mBnet lupaa verkkosivustollaan, että "Matka galaksimme halki muuttaa käsityksesi valonnopeudesta".

Epäilemättä meidän kaikkien mielikuvamme valonnopeudesta on harhainen, mutta joillakin on sentään jonkinlainen aavistus siitä, mikä on Linnunradan ja Aurinkokunnan välinen ero.

Uutisen pointtina on Vimeossa julkaistu Alphonse Swinehartin tekemän Riding Light -animaatio, joka "vie matkalle galaksimme halki".

Mittasuhteeksi on jutun mukaan otettu "oma Linnunrata-galaksimme", mutta videolla "avaruusmatka päättyy Jupiteriin", koska "matka sinnekin kestää 45 minuuttia".

Ajatus on oikein oiva. Videolla kuvataan Auringon pinnalta lähtevän fotonin etenemistä avaruuden halki reaaliajassa – tosin tekijä itsekin toteaa jättäneensä huomiotta suhteellisuusteoreettiset efektit liikuttaessa valonnopeudella.

Olisi kuitenkin mielenkiintoista tietää, miksi mBnetin jutussa puhutaan jatkuvasti Linnunradasta ja galaksistamme, kun kyse on matkasta Aurinkokunnassa?

Mikäli Vimeossa olevan tekstin käsite "solar system" tai "universe" on pitänyt katsoa sanakirjasta, kehnoinkaan nettidiksönäri ei tarjoa suomennokseksi "Linnunrataa" tai "galaksia".

Jos taas käsitteet ovat entuudestaan tuttuja, miksi niistä käytetään totaalisen vääriä suomenkielisiä vastineita?

Kyse ei voi olla mistään kirjoitusvirheestäkään tai satunnaisesta lapsuksesta, sillä galaksi mainitaan lyhyessä uutisessa viiteen kertaan.

Galaksi, Linnunrata, Aurinkokunta – mitä väliä? Avaruus on kuitenkin niin iso, ettei sitä kukaan voi käsittää.

Kun kerran jutussakin puhutaan mittasuhteista, niin tehdäänpä pieni laskutoimitus. Swinehartin video päättyy Jupiteriin (vai oliko se nyt "ennen Saturnusta", joka on melkein tuplasti Jupiteria kauempana…), joten se kestää vain 45 minuuttia.

Jos asioiden yksinkertaistamiseksi otetaan Aurinkokunnan laidaksi Neptunuksen kiertorata (mitä se ei toki ole, sillä Aurinkokunta ulottuu paljon kauemmas), se on noin kuusi kertaa Jupiterin rataa etäämpänä Auringosta.

Siirretään tämä skaala Linnunrataan ja oikeasti "galaksimme halki" kulkevaan matkaan.

Jos fotonin ajatellaan lähtevän Linnunradan keskuksesta ja taivaltavan valonnopeudella "kohti galaksimme toista laitaa" – kuten mBnetin jutussa todetaan – sen matka Linnunradan laidalle kestäisi noin 50 000 vuotta, sillä Linnunradan halkaisija on noin 100 000 valovuotta (Spoiler Alert: Valovuosi on valon vuodessa kulkema matka).

Todettakoon täsmennykseksi, että Linnunradan "laita" on jokseenkin yhtä hatara käsite kuin Aurinkokunnan laitakin, mutta käytetään nyt tuollaista, melko vakiintunutta lukuarvoa.

Otetaan sitten kuudesosa tuosta taipaleesta – Jupiterin etäisyys on siis noin kuudesosa Neptunuksen etäisyydestä – eli reilut 8 300 (valo)vuotta. Jos sen taittamisesta tehtäisiin samalla tavalla reaaliaikainen video, sen kesto ei suinkaan olisi 45 minuuttia, vaan noin 4 400 000 000 minuuttia.

Eli on sillä ehkä hiukan väliä, puhutaanko Linnunradasta vai Aurinkokunnasta.

Tänään maanantaina 26. tammikuuta asteroidi "nimeltä" 2004 BL₈₆ sujahtaa Maan ohi noin 1,2 miljoonan kilometrin päästä. Ohitus on melko likeinen, sillä asteroidin pienin etäisyys on vain noin kolme kertaa Maan ja Kuun välimatka.

Kokoa avaruuden kivenjärkäleellä on arviolta puolisen kilometriä, samaa luokkaa kuin asteroidilla, jonka törmäys noin 75 miljoonaa vuotta sitten sai aikaan Lappajärven kraatterin.

