Toyota Corollan korjausopas on kaikille tuttu opus – tai ainakin siitä on jokainen kuullut puhuttavan. Jos maallisten menopelien remppaaminen alkaa kyllästyttää, on tarjolla taivaallisempiakin vaihtoehtoja.
Legendaarinen Haynes-kustantamo on viime vuosina julkaissut oppaita myös avaruustekniikan alalta. Oppaiden rakenne on hieman toisenlainen kuin perinteisten automanuaalien, sillä ne kertovat varsinaisen tekniikan ohella seikkaperäisesti myös historiasta, suunnittelun ja kehitystyön eri vaiheista sekä erilaisten laitteiden käyttötarkoituksista.
Kyllä näissä oppaissa silti tekniikkaakin piisaa. Yksityiskohtaisten kaaviokuvien avulla esitellään niin avaruusaseman moduulien telakointimekanismin, kuuauton ohjaussauvan kuin F-1-rakettimoottorinkin rakennetta. Tiiviin tekstin ja teknisen nippelitiedon vyörytystä keventävät komeat valokuvat ja hauskat detaljit, kuten Neil Armstrongin ruokalista kuulennolta.
Haynesin ”avaruusmanuaalien” avulla ei välttämättä pystyisi tekemään ainakaan isompia remontteja esimerkiksi avaruussukkulassa eikä ehkä oppisi sillä myöskään lentämään (ja vaikka oppisikin, se olisi vähän myöhäistä, kun koko laivasto on jo eläkkeellä), mutta erilaisten mittaristo-, katkaisija- ja näyttökarttojen avulla pitäisi kyllä käydä selväksi, mitä nappulaa EI pidä mennä painamaan.
Christopher Riley, David Woods, Philip Dolling: Apollo 11 1969
Haynes * 2010 * 978-1844256839 * $35 / 21,99 GBP
Christopher Riley, Philip Dolling: Lunar Rover 1971-1972
Haynes * 2012 * 978-0857332677 * $33 / 21,99 GBP
David Baker: Nasa Space Shuttle 1981-
Haynes * 2011 * 978-0760340769 * $30 / 19,99 GBP
David Baker: International Space Station 1998-2011
Haynes * 2012 * 978-0857332189 * $33 / 21,99 GBP
(Hinnat Amazon-nettikaupassa ja Hayesin sivuilla)
Haynesin korjausoppaat