Jokajoulukuinen miehistönvaihto kansainvälisellä avaruusasemalla on jälleen käynnissä, kun kolme avaruuslentäjää palasi viime perjantaina takaisin Maahan. 

NASAn Kjell Lindgren, Venäjän Oleg Kononenko ja japanilainen Kimiya Yui palasivat Sojuz-aluksellaan turvallisesti takaisin kotiplaneetan kamaralle oltuaan avaruudessa 141 päivää.

Avaruusasemalle jäivät vuoden mittaista lentoaan tekevät Scott Kelly ja Mihail Kornienko sekä syyskuussa asemalle saapunut Sergei Volkov.

Seuraava kolmehenkinen miehistö, järjestyksessään jo 47. avaruusaseman pysyvä miehistö, on parhaillaan Baikonurin kosmodromissa ja heidän kantorakettinsa rullattiin sunnuntaina laukaisualustalle. Tämä tarkoittaa sitä, että kolmikko laukaistaan matkaan tiistaina.

Sisunautin toinen lento

Tämä miehistö on suomalaisittain kiinnostava, koska yksi sen jäsen on suomensukuinen Timothy Kopra. Kun hän teki ensimmäisen avaruuslentonsa vuonna 2009, hänen lentoaan seurattiin aktiivisesti myös Suomessa ja häntä alettiin (hieman naurettavasti) kutsumaan sisunautiksi, vaikkakin hänen yhteytensä Suomeen ovat olleet varsin ohuet.

Kopran suku on kotoisin Karjalan Valkjärveltä, josta Timin isoisä Antti Kopra lähti vuonna 1910 Amerikkaan. Isä Lennart Kopra puhui vielä sujuvasti suomea, mutta Tim itse ei oppinut kuin muutamia sanoja. Hän on vieraillut Suomessa muutaman kerran.

Ensimmäisellä avaruuslennollaan Kopralla oli mukana Kalevala-mitali ja tällä kerralla hän ottaa mukaansa Sibelius-mitalin.

Siinä missä Kopran ensimmäinen avaruuslento kesti vain noin kaksi kuukautta ja hän lensi silloin asemalle sekä palasi sieltä avaruussukkulalla, on nyt hänellä edessään kyyti Sojuz-aluksella sekä puolivuotinen pesti avaruudessa.

Itse asiassa hänen oli tarkoitus lentää avaruuteen uudelleen jo vuonna 2011, mutta hän loukkaantui kaaduttuaan polkupyörällä ja joutui jättämään lennon väliin.

Avaruusromun palanen lensi hetki sitten klo 15:01 Suomen kesäaikaa läheltä kansainvälistä avaruusasemaa. Ennakkoon tiedetty tapaus ei ollut vaaraksi avaruusasemalle tai sen miehistölle, mutta turvaohjeiden mukaan miehistö siirtyi ohituksen ajaksi asemaan kiinnitetyn Sojuz-avaruusaluksen sisälle. Mikäli jostain syystä avaruusromu – tai sen lähellä mahdollisesti olleet jokin muut kappaleet – olisikin osunut asemaan, olisivat Gennadi Padalka, Mihail Kornienko ja Scott Kelly olleet turvassa. Pahimmassa mahdollisessa tapauksessa he olisivat voineet palata aluksellaan saman tien takaisin Maahan, mutta tällä(kin) kerralla se tiedettiin etukäteen jo erittäin epätodennäköiseksi.

Vastaavia tapauksia tapahtuu aina silloin tällöin, ja toisinaan asemaa myös siirretään pois avaruusromukappaleiden edeltä.

NASAn mukaan avaruusaseman kaikki systeemit toimivat normaalisti ja tätä kirjoitettaessa miehistö on jo siirtymässä takaisin aseman sisälle jatkamaan normaalitoimiaan.

Päivitys 17.7.
Tilanne meni ohi ilman vaaraa. Kyseinen avaruusromu oli Maata kiertävä sammunut venäläinen sääsatelliitti.