"Kohu-uutinen" herätti tietysti myös valtamedian ja yksimielisyys tapahtuman harvinaisuudesta on lähes liikuttavaa. Tässä joitakin sitaatteja eri tiedotusvälineiden nettiuutisista…

Yle: "2004 BL86 vilahtaa maapallon ohi lähempää kuin mikään aiempi yhtä iso asteroidi."

Ilta-Sanomat: "Ulkoavaruudessa asteroidin on määrä ohittaa Maa tänään lähempää kuin yksikään tunnettu asteroidi aiemmin."

Iltalehti: "Maanantaina ulkoavaruudessa on määrä tapahtua ennätyksellinen ohitustilanne, kun asteroidi ohittaa Maan lähempää kuin yksikään tunnettu vastaava kappale aiemmin."

Keskisuomalainen: "Maanantaina ulkoavaruudessa on määrä tapahtua ennätyksellinen ohitustilanne, kun asteroidi ohittaa Maan lähempää kuin yksikään tunnettu vastaava kappale aiemmin."

Aamulehti: "Ulkoavaruudessa asteroidin on määrä ohittaa Maa tänään lähempää kuin yksikään tunnettu asteroidi aiemmin."

Kaleva: "Ulkoavaruudessa asteroidin on määrä ohittaa Maa tänään lähempää kuin yksikään tunnettu asteroidi aiemmin."

Pohjalainen: "Ulkoavaruudessa asteroidin on määrä ohittaa Maa tänään lähempää kuin yksikään tunnettu asteroidi aiemmin."

Maaseudun Tulevaisuus: "Ulkoavaruudessa asteroidin on määrä ohittaa Maa tänään lähempää kuin yksikään tunnettu asteroidi aiemmin."

YLE oli sentään oikonut uutistaan: "Korjattu kello 10.25: 2004 BL86 käy lähempänä kuin yksikään näin suuri asteroidi aiemmin. Jutussa kerrottiin virheellisesti, ettei yksikään asteroidi olisi ohittanut maata lähempää."

Mutta korjauskaan ei osunut ihan kohdalleen.

Isommista aviiseista selviää puhtain paperein vain Helsingin Sanomat: "Se on kuitenkin lähin asteroidien ohitus pitkään aikaan. Seuraavan kerran asteroidi tulee lähemmäs, kun asteroidi 1999 AN10 ohittaa maapallon vuonna 2027." Tai melkein puhtain paperein: pienempiä asteroideja kulkee Maan ohitse jo tuota aiemminkin.

Juuri näin. Ja 1999 AN₁₀ mainitaan myös Nasan sivuilla, joille monessa uutisessa linkataan: "The flyby of 2004 BL86 will be the closest by any known space rock this large until asteroid 1999 AN10 flies past Earth in 2027".

Noin kilometrin läpimittainen 1999 AN₁₀ ohitti Maan läheltä myös vuonna 1946, jolloin etäisyyttä oli hieman alle miljoona kilometriä. Miten se nyt olikaan: "…lähempää kuin yksikään tunnettu asteroidi aiemmin."

Kun vertailee yllä listattuja lainauksia, monissa on ihan sama sanamuoto. Ja se johtaakin jäljet SylTTytehtaalle. Suomen Tietotoimiston laatima uutinen on levinnyt mediaan kulovalkean lailla – mikä tietysti on STT:n toiminnan perusidea.

Nyt tästä "läpäisyperiaatteesta" oli kuitenkin aika lailla enemmän haittaa kuin hyötyä. Kun liikkeelle laskettu uutinen on virheellinen – tai ainakin siinä on selkeitä virheitä – ja kyseessä on vieläpä tiedeuutinen, on aika epätodennäköistä, että se tulisi korjattua ennen ilmestymistään lukuisissa lehdissä ja niiden nettisivuilla.

Ja mikä pahinta, uutinen menee lukijoihin ihan yhtä täydestä kuin sen laatineisiin toimittajiinkin. Koska se on tiedettä ja se on vaikeaa eikä kaikkea voi tietää eikä kaikkea ehdi tarkistaa.

Totta, tiede on vaikeaa, mutta sitä suuremmalla syyllä asiat pitäisi tarkistaa. Joskus se voi olla hankalaa – vaikka se nykyisin onkin helpompaa kuin koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa – mutta tällä kertaa olisi riittänyt alkuperäisen tiedotteen lukeminen. Ja sen suomentaminen oikein.

