Kansainväliseltä avaruusasemalta otetaan nykyisin paljon valokuvia, koska avaruuslentäjät haluavat ikuistaa näkemiään kauniita maisemia ja koska ihmisen ottamat kuvat ovat selvästi erilaisia kuin satelliittien nappaamat kuvat. Ihmissilmä pystyy erottamaan alla olevasta maisemasta tärkeitä kohteita sekä ottamaan kuvat siten, että tuloksena on kaunis kuva. 

Kuvia julkaistaan jatkuvasti paitsi eri astronauttien omissa (tai heidän nimissään olevissa) sosiaalisen median kanavissa, niin myös netissä NASAn ja ESAn sivuilla. Kenties paras näistä on NASAn astronauttien ottamien kuvien galleria, missä esimerkiksi viimeisimpiä kuvia voi etsiä kartalta. 

Harrastajat ovat tehneet myös hienoja koostesivuja, kuten esimerkiksi Dave Maclean, jonka sivulla näkyvät kuvat ja muu kiinnostava materiaali sekä twiittaukset kätevästi kartalle laitettuina.

Kartoilta näkee myös hyvin syyn siihen, miksi Suomesta on hyvin vähän kuvia: Avaruusasema ei ole koskaan Suomen päällä, vaan nousee maapallon päiväntasaajan suhteen 52° kallellaan olevalla radallaan parhaimmillaankin vain Puolan korkeudelle. Lähimmillään Suomea avaruusasema on siis lentäessään suoraan Valko-Venäjän päällä noin 450 kilometrin korkeudessa, mistä katsottuna Suomi näkyy vain pohjoisessa horisontissa litteänä alueena.

Kuvaa joudutaan usein myös suurentamaan, ja koska kuvauskulmasta katsottuna valo tulee pitkän matkaa ilmakehän läpi, ei kuva ole koskaan niin tarkka.

Siis  tulos on sellainen hieman samea kuva kuin Tim Koprallakin. Tai kuten alla oleva, varsin kaunis otos vuodelta 2005. Näissä tapauksissa asema tosin on jo kauempana idässä Venäjän päällä, mistä katsottuna Venäjäkin puskee mukaan kuvaan.

Nykyisen kansainvälisen avaruusaseman edeltäjä, Neuvostoliiton ja sittemmin Venäjän kuuluisa avaruusasema Mir ohjattiin tuhoutumaan Maan ilmakehässä hallitusti tänään 15 vuotta sitten. 

Suuren aseman osat molskahtivat Tyynen valtameren eteläosiin 23. maaliskuuta vuonna 2001 noin klo 8 aamulla Suomen aikaa. 

Mir oli aikansa suurin avaruusasema ja Neuvostoliiton avaruusohjelman kruunu. Sen ensimmäinen osa laukaistiin kiertämään maapalloa vuonna 1986, jolloin suunnitelmissa oli laajentaa asemaa ja käyttää sitä viiden vuoden ajan, ennen kuin se korvattaisiin Mir 2 -asemalla.

Asemaa laajennettiinkin varsin paljon, sillä niiden kaikkiaan 15 vuoden aikana, jotka Mir oli käytössä, siihen liitettiin viisi moduulia. Lopulta aseman massa oli 130 tonnia.

Kun uuden ajan myötä avaruuskilpailu muuttui yhteistyöksi ja uusi kansainvälinen avaruusasema alkoi hahmottua, tehtiin Mir-asemalle yhdeksän lentoa Yhdysvaltain avaruussukkuloilla kesästä 1995 alkaen.

Lopulta Mir 2:n ytimeksi suunniteltu moduuli muutettiin kansainvälisen avaruusaseman ensimmäiseksi osaksi, ja tämä Zaria-niminen osa on edelleen aseman venäläisen osan keskus ja toimii aseman "olohuoneena", keittiönä ja ruokailutilana.

Aivan tarkkaan ottaen "vuosi avaruudessa" tulee olemaan 340 vuorokautta, koska Kornienko ja Scott nousivat avaruusasemalle 27. maaliskuuta viime vuonna. Kyseessä on kuitenkin pisin avaruuslento pitkiin aikoihin, pisin Kansainvälisellä avaruusasemalla tehty lento ja lisäksi pisin yhdysvaltalaisastronautin tekemä lento. Itse asiassa pisin muun kuin venäläisen/neuvostoliittolainen ihmisen viettämä yhtäjaksoinen aika avaruudessa.

