressiivisesti.

Ilman eläimiä ei tarunhohtoinen Jeesuskaan olisi pystynyt viettämään ensimmäistä yötään nöyrästi juuri eläinten pahnoilla ja/tai edes seimessä. Seimi on juuri eläinten syöttökaukalo.

Lue myös aiemmat osat seimisarjastamme: Kotimainen jouluseimi ja Ensimmäinen jouluseimi.

Otsikkokuva: Jenny Sweat / Flickr

Tagit

Ensimmäinen suomalainen satelliitti Aalto-1 on parhaillaan rakentumassa Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulussa, Espoon Otaniemessä. Suomessa on toki tehty aiemmin avaruuslaitteita, joista muutamat ovat Aalto1 -satelliittia suurempia ja kalliimpiakin, mutta ne ovat lentäneet avaruudessa jonkin suuremman satelliitin osina.

Kokonaisen satelliitin suunnittelu ja rakentaminen on aivan eri asia, koska siinä pitää ottaa huomioon kaikki satelliitin systeemit ja se, miten se toimii kokonaisuutena.

Erityisen kunnioitettavaa Aalto-1:ssä on se, että satelliitti on toteutettu opiskelijavoimin. Lähes sata opiskelijaa on osallistunut sen suunnitteluun, tekemiseen ja testaamiseen. Ja nyt siis varsinaisen, lopullisen avaruuteen toivottavasti vielä loppuvuodesta lähtevän satelliitin kokoonpano on meneillään.

Siinä missä yleensä opiskelijasatelliitit tyytyvät oikeastaan vain siihen, että satelliitti tehdään, laukaistaan avaruuteen ja siihen ollaan vähän aikaa yhteydessä, on Aalto-1:n tavoitteet korkeammalla. Siinä on mukana hyötykuormana kolme instrumenttia, joista jokainen on tieteellisesti ja teknisesti hyvin kiinnostava.

RADMON on Turun ja Helsingin yliopistojen opiskelijoiden tekemä säteilymittari, jonka tekemisen pääpaikkana on ollut Turku. Laite avaruudessa olevaa säteilyä, tarkemmin sanottuna yli 10 megaelektronivoltin (MeV) protoneita ja yli 0,7 MeV elektroneja. Sen tekemät mittaukset kertovat aurinkotuulesta ja niistä on iloa kehitettäessä ennustemalleja avaruussäälle.

Uutta RADMONissa on lukuelektroniikka, joka käsittelee signaalia mahdollisimman paljon digitaalisesti suurta tehoa vaativan analogiaelektroniikan avulla, kuten vastaavissa ilmaisimissa tehdään yleensä.

Toinen hyötykuorma on plasmajarru, joka testaa Ilmatieteen laitoksen tutkijan Pekka Janhusen kehittämän sähköisen aurinkotuulipurjeen idean toimivuutta. Purjeella voisi joskus seilata toisille planeetoille, mutta samalla periaatteella voisi satelliitteja hilata alas avaruudesta ilman rakettimoottoreita. Kun satelliitin tehtävä on ohi, se laskee ulos 100 metriä pitkän sähköjohdon, jonka hilaamana Aalto-1 syöksyy alas ja tuhoutuu Maan ilmakehässä.