Video: Tällainen on Hollannin upein tuulimylly sisältä

Taas ihmetellään: nyt käydään katsomassa Leidenissä, Alankomaissa, olevaa De Valk -tyylimyllyä. Siis tuulimyllyä, joka on oikeasti mylly.

 

Hollanti on kuuluisa myllyistään, eikä ihme, sillä niitä on edelleen jäljellä reippaasti yli tuhat. Aikanaan niitä on ollut paljon enemmän.

Näitä myllyjä on käytetty paitsi mylläämiseen, niin myös veden pumppaamiseen, sahaamiseen ja jopa tekstiiliteollisuuden voimanlähteeksi. Olennaista olikin se, että tuulivoimalla saatiin aikaan pyörivää liikettä, jota voitiin käyttää hyväksi.

Videolla käydään tuulimyllyssä, joka siis on oikeasti mylly, eikä ihan mikä tahansa sellainen: Leidenin De Valk on kansallinen muistomerkki, paras laatuaan. 

Se on edelleen toimintakuntoinen, eli aina välillä sen roottorin lapoihin viritetään purjeet ja sen annetaan paitsi pyöriä vapaasti, niin sillä myös jauhetaan. Sen jauhoa voi myös ostaa itselleen museon puodista.

Mylly on nyt jotakuinkin samassa muodossaan kuin 1800-luvun puolivälissä, mutta se rakennettiin jo satakunta vuotta aikaisemmin, vuonna 1743. Samalla paikalla oli aiemmin vuonna 1667 tehty puinen mylly

De Valk on yksi monista syistä hypätä Amsterdamista hieman muuallekin: erityisesti tiedefriikille Leiden on hieno kohde, kuten tekeillä olevassa toisessa videossa näytetään myöhemmin.

De Valk -mylly

Energia-asiantuntijat väittävät: visiot uusiutuvien energiamuotojen onnelasta täynnä hypetystä

La, 09/02/2017 - 14:38 By Jarmo Korteniemi
Kuva: H. P. Brinkmann / Flickr

Ilmastonmuutoksen kanssa taistelu voi kärsiä paljonkin, jos takerrutaan vain tuuli-, aurinko- ja vesivoimaan. Näin varoittavat asiaan perehtyneet kriittiset tahot.

Vuoteen 2050 mennessä Suomi on päästötön. Uusiutuvilla maailma pelastuu. Näin kertovat monet tuoreet uutiset.

Uusiutuvat energiamuodot ovat yhä suuremmassa roolissa energiantuotannossa ja niiden käyttökelpoisuudessa otetaan koko ajan huimia askelia eteenpäin. Kasvuprosentit ovat komeita, mutta numeroiden taakse peittyy todellisuus: valtaosa energiasta tehdään yhä perinteisesti. Edes villit uusiutuvien kasvuluvut eivät riitä tekemään tulevaisuuden päästöttömästä energiaonnelasta totta.

Ryhmä energia-alan kommervenkkeihin perehtyneitä asiantuntijoita kritisoikin julkisesti uusiutuvan energian liiallista hehkuttamista. He lyövät pöytään tutkimuksia, joiden mukaan täydellinen siirtyminen uusiutuvaan energiaan (edes puolessa vuosisadassa) on epärealistista utopiaa.

Tarvittaisiin enemmän tieteellistä näyttöä, sekä avointa ja asiapainotteista keskustelua. Alan ammattilaisten pitäisi osata ottaa kattavammin ja kriittisemmin kantaa aiheeseen, joka on herkkä sekä yhteiskunnan että ilmastonmuutoksen vastaisen toiminnan kannalta.

Alalla saa kritiikin mukaan yhä enemmän valtaa tiede, joka vaikuttaa tosiasiassa enemmän aktivismilta. Vain osa ratkaisukeinoista (yleisimmin tuuli-, aurinko- ja vesivoima) on hyväksyttyjä. Vastakommentit ja kritiikki kuitataan asennevammoina tai piiloagendoina.