"No, voisin hyvin olla satakunta päivää pitempäänkin, vaikka toisen vuodenkin, jos olisi tarpeen", kertoi Kelly viime viikolla toimittajille videokonferenssissa.

"Kyse on vain siitä mitä tekisin ja olisiko täällä olemisella enää tarkoitusta. Ei sen puoleen, palaan todella mielelläni takaisin kotiin!"

Kiinnostavaa lennossa on ennen kaikkea pitkän painottomuudessa vietetyn ajan vaikutuksen ihmiseen. Pitempiäkin lentoja on ollut aikaisemmin Mir-asemalla, eikä niiden perustella ole havaittu mitään olennaisia hankaluuksia. Vuosi on oikeastaan juuri sopiva aika painottomuuden vaikutusten tutkimiseen, sillä sitä pitempään oltaessa eivät muutokset ole enää merkittäviä; se kaikki, mitä halutaan tietää, saadaan vuoden kestävällä lennolla selville.

Lisäksi noin vuosi sopii hyvin avaruusaseman miehistökiertoon, koska vaihdot tapahtuvat kolmen kuukauden välein ja yhden Sojuz-aluksen miehistö (siis kolme henkilöä) viettää aina noin viisi ja puoli kuukautta avaruudessa. Siis karkeasti puolen vuoden pestin asemalla.  

Astronautit koe-eläiminä

Tällä vuoden mittaisella lennolla on käytössä on koko joukko uusia menetelmiä, joilla ihmiskehon sopeutumista painottomuuteen voidaan hallita paremmin: on hyvä, että ihminen sopeutuu nopeasti elämään ja työskentelemään painottomuudessa, mutta maahanpaluun kannalta ei ole hyvä, että mm. lihakset ja luut alkavat surkastua, kun painottomana kelluessa ei niitä juuri tarvitse.

Ihmisen keho toimii erinomaisesti, koska se alkaa sopeutua fyysisesti välittömästi uuteen elinympäristöönsä, mutta koska avaruudesta tullaan lopulta takaisin Maan pinnalle raskaan painovoiman alaisuuteen, pitää täydellistä sopeutumista vastaan kamppailla. Paras tapa tässä on kuntoilu: astronautit treenaavat pari tuntia päivässä laitteilla, jotka pitävät yllä lihaskuntoa ja luustoa. Samalla hengitys- ja verenkiertoelimistö pysyy myös kunnossa.

Toinen tärkeä asia on psyykkinen: miten ihminen pystyy olemaan skarppina asustaessaan vuoden ajan tilassa, josta ei pääse noin vain ulos kävelylle, ja missä on elintilaa vain parin liikennelentokoneen verran? Vastaus on jälleen toisaalta tiedossa, toisaalta ei: valitsemalla sopivat henkilöt miehistöön ja antamalla heille vapauksia järjestellä itsenäisesti tekemisiään vähennetään henkisten hankaluuksien määrää olennaisesti.

Olennaisin ero aiempiin pitkiin lentoihin verrattuna nyt on se, että kumpaakin ennätysavaruuslentäjää on tutkittu ennen ja lennon aikana tarmokkaasti. Ja tutkimukset jatkuvat erityisesti nyt lennon jälkeen, kun halutaan seurata miten sopeutuminen maapallon olosuhteisiin taas tapahtuu. Erityisen kiinnostavaa tämä on Kellyn kohdalla, koska hänen Maassa pysynyttä kaksoisveljeään – myös astronautti Mark Kellyä – voidaan käyttää vertailukohtana.

Tutkimus on erittäin kiinnostavaa etenkin tulevaisuuden Mars-lentojen kannalta, koska silloin avaruuslentäjät joutuvat olemaan lähes vuoden ajan painottomuudessa ja aloittamaan työt Marsin pinnalla saman tien sinne saavuttuaan. Aikaa sopeutumiseen ei ole – joskin Marsin pienempi painovoima auttaa hieman.

Kelly, Kornienko ja viime syyskuussa avaruusasemalle saapunut ja 182 päivä siellä viettänyt Sergei Volkov palaavat Maahan ensi yönä Suomen aikaa Sojuz TMA-18M -aluksella. Aluksen on tarkoitus irtaantua asemasta klo 3:02 ja laskeutumisen odotetaan tapahtuvan Kazakstanin arolle 6:25 Suomen aikaa.