Kansainvälisen avaruusaseman historiassa on selvästi kaksi selvää ajanjaksoa: ensin sen rakentaminen, mihin liittyivät asemalle epäsäännöllisen säännöllisesti nousseet ja siihen uusia osia tuoneet avaruussukkulat, sekä sen jälkeen aseman rutiininomainen käyttö ja miehistöjen vaihdot noin kolmen kuukauden välein Sojuz-avaruusaluksin.

Kolmas aika on pian alkamassa, kun uudet, tekeillä olevat avaruusalukset aloittavat lennot asemalle ja alkavat hoitaa suurimman osan avaruusaseman miehistö- ja rahtiliikenteestä. Venäläiset Sojuz- ja Progress-alukset jäävät silloin sivurooliin.

Nimet paperiin ja dollarit tilille!

Viime viikko oli merkittävä tässä suhteessa, koska NASA teki ensimmäisen virallisen tilauksen operationaalisista lennoista uudella miehitetyllä aluksella avaruusasemalle. Kyseessä on Boeingin CST-100 -kapseli, joka päässee rutiinikäyttöön vuoden 2017 lopussa automaattisten ja miehitettyjen koelentojen jälkeen. 

CST-100:n kehittäminen on sujunut vauhdikkaasti NASAn aiemmin tekemän sopimuksen mukaisesti, mutta sen kilpailijan, SpaceX:n Dragon v2 -aluksen tekeminen on edennyt jopa nopeammin. Alus alkaa olla lähes valmis koelentoihin, ja voi olla, että se tulee tekemään ensimmäiset lennot avaruusasemalle.

Päivitys 3. toukokuuta: Ensimmäiset painottomuuskupilliset avaruusespressoa nautittiin tänään. Maku on kuulemma erinomainen! Video (italiaksi) tapahtumasta on täällä.

Alkuperäinen juttumme huhtikuun 15. päivältä:

Eräs eilisillan onnistuneen laukaisun jälkeen avaruusasemalle matkaavan Cygnus-avaruusrahtarin kuljetettavista laitteista on italialaistekoinen espressokone – ensimmäinen laatuaan avaruudessa.

Tällä haavaa avaruusasemalla juotava kahvi on pakastekuivattua murukahvia, ja vaikka se saattaakin laihaan litkuun tottuneita amerikkalaisia viehättää, eivät hyvästä kahvista nauttivat voi pitää sitä erityisenä.

Eräs näistä kahvin ystävistä oli italialaisastronautti Luca Parmitano, joka kertoi puolivuotisen lentonsa jälkeen vuonna 2013 kaivanneensa Maasta oikeastaan vain hyvää espressoa. Nyt asemalla oleva toinen italialainen, Samantha Christoforetti, on valitellut samaa.

Samantha saa kuitenkin kunnian toimia tämän ensimmäisen avaruuskäyttöön suunnitellun espressokoneen käyttäjänä ja avaruusespresson maistajana. 

Koneen on tehnyt Torinossa majaansa pitävä avaruusruokiin ja -tekniikkaan erikoistunut yhtiö Argotec yhdessä Lavazza-kahviyhtiön kanssa.

Jos jo maanpäällisissä kahvikoneissa joskus paineen ja kahvin jauhatuksen kanssa on ongelmia, niin avaruusespressokeittimen kehittämisessä on ollut varsin suuria hankaluuksia. Näistä olennaisin on turvamääräysten pitkä lista; laitteen sisällä on suuri paine ja kuumaa vettä, joten se on pitänyt tehdä erittäin luotettavaksi ja moninkertaisesti varmennetuksi.

Niinpä esimerkiksi laite kestää 400 barin sisäisen paineen ja sen massa on 20 kiloa. Laitetta testattiin vuoden päivät ja se oli itse asiassa valmis menemään avaruuteen jo Lucan lennolle vuonna 2013, mutta lähtö lykkääntyi lisätestien vuoksi.