Kirjoittajat kritisoivat Suomessa erityisesti Lappeenrannassa kotipaikkaansa pitävää Neo Carbon Energy -hanketta. Kritiikin mukaan hanke on saanut Suomessa huomiota maalailemalla päästötöntä taivaanrantaa. Vaikka väitteet nojaavatkin osaksi jo ongelmallisiksi todettuihin tutkimuksiin, on kritiikki ohitettu. Myös laskelmien pohjaoletukset vaikuttavat varsin hatarilta.

Neo Carbon Energy on VTT:n, Lappeenrannan teknillisen yliopiston, sekä Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuskeskuksen yhteishanke. Se sai vuosille 2014-16 Tekesin rahoitusta vajaat viisi miljoonaa euroa.

Kritiikin kirjoittajat ovat huolissaan siitä, että näin edeten ei ilmastonmuutosta vastaan voida taistella täysipainoisesti.

Uusiutuvien energianlähteiden käyttö Suomessa

Katsotaanpa hetki tilastoja.

Uusiutuvien käyttö lisääntyy koko ajan sekä meillä että muualla. Teknologia paranee, yleistyy ja halpenee. Paikallisesti tuotetun pienenergian määrä kasvaa kohinalla. Etenkin Suomea aurinkoisemmilla seuduilla kotona tuotettu aurinkosähkö riittää pitkälle ja jo nykytekniikalla omakotitalojen saaminen omavaraiseksi on lähellä. 

Meillä taas tuulivoiman osuutta on lisätty paljon – tuotetun tuulienergian määrä saattaa jopa tuplaantua tänä vuonna!

Kaikki tällainen kehityskulku on hyvää ja toivottavaa, mutta kyse on ikävä kyllä hyvin pienistä asioista.

Suomessa käytetystä energiasta vain noin 20 % tuotetaan lähes päästöttömillä lähteillä. Tästä ydinvoima kattaa 17 prosenttiyksikköä, vesi kolme ja tuuli vain yhden. Leijonanosa (70 %) energiasta tulee yhä vieläkin polttamisesta: 2/3 fossiilisista lähteistä ja 1/3 biomassasta.

Uusiutuvan energian määrän pitäisi siis 20-kertaistua, jotta kaikki poltettavat saataisiin kompensoitua. Käytännössä tämän tulisi tapahtua aurinko- ja tuulivoiman osuutta huimasti kasvattamalla. Uuden vesivoiman rakentaminen noin suuressa mittakaavassa kävisi luonnon kannalta hyvin ongelmalliseksi.

Uusiutuvien ongelmana on vielä varavoimakin, jota täytyy ylläpitää valmiudessa. Tuuliturbiinit eivät ikinä pyöri 24/7, eikä Aurinko paista yöllä. Akuilla ja älykkäillä, laajan maantieteellisen alueen kattavilla voimaverkoilla tuotantoa voidaan tasata, mutta ei tarpeeksi. Valitettavasti energiaa ei voida vielä varastoida tarpeeksi suuria määriä järkevällä kustannus- ja hyötysuhteella.

Myös fuusiovoima on edelleen kaukana tulevaisuudessa. Sen varaan ei kannata vähäpäästöisyyttä laskea.

Yksi ratkaisu tosin on jo olemassa, mutta se tiputetaan usein pois ratkaisuyhtälöistä poliittisen paineen ja pelon vuoksi. Ydinvoima. Se on selvästi perinteisistä energianlähteistä sekä kaikkein päästöttömin että turvallisin. Tätä mieltä ovat myös Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n asiantuntijat.

Kehityskulku käy ilmi hyvin Saksassa, jossa poliittisista syistä lakkautettava ydinvoima korvaantuu käytännössä fossiilisten polton lisääntymisellä. Siitä huolimatta, että uusiutuvien osuus kasvaa sielläkin.

Takaisin kritiikkiin

Tieteelliset artikkelit, joihin "100 % uusiutuvia" -hehkutuksessa usein viitataan, saavat usein paljon julkisuutta ja elävät siksi nykyään aivan omaa elämäänsä. Ne nostetaan useiden ympäristötahojen energiapolitiikan peruspilareiksi - vaikka myöhempi vertaisarviointi olisikin osoittanut tutkimukset virheellisiksi, puutteellisiksi tai vähintäänkin yltiöoptimistisiksi.