PS. Suomen Tietotoimisto korjasi uutistaan iltapäivällä. Kuinkahan monella nettisivulla korjauksesta tullaan kertoneeksi ja kuinka monen lukijan silmiin se osuu?

Iltasanomissa hehkutetaan: "Vuoden 2014 vakuuttavimman todisteen Loch Nessin olemassaolosta on esittänyt ruotsalainen Bjarne Sjöstrand". Tosin uutisointi pistetään brittimedian piikkiin ja jutun otsikko on hieman epävarmempi "Löysikö ruotsalaismies todisteen Loch Nessin hirviöstä?"

Voin vastata kysymykseen: ei löytänyt. Sjöstrand bongasi kotikoneellaan Ruotsissa Google Mapsista otoksen, jossa näkyy "vaalea, pitkulainen muoto". Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Nessietä on metsästetty menestyksellisesti satelliittikuvien avulla; asia oli esillä Tiedetuubissakin viime syksynä.

Sjöstrand lähetti kuvan Skotlantiin, jossa perinteisessä kilpailussa etsitään "vuoden vakuuttavinta todistetta Loch Nessin hirviöstä".

Paitsi ettei etsitä. Kisan virallinen otsikko on "Best Nessie Sighting of The Year" eli vuoden paras Nessie-havainto. Olkoonkin, että tämä voi joidenkin mielestä mennä hiusten halkomiseksi, mutta "vuoden paras havainto" on aika lailla eri asia kuin "vakuuttavin todiste". Nessie-fanit epäilemättä pitävät Sjöstrandin kuvaa – jolla hän voitti kilvan ja 2 000 puntaa – vakuuttavana todisteena, mutta toisaalta melkein mikä tahansa käy sellaisesta, jos usko on riittävän vahva. 

Kuvakisan ratkaisivat Inverness Courier -lehden lukijat nettiäänestyksellä, jossa Sjöstrandin voittoisa kuva sai huikeat 92 000 ääntä. Mikä tietysti tekee siitä todisteena entistä vakuuttavamman, koska 92 000 ihmistä ei voi olla väärässä.

Uutinen siitä, että viime vuonna Nessiestä saatiin ylipäätään kuvia kilpailtavaksi asti, on kaiken kaikkiaan hyvin huojentava. Edellisvuonna hirviö ei nimittäin suostunut näyttäytymään kertaakaan. 

Tarinassa viimeisen sanan pääsee sanomaan Gary Campbell, joka pitää rekisteriä Nessie-havainnoista: "Toistaiseksi pitkulaiselle muodolle ei ole esitetty hänen mielestään järkevää selitystä." Se on harvinaisen osuva luonnehdinta.  

Sinänsä kilpailun voittaja ei ole yllätys, sillä ruotsalaiset ovat tunnetusti hyviä löytämään "vakuuttavia todisteita" kaikenlaisista vedessä ja myös veden alla liikkuvista "asioista".

Syksyllä 2018 – ainakin suunnitelmien mukaan – avaruuteen laukaistavan James Webb -teleskoopin aurinkosuoja on jälleen askeleen lähempänä valmistumistaan: ensimmäinen viidestä kerroksesta on saatu kuosiinsa.

Äkkiseltään voi kuulostaa hassulta, että tähtiä tarkkaileva kaukoputki tarvitsee suojaa Auringolta. Tähtiähän tutkitaan öisin. Ei Hubble-avaruusteleskoopissakaan ole mitään erillistä aurinkosuojaa, ellei sellaiseksi lasketa koko putken sulkevaa läppää. Varsinaisesti teleskoopin laitteita suojelee Auringon paahteelta ja vaihtelevilta lämpötiloilta monikerroksinen, kiiltäväpintainen eristemateriaali, johon koko aparaatti on kiedottu kuin jättimäinen joulukuusenkoriste.

Webb on kuitenkin monella tapaa eri juttu kuin Hubble. Siinä missä Hubble-avaruusteleskooppi kiertää Maata noin 550 kilometrin korkeudessa, ja viettää joka kierroksella puolet ajasta Maan langettamassa varjossa ja siten pimeydessä, Webb-avaruusteleskooppi on noin 1,5 miljoonan kilometrin etäisyydellä Maasta Lagrangen pisteessä, missä on käytännössä loputon päivä. Auringon ankara paahde korventaa teleskooppia ja sen laitteita kaiken aikaa.