Tuorein päitys perjantaina 1.5. klo 15:
Kantoraketin ylin vaihe on pudonnut Maan ilmakehään ja tuhoutunut. Progress M-27M -alus putoaa puolestaan viimeisten arvioiden mukaan toukokuun 10. päivä, plus miinus kolme päivää. Siis 7.-13.5. Todennäköisyys sille, että sen ilmakehän kitkakuumennuksesta mahdollisesti selviäviä osia putoaa asutuille alueille, on hyvin pieni – mutta on todennäköistä, että aluksesta putoaa kappaleita Maan pinnalle saakka. Paitsi että alukseen on pakattu täysi lasti rahtia, ovat myös sen polttoainetankit täynnä. Näin ollen on myös mahdollista, että polttoaineena käytettävää myrkyllistä hydratsiinia ja hapettimena käytettävää typpitetroksidia vapautuu ilmaan putoamispaikan luona.

Päivitys keskiviikkona 29.4. klo 21:30 Suomen aikaa: 
Lennonjohto ei ole saanut päivän aikana yhteyttä Progress-rahtialukseen sen ollessa venäläisten maa-asemien näkyvyysalueella. On käynyt myös ilmi, että aluksen rata on hieman erilainen kuin sen piti olla – mahdollisesti Progressin ja Sojuz-kantoraketin kolmannen vaiheen irtoamisessa toisistaan on tapahtunut jotain, joka on saanut aluksen pyörimään. Viimeisin arvio pyörimisnopeudesta on viisi kierrosta sekunnissa. 

Kansainväliselle avaruusasemalle tiistaina laukaistu, miehittämätön venäläinen Progress-rahtialus on vakavissa vaikeuksissa. Heti avaruuteen pääsemisensä jälkeen se näytti irtaantuneen normaalisti kantorakettinsa ylimmästä vaiheesta, avasi aurinkopaneelinsa ja tietoliikenneantenninsa. Sen jälkeen komentoyhteys alukseen kuitenkin muuttui katkonaiseksi, jolloin lentorata muutettiin välittömästi "nopeasta" kuusi tuntia kestävästä lennosta avaruusasemalle aiempaan, kaksi ja puoli vuorokautta kestävään rataan. Näin lennonjohdolla oli aikaa ratkaista ongelma yhteydenpidossa.

Moskovan luona oleva lennonjohto voi olla yhteydessä alukseen vain silloin, kun se kulkee Venäjän alueella olevien seuranta-antennien kuuluvuusalueella. Kolmannella kierroksellaan Venäjän maa-asemien ylitse Progressin kamerasta saatu kuva sekä satunnaiset telemetriatiedot osoittivat, että alus pyörii avaruudessa varsin nopeasti, aluksi tahdiksi arvioitiin 20 kierrosta minuutissa, mutta tuoreimmat havainnot aluksen heijastaman valon vaihtelusta sanovat vauhdiksi noin 12 kierrosta minuutissa – vauhti on saattanut siis hidastua, mikä antaa lievää toivoa hallinnan saamisesta, mikäli yhteyden puuttuminen johtuu pyörimisestä. 

Päivitys 15.1. klo 8:05

Elämä avaruusasemalla on palautunut jotakuinkin normaaliksi eilisen väärän ammoniakkivuotohälytyksen jälkeen.

Eilen illalla, sen jälkeen kun kaikki merkit jo viittasivat siihen, että Kansainvälisen avaruusaseman läntisessä osassa ei ollut jäähdytysjärjestelmästä vuotanutta ammoniakkia ilmassa, kävivät astronautit Barry Wilmore ja Terry Virts ottamassa ensin ilmanäytteitä kaasunaamarit kasvoillaan. Kaasunäytteen pika-analyysi tehtiin asemalla olevilla ns. Dräger-putkilla.

Koska ammoniakkivuoto olisi erittäin vaarallinen miehistölle, ennen avaruusaseman osien välisten luukkujen avaamista venäläläisen osan ilmankiertoa muutettiin ja neljä muuta miehistön jäsentä menivät varmuuden varalta Sojuz-alusten sisälle kaasunaamarit kasvoillaan; paitsi että hätätilanteessa Sojuz-aluksilla voi palata Maahan, voidaan ne myös helposti eristää muusta asemasta.

