Viikko sitten Kansainväliseen avaruusasemaan telakoitui Euroopan avaruusjärjestön viides ja viimeinen ATV-rahtialus Georges Lemaître. Se on saanut nimensä belgialaiselta tutkijalta, joka kehitti alkuräjähdysteoriaa. Täysautomaattinen telakointi sujui ongelmitta ja alus kiinnittyi Venäjän Zvezda-moduuliin 12. elokuuta.

Kiinnityssalpojen lukituttua ATV kytkeytyi aseman sähkö- ja tietoverkkoon, jolloin se sai virtaa ISS:n järjestelmistä ja pääsi kommunikoimaan suoraan aseman tietokoneiden kanssa. Rahtialus on kiinnittyneenä asemaan kuusi kuukautta ja sinä aikana sen rakettimoottoreiden avulla ISS:n kiertorataa korotetaan.

Noin 40 kilometriä aseman takaa ja hieman sen alapuolelta alkanut lähestymisvaihe kesti useita tunteja ja sinä aikana ATV siirtyi automaattisesti tarkistuspisteestä toiseen.

"39 kilometrin etäisyydeltä 250 metrin päähän ATV suunnisti navigointisatelliittien signaalien perusteella siten, että niin ISS kuin ATV määrittivät sijaintinsa GPS-laitteiden avulla", kertoi Jean-Michel Bois, joka johtaa ESAn operaatioita ATV:n ohjauskeskuksessa Toulousessa. Lennonjohtotoiminta toteutetaan yhteistyössä Ranskan avaruusjärjestön CNESin kanssa.

"Viimeisten 250 metrin matkalla ATV käytti suunnistamiseen ’videometriaa’ ja ’telegoniometriaa’, joissa laserpulssien avulla määritetään aluksen etäisyys ja asento suhteessa asemaan."

Lähestymistä tarkkailivat lennonjohdon lisäksi asemalta käsin ESAn astronautti Alexander Gerst ja kosmonautti Sasha Skvortsov.

"Eurooppalainen rahtialus Georges Lemaître on telakoitunut onnistuneesti ISS:ään. Aseman miehistö onnittelee menestyksekkäitä työryhmiä ATV:n komentokeskuksessa Toulousessa ja Moskovassa sekä kaikkia niitä, jotka ovat olleet viimeisten 20 vuoden aikana mukana kehittämässä yhtä edistyneimmistä Maata kiertävistä rahtialuksista", viestitti Gerst avaruusasemalta.

"Vaikka tämä oli viimeinen ATV-lento, samaa taitoa ja tekniikkaa hyödynnetään jo vuonna 2017, jolloin eurooppalainen huoltomoduuli vauhdittaa NASAn Orion-alusta. Se on pohjustamassa avaruustutkimuksen seuraavaa sukupolvea."

Telakoitumista seuranneena päivänä aseman miehistö avasi rahtialuksen luukun ja kävi asentamassa sen sisään tuulettimen, joka kierrättää ATV:n ilmaa aluksen päivittäistä käyttöä varten. Toisena päivänä testattiin ATV:n ohjausmoottoreita, joiden avulla nostetaan aseman kiertoradan korkeutta.

"ATV-rahtialuksen saapuminen oli melkeinpä tylsää seurattavaa, sillä Euroopassa kehitetty telakointitekniikka toimi täydellisesti tällä viidennellä ja viimeisellä lennolla", totesi Massimo Cislaghi, ATV-5-lennon projektipäällikkö.

"Ennen kaikkea aseman miehistö sekä ESAn, CNESin ja teollisuuden työryhmät suoriutuivat tehtävistään loistavasti. Heidän ansiostaan ATV on projektin kuluessa niittänyt mainetta yhtenä kaikkien aikojen luotettavimmista ja varmimmista avaruusaluksista."

