Kuhmon Ihminen ja Kosmos -tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran talvella 1996. 

Taustalla on Kuhmon kamarimusiikkifestivaalin isä Seppo Kimanen, joka keksi Oulun yliopiston professorien kanssa järjestää Kuhmoon musiikkia ja tiedettä yhdistävän talvitapahtuman ikään kuin vastapainoksi kesän festivaalille.

Kimanen ja professori Boris Segerståhl toimivat tapahtuman pääsuunnittelijoina vuoteen 2005 asti ja jo tuolloin mukana ollut Suomen Akatemia on vastannut sittemmin yhdessä kuhmolaisten kanssa Ihmisen ja Kosmoksen suunnittelusta.

Joka vuosi tapahtumassa on yksi aihe, jota mukana olevat tutkijat lähestyvät kukin omasta lähtökohdastaan vapaamuotoisesti pohdiskellen. Tulos on aina erittäin poikkitieteellinen ja usein myös yllättävä. 

Olennaisessa osassa on myös yleisö, joka perinteisesti on osallistunut aktiivisesti alustuksiksi kutsuttuja esityksiä seuraavissa keskusteluissa. 

Ja välillä käydään kuuntelemassa kamarimusiikkia, mikä tuo oman piristävän särönsä ohjelmaan.

Ratkaiseva ero on, että juliaanisessa kalenterissa joka neljäs vuosi oli karkausvuosi, mutta gregoriaanisessa kalenterissa sataluvuista vain 400:lla jaolliset ovat karkausvuosia. 

Bullassa määrättiin, että uuteen kalenteriin siirrytään 4. lokakuuta 1582. Vuosisatojen kuluessa kertyneestä virheestä – ajanlaskun alkupisteenä oli Dionysius Exiguuksen yli tuhat vuotta aiemmin määrittämä Jeesuksen syntymän ajankohta – hankkiuduttiin eroon siirtymällä suoraan 15. päivään lokakuuta.

Alkuun uusi kalenteri otettiin käyttöön vain Italiassa, Espanjassa, Portugalissa ja Puolassa, muissa katolisissa maissa myöhemmin samana vuonna tai lähivuosina. Tarinan mukaan Galileo Galilei oli syvästi närkästynyt, kun hänen tuttavansa vitsailivat uuden kalenterin käyttöönoton jälkeen, kuinka olivat nukkuneet tosi makeasti, kun yhdessä hujauksessa oli mennyt 11 päivää.

Ruotsissa ja Suomessa uuteen ajanlaskuun siirryttiin vasta vuonna 1753. Meillä karkauspäivä oli 24. helmikuuta 1990-luvun loppuun saakka, nykyisin se on 29. helmikuuta.

Metsähovin radiotutkimusasemalla tutkitaan sekä läheisiä että hyvin kaukaisia kohteita. Aurinkoa seurataan 1,8-metrisellä radioteleskoopilla auringonnoususta auringonlaskuun, ja jos havaitaan jotakin yllättävää, päähavaintolaite eli 13,7-metrinen teleskooppi käännetään kohti Aurinkoa tarkempien havaintojen tekemiseksi.

Poikkeuksellista onkin, että näin isolla radioteleskoopilla voidaan tehdä aurinkohavaintoja. Tämän kokoluokan teleskoopit ovat usein taivasalla, joten niitä ei voi suunnata suoraan kohti Aurinkoa: lautasantenni keskittäisi säteilyn vastaanottimiin – kuten sen kuuluukin tehdä – mutta Auringon tapauksessa kuumuus sulattaisi ne. Metsähovin iso teleskooppi on kuitenkin suuren kuvun sisällä, joten sitä vaaraa ei ole. 

Aurinko on taivaalla niin kookas kohde, että radioteleskoopin keila kattaa siitä vain pienen palasen. Siksi havaintoja tehtäessä Auringon kiekko ikään kuin skannataan, jolloin siitä saadaan muodostettua kuva. Aiemmin siihen meni aikaa muutama minuutti, joten kovin nopeita ilmiöitä ei pystytty rekisteröimään. Viimekeväistä auringonpimennystä varten järjestelmää kehitettiin siten, että kuvan saa muodostettua noin minuutissa.

Tarinan mukaan Fijin luota eteläiseltä Tyyneltä valtamereltä löydettiin merenneito 1800-luvun alussa.

