viking

Ei tosin ihan vielä eikä kovin nopeasti, mutta parinkymmenen kilometrin läpimittaisen, muodoltaan epäsäännöllisen kuun kohtalo on jo sinetöity.

Phoboksen pinnalla kulkevat pitkät, matalat uurteet ovat todennäköisesti halkeamia, jotka johtavat lopulta koko kuun hajoamiseen.

Phobos kiertää Marsia lähempänä kuin yksikään toinen Aurinkokunnan kuu omaa planeettaansa: sen etäisyys punaisen planeetan pinnasta on vain noin 6 000 kilometriä.

Etäisyys kuitenkin pienenee kaiken aikaa. Marsin vetovoima kiskoo kuuta lähemmäs kahden metrin verran vuosisadassa. Phoboksen arvioidaan hajoavan kokonaan 30–50 miljoonan vuoden kuluessa.

"Phobos on todennäköisesti alkanut jo hajota ja ensimmäinen merkki siitä on näiden uurteiden syntyminen", toteaa Terry Hurford NASAn Goddardin avaruuslentokeskuksesta.

Pitkään Phoboksen uurteiden arveltiin syntyneen, kun kuuhun iskeytyi Stickney-kraatterin synnyttänyt kappale. Törmäys olisi ollut niin raju, että Phobos lähestulkoon hajosi saman tien. 

Sittemmin kuitenkin todettiin, että uurteet eivät tule säteittäisesti kraatterin kohdalta, vaan ainoastaan sen läheisyydestä. Uuden mallin mukaan ne olisivatkin syntyneet Phoboksen muodon muuttuessa, kun Marsin vetovoima saa aikaan siinä vuorovesivoimia.

Samanlaiset vuorovesivoimat aiheuttavat Maa-Kuu-järjestelmässä maapallolla – nimensä mukaisesti – vuorovesien vaihtelun ja Kuun venymisen aavistuksen pitkulaiseksi. 

Selitys esitettiin alkujaan jo 1970-luvulla, kun Viking-luotaimet välittivät kuvia Phoboksesta. Silloin kuun kuitenkin arveltiin olevan kauttaaltaan kiinteä kappale, joten vuorovesivoimien laskettiin olevan liian heikkoja, jotta ne olisivat saaneet sen halkeilemaan.

Nykyisin Phobosta pidetään pidemminkin hädin tuskin koossa pysyvänä sorakasana, jonka pinta on noin sadan metrin paksuudelta puuterimaista regoliittia, meteoriittitörmäysten murentamaa kiviainesta.

Tällaisen kappaleen sisäosissa voi tapahtua muodonmuutoksia, joiden seurauksena myös ulkokerrokset muokkautuvat uuteen uskoon. Tutkijat arvelevat, että Phoboksen pintaosat ovat joustavat, mutta rakenteellisesti niin heikot, että niihin syntyy helposti halkeamia.

Silloin vuorovesivoimat pystyvät vaivatta rikkomaan pintakerroksen. Uuden mallin mukaan tehdyt laskelmat sopivat hyvin yksiin Phoboksen pinnalla havaittujen uurteiden kanssa. Selitys istuu myös siihen, että uurteet näyttävät olevan eri-ikäisiä. Se viittaa niitä synnyttävän prosessin olevan käynnissä kaiken aikaa. 

Neptunuksen Triton-kuulle voi käydä ennen pitkää samalla tavalla kuin Phobokselle. Myös se lähestyy hitaasti planeettaa ja sen pinnalla on havaittu halkeamia. Phoboksen tutkimus saattaa antaa viitteitä joidenkin eksoplaneettojen kohtalostakin.

"Emme saa näistä kaukaisista planeetoista kuvia, joista näkisimme, mitä siellä on tapahtumassa, mutta uusi tutkimus auttaa meitä ymmärtämään niitä paremmin. Jos planeetta on lähestymässä tähteään, se saattaa olla hajoamassa samalla tavalla", arvelee Hurford.

Uudesta mallista kerrottiin NASAn uutissivuilla.

Kuva: NASA/JPL-Caltech/University of Arizona

NASAn Viking 2 -laskeutuja irtaantui tänään vuonna 1976 myöhään illalla emoaluksestaan ja laskeutui Marsin pinnalle paikkaan nimeltä Utopia Planitia. Kyseessä on halkaisijaltaan noin 33000 km oleva tasanko, joka on itse asiassa suurin koko aurinkokunnasta tunnettu iskeytymäalue, eli joskus Marsin varhaisessa historiassa jokin kappale on törmännyt siihen ja sulattanut iskuvoimallaan kiviaineksen laajaksi vellovaksi mereksi, joka puolestaan jähmettyi laajaksi tasangoksi. Alue sijaitsee jotakuinkin 50 astetta päiväntasaajan pohjoispuolella noin 118. itäisen leveyspiirin kohdalla.

Viking 2 otti heti laskeutumisensa jälkeen mustavalkoisia kuvia, jotka paljastivat kivisen, mutta tasaisen maaston laskeutujan ympärillä. Tämä värikuva otettiin 5. syyskuuta 1976, eli kaksi päivää laskeutumisen jälkeen. Kuvassa Aurinko sijaitsee kameran takana, suunta on kohti luoteista ja kuvausajankohta on Marsin iltapäivä. Horisontti on vinossa siksi, että laskeutuja ja sen kamera olivat pinnalla noin 8 astetta kallellaan. Suuri kivi kuvan keskellä on noin metrin läpimitaltaan.

Monet tasangon kivet näyttävät olevan hieman pinnan yläpuolella, koska tuuli on puhaltanut hiekkaa pois niiden alaosasta. Kivissä on myös havaittavissa tuulieroosiota ja pinnan muodoista voidaan päätellä, että alueella on ollut (ja kenties on edelleenkin) routaa.

Viking 2 toimi Marsin pinnalla 11. huhtikuuta 1980, kun sen akut hiipuivat. Se toimi siis 1281 Marsin päivän ajan, eli 1316 Maan vuorokauden ajan. Laskeutujan Marsiin vienyt emoalus kiersi planeettaa ja toimi 25. heinäkuuta saakka, mihin mennessä se oli kiertänyt Marsin kaikkiaan 706 kertaa. Kiertolainen otti lähes 16 000 kuvaa punaisen planeetan pinnasta.

Kuten numero kertoo, oli Viking 2 toinen kahdesta Viking-aluksesta. Kiertolaisesta ja laskeutujasta koostuneita aluksia päätettiin tehdä ja lähettää kaksi kappaletta siltä varalta, että toinen epäonnistuisi tehdävässään, mutta lopulta kummatkin toimivat erinomaisesti. Viking 1 laukaistiin matkaan 20. elokuuta 1975 ja kakkonen seurasi sen perässä 9. syyskuuta 1975. Alukset saapuivat Marsia kiertävälle radalle 19. kesäkuuta ja 7. elokuuta 1976, ja sopivien laskeutumispaikkojen etsimisen jälkeen ykkönen laskeutui 20. kesäkuuta 1976 "Kultaiselle tasangolle", Chryse Planitiaan.

Lisää Viking 2 -laskeutujan ottamia kuvia on mm. NASAn Planetary Photojournal - nettisivustolla.