Rahtialuksen mukana asemalle vietiin 6 602 kiloa tarvikkeita: 2 680 kiloa kuivaa rahtia ja 3 922 kiloa vettä, polttoainetta ja kaasua. Lastin mukana on tieteellisiä laitteita, kuten sähkömagneettinen leijualusta, jolla tehtävillä kokeilla kehitetään teollisia valuprosesseja. Sen avulla päästään suurempaan tarkkuuteen sekä itse valussa että sen aikana tehtävissä mittauksissa, sillä toisin kuin maanpinnalla painovoima ei ole häiriöksi.

10 vuotta kestäneen matkansa aikana Euroopan avaruusjärjestön Rosetta-luotain on taivaltanut yli kuusi miljardia kilometriä. Nyt se lähestyy vauhdilla määränpäänään olevaa komeettaa 67P/Churyumov-Gerasimenko ja ESA kutsuu kaikki mukaan luotaimen viimeiselle etapille. Osallistumalla "Rosetta, ollaanko jo perillä?" -valokuvakilpailuun voit voittaa hienoja palkintoja.

"Ollaanko jo perillä?" on kysymys, jonka me kaikki olemme esittäneet – ainakin ajatuksissamme – jossakin matkamme varrella. Auton takapenkillä istuvat lapset voivat udella "ollaanko jo perillä?", kun viiden tunnin ajomatkasta on mennyt ensimmäiset viisi minuuttia. Tai olet ehkä itse miettinyt samaa ollessasi matkalla töihin.

Kysymys on epäilemättä herännyt Rosetta-työryhmän jäsenten mielessä moneen kertaan vuosikymmenen kestäneen lennon aikana. Pian olemme saamassa odotetun vastauksen: "Kyllä, olemme lopultakin perillä!"

Tällä hetkellä Rosetta on noin 20 000 kilometrin päässä komeetasta, mutta 6. elokuuta välimatka on kutistunut 100 kilometriin. Varmistuksen odotetaan saapuvan Saksan Darmstadtissa sijaitsevaan ESAn avaruuskeskukseen tuona päivänä noin kello 11.45 Suomen aikaa.

Ainutkertainen tapahtuma takaa ESAn paikan historiassa: ensimmäisen kerran luotain asettuu komeettaa kiertävälle radalle. Hieman myöhemmin eli marraskuussa luotain lähettää kaikkien aikojen ensimmäisen laskeutujan komeetan pinnalle.

Juhlistaakseen merkittävää virstanpylvästä ESA kutsuu kaikki osallistumaan valokuvakilpailuun. Päävoittona on ainutlaatuinen tilaisuus päästä marraskuussa ESAn avaruuskeskukseen Saksaan, missä järjestetään VIP-tilaisuus ensimmäisen komeettalaskeutumisen kunniaksi.

Voittajia tulee olemaan kaksi: toinen valitaan yleisöäänestyksellä, toisen valitsee ESAn tuomaristo. Sen toiveena on saada kuvia, jotka eivät ainoastaan kerro matkustamiseen ja perille saapumiseen liittyvistä tuntemuksista, vaan liittyvät myös luotainlennon teemoihin (alla on niistä vinkkejä).

Päävoiton ohella on luvassa 10 ESAn laukkua, joihin on pakattu Rosetta-vesipulloja, julisteita, t-paitoja, tarroja ja pinssejä. Lisäksi tuomaristo jakaa jo ennen luotaimen saapumista perille yllätyspalkintoja kuville, jotka ovat erityisesti heidän mieleensä.

Voit lähettää kuvia itsestäsi, ystävistäsi tai perheestäsi, kun olette joko lomamatkalla, polkupyöräretkellä tai vaikka vain kauppareissulla. Toivomme, että kuvissa näkyisi jollakin tavalla myös jokin Rosettan tieteelliseen tehtävään liittyvä teema.