Jokajoulukuinen miehistönvaihto kansainvälisellä avaruusasemalla on jälleen käynnissä, kun kolme avaruuslentäjää palasi viime perjantaina takaisin Maahan. 

NASAn Kjell Lindgren, Venäjän Oleg Kononenko ja japanilainen Kimiya Yui palasivat Sojuz-aluksellaan turvallisesti takaisin kotiplaneetan kamaralle oltuaan avaruudessa 141 päivää.

Avaruusasemalle jäivät vuoden mittaista lentoaan tekevät Scott Kelly ja Mihail Kornienko sekä syyskuussa asemalle saapunut Sergei Volkov.

Seuraava kolmehenkinen miehistö, järjestyksessään jo 47. avaruusaseman pysyvä miehistö, on parhaillaan Baikonurin kosmodromissa ja heidän kantorakettinsa rullattiin sunnuntaina laukaisualustalle. Tämä tarkoittaa sitä, että kolmikko laukaistaan matkaan tiistaina.

Sisunautin toinen lento

Tämä miehistö on suomalaisittain kiinnostava, koska yksi sen jäsen on suomensukuinen Timothy Kopra. Kun hän teki ensimmäisen avaruuslentonsa vuonna 2009, hänen lentoaan seurattiin aktiivisesti myös Suomessa ja häntä alettiin (hieman naurettavasti) kutsumaan sisunautiksi, vaikkakin hänen yhteytensä Suomeen ovat olleet varsin ohuet.

Kopran suku on kotoisin Karjalan Valkjärveltä, josta Timin isoisä Antti Kopra lähti vuonna 1910 Amerikkaan. Isä Lennart Kopra puhui vielä sujuvasti suomea, mutta Tim itse ei oppinut kuin muutamia sanoja. Hän on vieraillut Suomessa muutaman kerran.

Ensimmäisellä avaruuslennollaan Kopralla oli mukana Kalevala-mitali ja tällä kerralla hän ottaa mukaansa Sibelius-mitalin.

Siinä missä Kopran ensimmäinen avaruuslento kesti vain noin kaksi kuukautta ja hän lensi silloin asemalle sekä palasi sieltä avaruussukkulalla, on nyt hänellä edessään kyyti Sojuz-aluksella sekä puolivuotinen pesti avaruudessa.

Itse asiassa hänen oli tarkoitus lentää avaruuteen uudelleen jo vuonna 2011, mutta hän loukkaantui kaaduttuaan polkupyörällä ja joutui jättämään lennon väliin.

Avaruusromun palanen lensi hetki sitten klo 15:01 Suomen kesäaikaa läheltä kansainvälistä avaruusasemaa. Ennakkoon tiedetty tapaus ei ollut vaaraksi avaruusasemalle tai sen miehistölle, mutta turvaohjeiden mukaan miehistö siirtyi ohituksen ajaksi asemaan kiinnitetyn Sojuz-avaruusaluksen sisälle. Mikäli jostain syystä avaruusromu – tai sen lähellä mahdollisesti olleet jokin muut kappaleet – olisikin osunut asemaan, olisivat Gennadi Padalka, Mihail Kornienko ja Scott Kelly olleet turvassa. Pahimmassa mahdollisessa tapauksessa he olisivat voineet palata aluksellaan saman tien takaisin Maahan, mutta tällä(kin) kerralla se tiedettiin etukäteen jo erittäin epätodennäköiseksi.

Vastaavia tapauksia tapahtuu aina silloin tällöin, ja toisinaan asemaa myös siirretään pois avaruusromukappaleiden edeltä.

NASAn mukaan avaruusaseman kaikki systeemit toimivat normaalisti ja tätä kirjoitettaessa miehistö on jo siirtymässä takaisin aseman sisälle jatkamaan normaalitoimiaan.

Päivitys 17.7.
Tilanne meni ohi ilman vaaraa. Kyseinen avaruusromu oli Maata kiertävä sammunut venäläinen sääsatelliitti.

