Apollo oli Yhdysvaltain ammoinen kuulento-ohjelma, jonka puitteissa tehtiin kaikkiaan 11 miehitettyä avaruuslentoa, laskeuduttiin kuusi kertaa Kuun pinnalle (Apollot 11,12, 14, 15, 16 ja 17) , kierrettiin Kuu kolme kertaa sinne laskeutumatta (Apollot 8, 10 ja 13) ja testattiin aluksia vielä kahdella lennolla (7 ja 9). 

Jokainen lento dokumentoitiin hyvin tarkasti ja valtaosa materiaalista on nykyisin saatavilla NASAn erinomaisilta Apollo-sivuilta. Paljon kiinnostavaa, tosin suurelta osin samaa materiaalia on myös Apollo Archive -sivustolla.

Osa nyt julki olevasta materiaalista on sellaista, mitä ei ole aikanaan julkistettu normaaliin tapaan. Syitä niin sanottuun salaamiseen oli useita, alkaen astronauttien kannalta noloista sattumuksista, päätyen esimerkiksi tähän Apollo 10 -tapaukseen, jonka oletettiin herättävän kaikki UFO-intoilijat hereille.

The Science Channel on NASA's Unexplained Files -sarjassaan poiminut näistä dokumenteista materiaalia, mistä saa tehtyä raflaavia ohjelmia. Ja niitähän riittää, etenkin kun dokumentteja tulkitsee ja veivaa sopivalla tavalla.

Esimerkiksi tämä Apollo 10 -lentojen omituinen ääni selitettiin jo aikanaan varsin hyvin: kyseessä oli mitä todennäköisimmin kuuhunlaskeutumismoduulin ja komentomoduulin radiolaitteiden välinen interferenssi.

Äänestä ja siitä käydystä keskustelusta komentomoduulissa Tom Staffordin, John Youngin ja Gene Cernanin välillä voi lukea lennon puheiden täydellisestä translitteroinnista.

Kyseinen ääni kuului Apollo-aluksen ollessa Kuun "pimeällä puolella", eli lennonjohto ei voinut olla siihen yhteydessä. Siellä radiolaitteet olivat kuitenkin päällä, jolloin muiden viestien puuttuessa ne alkoivat ottaa toinen toisensa lähettämää signaalia vastaan ja vahvistaa sitä.

Tuloksena oli "avaruusmusiikkia", jota täällä Maan päälläkin tehdään muun muassa juuri samaan tapaan heterodyynistä ääntä synnyttämällä.

Heterodyyniksi sanotaan eri taajuuksilla esiintyvää ilmiötä, jossa kahden eritaajuisen signaalin sekoittuminen tuottaa alkuperäisten signaalien summa- ja erotustaajuudet. 

Tämä toimii niin radioaalloilla kuin normaalilla kuuluvalla äänelläkin, ja Apollo 10:n tapauksessa kyse oli siitä, että radiolaitteiden signaali kuului äänenä kuulokkeiden kautta.

"Siinä ei ollut mitään ihmeellistä, ja tätä osattiin jo välttää seuraavilla Apollo-lennoilla", kertoi Apollo 15:n komentomoduulin ohjaaja Al Worden kirjoittajan kanssa tästäkin aiheesta jutellessaan pari vuotta sitten.

"Harmittaa, kun tällaisista yksityiskohdista nostetaan aina meteliä, kun lennoistamme olisi paljon muuta, oikeasti kiinnostavaa kerrottavaa."

Koska sähköpurje ei tarvitse lainkaan ajoainetta, se pystyy siirtymään asteroidilta toiselle periaatteessa loputtomasti. Asteroideja on suuri määrä ja kaikkia tai edes edustavaa otosta niistä on vaikea tutkia perinteisellä menetelmällä kuten ionimoottorialuksella. Silloin jokaista kiinnostavaa asteroidia varten tarvittaisiin yleensä uusi avaruusalus laukaisuineen. 

"Tämän takia on tehokkaampaa tutkia asteroidivyöhykettä käyttämällä sähköpurjetta, koska silloin samalla missiolla voidaan tutkia suurempaa määrää asteroideja", toteaa tutkija Pekka Janhunen.