Yksi ongelma on tieteen hitaus: Prosessi voi kestää vuosia. Vaikka alkuperäinen tutkimus käykin ennen julkaisua läpi vertaisarvioinnin, sen väitteet eivät automaattisesti ole totta. Vasta julkaisun jälkeen tiedeyhteisö pääsee kunnolla syynäämään uutta löytöä, kaivamaan ongelmia sen metodeista, rajoitteista ja lähtöoletuksista. Tieteelliseksi tiedoksi yltävät vain ne julkaisut, joita kollegat eivät onnistu teilaamaan.

Prosessi tai sen lopputulos ei kuitenkaan yleisöä kiinnosta, jos alkuperäinen löytö oli tarpeeksi raflaava tai omaan agendaan sopiva. Jos löytyy artikkeli, jossa sanotaan että maailma saadaan päästöttömäksi vuoteen 2050 mennessä, tavoite on selvä. Mitä siitä että moinen vaatisi utopistisia tulevaisuudessa kehitettäviä teknisiä ratkaisuja, tai epärealistisen suuria yhteiskunnallisia muutoksia?

Asiaan liittyy myös kulisseissa käyty keskustelu. Kaikki tieto ei aina mahdu julkaisuun, jotkut mallit ovat monimutkaisia, ja joskus dataa on hyvin paljon. Tällöin hyvään tieteellisen tapaan kuuluu, että tutkijat jakavat mallinsa ja toimintatapansa toistensa kanssa. Toisille pitäisi aina antaa keinot oman työn teilaamiseen.

Kaikille tämä ei kuitenkaan käy, vaan he suojelevat aineistojaan viimeiseen asti. Syynä saattaa olla tehdyn työn suojeleminen varkauksilta, tai väärässä olemisen pelko. Kukapa tietää. Lopputulos kuitenkin on, ettei tiede pääse edistymään ja ilmastonmuutoksen torjunta voi hankaloitua.

Rankka lupausten ja tavoitteiden yliampuminen voi toki olla tietoista: rima asetetaan korkealle, jotta saadaan aikaan edes jotain, ja pienempiinkin saavutuksiin voidaan sitten olla tyytyväisiä. Ylihypetyksellä voidaan kuitenkin saada myös aikaan poliittisia päätöksiä, jotka tähtäävät mahdottomuuksiin ja leikkaavat jotkut realistisemmat ratkaisukeinot pois. Tällöin ammutaan nilkkaan (tai polveen) koko alaa ja ilmastonmuutosta vastaan taistelua.

Kritiikkikirjoitus on eri alojen asiantuntijoiden yhdessä laatima. Mukana on mm. fyysikoita, tietokirjailijoita ja IT-insinöörejä, osa entisiä ja osa nykyisiä tieteentekijöitä. Kaikille on yhteistä huoli ilmastonmuutoksesta, sekä halu ympäristön tilan parantamiseksi. Heidän mielestään energiakentän muutoksen täytyisi tapahtua tieteellisen tiedon perusteella, ei ideologian ohjaamana.

Otsikkokuva: H. P. Brinkmann / Flickr

Tanska tuotti torstaina enemmän kuin tarpeensa sähköä tuulivoimalla

La, 07/11/2015 - 14:18 By Jari Mäkinen

Viime torstaina Tanskassa tuotettiin tuulivoimaloilla enemmän sähköä kuin maa ennätti kuluttaa. Tanskan sähköverkko-operaattorin mukaan torstaina illalla maan tuulivoimalat tuottivat 116% tanskalaisten sähköntarpeesta ja perjantain aamuyöllä, kun sähkön tarve oli pienempi, oli prosenttiosuus vieläkin suurempi, 140%. 

Virrantarve torstaina illalla klo 22:44 paikallista aikaa oli 3236 MW, kun samaan aikaan tuulivoimalat jauhoivat sähköä 3768 MW:n teholla. Näin ollen Tanska saattoi viedä tuolloin 1030 MW Norjaan, Ruotsiin ja Saksaan. 