Kansainvälisen avaruusaseman historiassa on selvästi kaksi selvää ajanjaksoa: ensin sen rakentaminen, mihin liittyivät asemalle epäsäännöllisen säännöllisesti nousseet ja siihen uusia osia tuoneet avaruussukkulat, sekä sen jälkeen aseman rutiininomainen käyttö ja miehistöjen vaihdot noin kolmen kuukauden välein Sojuz-avaruusaluksin.

Kolmas aika on pian alkamassa, kun uudet, tekeillä olevat avaruusalukset aloittavat lennot asemalle ja alkavat hoitaa suurimman osan avaruusaseman miehistö- ja rahtiliikenteestä. Venäläiset Sojuz- ja Progress-alukset jäävät silloin sivurooliin.

Nimet paperiin ja dollarit tilille!

Viime viikko oli merkittävä tässä suhteessa, koska NASA teki ensimmäisen virallisen tilauksen operationaalisista lennoista uudella miehitetyllä aluksella avaruusasemalle. Kyseessä on Boeingin CST-100 -kapseli, joka päässee rutiinikäyttöön vuoden 2017 lopussa automaattisten ja miehitettyjen koelentojen jälkeen. 

CST-100:n kehittäminen on sujunut vauhdikkaasti NASAn aiemmin tekemän sopimuksen mukaisesti, mutta sen kilpailijan, SpaceX:n Dragon v2 -aluksen tekeminen on edennyt jopa nopeammin. Alus alkaa olla lähes valmis koelentoihin, ja voi olla, että se tulee tekemään ensimmäiset lennot avaruusasemalle.

Päivitys 3. toukokuuta: Ensimmäiset painottomuuskupilliset avaruusespressoa nautittiin tänään. Maku on kuulemma erinomainen! Video (italiaksi) tapahtumasta on täällä.

Alkuperäinen juttumme huhtikuun 15. päivältä:

Eräs eilisillan onnistuneen laukaisun jälkeen avaruusasemalle matkaavan Cygnus-avaruusrahtarin kuljetettavista laitteista on italialaistekoinen espressokone – ensimmäinen laatuaan avaruudessa.

Tällä haavaa avaruusasemalla juotava kahvi on pakastekuivattua murukahvia, ja vaikka se saattaakin laihaan litkuun tottuneita amerikkalaisia viehättää, eivät hyvästä kahvista nauttivat voi pitää sitä erityisenä.

Eräs näistä kahvin ystävistä oli italialaisastronautti Luca Parmitano, joka kertoi puolivuotisen lentonsa jälkeen vuonna 2013 kaivanneensa Maasta oikeastaan vain hyvää espressoa. Nyt asemalla oleva toinen italialainen, Samantha Christoforetti, on valitellut samaa.

Samantha saa kuitenkin kunnian toimia tämän ensimmäisen avaruuskäyttöön suunnitellun espressokoneen käyttäjänä ja avaruusespresson maistajana. 

Koneen on tehnyt Torinossa majaansa pitävä avaruusruokiin ja -tekniikkaan erikoistunut yhtiö Argotec yhdessä Lavazza-kahviyhtiön kanssa.

Jos jo maanpäällisissä kahvikoneissa joskus paineen ja kahvin jauhatuksen kanssa on ongelmia, niin avaruusespressokeittimen kehittämisessä on ollut varsin suuria hankaluuksia. Näistä olennaisin on turvamääräysten pitkä lista; laitteen sisällä on suuri paine ja kuumaa vettä, joten se on pitänyt tehdä erittäin luotettavaksi ja moninkertaisesti varmennetuksi.

Niinpä esimerkiksi laite kestää 400 barin sisäisen paineen ja sen massa on 20 kiloa. Laitetta testattiin vuoden päivät ja se oli itse asiassa valmis menemään avaruuteen jo Lucan lennolle vuonna 2013, mutta lähtö lykkääntyi lisätestien vuoksi.

Tuorein päitys perjantaina 1.5. klo 15:
Kantoraketin ylin vaihe on pudonnut Maan ilmakehään ja tuhoutunut. Progress M-27M -alus putoaa puolestaan viimeisten arvioiden mukaan toukokuun 10. päivä, plus miinus kolme päivää. Siis 7.-13.5. Todennäköisyys sille, että sen ilmakehän kitkakuumennuksesta mahdollisesti selviäviä osia putoaa asutuille alueille, on hyvin pieni – mutta on todennäköistä, että aluksesta putoaa kappaleita Maan pinnalle saakka. Paitsi että alukseen on pakattu täysi lasti rahtia, ovat myös sen polttoainetankit täynnä. Näin ollen on myös mahdollista, että polttoaineena käytettävää myrkyllistä hydratsiinia ja hapettimena käytettävää typpitetroksidia vapautuu ilmaan putoamispaikan luona.