Luotaimen avulla yritetään esimerkiksi selvittää, vaikuttivatko komeetat Maan merien syntyyn – joten yksi teemoista on "vesi". Toisaalta vesi on tärkeää elämän kannalta, joten innoitusta voi hakea myös "elämästä". Kenties törmäät jossakin komeettamaiseen maisemaan: vettä ja höyryä suihkuttava geysir, kiinnostava kallio tai erikoinen jäämuodostelma voisi olla hieno tausta "selfielle".

Jos tarvitset kuvaa varten somisteita, voit ladata ja rakentaa paperisen Rosetta-luotaimen (tai tehdä oman mallin vaikka pahvista). Voit myös tulostaa Rosetta-julisteen, kirjoittaa siihen määränpääsi ja pidellä sitä kameran edessä.

Kuvat voi lähettää nettiosoitteessa esa.int/RosettaCompetition, Rosettan facebook-sivun kautta (et tarvitse omaa Facebook-tiliä) tai joko instagrammilla tai twitterillä hashtagilla #RosettaAreWeThereYet. Muista jakaa kuvasi sosiaalisessa mediassa, niin voit saada enemmän ääniä!

Kilpailu on jo käynnissä ja kuvia voi lähettää 6. elokuuta kello 9.00 (Suomen aikaa) saakka. Kun varmistus Rosettan saapumisesta määränpäähänsä on saatu – 6. elokuuta noin kello 11.45 – äänestys alkaa ja se jatkuu 21. elokuuta kello 16.00 saakka. Sinä aikana kuka tahansa voi äänestää suosikkikuvaansa.

Tarkemmat ohjeet kuvien lähettämisestä, osallistumisehdot, tiedot palkinnoista ja vinkkejä mahdollisten ongelmien ratkaisemiseksi löytyvät täältä (englanniksi).

Voit milloin tahansa tarkistaa twitter-luotaimeltamme @ESA_Rosetta (#RosettaAreWeThereYet), kuinka paljon matkaa on vielä jäljellä. Se ilmoittaa myös, kun määränpää on saavutettu 6. elokuuta. Lähiaikoina kerromme lisää luotaimen saapumisesta määränpäähänsä sekä siihen liittyvästä tiedotustilaisuudesta.  

ESAn Rosetta-luotaimen mittaukset kertovat, että Churyumovin-Gerasimenkon komeetasta vapautuu avaruuteen kaksi juomalasillista vettä sekunnissa, vaikka sen etäisyys Auringosta on vielä hyytävät 583 miljoonaa kilometriä.

Ensimmäiset havainnot vesihöyrystä tehtiin luotaimen MIRO-mikroaaltoinstrumentilla 6. kesäkuuta, jolloin luotaimen etäisyys komeetasta oli noin 350 000 kilometriä – eli suunnilleen sama kuin Maan ja Kuun välinen etäisyys. Sittemmin vesihöyryä on havaittu joka kerran, kun MIRO on suunnattu kohti komeettaa.

“Olemme tienneet kaiken aikaa, että komeetasta vapautuisi vesihöyryä, mutta olimme yllättyneitä, että pystyimme havaitsemaan sitä näin aikaisessa vaiheessa”, hämmästelee Sam Gulkis, MIRO-instrumentin päätutkija NASAn Jet Propulsion Laboratorysta.

“Tässä tahdilla komeetta täyttäisi olympialaisten kisa-altaan noin 100 vuorokaudessa. Kun komeetta lähestyy Aurinkoa, vesihöyryn määrä kasvaa huomattavasti. Rosettan ansiosta meillä on erinomainen tarkkailuasema näiden muutosten ja niiden taustalla olevien syiden suhteen.”

Vesi on hiilimonoksidin, metanolin ja ammoniakin ohella komeettojen keskeisiä ainesosia. MIROn avulla on mahdollista mitata eri aineiden runsaudet ja saada siten tietoa komeetan ytimen ominaisuuksista, kaasujen vapautumisprosessista ja purkausten sijainnista ytimen pinnalla.