Nyt tilanne on muuttunut täysin, kuten Energinetin reaaliaikainen seuranta (ja myös Finngridin seuranta) osoittaa: tällä haavaa tuulella saadaan Tanskassa vain 61 MW. Toisaalta viime yönä Espanjassa tuotettiin tuulella jopa  lähes 6300 MW, mikä vastasi yli 20% tarpeesta.

Tilanne osoittaa jälleen kerran konkreettisesti sen, että uusituvat energiamuodot ovat vanhakantaisista, vähättelevistä kommenteista huolimatta täysin vakavasti otettavia – ja myös sen, että ne kaipaavat rinnalleen paitsi varavoimaa, niin myös älykkään sähköverkon, jonka kautta energiaa voidaan siirtää kätevästi laajallakin alueella. 

Tänään tuulesta tuli enemmän sähköä kuin ydinvoimasta

Ma, 06/01/2015 - 18:06 By Jari Mäkinen

Usein kuulee sanottavan, että tuulivoima on tyhjänpäiväistä vihreiden löpertelyä ja että ainostaan perinteisillä energianmuodoilla voidaan tuottaa tarpeeksi sähköä.

Tänään kuitenkin Pohjolassa on tuotettu enemmän sähköä tuuligeneraattoreilla kuin ydinvoimalla.

Ajantasaisen tilanteen näkee hyvin mm. Finngridin verkkosivuilta, joka näytti klo 16:03 tänään tuotetulle tuulivoimalle 3575 MW ja ydinvoimalle 3371 MW (ks. kuva alla). Samalla suurin osa energiasta tuotettiin vesivoimalla (9524 MW), joka voidaan toki laskea myös uusiutuvaksi energiamuodoksi.

Kyseessä on toki tuulen kannalta suotuisa päivä, koska Pohjanmerellä tuulee voimakkaasti ja Tanskassa olevat tuuligeneraattorit saavat siitä kerättyä talteen hyvin energiaa. Samalla energian kulutus on vain kohtalaista – onhan kesä, eikä lämmitystä juuri tarvita.

Tilanne on siis hieman samankaltainen kuin viime kesäkuussa, kun Saksassa tuotettiin yli puolet koko maan tarvitsemasta sähköenergiasta aurinkopaneeleilla. 

Nämä kumpikin tapaus kuitenkin osoittavat selvästi sen, että uusiutuvilla energiamuodoilla voidaan tuottaa olennaisia määriä energiaa. Ne vaativat toki varavoimaa pilvisten ja tyynten päivien varalle, mutta myös muut energiamuodot vaativat varavoimaa. 

Samalla kuitenkin kannattaa ajatella hieman laajemmin: sähköverkko ei ole paikallinen, vaan kattaa suuremman alueen. Niinpä tänäänkin on Suomessa käytetty tanskalaista tuulivoimaa yhteispohjoismaisen kantaverkon ansiosta; etenkin laajojen, älykkäiden sähköverkkojen ansiosta energiantuotantoa kautta Euroopan voitaisiin katsoa kokonaisuutena, jolloin jossain päin mannerta aina tuule ja paistaa, ja jossain päin voidaan tuottaa energiaa muilla keinoin.

Uusiutuvien käyttö kasvaa

Maailman uusiutuvan energian poliittisen verkon REN21:n tuoreen vuosiraportin mukaan planeettamme energiantuotannosta vuonna 2012 tuotettiin 19% uusiutuvilla energiamuodoilla. Määrä kasvoi vuonna 2013 ja edelleen vuonna 2014, ja on nykyisin jo yli 20%. Sähköenergiasta yli 22% tuotetaan uusiutuvilla.

Raportin mukaan vuonna 2013 rakennetusta lisäkapasiteetista 56% käytti jo uusiutuvia energiamuotoja. Kun vesivoimaa ei huomioida, luku on 17%. Ajantaisesta tilanteesta saa hyvän kuvan mm. REN21:n sivuilla olevan interaktiivisen kartan avulla.