Päivitys keskiviikkona 29.4. klo 21:30 Suomen aikaa: 
Lennonjohto ei ole saanut päivän aikana yhteyttä Progress-rahtialukseen sen ollessa venäläisten maa-asemien näkyvyysalueella. On käynyt myös ilmi, että aluksen rata on hieman erilainen kuin sen piti olla – mahdollisesti Progressin ja Sojuz-kantoraketin kolmannen vaiheen irtoamisessa toisistaan on tapahtunut jotain, joka on saanut aluksen pyörimään. Viimeisin arvio pyörimisnopeudesta on viisi kierrosta sekunnissa. 

Kansainväliselle avaruusasemalle tiistaina laukaistu, miehittämätön venäläinen Progress-rahtialus on vakavissa vaikeuksissa. Heti avaruuteen pääsemisensä jälkeen se näytti irtaantuneen normaalisti kantorakettinsa ylimmästä vaiheesta, avasi aurinkopaneelinsa ja tietoliikenneantenninsa. Sen jälkeen komentoyhteys alukseen kuitenkin muuttui katkonaiseksi, jolloin lentorata muutettiin välittömästi "nopeasta" kuusi tuntia kestävästä lennosta avaruusasemalle aiempaan, kaksi ja puoli vuorokautta kestävään rataan. Näin lennonjohdolla oli aikaa ratkaista ongelma yhteydenpidossa.

Moskovan luona oleva lennonjohto voi olla yhteydessä alukseen vain silloin, kun se kulkee Venäjän alueella olevien seuranta-antennien kuuluvuusalueella. Kolmannella kierroksellaan Venäjän maa-asemien ylitse Progressin kamerasta saatu kuva sekä satunnaiset telemetriatiedot osoittivat, että alus pyörii avaruudessa varsin nopeasti, aluksi tahdiksi arvioitiin 20 kierrosta minuutissa, mutta tuoreimmat havainnot aluksen heijastaman valon vaihtelusta sanovat vauhdiksi noin 12 kierrosta minuutissa – vauhti on saattanut siis hidastua, mikä antaa lievää toivoa hallinnan saamisesta, mikäli yhteyden puuttuminen johtuu pyörimisestä. 

Päivitys 15.1. klo 8:05

Elämä avaruusasemalla on palautunut jotakuinkin normaaliksi eilisen väärän ammoniakkivuotohälytyksen jälkeen.

Eilen illalla, sen jälkeen kun kaikki merkit jo viittasivat siihen, että Kansainvälisen avaruusaseman läntisessä osassa ei ollut jäähdytysjärjestelmästä vuotanutta ammoniakkia ilmassa, kävivät astronautit Barry Wilmore ja Terry Virts ottamassa ensin ilmanäytteitä kaasunaamarit kasvoillaan. Kaasunäytteen pika-analyysi tehtiin asemalla olevilla ns. Dräger-putkilla.

Koska ammoniakkivuoto olisi erittäin vaarallinen miehistölle, ennen avaruusaseman osien välisten luukkujen avaamista venäläläisen osan ilmankiertoa muutettiin ja neljä muuta miehistön jäsentä menivät varmuuden varalta Sojuz-alusten sisälle kaasunaamarit kasvoillaan; paitsi että hätätilanteessa Sojuz-aluksilla voi palata Maahan, voidaan ne myös helposti eristää muusta asemasta.

Wilmore ja Virts etenivät Zaria-moduulista vähitellen pitemmälle läntiseen osaan, ja kun ilmasta ei löytynyt merkkejä ammoniakista, annettiin loppumiehistön palata aseman sisälle ja ottaa naamarit pois.

Väliaikaisen ilmakierron vuoksi avaruuslentäjät eivät kuitenkaan voineet viettää viime yötä omissa hyteissään, vaan “leiriytyivät” venäläisosaan ja ns. liitososa 2:aan. Ensi yöksi he pääsevät jo omiin oloihinsa.