Periaatteessa Lagrangen L2-piste on Maan varjossa, mutta umbra (eli täysvarjo) ei ulotu niin kauas, joten sieltä katsottuna Maa peittää ainoastaan osan Auringosta. Kaiken lisäksi L2-pisteeseen sijoitettu avaruuslaite ei todellisuudessa pysyttele Maan ja Auringon suhteen paikallaan vaan kiertää tuota matemaattista pistettä niin sanottua halorataa pitkin. Eli käytännössä se on jatkuvassa auringonpaisteessa.

Toisin kuin Hubble, Webb on lisäksi rakenteeltaan avoin. Se ei siis ole perinteisessä mielessä kaukoPUTKI, jos kohta maanpäällisetkin suuret peiliteleskoopit ovat rakenteeltaan luurankomaisia. Ne ovat kuitenkin tähtitornien ympäröimiä ja paikoissa, missä öisin ei ole pelkoa muusta valosta kuin tähtien tuikkeesta. Lagrangen L2-pisteessä teleskooppiin tulvisi hajavaloa, joka pilaisi kaikki havainnot.

Ehkä tärkein peruste auringonsuojan tarpeelle on Webb-avaruusteleskoopin tutkima aallonpituusalue. Hubble on optimoitu näkyvän valon ja ultraviolettisäteilyn aallonpituuksille – siksi pääpeilin surullisenkuuluisaa hiontavirhettä oikovassa optiikassakin on korjauspeilejä eikä -linssejä, sillä uv-säteily imeytyisi linssien lasiin.

Webbin avulla on tarkoitus tarkkailla maailmankaikkeutta ja sen moninaisia kohteita infrapuna- eli lämpösäteilyn aallonpituuksilla. Avainsana tässä on "lämpö". Jotta havaintoja häiritsevät tekijät saataisiin minimoitua, teleskoopin optimilämpötila on 40 kelviniä eli noin -233 celsiusastetta. Osa sen mittalaitteista jäähdytetään peräti seitsemän kelvinin eli -266 celsiusasteen lämpötilaan.

Se olisi hyvin hankalaa, jos Aurinko pääsisi paahtamaan suoraan kaukoputken lämpöyliherkkiin osiin. Webb-teleskoopin Auringon puoleisella sivulla – eli aurinkosuojan pinnalla – lämpötila nimittäin kohoaa lähes veden kiehumispisteen lukemiin, noin 85 celsiusasteeseen eli 358 kelviniin. Jos instrumenttien jäähdytys hoidettaisiin kokonaan esimerkiksi nestemäisen heliumin avulla, sitä tarvittaisiin 5–10 vuoden mittaiseksi suunnitellun toiminnan aikana tonneittain. Kun se loppuisi, kaukoputki olisi käyttökelvoton.

Aurinkosuojaan kilpistyy valon lisäksi myös Auringon näkymätön vaikutus: sähköisesti varatuista hiukkasista koostuva aurinkotuuli. Viisikerroksinen, alumiinilla ja silikonilla päällystetystä Kapton-nimisestä polymeeristä tehty suoja toimii varjostimen lisäksi myös eristeenä. Suojamateriaalissa oleva johdotus toimii kuin ukkosenjohdatin ja estää elektroniikan vaurioitumisen Auringosta puhaltavan sähköisen tuulen tuiverruksessa.

Webb-avaruusteleskoopin tenniskentän kokoinen aurinkosuoja ei enää kuulostakaan yhtään hassulta eikä hassummalta kapistukselta.

(Teksti on julkaistu myös Ursan Avaruustuubissa.)

Viisaammatkin voivat mennä vipuun, kun asiaa ei ajatella ihan loppuun saakka. Vuodenvaihteessa Lontoon Science Museumin sähköpostiuutiskirjeessä mainostettiin museon verkkokaupan kaukoputkia.

"Kaukoputket valmiina! 48 tunnin ajan annamme 10 prosentin alennuksen kaikista kaukoputkistamme, jotta voit valmistautua tähtien katseluun vuonna 2015!"

Okei, kiva juttu. Museokaupasta löytyy lähes markettitasoisia muutaman kympin vehkeitä, mutta myös satoja puntia maksavia kunnon kaukoputkia goto-jalustoineen kaikkineen. Ja perinteisesti kiinnostavia tähtitaivaan tapahtumia on käytetty täkyinä teleskooppien markkinoinnissa, ei siinäkään mitään.

Mainosjargon jatkuu: "Jos teet tilauksen tänään [tiistaina] ennen kello yhtä iltapäivällä ja valitset 'seuraavan arkipäivän toimituksen', saat kaukoputkesi jo huomenna eli ajoissa katsellaksesi kvadrantidien meteoriparvea tulevana viikonloppuna."