Samaan aikaan NASAn Marshall Space Flight Centerissä Alabamassa on käynnissä oma HERTS-niminen sähköpurjeprojekti. Siinä tutkitaan sähköpurjeen käyttöä lennolla, jonka tarkoitus on matkata ulos Aurinkokunnasta tähtienväliseen avaruuteen.

Kuva: Alexandre Szames

Uutinen perustuu Ilmatieteen laitoksen julkaisemaan tiedotteeseen.

InSight-laskeutuja oli tarkoitus lähettää Marsiin ensi maaliskuussa, mutta sen päätutkimuslaitteessa havaitun vian vuoksi NASA on päättänyt olla lähettämättä sitä.

Voi olla, että 675 miljoonaa dollaria maksanut laskeutuja jää kokonaan lähettämättä. Joka tapauksessa laukaisu lykkääntyy kaksi vuotta eteenpäin, sillä Marsiin kannattaa lähettää luotaimia vain   joka toinen vuosi.

Näin ollen ESAn yhdessä venäläisten kanssa ensi helmikuussa lähetettäväksi suunniteltu ExoMars on ainoa kohti punaista planeettaa lähetettävä alus tässä laukaisuikkunassa.

Nimi InSight on lyhennys sanoista Interior Exploration using Seismic Investigations, Geodesy and Heat Transport, eli laskeutujan tarkoituksena oli tutkia Marsin sisustaa seismometrin  avulla sekä selvittää sen geodesiaa sekä lämpötasapainoa. Sen avulla oli tarkoitus saada lisätietoa planeetan sisärakenteesta ja sen ytimen koosta.

Sen päätutkimuslaite, joka nyt aiheuttaa laukaisun peruutuksen, on ranskalaistekoinen seismometri SEIS. Itse kolmesta seismometristä koostuva instrumenttipaketti toimii erinomaisesti, mutta siinä oleva 22 cm halkaisijaltaan oleva sylinteri, jonka sisällä pitäisi olla tyhjiö, alkoi yllättäen vuotaa testeissä. 

Tyhjiökammio on pettänyt testeissä jo kolme kertaa aikaisemmin, mutta insinöörit olettivat jo korjanneensa vian lopullisesti, kunnes se alkoi taas vuotaa. 

Koska laukaisupäivä alkaa olla jo kovin lähellä, ja luotaimen laukaisuvalmistelun pitäisi alkaa jo pian, ei aika enää riitä korjaamiseen – ja ennen kaikkea korjauksen uuteen suunniteluun sekä laitteen testaamiseen. Kallista laskeutujaa ei kannata lähettää matkaan, jos sen päätutkimuslaitteen toiminta halutulla tavalla ei ole varmaa.

Lisäksi laskeutujassa on mukana saksalaistekoinen Marsin pinnan lämmönjohtavuutta mittaava laite, magnetometri, kameroita sekä säämittareita. Laskeutujan lähettämän radiosignaalin avulla oli myös tarkoitus tutkia planeetan sisustaa.

NASA kertoo, että laskeutujan lähettämisen lykkääminen on luonnollisesti ikävää, mutta se ei vaikuta amerikkalaisten Mars-tutkimukseen laajemmin. Kyseessä on ns. edullinen välilento, ja se käyttää Phoenix-laskeutujassa käytettyä tekniikkaa ja ulkomailta saatuja mittalaitteita.

Seuraava etappi NASAlle on vuonna 2020 lähetettävä kulkija, joka on samankaltainen kuin nyt Marsissa oleva Curiosity-kulkija – tosin hieman erilaisilla tutkimuslaitteilla varustettuna.

Jos InSight lähetetään matkaan, niin se täyttäisi nyt NASAn marslentokalenterissa vuonna 2018 olleen aukon.

Kääpiöplaneetta Ceres ja sen kummalliset kirkkaat alueet saavat viimein selityksen: DAWN-luotaimen tutkijaryhmän tekemässä ja Nature-lehdessä julkaistussa artikkelissa kerrotaan, että syynä on magnesiumsulfaatti, karvassuola, eli magnesiumin, rikin ja hapen yhdiste (MgSO₄).