Amerikkalainen merikapteeni Samuel Barrett Edes osti tämän japanilaisilta kalastajilta vuonna 1822 kuuden tuhannen dollarin hintaan. Hän antoi sen – maksua vastaan tietysti – näytteille asetettavaksi Lontooseen.

Kun Edes kuoli, hänen poikansa myi merenneidon Moses Kimball -nimiselle Bostonin museon edustajalle vuonna 1842 ja hän tarjosi sitä New Yorkiin tuolloin kuuluisaan Phineas Taylor Barnumin kuriositeettimuseoon.

P.T. Barnumina tunnettu showmies esitteli museossaan kaikenlaisia omituisia eläimiä ja olioita ympäri maailman, ja koska tuohon aikaan kaikenlaisia kummallisuuksia ei tarjottu suoraan olohuoneeseen television kautta, oli museo hyvin suosittu.

Barnum halusi selvittää omituisen merenneidon autenttisuuden, mutta kukaan hänen kutsumistaan tutkijoista ei osannut sanoa mikä ihme merenneito oli. Sitä ei pystytty varmentamaan oikeaksi merenneidoksi, mutta ei myöskään todistamaan, etteikö se mahdollisesti voisi olla. Joka tapauksessa Barnum oli vakuuttunut siitä, että merenneito olisi suosittu ja vuokrasi sen Kimballilta huimaan 12,50 dollarin viikkohintaan.

Jotta tieto merenneidosta olisi kiirinyt joka puolelle, lähetti Barnum sanomalehdille sepitettyjä kirjeitä, joissa hän kuvaili tohtori J. Griffinin Etelä-Amerikasta tuomaa omituista eläimen muumiota, jota hän piti hotellihuoneessaan. Oikeasti Griffin oli Barnumin avustaja, joka tosiaan asui muumion kanssa hotellissa New Yorkissa, ja näytti sitä siellä kiinnostuneille. Erityisen ihmeissään oli hotellin johtaja, joka kutsui paikalle myös toimittajia.

Näin "Fijin merenneito" sai julkisuutta ja Griffin "suostui" antamaan löytönsä näytteille lyhyeksi ajaksi ja pienelle yleisölle, ja lopulta myös esille Amerikan luonnonhistorialliseen museoon.

Dollarit mielessään Barnum oli painattanut jo siihen mennessä 10 000 kuvitettua kirjasta merenneidoista yleisesti ja erityisesti tästä muumiosta sekä sen tarinasta.

Yllättäen lyhyen näyttelyn jälkeen muumio katosi; todennäköisesti se tuhoutui "vahingossa" tulipalossa.

Sittemmin on selvinnyt, että japanilaiset ja Itä-Intian saariston kalastajille on pitkä perinne tällaisten uskonnollisten esineiden valmistamisessa. Yleensä niissä yhdistetään apinan yläruumin suuren kalan pyrstöosaan, usein hyvinkin taitavasti. Esimerkiksi tässä esillä olleessa "muumiossa" oli kalan pyrstöön liitetty turkkia, mikä teki siitä uskottavan näköisen.

Barnumin esittelemä merenneitomuumio ei ollut myöskään mikään poikkeus. Esimerkiksi otsikkokuvana on vastaavan kaltainen muumio, joka oli esillä Intiassa. Tarinoita muumioituneista merenneidoista on ollut eri puolilla koko 1900-luvun ajan (ja kenties aikaisemminkin) ja toistuvasti yhä edelleen jostain ilmestyy erilaisia eläinten yhdistelmiä, joiden väitetään olevan "puuttuvia renkaita" tai muuten mullistavia. Onneksi nykyisin niiden paljastaminen huijauksiksi on erittäin helppoa ja nopeaa.

Alla on vielä piirros alkuperäisestä Fijin merenneidosta.

Kiinalaisesta Qingzhoun kaupungista löytyneestä haudasta kaivettiin lautapeli, arpanoppa ja nappulat, joilla on muinoin pelattu Bo-nimistä peliä.

Eläimen hampaasta kaiverretussa nopassa on 14 tahkoa erilaisine kuvioineen ja 21 numeroitua nappulaa. Pelilaudassa – tai sen säilyneessä palasessa – on koristeena kaksi silmää ja niiden ympärillä pilviä ja salamoita muistuttavia kuvioita.

Kyseessä on erittäin yksinkertainen ja näyttävä temppu, jolla voi hyvin viihdyttää ihmisiä niin illanvietoissa kuin muutenkin.