Kaasupurkausten mukana avaruuteen kulkeutuu pölyä ja yhdessä ne muodostavat ydintä ympäröivän koman. Komeetan lähestyessä Aurinkoa koma laajenee ja ennen pitkää aurinkotuuli puhaltaa osan kaasusta ja pölystä pitkäksi pyrstöksi.

Rosetta pääsee tarkkailemaan kaikkea tätä lähietäisyydeltä. Komeetta ja luotain ovat lähimpänä Aurinkoa elokuussa 2015, jolloin ne ovat Maan ja Marsin ratojen välissä.

Komeettatutkimuksen kannalta on tärkeää määrittää, millä tahdilla Auringon läheltä kulkevasta komeetasta vapautuu vesihöyryä ja muita kaasuja. Se on oleellista myös itse luotainlennon kannalta, sillä lähempänä komeettaa kaasupurkaukset saattavat muuttaa Rosettan rataa.

“Komeetta alkaa heräillä horroksesta, jossa se on ollut kauempana avaruudessa, ja vähitellen sen toiminta vilkastuu Rosettan mittalaitteiden tarkkailevien silmien edessä”, toteaa Rosettan projektitutkija Matt Taylor.

“Rosetta-tutkijat käyttävät MIROn havaintoja avuksi myös suunnitellessaan lennon tulevia vaiheita, kun luotain on lähellä komeetan ydintä.”

Tällä hetkellä luotain on enää noin 70 000 kilometrin etäisyydellä määränpäästään. Kaikkiaan kymmenestä radankorjauksesta on vielä tekemättä kuusi. Niiden tuloksena Rosetta saapuu noin 100 kilometrin etäisyydelle komeetan ytimestä 6. elokuuta.

Maan lähiavaruus alkaa olla täynnä avaruusromua: sammuneita satelliitteja ja käytettyjä rakettivaiheita sekä runsain mitoin pienempää tavaraa. Tällä hetkellä seurannassa on jo yli 17 000 kahvikuppia suurempaa kappaletta, jotka aiheuttavat merkittävän törmäysuhan toimiville satelliitelle. Yhden senttimetrin läpimittaisen mutterin isku voi aiheuttaa vahinkoa yhtä paljon kuin käsikranaatti.

Euroopan avaruusjärjestössä valmistellaan avaruusromun pyydystämistä ikiaikaisella tekniikalla, harppuunan avulla. Ainoa keino saada esimerkiksi Maata tarkkailevien satelliittien käyttämille matalille kiertoradoille levittäytynyt romu kuriin on hilata suuremmat kappaleet muualle.

Muuten tonnien painoiset romukasat ovat kuin aikapommeja: ennemmin tai myöhemmin ne törmäävät johonkin – elleivät sitten hajoa säiliöihin jääneen polttoaineen tai auringonsäteilyn lämmittämien akkujen räjähtäessä.

Näin syntyvät pienempien kappaleiden muodostamat pilvet tekevät elintärkeät kiertoradat entistä vaarallisemmiksi ja hankalammiksi käyttää, ja törmäyksistä voi syntyä lopulta tuhoisia ketjureaktioita.

ESAn "Siisti avaruus" -ohjelman tavoitteena on toteuttaa vuonna 2021 e.DeOrbit-lento. Herkkien antureidensa ja autonomisen ohjausjärjestelmänsä avulla siivoussatelliitti etsii kohteensa, joiden massat voivat olla useita tonneja ja jotka saattavat pyöriä holtittomasti.

Suurin haaste on näiden avaruusromun kappaleiden pyydystämisessä. Harkinnassa on useita eri vaihtoehtoja kuten verkkoja, erilaisia kiinnitysmekanismeja – sekä vaijerin päässä oleva harppuuna. Brittiläinen Airbus Defence and Space -yritys on tehnyt jo alustavia kokeiluja harppuunan käytöstä.