Just. Taitaa olla tiedossa rankkoja reklamaatioita: tähdenlentoja ei katsella kaukoputkella. Tai voi tietysti yrittää, mutta älköön kukaan sitten valittako, ettei ole tullut varoitetuksi.

Jos otetaan esimerkiksi museokaupan valikoimaan kuuluva Celestronin 150-millinen Omni XLT -peilikaukoputki ja 56-millinen laajakulmainen Super Plössl -okulaari, saadaan näkökentän läpimitaksi melkein neljä astetta – siis kahdeksan kertaa Kuun näennäinen läpimitta. Aikamoinen näkymä siis.

Mutta miten se vertautuu koko taivaankannen pinta-alaan? Kuten kuvaan merkitystä näkökenttää markkeeraavasta rinkulasta näkyy, huonosti. Ainakin jos kaukoputkella on aikomus nähdä tähdenlentoja. Sopivasti pyöristäen ja sieventäen neljän asteen läpimittainen näkökenttä vastaa taivaanpallolla noin 12,5 neliöasteen pinta-alaa. Se on ainoastaan 0,06 prosenttia päämme päällä kaartuvan taivaan kokonaispinta-alasta.

Millä todennäköisyydeltä tuollaiseen näkökenttään osuu tähdenlento? Se ei ole suoraan pinta-alan prosenttiosuudeksi saatu 0,06, sillä meteoriparven tähdenlennot eivät jakaudu tasaisesti ympäri taivasta. Perspektiivin vaikutuksesta ne näyttävät tulevan parven säteilypisteestä eli radiantista.

Radiantin kohdalla tähdenlennot tulevat kohti ja näkyvät vain välkähtävinä valopisteinä, hieman radiantista sivuun lyhyinä valojuovina. Mitä kauemmas säteilypisteestä mennään, sitä pidempänä avaruuden kivensirun piirtämä tuliura taivaalla näkyy. Silloin myös tähdenlennolla on paremmat mahdollisuudet sattua kaukoputken näkökenttään.

Todennäköisyys on kuitenkin niin pieni, että omalla 35-vuotisella tähtientarkkailijan urallani en ole koskaan nähnyt tähdenlentoa kaukoputkella. Toisaalta en ole sitä erityisesti yrittänytkään. Ja toivon mukaan kukaan "kvadrantidialennusta" hyödyntänytkään ei yritä. Pettymys voi olla suuri, sillä tähdenlennot näkyvät kaikkein parhaiten pelkin paljain silmin avoimen ja pimeän – sekä pilvettömän – taivaan alla.

Kvadrantidien maksimi osuu ensi yöhön (3.-4.1.), mutta pilvet taitavat estää meteorien ihailun. Ja jos sattuukin olemaan selkeää, melkein täysikuu kumottaa korkealla taivaalla ja hukuttaa himmeimmät tähdenlennot loisteeseensa. Kaikesta huolimatta: onnea metsästykseen!

Yli kaksituhatta vuotta sitten öisellä taivaalla – mahdollisesti – loistanut tähti pysyy edelleen arvoituksena, vaikka sen todellista luonnetta on pohdittu jokseenkin yhtä kauan.

Mikäli lähdetään siitä, että muinaisia tietäjiä johdatti erämaan halki ja lopulta Betlehemiin todellinen taivaan ilmiö, mikä se oli? Komeetta, tähdenlento, planeettojen kohtaaminen, nova, supernova?

Vai oliko se vain legenda, joka kehiteltiin täydentämään ja tekemään todemmaksi muistiin kirjattua kertomusta, ikään kuin yhdistämään lähihistorian tapahtumat sopivan mystisesti ikivanhoihin ennustuksiin?

Uskoopa itse kukin mihin tahansa – tai on kokonaan uskomatta – joulun tähden tarina kiehtoo todennäköisesti jokaisen mielikuvitusta. Oman kortensa erilaisten selitysten kekoon kantoi Arthur C. Clarke liki 60 vuotta sitten tieteisnovellissaan Tähti (The Star, 1955).

Kertomuksessa tähtienvälinen retkikunta matkaa kauemmas Maasta ja aurinkokunnasta kuin ihminen on koskaan aiemmin mennyt. Heidän määränpäänään on Feeniksin tähtisumu, supernovaräjähdyksen jälkeensä jättämä laajeneva kaasukuori. Kun retkikunta pääsee perille, käy pian ilmi, että ennen tuhoutumistaan tähti on langettanut valoaan kukoistavan kulttuurin ylle.