DAWN on saavuttanut nyt pitkään alaspäin hivuttauduttuaan lopullisen kiertoratansa 385 kilometrin korkeudella Cereksen pinnasta ja ottaa nyt kuvia, joiden tarkkuus on parhaimmillaan 35 metriä pikseliltä. Lisäksi luotain tekee mittauksia ja muita havaintoja.

Luotaimen lähettämien kuvien mukaan kääpiöplaneetan pinnalla on yli 130 tällaista kirkasta aluetta, joista suurin ja kiinnostavin on Occator-nimisen kraatterin sisällä. 

Monissa paikoin näyttää siltä, että suolainen pinta on paljastunut vesijään sublimoiduttua pois pinnalta. Asteroidien ja muiden törmääjien iskut ovat myös saaneet pinnan alla olevaa suolaista ainesta paljastumaan. Osa tästä on suolan ryydittämää jäätä.

Noin 90 kilometriä halkaisijaltaan olevan Occator-kraatterin sisällä olevat kirkkaat läikät ovat kaikkein suurimmat ja näyttävimmät suolapaljastumat. 

Ne heijastavat parhaimmillaan noin 50% niihin osuvasta valosta.

Kraatterin keskellä oleva noin 10 kilometriä kooltaan oleva ja noin 500 metriä syvä painautuma on lähes kokonaan kirkkaan aineen peittämä. Siinä on tummia halkeamia ja aivan keskellä noin 500 metriä korkea kohoutuma, kuten yleensä kraattereissa on.

Tutkijat olettavat, että Occator on eräs tuoreimmista piirteistä Cereksen pinnalla; sen ikä olisi noin 78 miljoonaa vuotta.

Viime heinäkuun puolivälissä Pluton ohi lentänyt New Horizons -luotain lähettää ohilentonsa aikana ottamia kuviaan ja tietojaan tasaiseen tahtiin. Lennonjohto sekä sen tutkijat julkaisevat niitä yhtä tasaiseen tahtiin kerran viikossa.

Nyt vuorossa olivat parhaimmat ja tarkimmat lähikuvat kääpiöplaneetan pinnasta. Tätä yksityiskohtaisempia kuvia ei enää ole tulossa.

Näissä kuvissa Pluton pinnalta erottuu alle sata metriä kooltaan olevia yksityiskohtia. Tarkkuus on 77 – 85 metriä pikseliltä.

Kuvat ovat upeita ja parempia kuin uskallettiin odottaa, mutta samalla niin Pluto, Kharon kuin pieni luotainkin ovat jo tuottaneet niin upeita tuloksia, että odotustaso oli jo valmiiksi korkealla. Se, että kuvat olivat mahtavia, oli siksi vähän kuin itsestäänselvyys.

Myös se, mitä pinnalla näkyy, ei enää jaksa yllättää, vaikka kuvat ovat teknisesti ja tieteellisesti niin upeita, että superlatiivit loppuvat kesken: jos näitä kuvia olisi näyttänyt keväällä planeettatutkijoille, he olisivat varmasti pitäneet niitä huijauksina!

Mitään todella uutta kuvissa ei ole, paitsi että nyt Pluton pinnan monimuotoisuus ja sen kraatterit, vuoristot ja jäätiköt näkyvät vain paljon tarkemmin. Niiden avulla pystytään selittämään paremmin mitä Plutossa oikein on tapahtunut ja tapahtumassa.

Upein nyt julkaistuista kuvista on alla kooste, joka näyttää 80 kilometriä leveän kaistaleen Pluton pintaa noin 800 kilometrin pituudelta Sputnik-tasangolta. 

Perinteeksi muodostuneeseen tapaan NASA on julkaissut tuoreita Pluto-kuvia tänään torstaina.