Vaikka esimerkiksi Kiinassa rakennetaan uusi hiilivoimala keskimäärin joka viikko, on sielläkin uusiutuvien energiamuotojen osuus rajussa kasvussa. Siellä tehdään parhaillaan enemmän tuuli- ja aurinkovoimaa kuin fossiilisia energiamuotoja tai ydinvoimaa. 

Kiinan lisäksi eniten uusiutuvaa energiaa käyttäviä voimalaitoksia rakennetaan Yhdysvaltoihin, Brasiliaan, Kanadaan ja Saksaan, kun taas suhteessa väkimäärään johdossa ovat Tanska, Saksa, Portugali, Espanja, Ruotsi ja Itävalta.

Raportin mukaan investointien määrä rahassa mitattuna on laskenut vuonna 2013 229 miljardiin euroon samalla kun rakennetun kapasiteetin määrä on suurempi kuin koskaan. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että aurinkopaneelien hinta on pudonnut voimakkaasti. Myös tukipolitiikasta tapahtuneet muutokset ja epävarmuudet ovat hieman hidastaneet uuden kapasiteetin rakennusta verrattuna suunnitelmissa olleeseen rakennustahtiin; joka tapauksessa uusiutuvien saamia tukiaisia kannattaa suhteuttaa siihen, että Kansainvälisen rahaliiton tekemän  tutkimuksen mukaan yhteiskunnan epäsuora ja suora tuki fossiilisille polttoaineille on 9,16 miljoonaa euroa minuutissa koko ajan, eli noin 5 000 miljardia euroa vuodessa.

Uusiutuvista energiamuodoista sai maailmanlaajuisesti työtä 6,5 miljoonaa ihmistä suorasti tai epäsuorasti, ja työpaikkojen määrä on sekin kasvussa. Alalla olisi suuria mahdollisuuksia myös Suomessa, mutta täällä toistaiseksi keskitytään ydinvoimaan ja uusiutuvien energiamuotojen vähättelyyn.

(Huom: emme ole suinkaan ydinvoimaa vastaan, sillä mielestämme se on suositeltavampi ratkaisu kuin fossiilisten polttoaineiden käyttäminen. Sen sijaan uusiutuvien energiamuotojen käyttäminen ja niiden kapasiteetin lisääminen paikallisesti ja laajamittaisemminkin olisi vielä parempi vaihtoehto!)

Ydinpata tuulimyllykattilaa soimaa

Otsikkokuva
Otsikkokuva
Ingressi
Janne M. Korhonen ja Rauli Partanen:
Uhkapeli ilmastolla
Body D8

 

Uhkapeli ilmastolla on kirja, joka kaikkien pitäisi lukea. Etenkin niiden, jotka ovat huolissaan ilmastosta. Ja niiden, jotka vastustavat ydinvoimaa.

Kirja kysyy: kumpi on pahempi asia, käynnissä oleva ilmastonmuutos vai ydinvoiman suurelta osin mielikuviin perustuva vaarallisuus? (Kyllä, niillä on selkeä yhteys.) Kirjan vastaus on kirkas, mutta välillä vähän liiankin kiillotettu.

Kyse on tietopainotteisesta pamfletista - helppolukuisesta, 84-sivuisesta väittämästä. Siinä pyöritään neljän teesin ympärillä: Ilmastonmuutosta täytyy hidastaa keinolla millä tahansa. Samaan aikaan ihmiskunta tarvitsee yhä enemmän energiaa, tavalla tai toisella. Ratkaisuksi tarjottujen uusiutuvien energianmuotojen ympäristöystävällisyyttä, puhtautta ja käyttöpotentiaalia liioitellaan. Ja ydinvoiman puhtautta ja potentiaalia toisaalta mustamaalataan.

Lähes kaikki teesit perustellaan varsin hyvin.

Ydinvoiman vastustaminen on typerää, jos sitä tehdään ymmärtämättömien mielikuvien eikä tosiasioiden valossa. Se on erityisen paheksuttavaa, jos ydinvoimaa tarvitaan nykytilanteessa kipeämmin kuin koskaan. Kirja arvostelee asiaperustein ja avoimesti tästä montaa tahoa, mutta etenkin ympäristöjärjestöjä ja Vihreää liikettä.