Tämän torstain kuluessa avaruuslentäjät ottavat kiinni tärkeimpiä eilen tekemättä jääneitä toimia ja selvittävät mistä vikahälytys sekä jäähdyslaitteiston vesikierron paineen putoaminen johtui.

Keskiviikon 14.1. juttu aiheesta

Kansainvälisen avaruusaseman “läntinen” osa on eristetty ja kuusihenkinen miehistö on evakuoitu aseman venäläiseen osaan.

Syynä tähän on tänään aamulla klo 4 avaruusaseman aikaa (GMT), siis klo 6 Suomen aikaa, annettu hälytys, jonka mukaan aseman jäähdytyslaitteissa käytettävää korkeapaineista ammoniakkia oli mahdollisesti vuotamassa aseman sisälle. Ammoniakki on erittäin vaarallista ja se saattaa hengitettynä johtaa nopeasti kuolemaan. Heti hälytyksen jälkeen miehistö puki päälle kaasunaamarit, siirtyi pois epäillyn vuodon alueelta amerikkalaisesta moduulista aseman venäläiselle puolelle ja sulki luukut takanaan.

Päivän kuluessa tapahtumien kulku selvisi paremmin ja välitön vaaratilanne oli ohitse. Alkuperäinen syy hälytykseen ei ollut ammoniakkivuodosta ilmaisevan sensorin antama hälytys, kuten aluksi kerrottiin, vaan avaruusaseman jäähdytysjärjestelmän vesikierrossa havaittu paineen putoaminen. Aseman jäähdyttämisessä käytetään kaksiportaista systemiä, missä aseman ulko-osissa jäähdytysnesteenä on ammoniakki, ja kierto aseman sisäosissa on hoidettu vedellä (ammoniakin vaarallisuuden vuoksi). Vesijärjestelmän paineen pudotus kuitenkin saattaa olla merkki siitä, että siinä on vuoto, ja se saattaa tarkoittaa puolestaan ammoniakin vuotamista aseman sisälle.

Koska tällainen vuoto olisi erittäin vaarallinen, soi asemalla hälytys ja miehistö toimi kuten koulutuksessa on käyty läpi moneen kertaan (ks. alla).

Ammoniakin pitoisuuden kasvua aseman sisällä ei ole havaittu, mutta koska jossain päin systeemiä saattaa olla huomaamaton vuoto – ja koska joka tapauksessa paineen putoaminen oli merkki jostain epänormaalista – miehistö pysyy eristyksissä aseman venäläisellä puolella kunnes tilanteesta on selvä kuva. Koko kuusikko viettää siis venäläispuolella ainakin ensi yön olosuhteissa, jotka vastaavat sitä, että suurperhe joutuisi viettämään yhden yön keittiössä ja varastossa.

Venläiset Zvezda ja Zaria, aseman vanhimmat moduulit, sopivat hyvin asumiseen, mutta niitä on käytetty lähinnä varastona ja miehistön “ruokailu- ja olohuoneena”. Ne, sekä niihin kiinnitetyt pienemmät venäläiset moduulit, pystyvät majoittamaan kuusi henkilöä, mutta pitkäaikainen asuminen näissä tulee olemaan tukalaa. 

Kansainvälinen avaruussema koostuu selvästi kahdesta osasta, venäläisestä sekä ns. läntisestä, mihin kuuluvat amerikkalaisten laboratorio-, liitos-, varasto- ja asuinmoduulien lisäksi eurooppalainen ja japanilainen laboratoriomoduuli. Puoliskot sekä jokainen moduuli erikseen voidaan eristää toisistaan; tätä mahdollisuutta voidaan tarvita niin paineen laskiessa aseman sisällä, tulipaloissa kuin myös silloin, jos sisäilmaan pääsee jotain haitallista ainetta.

Kaikki avaruusasemalle lähtevät avaruuslentäjät koulutetaan toimimaan tällaisessa tilanteessa ja nyt asemalla oleva ESAn italialainen astronautti Samatha Christoforetti kirjoitti tähän liittyvästä koulutuksestaan blogikirjoituksessaan. Hän ennätti myös päivällä twiittaamaan, että "kaikki on kunnossa" ja kiitti heitä kohtaan osoitetusta huomiosta sekä huolesta.