Sammuneita satelliitteja saalistavan harppuunajärjestelmän toiminta olisi kolmivaiheinen: ensin harppuuna osuu suurella nopeudella kohteeseen, sitten se tunkeutuu osittain sen sisään ja lopuksi "saalis" hilataan talteen.

Harppuunan prototyyppi ammuttiin satelliittien rakennetta vastaavaan materiaaliin, jotta voitiin arvioida sen tunkeutumiskykyä, kestävyyttä hinauksen kannalta ja iskun synnyttämien pienempien kappaleiden määrää. Ne saattaisivat olla vaaraksi e.DeOrbit-satelliitille itselleenkin.

Seuraavaksi prototyypistä rakennetaan kehittyneempi testiversio, jonka avulla voidaan määritellä varsinaisen lennon kannalta tärkeät harppuunan ja sen käyttömekanismin ominaisuudet. Lopullisen laitteiston kehittämisessä käytetään sekä tietokonemallinnusta että käytännän kokeita.

Marraskuussa 2013 laukaistujen Swarm-satelliittien avulla saadaan ennennäkemättömän tarkkaa tietoa Maan mutkikkaasta magneettikentästä, joka suojaa meitä avaruuden kosmiselta säteilyltä ja varattujen hiukkasten pommitukselta.

ESAn satelliittien välittämät ensimmäiset tulokset kertovat, millaisia muutoksia magneettikentässä parhaillaan on tapahtumassa. Puolen vuoden aikana tehdyt mittaukset vahvistavat, että kenttä on kaiken aikaa heikkenemässä.

Nopeinta muutos on läntisellä pallonpuoliskolla. Muilla alueilla, esimerkiksi Intian valtameren eteläosissa, magneettikentän voimakkuus on jopa kasvanut. Samalla magneettinen pohjoisnapa on vaeltamassa hitaasti kohti Siperiaa.

Nyt havaitut muutokset liittyvät Maan ytimessä esiintyviin ilmiöihin. Tulevien kuukausien aikana tutkijoiden tavoitteena on selvittää, miten muut tekijät, kuten maapallon vaipassa, maankuoressa ja valtamerissä sekä ionosfäärissä ja magnetosfäärissä tapahtuvat muutokset vaikuttavat kokonaisuuteen.

Tulokset antavat uutta tietoa erilaisista luonnonilmiöistä, joita esiintyy niin syvällä planeettamme sisuksissa kuin Maan lähiympäristössä havaittavassa avaruussäässä, joka vaihtelee Auringon aktiivisuuden mukaan. Samalla saadaan parempi käsitys siitä, miksi magneettikenttä on heikkenemässä.

"Jo ensimmäiset tulokset osoittavat, että Swarm-satelliitti toimivat erinomaisesti", toteaa Rune Floberghagen, joka johtaa ESAn Swarm-ohjelmaa. "Huippuluokan erotuskyvyllään Swarm pystyy kartoittamaan magneettikentän pieniäkin yksityiskohtia."

Swarm jatkaa tanskalaisen, yhä toiminnassa olevan Ørsted-satelliitin sekä saksalaisen Champ-satelliitin työtä. Uusimman satelliitin keskeinen mittalaite, magneettikentän suuntaa ja voimakkuutta mittaava Vector Field Magnetometer, on rakennettu Tanskassa, jonka kansallisella avaruusinstituutilla on keskeinen rooli Swarm-tutkimuskeskuksen toiminnassa. Siellä kehitellään satelliittien välittämien tietojen avulla malleja, jotka kuvaavat magneettikentän syntyyn vaikuttavia eri tekijöitä. Mukana on kaikkiaan 11 tutkimuslaitosta Euroopasta ja Kanadasta.