Wilmore ja Virts etenivät Zaria-moduulista vähitellen pitemmälle läntiseen osaan, ja kun ilmasta ei löytynyt merkkejä ammoniakista, annettiin loppumiehistön palata aseman sisälle ja ottaa naamarit pois.

Väliaikaisen ilmakierron vuoksi avaruuslentäjät eivät kuitenkaan voineet viettää viime yötä omissa hyteissään, vaan “leiriytyivät” venäläisosaan ja ns. liitososa 2:aan. Ensi yöksi he pääsevät jo omiin oloihinsa.

Tämän torstain kuluessa avaruuslentäjät ottavat kiinni tärkeimpiä eilen tekemättä jääneitä toimia ja selvittävät mistä vikahälytys sekä jäähdyslaitteiston vesikierron paineen putoaminen johtui.

Keskiviikon 14.1. juttu aiheesta

Kansainvälisen avaruusaseman “läntinen” osa on eristetty ja kuusihenkinen miehistö on evakuoitu aseman venäläiseen osaan.

Syynä tähän on tänään aamulla klo 4 avaruusaseman aikaa (GMT), siis klo 6 Suomen aikaa, annettu hälytys, jonka mukaan aseman jäähdytyslaitteissa käytettävää korkeapaineista ammoniakkia oli mahdollisesti vuotamassa aseman sisälle. Ammoniakki on erittäin vaarallista ja se saattaa hengitettynä johtaa nopeasti kuolemaan. Heti hälytyksen jälkeen miehistö puki päälle kaasunaamarit, siirtyi pois epäillyn vuodon alueelta amerikkalaisesta moduulista aseman venäläiselle puolelle ja sulki luukut takanaan.

Päivän kuluessa tapahtumien kulku selvisi paremmin ja välitön vaaratilanne oli ohitse. Alkuperäinen syy hälytykseen ei ollut ammoniakkivuodosta ilmaisevan sensorin antama hälytys, kuten aluksi kerrottiin, vaan avaruusaseman jäähdytysjärjestelmän vesikierrossa havaittu paineen putoaminen. Aseman jäähdyttämisessä käytetään kaksiportaista systemiä, missä aseman ulko-osissa jäähdytysnesteenä on ammoniakki, ja kierto aseman sisäosissa on hoidettu vedellä (ammoniakin vaarallisuuden vuoksi). Vesijärjestelmän paineen pudotus kuitenkin saattaa olla merkki siitä, että siinä on vuoto, ja se saattaa tarkoittaa puolestaan ammoniakin vuotamista aseman sisälle.

Koska tällainen vuoto olisi erittäin vaarallinen, soi asemalla hälytys ja miehistö toimi kuten koulutuksessa on käyty läpi moneen kertaan (ks. alla).

Ammoniakin pitoisuuden kasvua aseman sisällä ei ole havaittu, mutta koska jossain päin systeemiä saattaa olla huomaamaton vuoto – ja koska joka tapauksessa paineen putoaminen oli merkki jostain epänormaalista – miehistö pysyy eristyksissä aseman venäläisellä puolella kunnes tilanteesta on selvä kuva. Koko kuusikko viettää siis venäläispuolella ainakin ensi yön olosuhteissa, jotka vastaavat sitä, että suurperhe joutuisi viettämään yhden yön keittiössä ja varastossa.

Venläiset Zvezda ja Zaria, aseman vanhimmat moduulit, sopivat hyvin asumiseen, mutta niitä on käytetty lähinnä varastona ja miehistön “ruokailu- ja olohuoneena”. Ne, sekä niihin kiinnitetyt pienemmät venäläiset moduulit, pystyvät majoittamaan kuusi henkilöä, mutta pitkäaikainen asuminen näissä tulee olemaan tukalaa. 