Temppuun tarvitaan vain muutama hyvin terävä lyijykynä (tai muu vastaava terävä, pinnaltaan tasainen puikkomainen esine), hyvä muovipussi (kuten iso uudelleensuljettava pussi tai muu vastaava) ja vettä.

Pussiin laitetaan vettä ja sen jälkeen kynät voi tunkea pussin seinämien läpi siten, että pussi ei vuoda. Olennaista on työntää kynät tasaisesti ja koko ajan eteenpäin, sillä näin muovipussin seinämä pysyy tiukasti kiinni kynän pinnassa ja siten vesi ei pääsi juoksemaan.

Mikäli temppuun käyttää rosopintaisia kyniä tai joustamattomasta muovista tehtyä pussia, niin se ei onnistu.

Vaikka kynät saa varsin helposti tungettua pussin seinämien läpi, venyy muovi vähitellen ja kynien heiluttaminen löystää edelleen reikäkohtia, joten pussi vesineen kannattaa siirtää pian tempun tekemisen jälkeen vaikkapa lavuaarin päälle. Eikä temppua kannata tehdä muutenkaan paikassa, missä alapuolella on jotain vedelle herkkää...

Kuva on otettu alla olevalta videolta, missä on myös muutama muu yksinkertainen ja näyttävä tieteellishenkinen demonstraatio.

Tässä ovat kaikki kalenterin luukut joululukemiseksi!

Arvostetussa brittiläisessä lääketieteen julkaisussa British Medical Journalissa julkaistun artikkelin mukaan joulun lämmin tunnelma on selvästi havaittavissa koehenkilöiden aivoissa.

Kööpenhaminan yliopiston tutkimusryhmän (joulumielellä) tekemässä 20 koehenkilön vertailevassa tutkimuksessa huomattiin, että perinteisesti joulua viettävien henkilöiden aivoissa tapahtuu selviä magneettiresonanssikuvauksessa havaittavia muutoksia kun heille esitetään jouluisia kuvia.

Tanskalaistutkijoiden mukaan vastaavaa ei ole havaittu koskaan, tosin todennäköisesti siksi, että vastaavaa ei liene tutkittu koskaan.

Joka tapauksessa tulokset ovat kiinnostavia: hyväkuntoisille koehenkilöille näytettiin 84 kuvaa 3D-laseilla, joista osa oli jouluun liittyviä ja osa taas ei lainkaan.

Henkilöiden aivoja skannattiin samalla magneettiresonanssikuvauslaitteistolla, jolla pystyttiin havaitsemaan mitkä osat aivoista aktivoituivat. Kuvauksen jälkeen  henkilöt täyttivät lomakkeen, missä he kertoivat kuinka he viettävät joulua ja millaisia ovet heidän jouluperinteensä. 

Kymmenen henkilöistä oli etukäteen valittu siten, että he olivat ilmoittaneet olevansa jouluihmisiä ja toiset kymmenen suhtautuivat joulun viettoon välinpitämättömämmin.

Kun mittauksia verrattiin keskenään, kävi selvästi ilmi, että joulumielisten aivoissa viisi aluetta käyttäytyi selvästi aktiivisemmin jouluisia kuvia katsoessa.

Kun pienikin joukko ihmisiä on nykyisin koossa, pitää tarkistaa erilaiset erikoisruokavaliot. Kuka on laktoosi-intolerantti, kuka keliaakikko, kasvissyöjä tai suolattomalla ruokavaliolla?

Etenkin keliakian määrä on viime aikoina lisääntynyt, minkä lisäksi ihmisiä, jotka välttävät gluteenia sisältäviä ruokia vatsavaivojen, väsymyksen tai päänsäryn vuoksi on enemmän ja enemmän.

Tilastojen mukaan noin prosentti tai kaksi ihmisistä on gluteenille herkkiä ja sairastavat keliakiaa. Heillä rukiin, vehnän ja ohran sisältämä gluteeni aiheuttaa ohutsuolen limakalvolla tulehdusreaktion ja vaurioittaa suolinukkaa, mikä häiritsee ravintoaineiden imeytymistä.

Osa ihmisistä sairastaa keliakiaa tietämättään, mutta samalla monet syyttävät gluteenia mitä erilaisimmista terveysongelmista. Joka tapauksessa gluteenia välttelevien ihmisten määrä lisääntyy.

Jos ihmiset ovat käyttäneet viljatuotteita vuosituhansien ajan, niin miksi nyt niistä on tullut nopeasti ongelma?