Ydinvoimalat eivät tuhoa maapalloa tai poksahtele miten sattuu, ja säteilyn haittavaikutuksetkin ovat useimmiten pahempia ihmisten mielissä kuin reaalimaailmassa.

Lukemisen myötä energiapolitiikkaan raottuu rumia asioita paljastava ovi. Uusiutuvaa energiaa myydään ja ydinvoimaa mollataan mielikuvin, kehäpäätelmin ja tutkimuksin, joiden tulos on päätetty jo etukäteen. Samalla kun ympäristöjärjestöt tekevät hienoja energialinjauksia vuodelle 2050, ne jyvittävät keskivertoaafrikkalaiselle vain viideskymmenesosan pohjoisamerikkalaisen tai sadasosan suomalaisen käyttöön tulevasta energiamäärästä. Samoissa laskelmissa suuri osa energiasta on lähtöisin biomassan polttamisesta, joka ei lopulta ole paljoakaan (jos ollenkaan) parempi kuin fossiiliset polttoaineet.

Uutisissa lähinnä hehkutetaan uusiutuvia, vaikkeivät todisteet niiden puolella olisikaan. Ja vaikka kirja puolusteleekin ylioptimistisuutta toimittajien kiireellä, niin syynä on vain ja ainoastaan media.

Kirja ottaa kantaa yleiseen energiapolitiikkaan ja sen perusteisiin. Se ei ole puolustuspuhe juuri Loviisan, Olkiluodon tai Pyhäjoen ydinvoimaloille.

Korhonen ja Partanen painottavat useasti, etteivät ole uusiutuvaa energiaa vastaan. Silti jää kuva, että ovat. Vaikka ydinvoiman ei väitetä olevan kuin osaratkaisu, se tuntuu silti pääratkaisulta. Uusiutuva energia ja energiansäästö ovat toki ihan kivoja pikku apulaisia (sellaisia mukavan lutuisia ja hassuja sidekickejä), mutta mitään ei saada aikaan jos ydinvoimaa ei saada lisää.

Opuksessa on myös tiedollisia puutteita, ja ne ikävä kyllä nakertavat pahasti tärkeää sanomaa. Sen jälkeen kun ydinvoiman vastustajia on kritisoitu mielikuviin vetoavista argumenteista, puolueellisesta uutisoinnista, tilastojen vääristelystä ja kyllä-tulevaisuus-ne-ongelmat-hoitaa -mentaliteetista, kirja lähtee yllättäen laveammalle tielle: ydinvoima hypetetään maasta taivaaseen lähes samanlaisin perustein. Mihin katosi objektiivisuus? Aivan kuin kyse olisi vain kukkotappelusta. Meillä on iskevämmät anekdootit kuin teillä. Lällällää.

Kirjoitustyyli on populistinen ja monia lähteistämättömiä väitteitä on vaikea tarkistaa. Lukija jää kerrottujen asioiden kanssa lopulta paljolti uskon varaan. "Maailman energiantuotantoa on viimeksi kyetty mainittavammin puhdistamaan 1980-luvulla." Kuinka, mitä tällä tarkoitetaan? "[Saksalaisen] kokeilun johtopäätöksenä voi jo nyt pitää sitä, että aurinkosähkön voimakkaasti tuettu rakentaminen ei ole kovin hyvä idea Pohjois-Euroopassa" jää leijumaan ilmaan täysin perustelemattomana mielikuvana, jollaisista kirjoittajat moittivat ympäristöjärjestöjä. Kaavioiden suhteellisten ja absoluuttisten skaalojen käyttö (esim. s. 9 ja 19) herättävät kysymään, että kerrotaankohan tässä nyt sitten asioita avoimesti vai tarkoituksellisen puolueellisesti? Eikä sivun 15 kuvio aukea annetuilla tiedoilla ammattilaisellekaan (kyllä, tarkistin). Näiden pikkupuutteiden korjaaminen toisi kirjaan paljon lisää.