Kansainvälinen avaruussema koostuu selvästi kahdesta osasta, venäläisestä sekä ns. läntisestä, mihin kuuluvat amerikkalaisten laboratorio-, liitos-, varasto- ja asuinmoduulien lisäksi eurooppalainen ja japanilainen laboratoriomoduuli. Puoliskot sekä jokainen moduuli erikseen voidaan eristää toisistaan; tätä mahdollisuutta voidaan tarvita niin paineen laskiessa aseman sisällä, tulipaloissa kuin myös silloin, jos sisäilmaan pääsee jotain haitallista ainetta.

Kaikki avaruusasemalle lähtevät avaruuslentäjät koulutetaan toimimaan tällaisessa tilanteessa ja nyt asemalla oleva ESAn italialainen astronautti Samatha Christoforetti kirjoitti tähän liittyvästä koulutuksestaan blogikirjoituksessaan. Hän ennätti myös päivällä twiittaamaan, että "kaikki on kunnossa" ja kiitti heitä kohtaan osoitetusta huomiosta sekä huolesta.

Juttua on päivitetty ja muutettu monin osin tureiden tietojen mukaiseksi torstaina 6.11.

Avaruusasemalle rahtia kuljettavaa, miehittämätöntä Cygnus-alusta kuljettanut Antares-kantoraketti syöksyi maahan välittömästi lentoonlähtönsä jälkeen laukaisualustan vierelle Yhdysvaltain itärannikolla Wallopsin lentotukokohdassa tiistaina 28. lokakuuta illalla Suomen aikaa.

Onnettomuus johtui telemetriatietojen mukaan siitä, että toinen ensimmäisen vaiheen kahdesta rakettimoottorista hajosi noin 15 sekuntia moottorien käynnistämisen jälkeen. Syynä moottorin työntövoiman katoamiseen näyttää olleen turbopumpun rikkoontuminen. Moottorit toimivat juuri tuolloin suurimmalla laukaisun aikaan käytettävällä teholla, jolloin niistä puristettiin irti 108% työntövoima verrattuna niiden normaaliin maksimityöntövoimaan. Näin tehdään normaalisti laukaisun aikaan lyhyen aikaa.

Moottorin rikkoontuminen näkyy voimakkaana räjähdyksenä raketin alaosassa. Antares-kantoraketti ei pysty lentämään vain yhdellä moottorilla, joten sen nousu ensin hiipui moottorin räjähdettyä vikaantumisen jälkeen ja sen jälkeen se putosi alas.

Suuri räjähdys juuri ennen maankamaraan osumista johtui raketin automaattisesta tuhoamismekanismista, jonka tehtävänä on estää se, että ohjauskyvyttömästä kantoraketista olisi vaaraa sivullisille.

Maahan osumisen jälkeen syntynyt liekkimeri puolestaan oli pääasiassa polttoainetta, sillä raketti oli täyteen tankattu. Koska toinen vaihe käyttää polttoaineenaan kiinteää rakettipolttoainetta ja siten sen käyttäytyminen onnettomuustapauksessa on arvaamatonta, pelastusmiehistöt joutuivat odottamaan pitkään ennen menoa alueelle.

Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa, mutta laukaisualusta kärsi vaurioita, joskin vauriot ovat vähäisempiä verrattuna siihen mitä aluksi räjähdyksen jälkeen pelättiin.

Kyseessä oli Orbital Sciences -yhtiön kolmas rahtilento Kansainväliselle avaruusasemalle, ORB-3, ja sen mukana oli 2215 kiloa rahtia asemalle sekä kolme pientä cubesat-satelliittia (RACE, Arkyd-3 ja Flock-1d).

Lennolla käytettiin Antares-kantoraketin uutta versiota Antares 130, missä on aikaisempiin versioihin verrattuna tehokkaampi ja kooltaan lähes kaksi kertaa suurempi toinen vaihe. Sen ansiosta raketti voi kuljettaa myös painavampaa Cygnus-alusta, mutta tällä lennolla kyydissä oli vielä alkuperäinen Cygnus.