Tuholta vaivoin välttyneen kaukaisen planeetan korventuneen pinnan alta löytyy Holvi, johon on tallennettu muistoja sisempää planeettaa asuttaneesta muinaisesta sivilisaatiosta. Se kuitenkin pyyhkiytyi kotiplaneettansa mukana kosmisista aikakirjoista, kun tähti saavutti kehityksensä päätepisteen.

Kadonneen sivilisaation löytyminen ei kuitenkaan ollut suurin retkikuntaa kohdannut yllätys – tai järkytys.

Tarinasta on pääteltävissä, että se sijoittuu muutaman sadan vuoden päähän tulevaisuuteen. Kun retkikunta saa selville tähtisumun iän ja tekee yksinkertaisen laskutoimituksen, jonka toisena tekijänä on sumun etäisyys, he saavat pahaenteisen tuloksen.

Supernovan on täytynyt näkyä Maan taivaalla noin 2 500 vuotta aikaisemmin.

Arvasitte oikein. Feeniksin tähtisumun synnyttänyt tähden räjähdys oli Betlehemin tähti, ensimmäisen joulun taivaallinen ilmestys. Retkikunta onnistui saamaan vastauksen arvoitukseen, jota se ei ollut edes lähtenyt ratkomaan.

Suurinta henkistä ja hengellistä tuskaa löytö tuottaa retkikunnan pääastrofyysikolle, nimettömäksi jäävälle jesuiittapapille. Muinaisen veljeskunnan jäsenen usko joutuu äärimmäiselle koetukselle: voiko hänen jumalansa olla näin julma?

"Täytyikö Sinun heittää tuo kansa tuleen, jotta heidän kuolemansa symboli voisi loistaa Betlehemin yllä?" (Suomennos Ilkka Äärelä)

Monille Clarken kertomuksille tyypilliseen tapaan maailmankaikkeus on pohjimmiltaan yksinkertainen ja suoraviivainen, mutta samalla armoton paikka. Arvoituksilla on loppujen lopuksi ilmeiset ratkaisunsa, mutta ne eivät ole läheskään aina tuota maailmankaikkeutta asuttavien ihmisten – tai muiden olentojen – mieleen.

(Teksti on julkaistu myös Ursan Avaruustuubissa.)

Tieteestä ja sen saavutuksista kerrotaan eri medioissa, mutta uutisoinnin taso ei aina ole kehuttava. Usein uutiset ovat (liki suoria) suomennoksia eri tutkimuslaitosten julkaisemista tai tietotoimistojen välittämistä tiedotteista, ja hektisessä toimitustyössä tulee ymmärrettävästi lapsuksia - alkuperäisessä tekstissäkin voi olla virheitä. Internetin aikakaudella asioiden tarkistaminen on kuitenkin niin helppoa, että vastuuta on vaikea pakoilla.  

Otsikon Populaaripuuroa alla alamme käydä läpi silmiimme (ja aivoihimme) sattunutta kehnoa, huolimatonta ja jopa räikeän virheellistä tiedeotsikointia ja -uutisointia. Samalla kerromme, miten asiat oikeasti ovat. Otamme mielellämme myös vastaan vinkkejä tiedejutuista, joissa tuntuu olevan jotain pielessä tai joissa ei ole mitään järkeä. Postia voi lähettää osoitteella Toimitus@scitube.net.

Tämä teksti on julkaistu myös suomeksi Ursan Avaruustuubi -blogissa. This text is available also in Finnish at Ursa's blogs.

Two interesting crowdfunded Lunar mission projects were revealed last week. One is the Lunar Mission One and the other is Africa2moon. 

Both are extremely interesting and worth of supporting, but the latter touches me personally very much. I’ll tell why.

I’ve been travelling quite a lot, but my fist visit to Africa was in 2011 to the International Astronautical Congress in Cape Town. I had in my mind the stereotypical view of South Africa with wonderful landscapes and separated society with protected areas and violence lurking behind every corner elsewhere.

First surprise was at the Johannesburg’s airport, where I saw huge “We’re ready for SKA” text painted on one of the airplanes on tarmac. SKA is the Square Kilometre Array, huge radio telescope project that was seeking a place from South Africa or Australia. A country with astronomical texts written on normal airliners can’t be so bad!