Samalla kun harhat uusiutuvien energianlähteiden paremmuudesta ammutaan alas loogisesti argumentoiden ja tutkimuksiin viitaten, ydinvoiman puolesta tehdään suuria väitteitä sen enemmän perustelematta. Useat kohdat, kuten "tilastoista käy selväksi, mikä teknologia on tehnyt raskaan työn", eivät vaatisi lisäkseen kuin kuvan, taulukon tai lähteen ollakseen vakuuttavia. Mainitaan, että uusiutuvat voimalat "vanhenevat ja ne on ennen pitkää korvattava uusilla". Ydinvoimalatkaan eivät liene ikuisia, joten tässä tarvittaisiin hieman vertailua. Kirjoittajat sortuvat samanlaiseen kerta toisensa jälkeen.

Ydinjätteiden osalta kerrotaan, että ongelma kyllä ratkaistaan tulevaisuudessa ja nyt vielä kannattamattomat nelostyypin ydinvoimalat poistavat ongelman lähes kokonaan. Kun oli kyse aurinko- tai tuulivoimasta, silloin uskoa tulevaisuuden tuomiin muutoksiin pidettiin perusteettomina. Jännää.

Kirja hehkuttaa ydinvoiman puolesta, ja siinä nostetaan heti ensimmäiseksi esimerkiksi Kanadan Ontarion energiapäätökset. "Huhtikuussa 2014 ... viimeinen jäljellä oleva hiilivoimala poltti viimeisen hiilieränsä ... [Ontarion] lainsäädäntöelimissä kaavaillaan lakia, joka tekisi hiilen poltosta pysyvästi laitonta." Kirjassa "epäillään" syyksi kasvanutta ydinvoimatuotantoa, mutta asia ei liene aivan noin yksioikoinen. Provinssissa on nimittäin rakennettu viime vuosina useita kaasua ja öljyä polttavia voimaloita, ja osa vanhoista hiilivoimaloistakin voidaan ottaa takaisin käyttöön, jahka ne on muunnettu polttamaan muita materiaaleja. Ja mitä niihin itse Ontarion ydinvoimaloihin tulee: kirjassa mainittu vastikäinen ydinenergian tuotannon roima lisäys voidaan nähdä myös ennakointina sille, että useita reaktoreita tullaan ajamaan alas vuosikymmenen loppuun mennessä. Niitä huolletaan vuosien ajan, ja sillävälin muilla laitoksilla on kyettävä kompensoimaan tuotannon menetys. Ontario luopui vuonna 2013 kahden uuden reaktorin rakennusaikeista, ja keskittyy nyt vanhojen ja toimivien laitosten iän jatkamiseen.

"Vihreät poliitikot eivät kehota meitä seuraamaan Ontarion viitoittamalla tiellä", huomauttaa kirja. Niin, eiköhän meidän kuitenkin kannata tehdä aivan omat ratkaisut.

Lukijan kannattaa suhtautua kirjan väitteisiin skeptisesti ja tarkistaa faktat. Heti perään kannattaa sitten pohtia omaakin energiavakaumusta, oikein kunnolla.

Summa summarum: Tämä kirja nostaa ydinvoimakissan pöydälle todella hyvästä syystä. Mutta ei se ole sellainen viisisilmäinen pimeässä loistava verenhimoinen mutanttikatti jolla lapsia pelotellaan. Kissi on yllättävän säyseä, muttei välttämättä mikään kaikelta pelastavalta enkeli. Myös sen hiekkalaatikossa on putsattavaa.

Janne M. Korhonen ja Rauli Partanen:
Uhkapeli ilmastolla - vaarantaako ydinvoiman vastustus maailman tulevaisuuden?
2015, omakustanne
84 sivua
ISBN 978-952-7139-01-1.
Lisätietoa kirjan blogisivuilla
 
Lisäys klo 18.10: Lisätty aiemmin poisjäänyt kommentti biopolttoaineista.
Kirjailijan nimi
Janne M. Korhonen ja Rauli Partanen
Kirjan nimi

Uhkapeli ilmastolla - vaarantaako ydinvoiman vastustus maailman tulevaisuuden?

Kategoria