Kaikkiaan tämä oli viides Antares-raketin laukaisu. Huhtikuussa 2013 tapahtuneen ensilennon jälkeen kaikki neljä edeltänyttä laukaisua ovat onnistuneet hyvin.

Antares käyttää ensimmäisessä vaiheessaan kahta Aerojet AJ-26 -moottoria, jotka ovat itse asiassa kunnostettuja venäläisiä NK-33 -moottoreita. Ne suunniteltiin ja rakennettiin alun perin Neuvostoliiton miehitettyjä kuulentoja varten tehtyyn N-1 -kantorakettiin ja niitä on runsaasti edelleen varastossa. Muun muassa moottoreiden elektroniikka ja kiinnikkeet rakettiin, joiden avulla moottoreita voidaan ohjata lennon aikana, on vaihdettu uusiin.

Moottorin toimintahäiriö muistuttaa paljon viime toukokuussa koekäytettäessä tapahtunutta moottorin räjähdystä. AJ-26:n turbopumppu rikkoontui 30 sekunnin jälkeen kesken suunnitellun 54-sekuntisen koekäytön, minkä seurauksena moottori räjähti. Moottoreihin tehtiin sen jälleen pieniä muutoksia. Vaikka Orbitalin käyttämät moottorit on valmistettu 1970-luvulla, on ne paitsi muokattu, myös tarkistettu – kuten tämäkin raketissa ollut moottori – perinpohjin ennen rakettiin asentamista.

Harmillinen isku avaruusasemalle

Cygnus-aluksen mukana tuhoutui 2215 kiloa avaruusaseman ylläpitoon tarkoitettua tavaraa sekä sen miehistölle lähetettyjä vaatteita, laiteita ja ruokaa. Onnettomuus tulee hankaloittamaan aseman lähiaikojen toimintaa.

Rahdista 727 kg oli tieteellisiä laitteita, 748 kiloa ruokaa ja varusteita miehistölle, 627 kiloa varaosia ja 37 kiloa tietokonelaitteita. 30 kiloa oli tarkoitettu japanilaisten Kibo-laboratoriomodulin käyttöön ja 66 kiloa oli avaruuspukuja ja Quest-ilmalukkoa varten olleita varaosia.

Aseman kuusihenkisellä miehistöllä ei tule olemaan kuitenkaan ongelmia onnettomuuden vuoksi, sillä heillä on runsaasti ruokaa, happea ja varaosia, mutta he saattavat joutua esim. tinkimään vaihtovaatteistaan ja ruokavalinnoistaan. Olennaisin haitta koituu aseman läntiseltä puolelta tehtäviille avaruuskävelyille, sillä avaruusaseman ilmalukossa oleva painaistetun typen säiliö on lähes loppunut, ja Cygnuksen mukana siihen oli matkalla täydennystä.

Kyseessä on samankaltainen onnettomuus kuin venäläisen Progress M-12M -rahtialuksen tuhoutuminen vuonna 2011, mutta nyt seuraukset ovat vähemmän dramaattiset, koska asemaa huolletaan nyt useammilla aluksilla: Cygnuksen lisäksi rahtia asemalle viedään Progress-ja Dragon-aluksin. Uusin Progress laukaistiin matkaan ja se telakoitui avaruusasemaan keskiviikkona 29.10. onnistuneesti. Seuraava Dragonin lento on suunnitteilla joulukuuksi.

Cygnuksen tuleviin lentoihin onnettomuus vaikuttaa kuitenkin suoraan, kuten myös välillisesti muun muassa Italiaan, sillä aluksen paineistetut rahtimoduulit tekee italialainen Thales-Alenia.

Antares-raketin tulevaisuus vaakalaudalla

Orbital ei ole onnistunut saamaan kaupaksi rakettinsa laukaisupalveluita satelliitteja lähettävillä yhtiöille ja organisaatioille, joten tällä haavaa ainoa käyttäjä raketille on yhtiö itse, kun se laukaisee Nasan kanssa tehdyn sopimuksen mukaan Cygnus-aluksia huoltamaan avaruusasemaa.