Juttua on päivitetty ja muutettu monin osin tureiden tietojen mukaiseksi torstaina 6.11.

Avaruusasemalle rahtia kuljettavaa, miehittämätöntä Cygnus-alusta kuljettanut Antares-kantoraketti syöksyi maahan välittömästi lentoonlähtönsä jälkeen laukaisualustan vierelle Yhdysvaltain itärannikolla Wallopsin lentotukokohdassa tiistaina 28. lokakuuta illalla Suomen aikaa.

Onnettomuus johtui telemetriatietojen mukaan siitä, että toinen ensimmäisen vaiheen kahdesta rakettimoottorista hajosi noin 15 sekuntia moottorien käynnistämisen jälkeen. Syynä moottorin työntövoiman katoamiseen näyttää olleen turbopumpun rikkoontuminen. Moottorit toimivat juuri tuolloin suurimmalla laukaisun aikaan käytettävällä teholla, jolloin niistä puristettiin irti 108% työntövoima verrattuna niiden normaaliin maksimityöntövoimaan. Näin tehdään normaalisti laukaisun aikaan lyhyen aikaa.

Moottorin rikkoontuminen näkyy voimakkaana räjähdyksenä raketin alaosassa. Antares-kantoraketti ei pysty lentämään vain yhdellä moottorilla, joten sen nousu ensin hiipui moottorin räjähdettyä vikaantumisen jälkeen ja sen jälkeen se putosi alas.

Suuri räjähdys juuri ennen maankamaraan osumista johtui raketin automaattisesta tuhoamismekanismista, jonka tehtävänä on estää se, että ohjauskyvyttömästä kantoraketista olisi vaaraa sivullisille.

Maahan osumisen jälkeen syntynyt liekkimeri puolestaan oli pääasiassa polttoainetta, sillä raketti oli täyteen tankattu. Koska toinen vaihe käyttää polttoaineenaan kiinteää rakettipolttoainetta ja siten sen käyttäytyminen onnettomuustapauksessa on arvaamatonta, pelastusmiehistöt joutuivat odottamaan pitkään ennen menoa alueelle.

Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa, mutta laukaisualusta kärsi vaurioita, joskin vauriot ovat vähäisempiä verrattuna siihen mitä aluksi räjähdyksen jälkeen pelättiin.

Kyseessä oli Orbital Sciences -yhtiön kolmas rahtilento Kansainväliselle avaruusasemalle, ORB-3, ja sen mukana oli 2215 kiloa rahtia asemalle sekä kolme pientä cubesat-satelliittia (RACE, Arkyd-3 ja Flock-1d).

Lennolla käytettiin Antares-kantoraketin uutta versiota Antares 130, missä on aikaisempiin versioihin verrattuna tehokkaampi ja kooltaan lähes kaksi kertaa suurempi toinen vaihe. Sen ansiosta raketti voi kuljettaa myös painavampaa Cygnus-alusta, mutta tällä lennolla kyydissä oli vielä alkuperäinen Cygnus.

Kaikkiaan tämä oli viides Antares-raketin laukaisu. Huhtikuussa 2013 tapahtuneen ensilennon jälkeen kaikki neljä edeltänyttä laukaisua ovat onnistuneet hyvin.

Antares käyttää ensimmäisessä vaiheessaan kahta Aerojet AJ-26 -moottoria, jotka ovat itse asiassa kunnostettuja venäläisiä NK-33 -moottoreita. Ne suunniteltiin ja rakennettiin alun perin Neuvostoliiton miehitettyjä kuulentoja varten tehtyyn N-1 -kantorakettiin ja niitä on runsaasti edelleen varastossa. Muun muassa moottoreiden elektroniikka ja kiinnikkeet rakettiin, joiden avulla moottoreita voidaan ohjata lennon aikana, on vaihdettu uusiin.

Moottorin toimintahäiriö muistuttaa paljon viime toukokuussa koekäytettäessä tapahtunutta moottorin räjähdystä. AJ-26:n turbopumppu rikkoontui 30 sekunnin jälkeen kesken suunnitellun 54-sekuntisen koekäytön, minkä seurauksena moottori räjähti. Moottoreihin tehtiin sen jälleen pieniä muutoksia. Vaikka Orbitalin käyttämät moottorit on valmistettu 1970-luvulla, on ne paitsi muokattu, myös tarkistettu – kuten tämäkin raketissa ollut moottori – perinpohjin ennen rakettiin asentamista.