After that everything was a chain of pleasant surprises: smiling people, nice flight to Cape Town aboard SAA’s A340-600 and transfer to hotel by joking driver. Great hotel, welcoming staff and super cute surroundings!

The congress itself was great and I left my heart to the host city. Therefore, when I had a possibility, I returned there in 2012 for six weeks. I stayed at the beautiful Cape Town Observatory working for SALT and finishing my book about the planetary probes. In addition to staff astronomers, I met the people working for the observatory - guardians, cleaners, office personnel, telescope operators and so on - and other people outside the protected fences of the Observatory. 

I think I learned little bit more about the South African society, and southern parts of Africa in general. The reality was somewhere in between my original gloomy views and rosy new experiences. And instead on one truth, there were a lots of truths.

The most interesting experience was still to come. There was a IAU’s Summer School with mostly young participants from Africa at the observatory, and even if I didn’t have anything to do with it, I had a change to observe and chat with these people. Coming from Angola, Namibia, South Africa, Nigeria and other countries, they were not only deeply interested in space, but also felt that science is the only way ahead towards better Africa.

Doing science and developing new technology is important, but the most important is that education is changing the society at large. At least for these summer school participants and their families studying was life-changing. If also other young people have something interesting to do instead of just hanging around and fighting, the whole way of living can change. They just need dreams that are not only challenging, but also possible to achieve.

Africa2moon is just perfect dream. We all can see Moon on the sky and many of us would like to see it better, perhaps fly around it and look down to it’s strange surface with smooth seas and cliffy craters. And admire the blue Earth raising to the pitch-black sky above the grey lunar horizon.

Views like these, astronomy and spaceflight can inspire the young people to study science and technology in general, just like is happening here in Europe.

When I learned fist time about the Africa2moon project, I saw in my mind two different views from the Cape: the young African astronomers from the astronomy summer school and the other youngsters hanging around Woodstock. Two extremites, one without a dream and other with one. Africa2moon can be a great way to drag at least some of the young people without future to think about getting education and going ahead.

Just like some of the Observatory staff, who were from Townships with questionable reputation, told constantly how only education can change South Africa – and how it is already changing it.

Of course Cape Town is just a special part of South Africa, and South Africa is only a small part of the whole Africa, but they can lead the way. It is the best starting point with best possibilities for the mission like Africa2moon, but the project is for Africa in general. 

About half of Africans are younger than 19 years. They need a future. Africa is big, rich and young continent with optimistic and happy people, but also slightly lost in poverty, wars, diseases and painful history. It needs now a vision and inspiration.

I think supporting the Africa2moon is the one of the best ways to support Africa; development aid that helps Africans to help themselves. It paves the way to better future.

The project itself is also very down-to-earth. Building and sending a small probe to orbit around the Moon is challenging, but not too difficult. The main mission, taking photos and doing simple science measurements or observations, is also interesting for general public and science community. Involving the people and scientists for a mission like this is very important, and when thinking the general level of the African research, it’s better to focus on something straightforward and feasible.

If the Africa2moon is a success, it can be followed by more advanced spacecraft with more ambitious mission profile. And if it doesn’t even lift off, it can do a lot by bringing people together and think about flying to the Moon.

So, please go to fund.africa2moon.developspacesa.org and donate! 

More about the project: africa2moon.developspacesa.org and @africa2moon on Twitter.

Eilen torstaina valtioneuvosto tiedotti, että Helsingin seudun ja valtion neuvottelut asuntotuotannon sekä infrastruktuurihankkeiden edistämisestä etenevät kunnille hyväksyttäväksi esitettävän sopimuksen muodossa.

On toki hyvä, että valtio ja pääkaupunkiseutu ovat saaneet neuvottelunsa loppuun, mutta ehdotus on myös lopullinen tuomio Malmin lentoasemalle. Kuten myös eilen Liikenne- ja viestintäministeriö kertoi, vetäytyy valtio toimintoineen Helsinki-Malmin lentoasemalta syyskuussa 2016, mistä ensimmäisenä merkkinä on Rajavartiolaitoksen tukikohdan siirtäminen Helsinki-Vantaan lentokentälle jo vuoden päästä ja sitten Malmin lennonjohto- ja lennonvarmistuspalvelujen päättäminen elokuussa 2016.

Periaatteessa harrasteilmailijat voisivat käyttää kenttää senkin jälkeen ns. korpikenttänä vuoden 2018 loppuun asti, mutta kentän keskeinen sijainti ja Helsinki-Vantaan lennonjohtoalueen läheisyys tekee siitä haastavaa.