Yhtiö on etsinyt jo jonkin aikaa vaihtoehtoista moottoria vanhoille, kunnostetuille neuvostoajan rakettimoottoreille, mutta sellaista ei ole löytynyt. Yhtenä ajatuksena on ollut korvata nestemäistä polttoainetta käyttävä ensimmäinen vaihe kokonaan uudella kiinteää polttoainetta käyttävällä vaiheella, mutta sen kehittäminen ja testaaminen vain tulevia Cygnus-lentoja varten ei ole kannattavaa.

Jo ennen tätä onnettomuutta seuraavaa Cugnuksen lentoa oli siirretty etenpäin epäonnisen moottorikokeen epäselvyyksien vuoksi.

Nyt yhtiö on ilmoittanut luopuvansa kokonaan AJ-26 -moottorien käytöstä ja korvaavansa ne toisenlaisilla, mahdollisesti uudemmilla venäläistekoisilla moottoreilla. Aivan vastaavia ei ole saatavilla länsimaista.

Lähiaikojen suurin ongelma yhtiölle on kuitenkin Cygnus-alusten lennättäminen avaruusasemalle, sillä yhtiö on sitoutunut hoitamaan Nasan kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti osuutensa rahtiliikenteestä. Niinpä Orbital aikoo ostaa laukaisut aluksilleen muilta yhtiöiltä, joskin ongelmana on kantorakettien saaminen käyttöön näin nopealla varoitusajalla; yleensä laukaisut tilataan pitkän aikaa etukäteen.

On myös täysin mahdollista, että Antares-raketti ei enää lennä koskaan.

Kirjoitimme viime viikolla lähtölaskennassa jouluun kynttilän liekin kemiasta ja fysiikasta. Mutta mitä jos liekin sytyttäisi avaruuden painottomuudessa, missä kuuma ilma ja palamiskaasut eivät nouse ylöspäin ja kylmempi ilma virtaa alhaalta liekkiin?

Liekki kyllä palaisi avaruudessakin, mutta se ei olisi muodoltaan ja väriltään samanlainen kuin Maassa. Liekki muuttaa kynttilän vahaa tai parafiinia – tai mitä ainetta kynttilä onkin – kaasumaiseksi ja tämä kaasu virtaa hitaasti "ulospäin" kynttilän sydämestä, jolloin se sekoittuu ilman kanssa ja palaa. Palokaasut leviävät liekistä poispäin ja samalla liekkiin imeytyy ulkoa lisää tuoretta ilmaa, mutta tämä kaikki tapahtuu hitaammin kuin maapallolla. Itse asiassa paljon hitaammin: astronautti Shannon Lucid osoitti aikanaan Mir-avaruusasemalla ollessaan, että kynttilä, joka palaa Maan päällä 10 minuuttia, voi kestää jopa 45 minuuttia avaruudessa.

Hitaampi palaminen tarkoittaa myös viileämpää palolämpötilaa kuin täällä ilmameren pohjalla painovoiman alla. Siksi muodoltaan pallomainen liekki on sininen, tai jopa väritön.

Vaikka siis joulukynttilöiden polttaminen avaruusasemalla voisi olla taloudellista, ei niistä olisi juurikaan iloa, koska liekkiä olisi vaikea nähdä, eikä se näkyessäänkään ole klassisen kaunis lepattava liekki. Tosin ajatus kynttiöistä avaruudessa on varsin teoreettinen, sillä tulipalo on eräs pahimmista uhkakuvista avaruusasemalla, minkä vuoksi siellä ei ole kynttiöitä — paitsi niin sanottuja happikynttilöitä, kemialliseen reaktioon perustuvia varolaitteita, jotka "palatessaan" tuottavat happea.

Tieteelliset kokeet, joissa on palamista ja joissa tutkitaan liekkejä, tehdään turvallisesti erityisissä tiloissa. Niistä tosin joulun romanttisuus ja kauneus on kaukana!

Kuvat: NASA