Vastineeksi aiemmin julkaistuille lähikuville oli tänään vuorossa kokokuva kääpiöplaneetasta sekä otsikkokuvana oleva uusi jäähyväiskuva. Tämä kaunis juuri ennen Pluton varjoon menoa otettu kuva näyttää kapean sirpin kaikkine yksityiskohtineen sekä kääpiöplaneetan ympärillä olevan Auringon hohteen. Tämä oli näkymä luotaimesta noin 15 minuuttia ennen kuin se oli lähimpänä Plutoa 14. kesäkuuta. Etäisyyttä Plutoon oli noin 18 000 km.

Kuva on hyvin samantyyppinen kuin syyskuussa jo julkaistu komea kuva, mutta tästä on saatu vielä näyttävämpi yksinkertaisesti kuvankäsittelyn avulla. Pluton kaasukehän usva näkyy hyvin. Sirpissä näkyvät myös Sputniktasangon yli kolme kilometriä korkeat vuoret sekä tasangon alapuolella oleva epätasainen, jäätikköihin rajoittuva alue.

Kuvan suurikokoinen versio on NASAn sivuilla. Siinä näkyvät hyvin myös yksityiskohdat, jotka erottuvat noin 700 metrin kokoisina.

Toisessa tänään julkaistussa kuvassa näkyy Pluto koko komeudessaan. Siinä on näkyvissä erinomaisesti aiemmin hieman heikommin havaittu Pluton "sydämen" itäinen osa, mikä aiempien kuvien tapaan on varsin yllättävä: tasaisen vaalean jäätikön reunan sijaan siellä on rikkonainen alue, missä jää ja tumma, mahdollisesti jäätön pinta ovat sekaisin.

Viime yönä Suomen aikaa Meksikon keskiosiin Tyynen valtameren puolelta meren päältä siirtynyt ennätyshurrikaani Patricia on hiipunut trooppiseksi myrskyksi. Sen odotetaan heikkenevän edelleen kulkiessaan Meksikon vuoristoalueiden ylitse lauantain kuluessa. 

Vuoriston ylitys tosin saattaa lisätä myrskyn vesipitoisuutta, joten se saattaa tuottaa myöhemmin Meksikossa ja Yhdysvaltain eteläosissa erittäin voimakkaita sateita. 

Koska myrsky on tähän saakka kulkenut harvaan asuttujen alueiden päällä, on se tuottanut pelättyä vähemmän tuhoja. Siitä huolimatta se oli ennätyksellisen voimakas viidennen kategorian hurrikaani tullessaan maan päälle lounaisessa Meksikossa Cuixmalassa iltapäivällä klo 6:15 paikallista (yöllä klo 2:15 Suomen aikaa). Sen keskimääräinen tuulen nopeus oli silloin automaattisten mittausten mukaan 265 km/h ja suurimmat puuskat olivat liki 340 km/h.

Aiemmin päivällä tuulen keskinopeus oli suurempikin, jopa 320 kilometriä tunnissa, ja sen paine oli ennätyksellisen matala, vain 879 hPa. Silloin Patricia löi kaikki hurrikaanien (siis Amerikan mantereen itä- tai läntisellä puolella olevien pyörremyrskyjen) mitatut ennätykset.

Tyynellä valtamerellä hurrikaanikausi on ollut erittäin voimakas ja nähtävästi ennätyksellinen El Niño lämpimine meren pintalämpöineen on syynä aktiviteettiin. Kun meren lämpötila on paikoitellen yli 30°C, ovat näinä aikoina olosuhteet otolliset pyörremyrskyjen syntymiseen.

Myrskykeskusta on tutkittu tavallista enemmän niin avaruudesta satelliitein kuin myös lentokonein.

Kenties vaikuttavimman kuvan siitä on ottanut Kansainvälisellä avaruusasemalla oleva Scott Kelly, jonka otos valtavan suuresta myrskykeskuksesta sen ollessa voimakkaimmillaan on otsikkokuvana.

Lennossa ovat olleet niin Yhdysvaltain sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio NOAA:n "Hurricane Hunters", Lockheed WP-3D Orion, kuin myös NASAn käytössä oleva, salaisesta vakoilukoneesta tehty erittäin korkealla lentävä tutkimuskone WB-57 (alla).