Viikko sitten perjantaina Vaasasta startannut Rosetta-lentoa sekä pyrstötähtiä esittelevä Komeettarekka on ennättänyt jo ajamaan Norjaan ja sieltä edelleen Ruotsin puolelle. Takana on jo liki 2500 kilometriä maantietä ja kuusi näyttelypäivää neljällä paikkakunnalla. Noin 3600 henkilöä on vieraillut jo rekassa ja ensi viikon aikana tämäkin luku todennäköisesti rikotaan, sillä edessä on muun muassa kaksi vuorokautta Göteborgin kuuluisilla (ja suosituilla) tiedefestivaaleilla.

Matka alkoi siis Vaastasta vapun jälkeisenä päivänä, jolloin sää oli aurinkoinen, mutta viileä. Omalaatuinen vierailija Vaasan torilla herätti huomiota ja päivän aikana sisällä rekassa oli jatkuva pieni vipinä sekä paikoitelleen jopa ruuhkaa.

Seuraavana päivänä Oulussa saatiin kyytiin myös kuivajäätä, joten ohjelmassa oli lennon ja luotaimien selittämisen lisäksi muun maussa komeettaydinten kokkausta. Myös paikalla olleet Ilmatieteen laitoksen edustajat Maria Komu sekä Tiera Laitinen innostuivat tästä ja päivän aikana koko jäävarasto muuttui omalaatuisiksi, jäisiksi likaisiksi lumipalloiksi, jotka – ihme kyllä – muistuttivat paljon komeettaytimiä.

Oulussa Tiedekeskus Tietomaan pihalla parkissa ollut rekka oli suuren osan päivästä täpösen täynnä, sillä edellisenä päivänä avattu dinosaurusnäyttely veti osaltaan väkeä (etenkin lapsiperheitä) paikalle.  

Niin Vaasassa kuin Oulussakin muutamat lapset toivat komeetan pinnalle omatekemiään laskeutujia. Näistä kaksi erottui selvästi  parhaimmiksi: Veera Ylipullin taidokkaasti tekemä laskeutuja olisi ehdottomasti voittanut, mikäli kriteerinä olisi ollut taiteellisuus ja hienosti tehtyjen yksityiskohtien rikkaus, mutta Luukas Oikarisen, Aarne Hervan ja Nooa Hervan "UnUn-Tehoraketti" vei lopulta voiton tieteellisteknisillä yksityiskohdillaan. Poikien laskeutujassa oli käänneltävät rakettimoottorit, laskeutumismittari, näytteenottoputki sekä selvästi pohdittu lentoprofiili. Siinä missä Veeran laskeutujan laskuvarjo vei siltä pisteitä, sai poikakolmikko puolestaan väkevää kritiikkiä runsaasta epätieteellisen putkiteipin käytöstä. Kaikki neljä kisaajaa saivat lahjaksi avaruustavaroilla lastatun ESA-repun.

Kunhan rekka palaa Suomeen 19.5. alkaa Suomen laskeutujakilpailun toinen osa, jonka palkintoina on jälleen reppuja.

Sunnuntaina 4.5. Komeettarekka ajoi Ruotsin halki Norjaan ja saapui kauniin ilta-auringon paisteessa parkkiin Trondheimin teknillisen yliopiston pihalle. Maanantaina paikalla oli kokonainen seminaari opiskelijoille avaruusaiheista ja etenkin Rosetta-lennosta. Päävieraaksi oli saapunut lennon tiedejohtaja (ja Rosetta-hankkeen eräs isä) Gerhard Schwehm. Hän vieraili luonnollisesti useampaankin kertaan rekassa ja vastaili siellä kysymyksiin.

Copernicus on Euroopan komission johtama hanke, joka tarjoaa erilaisia palveluja ympäristönsuojeluun ja -hallintaan sekä arkielämän tarpeisiin. Euroopan avaruusjärjestö kehittää ohjelmassa käytetyt satelliitit ja huolehtii siitä, että niiden välittämä tieto on helposti saatavilla.