Kaavailuiden mukaan Helsingin kaupunki ottaa alueen käyttöönsä 1.1.2017 ja aloittaa siellä asuntoalueen rakentamisen 2020-luvun alussa.

Alkuperäisenä ajatuksena oli aikanaan ”siirtää” Malmin toiminnan toiselle, uudelle kentälle, mutta sille ei ole löytynyt sopivaa paikkaa. Ehdotetut vaihtoehtoiset paikat ovat olleet parin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, mikä tekisi esimerkiksi lentokoulutuksesta erittäin vaikeaa: usein lennolle lähdetään sopivan sään sattuessa, toisinaan hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Kun mikään esillä olleista uusista paikoista ei halunnut uutta kenttää, jää vaihtoehdoksi levittäytyä eri kentille eteläisessä Suomessa.

Itse lensin aikanaan Malmilla ja kävin lentotunneilla bussilla. Monien mielikuva Mersuillaan kentälle kaahaavista ja yksityiskoneillaan meteliä pitävistä porhoista onkin pääosin virheellinen, sillä suurin osa ilmailuharrastajista on nuoria alasta kiinnostuneita. Vaikka lentäminen on tehty Suomessa(kin) tietoisesti kalliiksi ja hankalaksi, ilmailukerhojen kautta koneen vuokraaminen tai ultrakevyellä koneella lentäminen on onneksi edullisempaa. Laskuvarjohyppääminen vieläkin halvempaa.

Eikä kyse ole vain harrastamisesta, sillä suuri osa maamme liikennelentäjistä on joko aloittanut uransa tai kouluttautunut Malmilla. Vaikka Suomen ilmailuopisto Porissa onkin nykyisin pääasiallinen kouluttaja, Malmin sulkemisen jälkeen monet suomalaiset lentäjänurasta haaveilevat lähtevät varmasti ulkomaille – ja samalla lentoharrastus marginalisoituu yhä enemmän.

Viime vuosina Malmin kenttä on rapistunut, eikä sinne ole tullut uutta toimintaa, koska sen kohtalo on ollut vaakalaudalla. Siellä ollut innostunut ilmapiiri on vaihtunut apatiaan, vaikka paikka olisi tarjonnut hyvät tilat ja mahdollisuudet monille uusille yrityksille sekä nykyaikaiselle pienlentoliikenteelle.

Malmista olisi voitu saada ilmailun ympärille kerätty ja/tai siitä voimaa saava innopuisto, joka olisi kurottanut omalta kiitoradaltaan paitsi maailmalle, niin myös ylös taivaalle.

Malmilla on myös pitkä ja kunniakas historia. Maailmalla ei ole montaakaan edelleen käytössä olevaa 1930-luvun lentoasemaa, ja sellaisen lopettaminen olisi suuri sääli.

Helsinki-Malmi Airport from Sampo Kiviniemi on Vimeo.

Jos jotain hyvää päätöksessä on, niin se päättää pitkään jatkuneen epävarmuuden kentän kohtalosta. Tämän jälkeen pääkaupunkiseudun ilmailuharrastajat ja useat ilmailualan yhtiöt joutuvat etsimään uuden majapaikan, tai kuten useimmissa tapauksissa tulee käymään, jättämään lentämisen kokonaan.

Valitettavasti Malmi ei ole ainoa samanlainen viimeaikainen päätös. Myös VTT:n toimintojen alasajo tarkoittaa sitä, että päättäjät haluavat käpertyä sisäänpäin ja välittää vähät Suomen kehittämisestä tieteen ja tekniikan alalla.

On vaikea kuvitella mitään muuta kuin tutkimus ja uudet innovaatiot, joilla Suomi nousisi nykyisestä lamasta. Perusteollisuudella ja lyhytnäköisyydellä se ei onnistu.

Tässä pelissä toki Malmi on pieni palanen, mutta sen alasajo on konkreettinen merkki siitä, että nykyiset päättäjämme ovat katkaisemassa kehitykseltä siivet.

Kuvia ja tunnelmia Malmin lentoasemalta: http://malmiairport.fi

Otsikkokuva ja video jutun keskellä: Sampo Kiviniemi

-

Alla on YouTubessa oleva kaunis video lentämisestä Malmilla. Kuvissa näkyy paitsi tyypillisiä ilmailuharrastajia, niin myös Helsinkiä ilmasta – tilaa asunnoille olisi varsin paljon muuallakin kuin Malmin lentoasemalla!