Harmillinen isku avaruusasemalle

Cygnus-aluksen mukana tuhoutui 2215 kiloa avaruusaseman ylläpitoon tarkoitettua tavaraa sekä sen miehistölle lähetettyjä vaatteita, laiteita ja ruokaa. Onnettomuus tulee hankaloittamaan aseman lähiaikojen toimintaa.

Rahdista 727 kg oli tieteellisiä laitteita, 748 kiloa ruokaa ja varusteita miehistölle, 627 kiloa varaosia ja 37 kiloa tietokonelaitteita. 30 kiloa oli tarkoitettu japanilaisten Kibo-laboratoriomodulin käyttöön ja 66 kiloa oli avaruuspukuja ja Quest-ilmalukkoa varten olleita varaosia.

Aseman kuusihenkisellä miehistöllä ei tule olemaan kuitenkaan ongelmia onnettomuuden vuoksi, sillä heillä on runsaasti ruokaa, happea ja varaosia, mutta he saattavat joutua esim. tinkimään vaihtovaatteistaan ja ruokavalinnoistaan. Olennaisin haitta koituu aseman läntiseltä puolelta tehtäviille avaruuskävelyille, sillä avaruusaseman ilmalukossa oleva painaistetun typen säiliö on lähes loppunut, ja Cygnuksen mukana siihen oli matkalla täydennystä.

Kyseessä on samankaltainen onnettomuus kuin venäläisen Progress M-12M -rahtialuksen tuhoutuminen vuonna 2011, mutta nyt seuraukset ovat vähemmän dramaattiset, koska asemaa huolletaan nyt useammilla aluksilla: Cygnuksen lisäksi rahtia asemalle viedään Progress-ja Dragon-aluksin. Uusin Progress laukaistiin matkaan ja se telakoitui avaruusasemaan keskiviikkona 29.10. onnistuneesti. Seuraava Dragonin lento on suunnitteilla joulukuuksi.

Cygnuksen tuleviin lentoihin onnettomuus vaikuttaa kuitenkin suoraan, kuten myös välillisesti muun muassa Italiaan, sillä aluksen paineistetut rahtimoduulit tekee italialainen Thales-Alenia.

Antares-raketin tulevaisuus vaakalaudalla

Orbital ei ole onnistunut saamaan kaupaksi rakettinsa laukaisupalveluita satelliitteja lähettävillä yhtiöille ja organisaatioille, joten tällä haavaa ainoa käyttäjä raketille on yhtiö itse, kun se laukaisee Nasan kanssa tehdyn sopimuksen mukaan Cygnus-aluksia huoltamaan avaruusasemaa.

Yhtiö on etsinyt jo jonkin aikaa vaihtoehtoista moottoria vanhoille, kunnostetuille neuvostoajan rakettimoottoreille, mutta sellaista ei ole löytynyt. Yhtenä ajatuksena on ollut korvata nestemäistä polttoainetta käyttävä ensimmäinen vaihe kokonaan uudella kiinteää polttoainetta käyttävällä vaiheella, mutta sen kehittäminen ja testaaminen vain tulevia Cygnus-lentoja varten ei ole kannattavaa.

Jo ennen tätä onnettomuutta seuraavaa Cugnuksen lentoa oli siirretty etenpäin epäonnisen moottorikokeen epäselvyyksien vuoksi.

Nyt yhtiö on ilmoittanut luopuvansa kokonaan AJ-26 -moottorien käytöstä ja korvaavansa ne toisenlaisilla, mahdollisesti uudemmilla venäläistekoisilla moottoreilla. Aivan vastaavia ei ole saatavilla länsimaista.

Lähiaikojen suurin ongelma yhtiölle on kuitenkin Cygnus-alusten lennättäminen avaruusasemalle, sillä yhtiö on sitoutunut hoitamaan Nasan kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti osuutensa rahtiliikenteestä. Niinpä Orbital aikoo ostaa laukaisut aluksilleen muilta yhtiöiltä, joskin ongelmana on kantorakettien saaminen käyttöön näin nopealla varoitusajalla; yleensä laukaisut tilataan pitkän aikaa etukäteen.

On myös täysin mahdollista, että Antares-raketti ei enää lennä koskaan.