Tärkeä osa Copernicus-ohjelmaa ovat Sentinel-satelliitit, joista ensimmäinen laukaistiin avaruuteen huhtikuun alussa. Runsaan kahden tonnin painoinen satelliitti kiertää Maata hieman alle 700 kilometrin korkeudessa ja "kuvaa" maanpintaa 12-metrisellä tutka-antennilla. Ensitöikseen se kuvasi Belgian pääkaupungin Brysselin, missä Euroopan komissio pitää majaansa.

Kuvassa tiheät kaupunkialueet näkyvät valkoisina ja muut urbaanit ympäristöt violetteina. Kasvillisuus erottuu vihreänä ja vesialueet mustina. Asutuista alueista otetut tutkakuvat auttavat yhdyskuntasuunnittelussa, maanviljelyksen kehittämisessä, metsähakkuiden tarkkailussa ja vesivarantojen seurannassa.

Viranomaiset saavat satelliitin ottamat tutkakuvat käyttöönsä vajaan tunnin kuluttua siitä, kun ne on vastaanotettu maa-asemalla. Koska Sentinel-satelliitin tutka "näkee" pilvien ja sateen läpi ja myös pilkkopimeässä, se on erityisen hyödyllinen tulvien tarkkailussa ja pelastusoperaatioiden valmistelussa.

Tutkakuvien avulla on mahdollista seurata myös esimerkiksi jäätiköissä tapahtuvia muutoksia. Etelämantereella osa jäätiköistä on vetäytymässä nopeaan tahtiin, ja niiden seuraaminen on tärkeää, sillä niistä lohkeaa suuria jäämassoja mereen.

Sentinel-1A-satelliitilla tarkkaillaan myös yhä vilkkaammin liikennöityjen pohjoisten merialueiden jäätilannetta. Tutkakuvista on mahdollista erottaa ohuempi jääpeite paksusta ahtojäästä, mikä on ympärivuotisen merenkulun kannalta tärkeää.

Maapallon tarkkailuun keskittyvän ESAn ohjelman johtaja Volker Liebig on tyytyväinen Sentinel-satelliitin ensimmäisiin kuviin. "Ne osoittavat, kuinka paljon informaatiota on mahdollista saada monipuolisella tutkalaitteistolla, ja miten se tekee mahdolliseksi meitä kaikkia hyödyttävät Copernicus-ohjelman palvelut."

ESA ja NASA ovat tekemässä yhdessä luotainta, jonka tehtävä on lähes itsemurha: lähestyä kuumaa Aurinkoa vain noin 42 miljoonan kilometrin etäisyydelle ja kuvata sekä mitata sitä tältä lähietäisyydeltä.

Solar Orbiter -luotain on tarkoitus laukaista matkaan vuonna 2017, mutta sen tekemisessä on edelleen monia haasteita. Yksi suurimmista on sen lämpökilpi, jota luotain tarvitsee suojautuakseen Auringon polttavalta paahteelta.

Koska tarkoituksena on lähennellä Aurinkoa, ei luotaimella ole mitään paikkaa viilentymiseen. Esimerkiksi Merkuriusta kierrettäessä luotain pääsee hetkeksi vilvoittelemaan planeetan varjoon. Solar Orbiter joutuu kestämään 13 kertaa voimakkaampaa Auringon säteilyä verrattuna Maata kiertäviin satelliitteihin ja sen pintalämpötila tulee nousemaan yli 520°C:n.

Lämpökilpi luo luotaimelle omatekoisen varjon.

"Luotain itse on suojassa tämän 3,1 metriä leveän ja 2,4 metriä korkean monikerroksisen kilven takana", selittää Pierre Olivier, Solar Orbiterin turvallisuudesta vastaava insinööri. 

“Luotain on piemen matkan päässä kilvestä ja sen kamerat sekä tutkimuslaitteet katsovat kohti Aurinkoa kilvessä olivien kurkistusreikien kautta. Jotkut näistä on suojattu berylliumilla tai lasilla.”